trans-elokuvia???????

Serano on lytännyt "Normalin".

Kolmois-S kirjoitti:

Serano on lytännyt "Normalin".

mutta kun oman ja tuttavani kokemukset yhdistää, ollaan Normal'in kässärissä.

vaan, kirjoitti:

mutta kun oman ja tuttavani kokemukset yhdistää, ollaan Normal'in kässärissä.

On muuten ihan realistinen ja jopa jossainmäärin koskettavakin kuvaus aiheesta, mutta päähenkilö on ihmeellinen hyvin ontoksi jäävä hiiri jolla ei ole mitään persoonaa. Lisäksi päähenkilön muutos kuvataan lähinnä tiitteilyn oloisena säätämisenä eikä hänestä koskaan tule edes etäisesti naisen näköistä. Ei anna kovin hyvää kuvaa meikäläisistä. Sen kyllä huomaa ettei Normalia tehtykään transleffaksi vaan kyseessä oli "vaikeuksien kautta voittoon"-tyyppinen ihmissuhdedraama jossa ohjaaja halusi kuvata "pahinta mahdollista aviokriisiä" joka olisi hänen mielestään se jos mies menee sukupuolenkorjausprosessiin. Onhan se silti parempikuin joku Transamerica.

Hyviä transelokuvia ei muuten löydy yhtäkään tunnetuimpien elokuvien joukosta, ainut katsottava on Crying Game ja siinäkin joitain voi ehkä ärsyttää se asetelma jossa transnainen kuvataan viettelijänä joka iskee hampaansa viattomaan heteromieheen. Vähemmän tunnettuja hyviä elokuviakin on vain muutama ja ne kaikki ovatkin jo mainittu.

Aamiainen Plutolla / Breakfast on Pluto on oikein sympaattinen. Päähenkilö on melkoinen hörhelö, mutta toisaalta tuntuu uskottavalta että jos transihmisellä ei ole sanoja käytössään eikä mahdollisuuksia tutkimuksiin eikä tietoa kohtalotovereista, niin ei hänestä varmasti tulekaan oppikirjaan kelpaavaa esimerkkitapausta. BoPissa on hyvää myös se, että päähenkilön identiteetti ei kuitenkaan ole leffan ainoa pointti, vaan teemoja ja juonenkäänteitä riittää muutenkin.

http://www.youtube.com/watch?v=nBkZ_ufZoLI

TransAmericasta en oikein innostunut, se tuntui turhan kaavamaiselta.

Em. leffoja löytyy varmaan vielä vuokraamoista, kirjastoista ainakin.

5yyf77 kirjoitti:

Aamiainen Plutolla / Breakfast on Pluto on oikein sympaattinen. Päähenkilö on melkoinen hörhelö, mutta toisaalta tuntuu uskottavalta että jos transihmisellä ei ole sanoja käytössään eikä mahdollisuuksia tutkimuksiin eikä tietoa kohtalotovereista, niin ei hänestä varmasti tulekaan oppikirjaan kelpaavaa esimerkkitapausta. BoPissa on hyvää myös se, että päähenkilön identiteetti ei kuitenkaan ole leffan ainoa pointti, vaan teemoja ja juonenkäänteitä riittää muutenkin.

http://www.youtube.com/watch?v=nBkZ_ufZoLI

TransAmericasta en oikein innostunut, se tuntui turhan kaavamaiselta.

Em. leffoja löytyy varmaan vielä vuokraamoista, kirjastoista ainakin.

"TransAmericasta en oikein innostunut, se tuntui turhan kaavamaiselta."

Kun kävin katsomassa tuon leffan ennakkonäytöksessä, taviskatsojat nauroivat niissä kohdissa joissa itse tunsin surua. Tavikset eivät pysty sisäistämään TransAmerican sisältöä. Kyllähän se elämäkin on joskus kaavamaista.

katsojasta kirjoitti:

"TransAmericasta en oikein innostunut, se tuntui turhan kaavamaiselta."

Kun kävin katsomassa tuon leffan ennakkonäytöksessä, taviskatsojat nauroivat niissä kohdissa joissa itse tunsin surua. Tavikset eivät pysty sisäistämään TransAmerican sisältöä. Kyllähän se elämäkin on joskus kaavamaista.

Keskimääräinen suomalainen on vahingoniloinen psykopaatti. Mietin jo, kuinka voisi tästä maasta lähteä taas veks.

katsojasta kirjoitti:

"TransAmericasta en oikein innostunut, se tuntui turhan kaavamaiselta."

Kun kävin katsomassa tuon leffan ennakkonäytöksessä, taviskatsojat nauroivat niissä kohdissa joissa itse tunsin surua. Tavikset eivät pysty sisäistämään TransAmerican sisältöä. Kyllähän se elämäkin on joskus kaavamaista.

TransAmericassa se päänäyttelijä oli tehnyt päähenkilö Breestä ihme stereotypiakarikatyyrihahmon, joka oikein korostaa jotain kuviteltua transihmisen pakkomielteisyyttä tai väkinäisyyttä tai mitä lie hätäisen tarkkaa sukupuoliroolissaan pysymistä. Tämä kuva vahvistui kun luin leffan taustoista, että ohjaajan tarkoitus ei alunperin ollut tehdä hahmosta alkuunkaan niin maanisen tuntuista tai muutakaan, mutta hahmon näyttelijä oli ilmeisesti vaatinut saada muokata hahmostaan tällaisen suuntaisen, koska hänen mukaansa transnaiset ovat sellaisia. Leikkaa & liimaa sukupuoli. Hienoa.

Ilman tuota leffa oli sinänsä ihan ok, vaikkakin taas käsiteltiin ne pakolliset aiheet. Lopulta juuri pikemminkin Breakfast on Pluton ja Hedwick and the Angry Inchin kaltaiset hämmentävät ja vähän absurditkin leffat tuntuvat huomattavasti paremmilta ja koskettavimmiltakin joillain tasoilla. Polkuja ja elämäntarinoita kun on oikeasti valtavia määriä, ei pelkkiä ylempänäkin mainittuja oppikirjaelämiä. Vaikka eihän siinä kaavassakaan mitään vikaa, suurin osa ihmisistä on kai suht normaaleja, eihän tässä itsekään olla mitään sen ihmeempää... mutta kun ottaa huomioon miten uskomattomia tarinoita meikäläisten joukkoon oikeasti mahtuu ja aivan varmasti enemmän kuin keskivertokansaan, niin jotenkin nuo normaaliusleffat tuntuvat vähän... no, kai ne tarkoituksensa ajavat, mutta osin tutuista kuvioistaan huolimatta eivät oikein tarjoa leffakokemuksena hirveästi.

The Amazing Truth About Queen Raquela on ihan kiva mukadokkarileffa. Vähän kärjistetty, mutta ei kai niin kaukana todellisuudesta kuitenkaan... Ainakin eri kaliiberia sinänsä minusta kuin nuo hollywoodahdetut Normal ja TransAmerica. Samoin kreikkalainen elokuva Strella (tuli ulos 2009) on vänskä, vaikka taas kuvaa aika perusstereotypioita transihmisistä paitsi kehityshistorian, myös muiden ikävempien asioiden osalta. Ainakin kyseisen leffan päänäyttelijä on itse oikeasti transnainen.

Ranskalainen parin vuoden takainen Wild Side on myös mielenkiintoinen tarina. Oikeastaan transihmisen menneisyydenkohtaamistarinana huomattavasti parempi minusta kuin Normal tai TransAmerica kumpikaan. Siinä oli jotain kovin kuvaavaa tunnelmaltaan. Päänäyttelijä on myös itse taas transnainen.

Samaa linjaa löytyy toinenkin leffa, mutta en muista nyt sen nimeä. Siinä perheenisä värväytyy avioeron jälkeen lastensa lastenhoitajaksi naisena. Siinä oli makeita kohtia vartalon täytteistä, moni tiitti varmaan kaipaisi samanlaisia.

hrguhuf kirjoitti:

Samaa linjaa löytyy toinenkin leffa, mutta en muista nyt sen nimeä. Siinä perheenisä värväytyy avioeron jälkeen lastensa lastenhoitajaksi naisena. Siinä oli makeita kohtia vartalon täytteistä, moni tiitti varmaan kaipaisi samanlaisia.

Mrs. Doubtfire, pääosassa Robin Williams. Huh, musta se oli aivan karsea!

Vielä siitä Breakfast on Plutosta: Vaikka siinäkin tapahtuu kaikkea kurjaa, niin ehkä yleisfiilis on positiivinen mm. siksi, että päähenkilöllä on ystäviä ja verkostoja ja hän solmii uusiakin suhteita eikä ole traagisesti sotajalalla koko muuta maailmaa vastaan kuten Transamerican tai Boys don't cryn päähenkilöt. Plus että kuten yllä kirjoitettiinkin, transasia on siinä vain yksi ihmeellinen elämänalue ja kohtalo monien muiden ihmeellisten kohtaloiden seassa.

nähnyt siitä pätkän ja muistaakseni siinä ei kuitenkaan kukaan ollut oikeasti trans, vaikka teema kyllä olikin esillä.

ihana liikuttava tarina pienestä pojasta joka pukeutuu ja
käyttäytyy kuten tyttö.
Tuli telkkarista joku vuosi sitten.

Ei unohdeta Aldomar:in Kaikki Äidistäni. Aihe sivuaa myös transteemaa.