Mistä löydän sen tilaston josta löydän tilaston kuinka moni vanki on kuollut vankeusaikana?
En kuolinsyytä, mutta tokihan kuolinsyykin sekin kiinnostaa.
Asiallisia vastauksia kiitos etukäteen.
En kuolinsyytä, mutta tokihan kuolinsyykin sekin kiinnostaa.
Asiallisia vastauksia kiitos etukäteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koska et kysynyt mistä maasta on kysymys niin täällä ainakin kuoli paljon vankeja natsisaksan kukoistuksen aikaan. Suomessakin kuolee vankeja ja paljon oman käden kautta koska ovat kyllästyneet elämään ja eivät näe valoa tuleivaisuudessa. Sosiaaliset ihmeset yleensä pärjää linnassakin eikä mieti itsemurhia ja etenkin joilla on vahva psyyke.
Käsiäni ei koristele ventit ym. Käytin vankeusaikani henkisen hyvin- voinnin kasvattamiseksi ja siitä on ollut paljon hyötyä näin vanhemmiten.)
Vahvan psyykkeen omaavat pärjäävät yleensä kaikkialla niin vangilassa kuin siviilissä, etenkin joilla on kykyä tutustua uusiin ihmisiin eivätkä jää selliinsä makoilee. Se on kaikki itsestä kiinni ja meitä ihmisiä ja luonteita on monenlaisia. Isäni oli rintamamies syväriltä ja niinpä noi Saksalaisetkin lopulta ajettiin Lapista pois jotta saatiin uusia asuntoja myös tuleville vapautuville vangeille.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/bergenbelsen.html
Ei tainnut pilkkukuumetta esiintyä. Ei ainakaan minun aikana.)
Jotain--koska viestihistoriani on poistettu..Onko jollakin jotain pelkotiloja....????.)
Teetkö jotain tutkimusta?
Minulla on jotakin keskiarvotietoa,
vanhoja nimiäkin mutta ei niitä niin
vain julkaista yleisillä foorumeilla,
tuollaista yksityistä henkilöasia-
tietoa. Keskiarvo on ollut 1 per talo per vuosi.
En tiiä mikä on nykyinen keskiarvo kun
liikkuu vankiloissa kaikellaiset epäpuhtaat
myrkyt, jotkut ovat kyseenalaisia kuolemia eli
tekikö tahallaan vai vahingossa.
Pidän esitelmän koulussa aiheesta vankilat ja en löydä netistä, en mistään suomen vankien kuolintilastoa ainoastaan, epämääräisesti joitain sanontoja, esimerkiksi oli huonossa kunnossa tai yms.
Löydän ne vankileiritilastot 100 vuotta sitten, juuri puna ja keuhkotaudit.
Entä tänäpäivänä?
kuolin tilastot? Mitä muuta aihe tynkää sinulla on vankiloista, jutun juurta?
En edelleenkään kirjoita lähemmin näin avoimella foorumilla.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/vankien_itsemurhat_ovat_vahentyneet_selvasti_1514476.html
http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/m87d7l9r.pdf
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/03/1074157
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/07/1153358
KYL NOIDEN pohjalta esitelmä pitäisi syntyä! Miksi et itse googlettanut, oletko laiska?
Mahdatko itse saada esitelmääkään aikaan?
itse pidin ja kirjasin myös syyt, oli 10-12 itsemurhaa vuodessa.