DI 2011

apuakaipaavaå

Haaveena on kovasti päästä sisään TTY:hyn kevään haussa 2011. Valmistuin lukiosta tänä keväänä 2010 ja kuluvan vuoden aion opiskella amk:ssa insinööri opintoja. Sinne en kuitenkaan halauaisi jäädä vaan tavoitteena on päästä sisään teknilliseen korkeakouluun. Tarkoituksena onkin nyt saada teiltä mielipiteitä kannaattako mun lakaa jo nyt lukemaan ja kertaamaan lukion matikkaa, fysiikka ja kemiaa vai kannaattaako vain opiskella tuolla amk:ssa ja yrittää sieltä saada hyviä arvosanoja näistä aineista, siinä samallahan sitä harjoitusta saa pääsykokeita varten. Mikäli sikäli olen oikein ymmärtänyt että ekana vuonna insinöörit opiskeletvat pitkälti matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Mutta te, jotka olette amk:ssa insinööri opintoja suorittaneet niin voisitteko kertoa, että onko siellä opiskeltavat asiat yhtään sen tasoisia kuin DI-haun pääsykokeissa on kysymykset vai ovatko ne paljon helpompoa/vaikeampia?

Koska jos amk matikka/kemia/fysiikka on esim paljonkin helpompaa niin eikös sitten kannattaisi koulun ohella mennä valmennuskurssille? Olen aivan sekaisin näistä. haluan vain niin paljon päästä sisää DI-koulutukseen ja olisi ihanaa jos sekä amk-opiskelijat, DI-opiskelijat ja muut DI:ksi pyrkivät kommentoisivay asiaa. Kiitos :)

ps. tässä mun kirjotusten tulokset jos ne jotenkin vaikuttaa äidinkieli:M englanti:B

matikka pitkä:M kemia:M ruotsi keskipitkä:M biologia:E

5

1021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4tsvffrgf

      Ite suosittelen että lopetat sen amkin jos et siellä halua olla ja alotat treenaamaan. Hanki kunnon laskurutiini pääsykoe tason tehtäviin, laske kaikki pääsykoearkistossa olevat tehtävät niin monta kertaa että osaat ne oikeasti, sitten voi vaikka hankkia jonkun yo-koe kokoelman.
      Valmennuskurssi vaan sitten jos et osaa opiskella yksin.

    • sgasga>e

      Ei siitä AMK:sta mitään haittaakaan ole. Eikä siitäkään ole haittaa jos vaikka suoritat sen insinööritutkinnon loppuun. Jos kurssit siellä oikeasti tuntuvat helpolta niin pystyt hyvin suorittamaan tuon tutkinnon esim. 3:ssa vuodessa hyvin arvosanoin jonka jälkeen pystyt siirtymään/hakeutumaan TTY:lle tai TKK:lle toisen vaiheen opintoihin. Nuo toisen vaiheen opinnot saa suoritettua täysipäi(väi)sesti opiskellen 3:ssa vuodessa eli olisit valmis DI kaupanpäälle vielä AMK-inssi viiden vuoden opintojen jälkeen.

      • ins (AMK) + di

        Insinööri (AMK) tutkinnon jälkeen di:ksi valmistuu helposti kahdessa (2) vuodessa.

      • aloittaja tyttönenn
        ins (AMK) + di kirjoitti:

        Insinööri (AMK) tutkinnon jälkeen di:ksi valmistuu helposti kahdessa (2) vuodessa.

        Joo tiedän että amk:sta pystyy jatkamaan diplomi-insinööriksi eikä opsikeluaikakaan ole kuin sen pari vuotta mutta mä haluan pääsätä siihen kouluun jo aikasemmin ja haluan suorittaa koko tutkinnon yliopistossa. Tuntuu tyhmältä jos pitäis amk lopettaa ja alkaa lukee pääsykokeisiin kun esim kaikki tuet lähtis samantien ja ei kai amk:n matikka, kemia ja fysiikka voi ihan hyödytöntä olla pääsykokeita ajatellen..vai onko se muka niin helppoa, helpompaa kuin lukiossa? Kun eikös pääsykokeet ole kuitenkin lukion kirjotusten tasoa? Mietin vaan että pitäiskö alottaa se valmennuskurssi tässä ohella vai tuleekohan liian raskasta. Haluan vaan niin kovasti TTY:hyn että teen mitä vain päästäkseni sisään. En ole matemaattisissa aineissa mikään paras mutta en mikään puupääkään, kuitenkin M:ät kirjoitin matikasta ja kemiasta. Taidankohan olla liian aikasin liikkeellä vai ovatko muutkin aloittaneet pääsykoe stressin jo syksyllä? :D

      • kyllä duunariksi
        aloittaja tyttönenn kirjoitti:

        insinööriksi! Jos et osaa itse ratkaista noin yksinkertaista käytännön probleemaa, niin et ole sopiva insinööriksi (AMK/di). Oletko miettinyt ihan oikeata käytännön työtä ja menisit vaikka ammattikouluun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2463
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1546
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1314
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1030
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      256
      883
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      882
    8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      21
      881
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      860
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe