boikotti

Hyvät pohjoiskuhmolaiset! Menetitte juuri viimeisen koulunne ja sen päätöksen pani alulle kaupunginhallituksen puheenjohtaja naisvaltuutetun avulla, joka on paikalisessa pankissa töissä. Tehkää omat johtopäätöksenne ja hakekaa kiireen villkkaa sieltä rahanne pois, jos jollakin siellä raha-asiat on. Jotenkin täytyy tehdä selväksi, että päätös oli anteeksiantamaton!!!!
594039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

mitähän rahoja mahtaa iivantiiralaisilla olla pankkiin vietäväksi

Äänestä
  • Ei voi olla muuta kuin niitä EU,n lahjoittamia maatalostukiaisia, lypsylehmien tissilisiä.

    Äänestä

  • Mansikista maitoa kirjoitti:

    Ei voi olla muuta kuin niitä EU,n lahjoittamia maatalostukiaisia, lypsylehmien tissilisiä.

    eipä muuta

    Äänestä

  • ononon kirjoitti:

    eipä muuta

    käpysota pystyyn

    Äänestä

valtuutettu on (sit.).
Voihan olla, että on käytetty niitä keskustan vaalitukiaisia (sylttynä) aloitteenteossa.
Ne rahat ovat Kuhmossa vielä tutkimatta.
Vai sovittiinko siitä mökillä konjakkilasin ääressä...

Äänestä
  • Ja 23 valtuutettua 35:stä on ollut tahdottottomia höplästä vedettäviä päätöksentekijöitä. Onhan tuo suhde vähän erilainen, kuin Ivaantiira-Lentiira 18-17 äänestys. Tietenkään Timoniemeläisten tahdolla ei ole ollut mitään merkitystä?

    Äänestä

  • vietävissä kirjoitti:

    Ja 23 valtuutettua 35:stä on ollut tahdottottomia höplästä vedettäviä päätöksentekijöitä. Onhan tuo suhde vähän erilainen, kuin Ivaantiira-Lentiira 18-17 äänestys. Tietenkään Timoniemeläisten tahdolla ei ole ollut mitään merkitystä?

    Märännöt joutaa sulkea.

    Äänestä

No jos tälle linjalle lähdetään,boikotoidaan myös maitotilallisia ja ostetaan maitotuotteemme Arlan hyllystä.
Aika asiatonta arvostella yksityisen kunnanvaltuutetun esitystä sotkemalla mukaan henkilön työ ja työyhteisö.
Asiat asioina ja tyhjä mölinä navettaan.

Äänestä
  • ässämarketti myös poikottiin

    Äänestä

Kas kun ette boikotoi Kekkostietä.. voisitte ajaa vaikka Hietaperän kautta sinne Iivantiiraan! Hölmöä nyt mölistä kun päätös on tehty. Tuskinpa osasitte reilu vuosi sitten asettua Lentiiralaisten housuihin, mutta nyt saatte kokea kaiken kaksinverroin katkerampana, sillä tällä kierroksella Lentiiran koulu olisi ollut vahvoilla ja Pohjois Kuhmoon olisi jäänyt koulu.

Äänestä

On se hyvä, että Kuhmon hallituksesta ja valtuustosta löytyy henkilöitä, jotka uskaltavat rohkeasti tehdä päätöksiä eikä vain vetkutella asioita.

Äänestä
  • Kylläpä koulutyöryhmän puheenjohtaja on hurmaantunut omasta työstään. Tosiasiassa pohjoinen koulukestustelu lienee alkanut lehtijutusta, jossa eräs virkamies kertoi Lentiiran koulun sulkemisesta, juuri enenkuin Lentiiran kirkonseuden kaava oli vahvistettu. Olihan tuo aikamoinen mainos kaupunginkin rahoittamalle satsaukselle. Sen jälkeen (ainakin virkamies ja osin luottamushenkilö) valmistelu on keskittynyt, lähinnä Iivantiiran koulun säilyttämiseen. On siihen keksitty Pohjois-Kuhmon koulua tai aluekoulua ynm. Jos sitä paljon peräänkuuluutettua solidaarisuutta olisi ollut, niin tällä hetkellä olisi Kuhmon ainoan taajamamaisen kylän, Lentiiran koulu toiminnassa ja oppilaita olisi parikymmentä. Pisimmät kuljetusmatkat olisivat koko pohjoisen alueella alle 35 km, mikäli kouluverkkotyöryhmän kartoihin on uskominen.

    Äänestä

  • oraakkeli,. kirjoitti:

    Kylläpä koulutyöryhmän puheenjohtaja on hurmaantunut omasta työstään. Tosiasiassa pohjoinen koulukestustelu lienee alkanut lehtijutusta, jossa eräs virkamies kertoi Lentiiran koulun sulkemisesta, juuri enenkuin Lentiiran kirkonseuden kaava oli vahvistettu. Olihan tuo aikamoinen mainos kaupunginkin rahoittamalle satsaukselle. Sen jälkeen (ainakin virkamies ja osin luottamushenkilö) valmistelu on keskittynyt, lähinnä Iivantiiran koulun säilyttämiseen. On siihen keksitty Pohjois-Kuhmon koulua tai aluekoulua ynm. Jos sitä paljon peräänkuuluutettua solidaarisuutta olisi ollut, niin tällä hetkellä olisi Kuhmon ainoan taajamamaisen kylän, Lentiiran koulu toiminnassa ja oppilaita olisi parikymmentä. Pisimmät kuljetusmatkat olisivat koko pohjoisen alueella alle 35 km, mikäli kouluverkkotyöryhmän kartoihin on uskominen.

    Onpa outoa ettei kukaan puhu Iivantiiran suunnan valtuutettujen kotiinpäinvedosta. Onhan hallituksen varapuheenjohta Iivantiira syntyinen ja mökkiläinen. Toisaalta tuntuisi perin kummalliselta jos oman kylän edustaja ei puolustaisi omiaan. Luottamushenkilöidenhän lienee tarkoitus edustaa äänestäjiään.

    Äänestä

  • oraakkeli,. kirjoitti:

    Kylläpä koulutyöryhmän puheenjohtaja on hurmaantunut omasta työstään. Tosiasiassa pohjoinen koulukestustelu lienee alkanut lehtijutusta, jossa eräs virkamies kertoi Lentiiran koulun sulkemisesta, juuri enenkuin Lentiiran kirkonseuden kaava oli vahvistettu. Olihan tuo aikamoinen mainos kaupunginkin rahoittamalle satsaukselle. Sen jälkeen (ainakin virkamies ja osin luottamushenkilö) valmistelu on keskittynyt, lähinnä Iivantiiran koulun säilyttämiseen. On siihen keksitty Pohjois-Kuhmon koulua tai aluekoulua ynm. Jos sitä paljon peräänkuuluutettua solidaarisuutta olisi ollut, niin tällä hetkellä olisi Kuhmon ainoan taajamamaisen kylän, Lentiiran koulu toiminnassa ja oppilaita olisi parikymmentä. Pisimmät kuljetusmatkat olisivat koko pohjoisen alueella alle 35 km, mikäli kouluverkkotyöryhmän kartoihin on uskominen.

    Kylläpä lentiiran kyläpolitikko teki karhunpalveluksen myös lentiiralaisille. ette vaan vielä huomaa miten se vaikuttaa teihinkin.Piiraisen Matti on koettanut pitää kyläkauppaa pystyssä -eikä yksistään lentiiralaisten voimin.toivottavasti poikotti ei yllä kauppaan. minä en ajattele niin kuin jotkut lentiiralaiset että kun ei meillä niin ei teilläkään.

    Äänestä

  • ENTINEN KEPULAINEN kirjoitti:

    Eipä ne poliitikkojen kannat liene Lentiiran lasten kouluvalintaan vaikuttaneet. Ei Lentiiran eikä muidenkaan. Vähenpi taitaa noita peruskouluikäisiä lapsia olla noilla politiikoilla.Saamani tiedon mukaan pienten lasten vahemmat (Rauhala, Komulainen, Hoffren, Ainasoja) olivat Timonemen säilyttämisen puolella, saatan olla väärässäkin.

    Äänestä

  • oraakkeli,. kirjoitti:

    Kylläpä koulutyöryhmän puheenjohtaja on hurmaantunut omasta työstään. Tosiasiassa pohjoinen koulukestustelu lienee alkanut lehtijutusta, jossa eräs virkamies kertoi Lentiiran koulun sulkemisesta, juuri enenkuin Lentiiran kirkonseuden kaava oli vahvistettu. Olihan tuo aikamoinen mainos kaupunginkin rahoittamalle satsaukselle. Sen jälkeen (ainakin virkamies ja osin luottamushenkilö) valmistelu on keskittynyt, lähinnä Iivantiiran koulun säilyttämiseen. On siihen keksitty Pohjois-Kuhmon koulua tai aluekoulua ynm. Jos sitä paljon peräänkuuluutettua solidaarisuutta olisi ollut, niin tällä hetkellä olisi Kuhmon ainoan taajamamaisen kylän, Lentiiran koulu toiminnassa ja oppilaita olisi parikymmentä. Pisimmät kuljetusmatkat olisivat koko pohjoisen alueella alle 35 km, mikäli kouluverkkotyöryhmän kartoihin on uskominen.

    Vaihtoehtohan tosiaan oli mutt.a menetitte sen riitelyllänne.ei oisi tarttenu tuhota toimivaa koulua. ihan sama kumpi oisi jatkanu -lentiira vai iivantiira .kunhan olisitte tukenu jäljelle jäänyttä koulua. nyt taitaa olla kohta myöhäistä. VAI ONKO SITTENKÄÄN.yhteen hiileen puhaltaminen voisi vielä pelastaa tilanteen.

    Äänestä

  • ei luovuteta vielä kirjoitti:

    Ei yksin voi riidellä, ei etes Lentiiralaiset. Onhan Lentuakin toimiva ja kohtuulisen hyväkuntoinen koulu.

    Äänestä

  • ei jäsenkirjaa kirjoitti:

    Eipä ne poliitikkojen kannat liene Lentiiran lasten kouluvalintaan vaikuttaneet. Ei Lentiiran eikä muidenkaan. Vähenpi taitaa noita peruskouluikäisiä lapsia olla noilla politiikoilla.Saamani tiedon mukaan pienten lasten vahemmat (Rauhala, Komulainen, Hoffren, Ainasoja) olivat Timonemen säilyttämisen puolella, saatan olla väärässäkin.

    (Rauhala, Komulainen, Hoffren, Ainasoja) ajoivat vain omia etujaan - - - #####

    Äänestä

  • kutkuttaa, kirjoitti:

    (Rauhala, Komulainen, Hoffren, Ainasoja) ajoivat vain omia etujaan - - - #####

    Mitä ne niinsanotut edut ovat? Sinä lerputtaja toistelet etuja, etuja. Kerrohan meille kaikille mistä tarkoitat. Nythän Iivantiiralaisilla on erinomainen mahdollisuus näyttää solidaarisuutta Timoniemeä kohtaan. Haukukutte väärää puuta syytelemällä Lentiiraa. Eihän siellä ole enää toimivaa koulua. Kyllä viimeisimmässä kisassa oli kokonaisuus määräävä tekijä. Ehkä monet valtuutetut ovat kyllästyneet Iivantiiralaisten ylimielisyyteen, ehkäpä monille on paljastunut Lentiiran koulun lakkauttamiseen johtanut valmistelun puolueellisuus ja ehkäpä valtaosa pitää nyt tehtyä ratkaisua aidosti parhaana.

    Äänestä

  • kutkuttaa, kirjoitti:

    (Rauhala, Komulainen, Hoffren, Ainasoja) ajoivat vain omia etujaan - - - #####

    hyvä päätös on

    Äänestä

  • päätä päiväsi k-kahvilla

    Äänestä

EN VOI MUUTA SANOA TÄMÄN JUTUN ALOITTAJASTA, ETTÄ TODELLA "LAPSELLINEN" YKSILÖ!!!!!

Äänestä
  • sitten niitä vanhoja koulukuraattoreja, joka kiduttaa lapsia pitkillä koulumatkoilla???
    Putkaa linnaa ja vankeutta!!!

    Äänestä

  • myös sinä kirjoitti:

    sitten niitä vanhoja koulukuraattoreja, joka kiduttaa lapsia pitkillä koulumatkoilla???
    Putkaa linnaa ja vankeutta!!!

    Meillähän on jo rehtori, joka on maksattanut koulumatkat vanhemmilla. Jos ette mene Iivantiiran kouluun, niin kohta itkette ja menette.

    Äänestä

  • pakottajia kirjoitti:

    Meillähän on jo rehtori, joka on maksattanut koulumatkat vanhemmilla. Jos ette mene Iivantiiran kouluun, niin kohta itkette ja menette.

    Taidan siirtää lainani Iivantiiran kouluvastaavan hallinnoimasta Osuuspankista jonnekkin muualle. Luulisi nyky-yhteiskunnassa olevan oikeuksia muillakin, kuin Iivantiiralaisilla.

    Äänestä

  • jep,jep,,, kirjoitti:

    Taidan siirtää lainani Iivantiiran kouluvastaavan hallinnoimasta Osuuspankista jonnekkin muualle. Luulisi nyky-yhteiskunnassa olevan oikeuksia muillakin, kuin Iivantiiralaisilla.

    Otakaa aivot kätee ne ajat eipalaa etäpuhuttii pitäis laajentaa koulua.ps. seon kunnan veron maksajien etu kaikkilo loppuu akanaa.

    Äänestä

  • ps kirjoitti:

    Otakaa aivot kätee ne ajat eipalaa etäpuhuttii pitäis laajentaa koulua.ps. seon kunnan veron maksajien etu kaikkilo loppuu akanaa.

    Hei sinä entinen kepulainen. Liity demariksi. Ovathan he linnoitautuneet Iivantiiran taakse, tosin taisi Nikulaisen äänivyöry nostaa heitä niin monta valtuustoon. Yleensä uhitellaan, eroan puolueesta, muutan jonnekkin tai mitä milloinkin. Lapsellista. Ketä se kiinostaa jos joku yksilö tekee sitä tai tätä. Sitä ollaan niin mailman napaa, että! Suomi on vapaa maa, tai ainakin niin mainostetaan, jokaisen pitäisi saada lain puitteissa tehdä niin kuin haluaa. Eikun puoluetta ja asuinpaikkaa vaihtamaan, voihan olla että siirtymää tapahtuu toiseenkin suuntaan.

    Äänestä

  • loikitaan kirjoitti:

    Jutta Urppilainen on kyllä aikas makee.

    Äänestä

niin ja kaikki timoniemeläiset viekää rahanne sinne pankkiin kun saitte pitää koulunne ja nostelkaa keskisormea kun iivantiiralaiset ajaa kaupungille.

Äänestä
  • samat virheet kuin esim. Suomussalmella?

    Koulujen lakkauttaminen on mennyt vääjämättä lähes joka kunnassa saman kaavan mukaan; ensin lakkautetaan pienempiä kouluja, sitten isompia. Tollot päättäjät haluavat jostain syystä ajaa naapurikylät vihanpitoon toistensa kanssa lakkauttamalla kouluja parin vuoden välein. Paljon parempi olisi kertarysäys kuin vuosia kestävä kidutus.
    Kuntalaisille olisi kannattanut tiedottaa, että alle viidessä vuodessa syrjäkylien kaikki koulut lakkautetaan ja kateellinen riitely on turhaa.

    Kenen etuja kylien vastakkainasettelu ajaa (ajoi)? Paikallisten kyläpoliitikkojen tietenkin, päästään hetkellisesti tuomaan oma erinomaisuutensa esille ja käyttämään pikkuisen valtaa.

    Äänestä

  • toistaa | kirjoitti:

    samat virheet kuin esim. Suomussalmella?

    samaa mielttä herrat luuleva itsestään liikoja.

    Äänestä

  • ps14 kirjoitti:

    samaa mielttä herrat luuleva itsestään liikoja.

    Ketkähän lienevät olleet muutama vuosi sitten sitä mieltä, että kaikki kuusi koulua tarkasteluun yhtä aikaa ja mikä porukka yksinomaan Lentiiran koulun lakkauttamisen kannalla. Sinänsä koulujen lakkauttaminen ei taida lähteä poliitikkojen tahdosta liikkeelle, vaan opilaiden vähenemisestä, jonka perusteella virkamiehet aloittavat lakkauttamisvalmistelut. Pääsääntöisesti, kun vilkaisee menneitä vuosikymmeniä, koulunsa menettänyt kyläpoliitikko on saanut kenkää.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Näillä sivuilla annetaan kunnia yhdelle kepulaisten politiikolle kouluasioissa. Oli meitä siellä muistakin puolueista ja yhteensä 23 valtuutettua Timoniemen kannalla. Typerää väittää, että poliitikko voisi yksin päättä asioista, varsinkaan kouluasioista.

    Äänestä

  • Poliitikko! kirjoitti:

    Boikotoidaan kaikkea mihin Timoniemen puolesta äänestäneillä valtutetuilla on mahdollisesti yhteyksiä! Löytyneekö pankkia, kauppaa, muuta liikelaitosta, yhteisöä, puhumattakaan kaupungin ja maakunan palveluista, jossa nämä kurjat retaleet eivät ole mukana. Kyllä nämä Iivantiiran parhaimmat joutuvat miettimään, kootakko tavaransa!? ja muuttaa luvattuun maahan, vai riittäkö asiointi esim. Hyrynsalmella. Ei pitäisi olla ilkeä, mutta! mutta?

    Äänestä

  • kuhmo kaatuu kirjoitti:

    Kaikki te valtuutetut jotka äänestitte Timoniemen puolesta, teitte erittäin järkevän päätöksen. Olette näköjään paneutuneet asiaan ja toitte vaihtoehdonne esille joka parhaiden palvelee tulevaisuudessa näitä pieniä koululaisia. On ymmärrettävää että joku nostaa esille myös pitkiä koulumatkoja, mutta täytyy muistaa, että ei vain näiden muutaman oppilaan vuoksi koulua voida pitää yllä jo säästö syistäkään. Peruskorjauksiin ei missään tapauksessa tälläisillä oppilasmäärillä pitäisi ryhtyä. Iivantiiran lapsetkin pääsee parempikuntoisiin kouluihin.

    Äänestä

  • pankin peäl istuu

    Äänestä

Valtuutetuthan ovat äänestäjiensä asioilla, ja vaatii erinomaista rohkeutta ilmaista kantansa monien kuppikuntien edessä. Kiitos tästä rohkeudesta. Kaikki tosiasiat ovat Timoniemen jatkamisen puolella, kun taas Iivantiiran kannattajat olivat hakemalla hakeneet aiheettomia jatkamisperusteita.
Timoniemellä on hyvä henki ja asiallisen kuntoiset koulurakennukset. Toivoisin kaikilta vanhemmilta yhteistyötä ja ymmärrystä lapsien parhaaksi, jotta Iivantiiran oppilaat sopeutuisivat uuteen kouluun. Riitelemällä rikotaan ja pahoitetaan lapsien mieli. Meitä asukkaita on perukoissa jo niin vähän, että meidän täytyy puhaltaa yhteen hiileen yli kylärajojen.

Äänestä
  • kaikkim kuhmon koulut joutaa lopettaa ja kaikki yhteiskunnan pummit jotka tekee vain penyuja eivätkä käy töissä päivääkään elämänsä aikan!KELE hävetkää luopiot!1

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    kaikkim kuhmon koulut joutaa lopettaa ja kaikki yhteiskunnan pummit jotka tekee vain penyuja eivätkä käy töissä päivääkään elämänsä aikan!KELE hävetkää luopiot!1

    hulut töittä tekeep viisaat keittää tervaa

    Äänestä

  • lentiirviisas kirjoitti:

    hulut töittä tekeep viisaat keittää tervaa

    työlki ellää mut kaupal rikastuu, sano lentiiran tervaporvari häääähhäääääää

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    kaikkim kuhmon koulut joutaa lopettaa ja kaikki yhteiskunnan pummit jotka tekee vain penyuja eivätkä käy töissä päivääkään elämänsä aikan!KELE hävetkää luopiot!1

    tukijaisie antaa valtijo

    Äänestä

up

Äänestä
  • Ei meitä kiinosta Iivantiira, eikä harhaanjohdetut Vartiuksen ja Kuumun opilaiden vanhemmat. Miksi pitäisi kiinostaa. Iivantiiralaiset ovat luvanneet virkamiesten avustuksella heille kaikkea hyvää, tyytykööt siihen. Vittuako vedotaan aina Pohjois-Kuhmoon. Me emme ole siinä mukana ja piste. IIVANTIIRAN ITSESTÄÄN KEKKOSEN JOHDOLLA LUOMA KUVITELMA HERRARODUSTA ON SUKUPUUTTOON KUOLEMASSA. SIKSIPÄ HEIDÄN PITÄÄ YRITTÄÄ ALISTAA KAIKKI YMPÄRÖIVÄT KYLÄT ALAISIKSEEN.

    Äänestä

Jotkut ne on vaan niin katkeria että pitää nostaa tämä sama kouluasia näkyville joka ikiseen tiedotusvälineeseen. Luonne siellä puseron sisällä kiehuu ja riehuu.

Äänestä
  • Kuka, ken on katkera. Lentiiran oppilaat Lentualle ja maassa on rauha. Jos timoniemeläiset suostuvat lakkauttamaan koulunsa, sekä hyväksymään Iivantiiran koulukseen, niin mikäpä siinä ja taas on maassa rauha.

    Äänestä

  • dönner kirjoitti:

    KainuunSanomien kirjoituksesta käy ilmi kaikki olennainen. Kaupungin virkamieskoneisto on aina valjastettu tukemaan Iivantiiran koulua, olipa vaihtoehtona Timoniemi tai Lentiira.

    Kyllä se tuntuu Iivantiira olevan tosiaankin jonkunlainen suojelukohde. Miksi Kuhmolaisessa ja Kainarissa on juttua vähän väliä Iivantiiran koulusta, mutta muista kouluista ei mitään. Onko lehdistökin lahjottu Iivantiiran puolelle?

    Äänestä

  • että silleen... kirjoitti:

    Kyllä se tuntuu Iivantiira olevan tosiaankin jonkunlainen suojelukohde. Miksi Kuhmolaisessa ja Kainarissa on juttua vähän väliä Iivantiiran koulusta, mutta muista kouluista ei mitään. Onko lehdistökin lahjottu Iivantiiran puolelle?

    Hattua nostan näille nuorille valtuutetuille ja muillekin, jotka uskaltavat olla eri mieltä kuin nämä ohjenuorassa kulkevat virkamiehet. Uskaltavat tuoda esille parhaan vaihtoehdon. Työryhmän esitykestäkin näki että se oli täysin sivistysjohtajan ohjailemaa työtä. Yritettiin asiat väkisin saada näyttämään "suojeltavan" koulun edun mukaisesti.
    Jo toistamiseen yritettiin saada päätös läpi matkoja vääristelemällä. Iivantiiran koulun puolustamiseksi yritettiin Lentiiran koulualueen oppilaiden koulumatkoja käyttää puolustukseksi sekä Lentiiran oppilailla näyttämään myös oppilastilastot. Iivantiiran koulun oppilailla ei kellään tule pitkiä matkoja koulun lakkautuessa. Koulun kuntoa ei edes kukaan uskalla tuoda esille. Nähtäväksi jää, milloin virkamiehet tunnustaa vääryydet!

    Äänestä

  • +

  • + kirjoitti:

    *

    Äänestä

tätä päätöstä ei voi hyväksyä, ei mitenkään. Olen surullinen.

Äänestä
  • Niinhän nuo päätökset tuppaa olemaan. Jotakuta naurattaa, toisia itkettää. Katsantokannasta riipuen jotkut päätäjät ovat ihania, kun tekevät mieliksi ja toiset taas aivan pönttöjä, kun näkevät asiat toisin.

    Äänestä

järkeviä ratkaisuja, loputkin kyläkoulut joutaisi lopettaa. Tasavertaisuuden periaate kaikki oppilaat kuljetataan keskustaan. Loppusi tämäkin valitus jolla ei ole päätä eikä häntää. Kas kumma kun kukaan ei ole keksinyt vielä valittaa EU tuomioistuimeen.

Äänestä

eikai se siihen liity mitenkään. Pitäisi pitää eri asiat erillä toisistaan.

Äänestä
  • Missähän lienevät kostajat. Taitavat olla Iivantiirassa. Näilläkin sivuilla uhtaan, jos jonkinlaisella toimenpiteellä, kun ei mennyt mieliksi.

    Äänestä

  • eetu, kirjoitti:

    Missähän lienevät kostajat. Taitavat olla Iivantiirassa. Näilläkin sivuilla uhtaan, jos jonkinlaisella toimenpiteellä, kun ei mennyt mieliksi.

    lentiiran erittäin viisaat on oikein sopuisija pankonpäällysukkeleita akkaen hammeen alle männööt raukat piiloon kun suset pelottaa pöpelikköön peäsä pistäät poloset sieltä saavat teotorantit kaljuusa

    Äänestä

  • sellillä sanovatt kirjoitti:

    lentiiran erittäin viisaat on oikein sopuisija pankonpäällysukkeleita akkaen hammeen alle männööt raukat piiloon kun suset pelottaa pöpelikköön peäsä pistäät poloset sieltä saavat teotorantit kaljuusa

    JK antoi aiheen jätekuljetussopimuksen purkamiseen. kehoittaisin kaikkia jotka kokevat että Iivantiiran koulupäätös oli törkeä temppu .

    Äänestä

  • oikeudenmukainen kirjoitti:

    JK antoi aiheen jätekuljetussopimuksen purkamiseen. kehoittaisin kaikkia jotka kokevat että Iivantiiran koulupäätös oli törkeä temppu .

    Tyypillistä Iivantiiralaiseten toimintaa. Kehukaa itseänne, mainostakaa kyläänne kertokaa koulunne erinomaisuudesta, mutta uhkailu kiristys ei ole tätä päivää. Ette ole huomanneet, että muidenkin kylien ihmisillä lienee oikeus mielipiteisiin.

    Entäpä demokratia. Edellisten kunnallisvaalien ääniharavat olivat yksiselitteisesti Timoniemen, Hietaperän ja Lentuan koulujen jatkamisen kannalla. Olisi kiva laskea mikä äänestäjien kannatus edustajiensa kautta onkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitta täysi kirjoitti:

Hyvät pohjoiskuhmolaiset! Menetitte juuri viimeisen koulunne ja sen päätöksen pani alulle kaupunginhallituksen puheenjohtaja naisvaltuutetun avulla, joka on paikalisessa pankissa töissä. Tehkää omat johtopäätöksenne ja hakekaa kiireen villkkaa sieltä rahanne pois, jos jollakin siellä raha-asiat on. Jotenkin täytyy tehdä selväksi, että päätös oli anteeksiantamaton!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu