Poliittinen elämä alkaa käydä jo kovilla kierroksilla. Budjettiriihi on lämmitetty ja ministerit hikoilevat, kun raha ei riitä ja lainaakin on jo enemmän kuin sielu sietää.
Yksi viime päivien puhutuin rahareikä valtiolle on pohjanmaan radan kunnostus, joka on viivästynyt taitamattoman asioiden hoidon vuoksi.
Jälleen on ministereillä suuri kysymys, mistä rahat?
Jos tämä pienen ihmisen ääni kuuluisi sinne kuumaan riiheen asti, niin tässä olisi ehdotus.
Ensimmäiseksi lopetetaan heti Venäjän avustaminen. Sinne menee 20 miljoonaa euroa joka vuosi, joten avustusta on jo annettu 300 miljoonaa euroa siitä lähtien, kun Neuvostoliitto romahti.
Miksi helkutissa meidän pitää avustaa suurta ja mahtavaa Venäjää, jolla on suunnattomat luonnon rikkaudet, kuten öljy ja maakaasu.
Me maksoimme jo raskaat sotakorvaukset. Eikö se riitä?
Sitten on monia isompia ja pienempiä hankkeita pitkin maailmaa, kuten esim. Etelä-Afrikan vankien kuntoutus, johon Suomi antaa rahaa.
Paljonhan maailmassa olisi parsittavaa, mutta on täällä paljon parsijoita.
Jostain syystä suomalaiset ovat naiveja ja sinisilmäisiä, kun he ovat milloin milläkin tekosyyllä valmiita antamaan meidän veroeuroja milloin mihinkin hankkeeseen maailmalla.
Pannaan nyt ensin omat nurkat kuntoon, ennen kuin lähdetään maailmalle rellestämään.
Rahaa kyllä löytyy myös Pohjanmaan radan kunnostukseen, kun pannaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.
Mutta se vaatikin poliittista osaamista. Onko nykyhallituksella sitä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta on pakko kysyä tuosta Venäjän avustamisesta. Missä muodossa sitä tehdään, siis mihin hankkeisiin liittyen ja millä perusteella ?
Etelä-Afrikan vankien kuntoutus oli kyllä täysin käsittämätön juttu. Omia vankeja meillä ei ole varaa kuntouttaa, jos ei sitten ole varaa pitää vankilassakaan. Mitä mahtoi vankilavuorokausi maksaa näissä uusissa vankiloissa, ainakin enemmän kuin hotelliyö ?
Kai olet laittanut sähköpostia kansanedustajallesi ?
hyviä työpaikkoja ja virkoja, matkailevat siellä kohteissa ja leikkivät jumalaa. SPR hyvä esimerkki. Milloinkahan Quantanamon ensimmäiset vangit tulevat meille hoitoon. Vankilakaan ei ole rangaistus vaan hyvää ilmaista hoitoa.