Valuuttakauppa

Yhteen sektoriin kuuluvat pankkien harjoittamat isojen toimijoiden kaupat ja toiseen tällaiset pienpuuhaajat, jotka operoivat eri valuutta-alustoilla pikkusummilla (mm. WinCapita).

Suurten toimijoiden osuus koko spekulatiivisesta on luokkaa 95 %. Pienille toimijoille jää "vaivaiset" 5 %. Suurten toimijoiden (95% kaikista) operaatiot voivat heiluttaa maailmanmarkkinoita. Sen sijaan olipa pientoimija kuinka tehokas tahansa, sen viipaleeksi jää vain siivu siivusta eli siivu 5%:sta.

Millaisia kaupankäyntimuotoja valuuttakaupan piirissä oikein on? Asiaa voinevat valaista mm. talouslehdet (Kauppalehti, Talous, Optio ym.).
Yhden suuren toimijan (Deutsche Bank DB) 1 päivän (yhden päivän) spot-kaupankäynti on noin 800 miljardia dollaria. DB on yksi neljästä suuresta. Kymmenen suurimman kauppaa käyvän osuus on noin 80% koko valuuttakaupasta. Suomalaisittain suuria kaupankäyjiä on em. lisäksi vielä koko joukko. Spot - kauppaa käyvät myös pohjoismaiset pankit.
Valuuttakaupan volyymi on yhtä suuri (tai suurempi) kuin muun maailmankaupan volyymit yhteensä.
(Suomen valtion vuoden 2010 budjetti on 50 mrd euroa).
19414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ja?

Äänestä

Missä tässä on se talousrikos?

Äänestä
  • Siinä, että annetaan ymmärtää WinCapita valuuttakauppaa käyväksi toimijaksi.

    Äänestä

  • Siinä kun kähvelsit rahat äitisi piparipurkista

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    Siinä, että annetaan ymmärtää WinCapita valuuttakauppaa käyväksi toimijaksi.

    Siihen on Pitkäsellä kyllä sanansa sanottavana. Pikänenhän perusteellisissa tutkimuksissaan päätyi siihen, että mitään valuuttakauppaa ei käyty.

    Äänestä

  • 1120 kirjoitti:

    Siinä kun kähvelsit rahat äitisi piparipurkista

    Ei minun äidilläni ollut koskaan mitään rahaa piparipurkeissa. Meillä oli niissä pipareita. Eikä avauksessa ollut sanaakaan mistään pipareista. Ihme lukihäiriö sinulla.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    Ei minun äidilläni ollut koskaan mitään rahaa piparipurkeissa. Meillä oli niissä pipareita. Eikä avauksessa ollut sanaakaan mistään pipareista. Ihme lukihäiriö sinulla.

    kylä minä olen ainakin sitämieltä, että kun sataametriä juostaan kilpaa, niin on hyvä käyttä lähtötelineitä, jos sitä noinvaan lähtee tasaselta niin kyllä se vähän kuopasee vaikka on piikaritkin jalassa, että jälkeen siinä silloi jää kuopija heti lähdössä.

    Äänestä

  • tuumailia kirjoitti:

    Joo, ei saa piikkarikuopija pipareita.

    Äänestä

  • ei millään kirjoitti:

    Joo, ei saa piikkarikuopija pipareita.

    enää tarvita ja entisetkin on suurimmaksi osaksi poltettu, että vapaala mennään.

    lievä lukihäiriö on vaivannut iät ja ajat, mutta ei ole haitannu, nyt on hyvä eläke tehkää sama perässä.

    Äänestä

  • Vastauksena kysymykseen:
    Missä tässä on se talousrikos?

    Valuuttakauppa on kolikonheittoa (Aalto-yliopiston talouspuolen professori Puttonen). Suomalaisen yliopistoeliitin huiput ovat Aalto-yliopistossa).

    Argumentit:
    Kolikonheitto ei ole rikos.
    Kolikonheitossa voittomahdollisuus on 50/50.
    Professori Puttonen sanoo, että valuuttakauppa on kolikonheittoa.
    Jatkuva poikkeaminen tilanteesta 50/50 on mahdollista vain vilpillisesti.
    Valuuttakaupasta jotkut saavat jatkuvasti tuloja.
    ---------------------------------------------------------------
    Johtopäätös (jp):
    Jotkut jatkuvia tuloja saavat toimivat vilpillisesti.

    Jatkuvia tuloja saavat toimivat vilpillisesti.
    Vilpillinen toiminta on rikollista.
    ---------------------------------------------------------
    (jp) Jotkut toimivat rikollisesti (=voittoja saavat).

    Näin Suomen keskusrikospoliisin perustelee.

    Vastauksena kysymykseesi.
    Koska valuuttakauppa kuuluu talouteen ja koska valuuttakauppa on rikollista, aihe on talousrikososastolla.

    Aalto-yliopiston professori Puttosen lausunto on keskusrikospoliisin yksi tutkinnallisesti painavista argumenteista.

    Äänestä

  • eri mieltä kirjoitti:

    Siihen on Pitkäsellä kyllä sanansa sanottavana. Pikänenhän perusteellisissa tutkimuksissaan päätyi siihen, että mitään valuuttakauppaa ei käyty.

    Vieläkö pitää vääntää: Valuuttakauppa ei käyty jäsenten rahoilla.
    Se ilmoitettiin jo klubin sivuilla. Mitä uutta siinä on?

    Äänestä

  • rahoilla! kirjoitti:

    Vieläkö pitää vääntää: Valuuttakauppa ei käyty jäsenten rahoilla.
    Se ilmoitettiin jo klubin sivuilla. Mitä uutta siinä on?

    vääntää täällä aivan niitä näitä, tahkon vääntäminen olisi aivan toista siinä saattaisi irrota hikiii.

    Äänestä

  • talousrikos? kirjoitti:

    Vastauksena kysymykseen:
    Missä tässä on se talousrikos?

    Valuuttakauppa on kolikonheittoa (Aalto-yliopiston talouspuolen professori Puttonen). Suomalaisen yliopistoeliitin huiput ovat Aalto-yliopistossa).

    Argumentit:
    Kolikonheitto ei ole rikos.
    Kolikonheitossa voittomahdollisuus on 50/50.
    Professori Puttonen sanoo, että valuuttakauppa on kolikonheittoa.
    Jatkuva poikkeaminen tilanteesta 50/50 on mahdollista vain vilpillisesti.
    Valuuttakaupasta jotkut saavat jatkuvasti tuloja.
    ---------------------------------------------------------------
    Johtopäätös (jp):
    Jotkut jatkuvia tuloja saavat toimivat vilpillisesti.

    Jatkuvia tuloja saavat toimivat vilpillisesti.
    Vilpillinen toiminta on rikollista.
    ---------------------------------------------------------
    (jp) Jotkut toimivat rikollisesti (=voittoja saavat).

    Näin Suomen keskusrikospoliisin perustelee.

    Vastauksena kysymykseesi.
    Koska valuuttakauppa kuuluu talouteen ja koska valuuttakauppa on rikollista, aihe on talousrikososastolla.

    Aalto-yliopiston professori Puttosen lausunto on keskusrikospoliisin yksi tutkinnallisesti painavista argumenteista.

    liittyy avausviestissä mainittuun Wincapitaan? Eihän Wincapita käynyt valuuttakauppaa.

    Äänestä

  • miten se kirjoitti:

    liittyy avausviestissä mainittuun Wincapitaan? Eihän Wincapita käynyt valuuttakauppaa.

    Kysyttiin, että miten ketjun avaus liittyy talousrikososastolle.

    Voittoa tuottava valuuttakauppa on keskusrikospoliisin mukaan rikos. Sen on todistanut Aalto-yliopiston professori Puttonen.

    WinCapita oli esimerkkinä harkitsemattomasti valittu (toki mielletään valuuttakaupankävijäksi). Olisi pitänyt kertoa jokin muu vastaava pienillä summilla operoiva nimi, esim Sampo-pankki tai Suomen Pankki, jotka molemmat tuottivat voittoa valuuttakaupankäynnissä.

    Mutta nyt ollaan jälleen hakoteillä itse aiheesta.

    Oivallista olisi saada asiantuntijan kuvauksia valuuttakaupan eri muodoista ja tuotoista. Valuuttakaupan valtiaina on kymmenen suurta pankkia, joista neljä on omassa suuruusluokassaan. Nämä kymmenen hallitsevat 80 %:a markkinoista ja ovat kykeneviä keikuttaamaan maailmantaloutta. Pientä pankkien manipuloimaa "resonanssia" ja niin vene keikahtelee ja hörppää vettä. Ilmiön aikaansaamiseksi ei tarvita kummoisiakaan operaatioita (wu wei). Yksin DB:n päivittäinen osuus on 800 mrd dollaria.

    Äänestä

  • Wei kirjoitti:

    tehkää nyt valuuttakauppaa niin perkeleesti.

    Tuskinpa DB:n osuus on 800 mrd dollaria. Suurin osa valuuttakaupasta tehdään Lontoon kautta. Tuo yhtälö ei muutenkaan ole millään tavalla uskottava, koska DB:llä on yksityisten varoja käytössään vain 300-400 mrd dollaria.

    Äänestä

  • talousrikos? kirjoitti:

    Vastauksena kysymykseen:
    Missä tässä on se talousrikos?

    Valuuttakauppa on kolikonheittoa (Aalto-yliopiston talouspuolen professori Puttonen). Suomalaisen yliopistoeliitin huiput ovat Aalto-yliopistossa).

    Argumentit:
    Kolikonheitto ei ole rikos.
    Kolikonheitossa voittomahdollisuus on 50/50.
    Professori Puttonen sanoo, että valuuttakauppa on kolikonheittoa.
    Jatkuva poikkeaminen tilanteesta 50/50 on mahdollista vain vilpillisesti.
    Valuuttakaupasta jotkut saavat jatkuvasti tuloja.
    ---------------------------------------------------------------
    Johtopäätös (jp):
    Jotkut jatkuvia tuloja saavat toimivat vilpillisesti.

    Jatkuvia tuloja saavat toimivat vilpillisesti.
    Vilpillinen toiminta on rikollista.
    ---------------------------------------------------------
    (jp) Jotkut toimivat rikollisesti (=voittoja saavat).

    Näin Suomen keskusrikospoliisin perustelee.

    Vastauksena kysymykseesi.
    Koska valuuttakauppa kuuluu talouteen ja koska valuuttakauppa on rikollista, aihe on talousrikososastolla.

    Aalto-yliopiston professori Puttosen lausunto on keskusrikospoliisin yksi tutkinnallisesti painavista argumenteista.

    Valuuttakauppaa käyvät isot pankit ihan oikeasti. Niillä on ne dollarit tai jenit oikeasti kourassa ja ne vaihdetaan muuksi. Ihan niin yksinkertainen asia kuin kauppa Aasian maiden kanssa voi johtaa siihen, että suomalaiselle valuuttatilille tupsahtaa dollareita. Tilinomistaja voi sitten tallustaa pankkiin ja nostaa ne dollarit tai vaihtaa tai... Ja tämän vaihdon pankki tekee taatusti niin, että pankki ei jää häviölle.

    Valuuttapohjaisessa kaupnkäynnissä kaupan osapuolet voivat terminoida valuuttariskinsä myymällä saatavan pankille. Taas tuli ihan oikeaa valuuttakauppaa ja taas pankki nettosi.

    Johtopäätös: voitollista ja laillista valuuttakauppaa on olemassa vaikka kuinka paljon.

    Putkonen lausui sanottavansa näistä wannabe-valuuttakaupoista, joita sinä nyhräät kotona halpisläppärin kanssa. Ne ovat kolikonheittoa 50:50.

    argumentti:
    Ei ole osoitettu, että käyt jatkuvaa voitollista valuuttakauppaa. Löpinää kyllä kuuluu, mutta sen todistusarvo on zero.

    Johtopäätös (jp):
    Väitteesi ovat virheellisiä

    Äänestä

  • Kenen rahoilla? kirjoitti:

    Tuskinpa DB:n osuus on 800 mrd dollaria. Suurin osa valuuttakaupasta tehdään Lontoon kautta. Tuo yhtälö ei muutenkaan ole millään tavalla uskottava, koska DB:llä on yksityisten varoja käytössään vain 300-400 mrd dollaria.

    Kaikkeen voi sanoa: en usko ja jatkaa sitten "en usko" -pohjalta.
    Samanlaista umpisilmäisyyttä on tässäkin ketjussa vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • Väärin päätelty kirjoitti:

    Valuuttakauppaa käyvät isot pankit ihan oikeasti. Niillä on ne dollarit tai jenit oikeasti kourassa ja ne vaihdetaan muuksi. Ihan niin yksinkertainen asia kuin kauppa Aasian maiden kanssa voi johtaa siihen, että suomalaiselle valuuttatilille tupsahtaa dollareita. Tilinomistaja voi sitten tallustaa pankkiin ja nostaa ne dollarit tai vaihtaa tai... Ja tämän vaihdon pankki tekee taatusti niin, että pankki ei jää häviölle.

    Valuuttapohjaisessa kaupnkäynnissä kaupan osapuolet voivat terminoida valuuttariskinsä myymällä saatavan pankille. Taas tuli ihan oikeaa valuuttakauppaa ja taas pankki nettosi.

    Johtopäätös: voitollista ja laillista valuuttakauppaa on olemassa vaikka kuinka paljon.

    Putkonen lausui sanottavansa näistä wannabe-valuuttakaupoista, joita sinä nyhräät kotona halpisläppärin kanssa. Ne ovat kolikonheittoa 50:50.

    argumentti:
    Ei ole osoitettu, että käyt jatkuvaa voitollista valuuttakauppaa. Löpinää kyllä kuuluu, mutta sen todistusarvo on zero.

    Johtopäätös (jp):
    Väitteesi ovat virheellisiä

    En ole väittänytkään käyväni valuuttakauppaa.

    Puttonen totesi valuuttakaupan kolikonheitoksi. Suomalaisen talouspoliitiikan huippua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maailmalla 4+8 kirjoitti:

Yhteen sektoriin kuuluvat pankkien harjoittamat isojen toimijoiden kaupat ja toiseen tällaiset pienpuuhaajat, jotka operoivat eri valuutta-alustoilla pikkusummilla (mm. WinCapita).

Suurten toimijoiden osuus koko spekulatiivisesta on luokkaa 95 %. Pienille toimijoille jää "vaivaiset" 5 %. Suurten toimijoiden (95% kaikista) operaatiot voivat heiluttaa maailmanmarkkinoita. Sen sijaan olipa pientoimija kuinka tehokas tahansa, sen viipaleeksi jää vain siivu siivusta eli siivu 5%:sta.

Millaisia kaupankäyntimuotoja valuuttakaupan piirissä oikein on? Asiaa voinevat valaista mm. talouslehdet (Kauppalehti, Talous, Optio ym.).
Yhden suuren toimijan (Deutsche Bank DB) 1 päivän (yhden päivän) spot-kaupankäynti on noin 800 miljardia dollaria. DB on yksi neljästä suuresta. Kymmenen suurimman kauppaa käyvän osuus on noin 80% koko valuuttakaupasta. Suomalaisittain suuria kaupankäyjiä on em. lisäksi vielä koko joukko. Spot - kauppaa käyvät myös pohjoismaiset pankit.
Valuuttakaupan volyymi on yhtä suuri (tai suurempi) kuin muun maailmankaupan volyymit yhteensä.
(Suomen valtion vuoden 2010 budjetti on 50 mrd euroa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu