Minun on pakko myöntää että vanhuus on iskenyt. Enää ei jaksa tehdä täyttä työviikkoa. Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen on rättiväsynyt. Jos seuraava päivä on vapaapäivä, niin sen päivänhän ukko nukkuu, parin tunnin pätkissä. Tein päätöksen että töitä tehdään enää kaksi päivää viikossa. Ottaahan se luonnon päälle mutta hittojakos teet. Raakki mikä raakki. Ennen tehtiin pyöreitä päiviä. Välillä sentään vähän hameen helmoissa pyörähdellen. Kun otettiin viinaa, niin pullon ryypättyä lähdettiin ravinteliin kretonkia katsomaan ja tanssittamaan. Ei tuntunut väsymystä missään. Nykyisin naisväki jää kuta kuinkin rauhaan. Joskus sentään vielä sokea kanakin löytää jyvän. Jos erhtyy ottamaan kaksikin paukkua, niin takuulla sohva kutsuu pappaa. Ei tule ravintelit mieleen. Naiset saattavat olla pois mielestä jopa varttitunnin. Olisikohan jo aika ottaa arkun mittoja.
Onko joukossa kohtalotovereita. Mikä neuvoksi. Miten olette suhtautuneet asioiden muuttumiseen kohdallanne.
Onko siellä naisväen puolelle saman sorttisia kokemuksia.
Onko joukossa kohtalotovereita. Mikä neuvoksi. Miten olette suhtautuneet asioiden muuttumiseen kohdallanne.
Onko siellä naisväen puolelle saman sorttisia kokemuksia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
pitää myöntää jonkunlaista väsymistä, ainakin maanantain ja torstain kuuden tunnin vapaat otan mielelläni.
P.s. Kepnegaisen huipullekaan en jaksanut kiivetä, tosin ei sinne kiivennyt moni muukaan ja 30 kilon rinkka oli jo hieman raskas kantaa :)
nasevia ja hauskoja, ettei voi kun nauraa, vaikka vakava juttuhan tämä vanhuus on.
Voimat on vähentyneet, selvä se. Minulla jos on pari päivää töitä, palautuminen vie melkein saman verran aikaa. Töissä olen tehnyt tiettäväksi, että vanha on hidas - ota tai jätä. Kun työväestä (hoitotyö) on pulaa täällä pääkaupunkiseudulla, vanhallakin riittää vientiä.
Ihan täällä kotirintamalla minua kiusaa sellainen lisääntynyt hajamielisyys ja se, että välillä asiat menevät selvästi huonommin jakeluun. Ja kun paljon nuorempi puoliso näyttää välillä yhtä toistaitoiselta, sekös sieppaa... Onneksi huumoria on toistaiseksi riittänyt - jos se vielä katoaa, aika sietämätöntä on vanhan elo.
Yksi lohtu sentään: Tänään jaksaa paremmin kuin huomenna...
Itse olen jo parisen vuotta tehnyt lyhyempää päivää, kuin totutallekseni hitaasti mutta varmasti tapahtuvaan eläköitymiseen. On tilanteita jolloin saattaa olla työpäivällä pituuta vuorokauden aikana, olet kotona parisen tuntia ja taas mentiin ...sitä samaa rumpaa seuraavaan aamuun. Olo on kuin kehäraakilla, kun saat vihdoinkin nukahtaa.
Ei jaksa on taivahan tosi, olin jo kirkolla silloin kun toiset lähti pihasta, sopii luonteeseeni ja entiseen työtasooni, on ajat olleet ja menneet, todettava on.
Eikö siihen ole myös oikeuskin, kun on pienestä lähtien ollut työnlaidassa? Annetaan hyväksyntä kehollemme ja aletaan satsaan tähän päänseudun hyvinvointiin, vihdoinkin.
Meirikki kuvasi MINUN olotilani ja tuntemukseni. Kuitenkin se asiassa harmittaa että pidän työstäni. Raha ei ole ainoa kannustava tekijä. Työtoverit ovat kaikki, nouremmat miehet ja naiset mukaan lukien, loistavia. Työporukkaan kuuluu yli 100 miestä ja naista. On monen kansalaisuuden edustajaa. Yhdestäkään en voi sanoa pahaa sanaa. Pappaan luotetaan ja hänen mielipiteitään kuunnellaan herkällä korvalla. Neuvoja kysytään ja annetaan puolin ja toisin.
Työnantaja on kannustanut senioria kaikin tavoin. Heitä minulla tulee todella ikävä..Olen huomannut viime aikoina että työvuoroihini on ympätty, pyytämättäni, niitä helpompia työvuoroja ja linjoja. Ajokkinani on uusimmat ja parhaimmat työkalut. Siksipä sitä jollakin tapaa tuntee itsensä porukan pettäjäksi. Kuitenkin on pakko myöntää tulleensa uransa loppumetreille. Jotenkin ihmettelee, miten ne päivänsä ja varsinkin pitkät iltansa täyttää. Tuon elämän kumppaninkin kanssa kun tuntuu kaikki asiat jo puhutuilta. Kaipa sitä oppii haukeakin kalastamaan ja poimimaan sieniäkin.
ennenkuin löytää uuteen elämänvaiheeseen uuden sisällön. Melkein kaikki eläkkeelle jääneet kaipaavat eniten työyhteisöä. Kyllä jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, noteeratuksi. Jos sellainen vahvistus jää pois, tyhjältä tuntuu alkuun.
Muistelen sun joskus kertoneen, että teet osa-aikatyötä. Eikö keikkatyö sitten ole mahdollinen ?
Minulle tämä "pehmeä lasku" on ainakin sopinut hyvin.
Tuo kuvaus työyhteisöstäsi oli mieluista luettavaa, kun kuulee niin paljon toisenlaista: ikäsyrjintää, likistämistä, keinottelua. Olen kyllä varma, että sinun lunnollasi löytää elämänsisältöä ja uusia aktiviteetteja, aikaa se vain ottaa... Tsemppiä. Kyllä se tästä.
... naisenergiaa aloitin kello kymmeneltä kuopuksen muuttohommelit. Sain tuttavaltani ison paketti auton lainaksi. Päivän huonekaluja pyöritellessämme pojan poksista mökille ja asuntoni kellariin sekä kiekka kaatopaikalle (kaikki kesän aikan kerätyt joutoromppeet) luulisi, jotta akka olisi sippi vaan kun ei ole.
Fyysisesti kova päivä, mutta olen tosi onnellinen, olen sittenkin vielä voimissani. Lopetin puuhastelut yhdeksän jälkeen kun kävin kastelemassa mökin kukkaset, palasin kirkolle ja menin suihkuun. Tein naposteltavaa avasin punkkupullon ja tulin koneelle. Tuntuu, että en sittenkään ole vielä ihan raakki ; )
mullakin tuommosta naisenergiaa, vaan kun ei ole. Olen aika väsynyt monesti, Kova työ aikanaan on vienyt terveyden. Mennään näin etiäpäin.
No, mutta mummukka...sinulla on mahtava ymmärryksen lahja. Kirjoitat niin nätisti...ainakin minun mielestäni..et nyökyttelen hyvä et´en ruutua kumoon :)))
Huili kun väsy on, jokaisen roppa toimii tavallaan, väsy se tavoittaa tekevänkin aikanaan. Ainakin minut!
meirikki kannustavista ja kivoista sanoistasi. Ihan sydäntä lämmittää tuommoinen ystävällisyys.
Nyt menen levolleja toivotan hyvää yötä ja kauniita unia yökukkujille!
Nyt se on kohdallani kuoleman oottelua loppu elämä, kun puoliso kuoli, olen hämmästyny kuinka mikään ei enään kiinnosta, vaikka fyysisesti elämän pitäs olla loistokunnussa, ja onkin, mutta mieli maassa mataa.
Väkisin täytyy itteään piiskata liikkeelle, " ulos ylös ja lenkille ", siltikään suksi ei luista.
Tietenki jos jaksais hakeutua seurakuntaan ehkä sieltä sais uutta voimaa elämään, mutta yksin sinnekkin meno on työlästä, taitaa jäädä haaveeksi sekin.
Voi `ystävä´sinua, kun tuo sama vasta nakertaa aivolohkoissa, - olet kuitenkin peloistasi jo päässyt, hänen..pois menneen kivut ovat poissa, siitä hyvä. En osaa korulauseita kirjoittaa, mutta sinulle on annettu vielä aikaa elää, kuolleen kanssa se ei onnistu, joten yritä päästä masentuneistaneisuudestasi eroon menemällä näihin kriisiryhmiin, minkä yhdistyksen järjestämiä ne sitten onkin. vielä paistaa aurinko sinunkin horisontissa!
Lämpimiä ajatuksia sinulle