Hei.
Minä ainakin haaveilen miehestä, jonka kanssa viettäisimme monen monta kiihkeää hetkeä. Oma mieheni ei kykene enään juuri mihinkään...
Avioliittoa on takana yli kaksikymmentä vuotta, joten pitäisikö laittaa vihdoinkin mies vaihtoon ja aloittaa uusi kuuman kiihkeä elämä näin nelikymppisenä?
Enpä tiedä onko nykyinen suhteemme rakkauden täytteistä vaiko ollaanko vain toisistamme riippuvaisia eli tottuneita. Taidetaan olla miltein aina yhdessä.
Joskus vaan miettii, että tässäkö se sitten oli, ELÄMÄ...
Minä ainakin haaveilen miehestä, jonka kanssa viettäisimme monen monta kiihkeää hetkeä. Oma mieheni ei kykene enään juuri mihinkään...
Avioliittoa on takana yli kaksikymmentä vuotta, joten pitäisikö laittaa vihdoinkin mies vaihtoon ja aloittaa uusi kuuman kiihkeä elämä näin nelikymppisenä?
Enpä tiedä onko nykyinen suhteemme rakkauden täytteistä vaiko ollaanko vain toisistamme riippuvaisia eli tottuneita. Taidetaan olla miltein aina yhdessä.
Joskus vaan miettii, että tässäkö se sitten oli, ELÄMÄ...
Vastaukset 40
Vanhimmat
Saattaapi olla, ettei enään näin keski-ikää lähestyessä vaihtamallakaan parane. . . tai vilkastu siellä lakanoiden välissä ;))) . . . Se tuo maanvetovoima kovenee miehillä iän kertyessä ;))) . . . Kaikki vain roikkuu, niin maha, kuin . . . . ;)))))
Kyllä minäkin haaveilen tuollaisia juttuja. Oman mieheni kanssa ei tapahdu enää mitään. Ja, juu, koen, että tässä se elämä sitten oli.
Vaikka kuinka haaveilenkin jostain ihanasta miehestä, niin se on vain haaveilua. Sillä tiedän, että olen aika ikävä ihminen, enkä jaksa olla koko ajan seurallinen ja viehättävä (sellainen pitäisi varmaan olla, jos mielii kiihkeää suhdetta). Onneksi tämän oman miehen kanssa ei enää tarvitse spennata - ollaan kumpikin saamattomia, vaikka ajatus laukkaakin.
En ainakaan minä ole vielä eläessäni nähnyt naista, joka ei olisi viehättävä . . . mutta, se on vain tämä miehen kohtalo, että jos olisi vaikka kuinka kaunis ja hemaiseva nainen vieressä, niin kun ei tapahdu mitään, niiiiiin ei tapahdu . . . . Arvaappa harmittaako??!! ;)))
Ei se sitten mikään ihme ole, jos miehet täällä netissä kiukuttelevat naisille!! . . . Teillä hän se sujuu aina .. . tai ainakin, jos mies osaa... . . . . . Noniin, annetaampas jo olla ;)))
Jos muuten on hyvä mies, niin ei kannata vaihtaa. Uutta potkua vaan hakemaan elämäänne parisuhdeleireiltä, tansseista tai jostain kivasta jota yhdessä voisitte harrastaa. Seksi lopahtaa, jos sen antaa lopahtaa, suhdetta pitää hoitaa, se ei itsestään pysy tyydyttävänä vaan sen eteen täytyy tehdä työtä ja olla aktiivinen. Liian tiivis yhdessäolo voi joskus olla se syy, että suhde lopahtaa ja tukehtuu, pieni ero tekee hyvää, vaikka ihan vaan viikonloppu erossa toisistaan. On kiva palata toisen syliin, kun oikein on ikävöinyt ja seksikin on silloin kiihkeämpää.
Joskus syynä on taas se, että ei tehdä koskaan mitään yhdessä, vaan ollaan erillään ja erkaannutaan toisesta ja toisen ajatusmaailmasta. Huumori on hyvä seksin ruokkija, sitä kannattaa viljellä.Yhdessä nauraminen tuo iloisen mielen kummallekin ja pistää mielihyvähormoonit ja seksihormoonit liikkeelle. Tanssiminen toisen kanssa on eroottista ja kiihottavaa, musiikki aukaisee samoin lukkiutuneita tunteita ja saa romanttiselle mielelle.
Romantiikkaa peliin, kynttälänvaloa, tuoksuja, musiikkia ja kaikkea mikä tuntuu hyvältä,...hyvä ruoka, mutta ei liikaa, sillä se nukuttaa ;)
Vaihtamalla voi käydä vielä huonommin, mutta kuka tietää,...jos ukko ei tokene enää mistään, niin....tjaa.a haluaako sitä vielä 40- haudata seksielämänsä ja ihanat romanttiset kiihkeät hetket ja ruveta mummoilemaan, hui kamala!
Kyllä huono vaihtamalla parananee :D
Ihmismieli on outo eikä ymmärrä ärsykkeitä koska ärsykkeet ovat kuluneet jokapäiväiseksi taapertamisen tuloksena.
Jos haluat romantiikkaa oman miehesi kanssa niin ottakaa etäisyyttä toisiinne vaikka kuukaudeksi.
Kuukauden jälkeen toinen tuntuu sitten hiukan freshimmältä.
Hei jotain rajaa ystävä hyvä, kuka nyt kuukautta erossa, camoon! Kuukausi erossa on aivan liikaa parsisuhteessa. Tietty heitit tuon vitsinä, mutta kohtuus kaikessa :)
Joskus pariskunnat ovat etääntyneet toisistaan . . . No joo, niin vois sanoa silloin, kun vaimo nukkuu makkarissa ja mies saa tyytyä olohuoneensohvaan ;)))
Ja siitä on silloin kyllä huumori jo melkoisenkaukana, jos miehellä ei pelitä ;))) . . . Siinä tilanteessa ei oikein tiedä, että itkeäkkö vai nauraa!!! . . . Mutta onneksi . . .. ikä armahtaa ;))) . . . . Sillä tulee aika, jolloin mies ei enää edes muista, että mitä "sillä" tehdään ;)))
Niin ja sitten vielä siitä romantiikasta . . . Hyvä ruoka ja viini . . . juuuu, tosiaankin alkaa nukuttamaa ja kun mies menee ettoneille syönnin jälkeen ja sattuukin heräämään vasta seuraavana aamuna, niin siinäpä sitä romantiikkaa sit riittääkin pitkäksiaikaa, kun vaimo on kiukkuinen kuin ampiainen ;)))
kirjoitat niin hauskasti! Sitä on terpeuttista lukea!
Hyvä ruoka ja viini tosiaan nukuttaa... ihan meitä molempia, niin ukkoa kuin akkaakin. Samoin tuo ns. romantiikka tuntuu hirveän väkinäiseltä. Väkisin yrittää luoda romanttista ilmapiiriä kynttilöin, tuoksuin ynnämuun sellasen härpäkän kanssa ja vieläpä ihmiselle, jota on katsellut 18 vuotta, joka ei edes arvosta tai ymmärrä tämän tyyppisestä romantiikasta mitään. Kyllä siinä rupiaa väkisin nolottaa ja haukotuttamaankin. Ihan meitä molempia...taas.
Helpommalla pääsee, kun antaa sen ajatuksen laukata missä laukkaa ja muuten antaa olla. No, joo, taitaa olla saamattoman ihmisen tekstiä, myönnetään.
Mitä ihmeen väkinäistä? Väkinäisyydeksi kaikki muuttuu silloin, kun ei haluta enää kohdata toista, tehdä toiselle hyvää, olla hänelle se ainut ja oikea, huomioida häntä, näyttää omat halunsa häntä kohtaan. Seksi lähtee aina yläpäästä ja sanoista. Toiselle pitää kertoa ääneen, kuinka tärkeä hän on ja, että "minä rakastan sinua", se saa halut heräämään, eikä mikään olen enää väkinäistä. Eli,...ei tarkoitus olekaan täyttää koria viinillä, ruoalla ja kukkasilla ja sitten rynnätä picnikille luontoon ja odotella, että jahas, eikö mitään ala tapahtumaan.
Kaiken on lähdettävä sieltä omasta päästä. Toisen koskettelu silloin kuin toinen ei sitä odota, herättää kummasti tunteet eloon. Suutelu kesken päivän vaikka niskaan, tai hipaisu ohimennen poskelle, kädelle tai puristus pakarasta on tekoja, jonka toinenkin osaa tulkita sanoitta rakkaudeksi.
Helpmmalla pääsee -ajatus on itsekästä ja myöskin parisuhteen tuhoava ajatus. Jos 18- vuotta ollaan tuijoteltu eri suuntiin, niin aika vaikea on tosiaan yhtäkkiä alkaa katselemaan samaan suuntaan, mutta ei se mahdotonta ole. Suhdetta pitää hoitaa alusta lähtien.
Niin, meillä miehillä ei taida aina olla sitä romanttista, hellää ja naisen huomioivaa silmää aina silloin, kun sitä tarvittaisiin!!
Romantiikka . . . juu, ja sen ajoitus . . . Useinkin voi käydä niin, että vaimo haluaisi ne formula-ajot makkariin lakanoidenväliin, mut ukkopolo katsoo kisoja telkkarista, eikä kuuntele mitä sanottavaa vaimolla olisi. . . Ja vallankin, jos vaimo on nähnyt vaivaa asian eteen ja laittanut kynttilöitä ja upean asun ylleen! . . . Ei ihme ole, jos romantiikka ja kaikki siihen liittyvä katoaa parisuhteesta vuosienvarrella.
. . . Nohh, sit tulee miehellekin ajatus, et nyt ;))) . . .. Mieshän aloittaa pehmittämisen jo hyvissä-ajoin . . . ja tietenkin hän menee hipeloimaan ja puristelemaan vaimoaan juuri silloin, kun tämä on kiireissään tiskaamassa astioita ;))) . . . Ja kyllähän sellaisesta hiplaamisesta ja puristelemisesta kostuu ;))) . . . ainakin miehen kasvot, joihin on lentäärävähtänyt märkä tiskirätti ;))) . . . Nohh, suomalainen mieshän ei tunnetusti herkästä hetkahda, eikä säikähdä ;))) . . . Mies piirittää ja painostaa vaimoaan ja tämä vetääpultteja koko touhusta!! . . . Sit tulee ilta ja romanttiikan ja erotiikan huipentuma ;))) . . . kun vaimo ilmoittaa, ettei nyt kyllä millään sovi, kun pää on kipeä ;)))
Meitä ihmisiä on niin monenlaisia ja kun sieltä joukosta täytyisi löytää juuri Se Oikea!! . . Ja kun nuorena, ainakaan minulla ei ollut malttia etsiä sitä oikeaa, niin tässäpä on vuosienvarrella jo monen monta kertaa saanut todeta, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa ;)))
Jos löytää sen sielunkumppanin itselleen, niin silloin parisuhde kestää ja kukoistaa. . .
Mutta . . . jos kaksi toisilleen täysin sopimatonta ihmistä yrittää vääntää enemmän tai vähemmän väkisin parisuhdetta, niin ei siitä oikein mitään tule.
Ja sit se romanttiikka . . . siitä voi herkästi tulla täysi kaaos, jos kumppani kokee ärsyttävänä puolisonsa tapaa osoittaa huomiota ja romantiikkaa!! . . . Ja silloin romantiikalla on juuri päinvastainen vaikutus, kuin mihin olisi pyrkinyt!!
Juu, nöf. Pitää kuitenkin muistaa, että tunteetonta suhdetta, joka alkujaankaan ei ole ollut rakkaussuhde ei mitkään hipelöimiset ja kynntilänvalot voi sytyttää roihuun. Tärkeintä on löytää se oikea ihminen, se joka on sielunkumppani, joka tuntuu oikealta minulle, jonka kanssa on hyvä olla, joka saa tunteet heräämään vaikka kesken tiskaamisen. Ajoitus on aina oikea, jos ihminen jonka kanssa jakaa elämänsä ja jota rakastaa on oikea. Romantiikalle on aina aikaa, toisen rakastamiselle löytyy aina aikaa, tunteet saa syttymään vaikka kauppamatkalla autossa, kun toinen laittaa käden polvelle ja hivelee...hm...vaarallista muuten liikenteessä ;))
Tuota noin, painostaminen seksiin tai väkisin yrittäminen, näkeminen toinen vaan panona, seksiobjektina on naiselle kauhistus. Nainen on herkkä kapine, vaikka seksiä voikin harrastaa koska vain fyysisesti toisin kuin mies, jos "poika" ei toimi, niin homma lopahtaa siihen. Seksi ilman tunteita kuitenkin miehellekin on pelkkä pano ja pelkkä paineiden purku. Kun on esileikitty muutama päivä ilman seksiä ensin ja saatu viritettyä tunnelma sellaiseksi, että on nyt PAKKO, niin seksi muuttuu nautinnolliseksi rakasteluksi. Toisen läheisyyden aistii aivan toisella tavalla, kun tunteet on mukana ja ne osataan ottaa mukaan tilanteeseen.
Toiset osaavat nämä jutut luonnostaan ;) toisten täytyy ne opetella, mutta hyvä seksi ja rakastelu ei ole iästä kiinni, vaan aidoista tunteista toista kohtaan, joka säilyy, jos suhdetta osataan hoitaa oikein ja vähän nähdä vaivaa sen eteen. Pienet asiat voivat muuttaa suhdetta, joko hyvään tai huonoon suuntaan. Yksi väärin valittu sana voi viedä halut, tai yksi oikein lausuttu sana, voi saada halut heräämään. Herkkä laji ;))
Hellyys, se on avain sana :D
Juu, helppoa teoriassa, mut käytännössä se on aivan jotain muuta!! . . . Silloin, kun parisuhde takertelee, niin ei kumppani syty, eikä innostu vaikka kuinka hänelle näyttäisi jotain viestiä tai kirjansivua, että lueppa tuosta ja alappa toimia noin.
Mä väitän, ettei pelkkä hellyys riitä mihinkään!!! . . . No, ehkä yhdenillan juttuun se voi riittää, mutta ei pidempään suhteeseen!!
Parisuhde vaatii enemmän, kuin helyyttä! . . . Sielunkumppanuus, yhteiset kemiat vai mitä se sit onkin, mut jokatapauksessa sen on oltava enemmän, kuin hellyyttä.
Parisuhteessa on molemmilla oltava yhtävoimakas tarve/halu tehdä kumppani onnelliseksi, eikä vain hetkeksi tai viikoksi, vaan koko loppuelämän ajaksi. . . Eikä siihen pelkkä hellyys ja seksi riitä!!!
Silloin kun parisuhde takeltelee arvaappas mitä silloin on tehtävä? Silloin on puhuttuva, selvitettävä miksi se takeltelee. Mikään juttu ei takeltele aiheetta, vaan siihen on aina olemassa jokin syy. Joskus pienet asiat vain kerääntyvät tai tietty asia rupeaa nyppimään, mutta jostain syystä sitä ei saa sanotuksi toiselle ja sitten sitä vaan kärvistelee ja pitää mölyt mahassaan.
Mitään oppaita tai karttoja ei tarvita, vaan ainoa opas on oppia tuntemaan kumppani niin, että osaa jo ennakoiden ymmärtää pikkuvihjeistä, eleistä ja äänensävystä, millä päällä toinen on,...onko väsynyt, kannattako silloin puhua talousvaikeuksista tai omista ongelmista, vai antaa toisen levätä ja toipua rauhassa. Mielialat on hyvä oppia aistimaan ja tunnistamaan, se on sitä suhteen hoitamista.
Hellyys ei tietenkään yksin riitä, mutta jos sitä ei ole suhde muuttuu hyvin pian kylmäksi tasapaksuksi ja mekaaniseksi. Hellyys kuuluu rakastamiseen ja sen pitää näkyä kaikessa,..arjen askareissa kuin sängyssäkin. Hellyys on huolenpitoa, huomiomista ja tarvetta osoittaa rakkautta toiselle kaikessa kohtaamisessa.
Tottakai molemmilla on yhtälaiset tarpeet, eihän nainen ole mitenkään oikeutetumpi saamaan helyyttä ja huomioimista enemmän kuin mies, vaan osat ovat tasan samat, kumpikin antaa ja kumpikin saa. Seksi on muutakin kuin tarpeiden tyydytystä, siinä osoitetaan juuri hellyyden kautta kummppanille kuinka paljon hän merkitsee ja kuinka paljon häntä rakastaa. Jos, rakastelusta puuttuu hellyys, se muuttuu mekaaniseksi suoritukseksi. Henkistä puolta ei saa seksissäkään unohtaa. Seksi pitää alkaa aina hellyysasteelta, koskettelusta, hellistä sanoista ja toisen huomioimisesta.
Helppoa, kun sen osaa ;) vai?
Juu, me molemmat puhumme samasta asiasta, mutta tarkastelemme tilannetta erikantilta.
Niin . . . helppoa teoriassa, mutta käytäntö voi olla jotain aivan muuta. . . Joskus on tilanteita, jolloin juuri ne helpoimmat asiat ovatkin niitä kaikista vaikeimpia! . . .
Silloin, kun kumppani ei osaa keskustella/puhua tunteistaan ja parisuhteen tilasta ja ongelmista. . . Kyllä sitä muutaman vuoden jaksaa nöyrtyä ja juostaa, mutta kun tilanne jatkuu ja jatkuu . . . Hetkittäin voi mennä ihan hyvinkin. Olla onnellista ja rakastuneina .. .
Mutta . . . sitten kun puhumattomuudesta ja seksistä tulee vallankäyttöväline, niin onko se sit enään parisuhdetta?
Jossakin kohdassa tulee se raja vastaan, ettei kertakaikkiaan enään jaksa nöyristellä, eikä olla aina toiselle mieliksi. . . Ja seksiäkin sai vain jos oli toiselle mieliksi. . . Jos puhe, teot eikä huomioiminen auta, niin silloin tulee tunne, että ole sitten! Ja silloin se hylätyksi tullut puoliso alkaa toimimaan väkisin toisesta ja toisen tunteista piittaamatta. . . Tässäkohtaa olis avioero paras ratkaisu, mut kun minulla ei ollut rohkeutta niin tehdä.
No, ero tuli sit lopussa ja se oli suuri helpotus.
Kuule nöf, tiedän tilanteen, mutta meidän olisi pitänyt olla alussa viisaampia ja valita sellainen kumppani, jolla on tunteet ja joka osaa keskustella asiasta kuin asiasasta. Toista et pysty muuttamaan, etkä saamaan puhumaan, jos hänellä ei siihen ole edellytyksiä. Todellakin se harmittaa, jos jää sellaiseen suhteeseen vuosikausiksi tekemään vaan myönnytyksiä ja oma elämä jää elämättä ja lipuu ohi. Ero on paras ratkaisu tunteettomasta ihmisestä. Rakastuminen ja rakkauden kokeminen on elämän suola, kaikki muu on turhaa touhua, rakkauden ei kannata antaa mennä ohi, pitää uskaltaa antaa mahdollisuus itselle ja repäistä irti surkeudesta. Se vaatii rohkeutta, minä en ollut rohkea ja jäin, koska pelkäsin tuntematonta ja tuttu tuntui turvallisemmalta. Nyt kuitenkin tajuaa jälkikäteen, miten päinvastoin asia oli.
onko rakkaus todella syvempää silloin jos sitä pitää koko ajan vakuuttaa vai onko tarkoitus vain hivellä itsetuntoa?
Sekä että, kumpaakin. Vakuuttelu syventää rakkauttam, saa toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi ja se antaa varmuuden tunteen, että suhteessa on kaikki ok. Molempien itsetunto kaipaa vakuuttelua.
ja minä olen aina kuvitellut,että "teot sanoja todemmin puhuvat"mutta kaipa se on sitten syynä kun ex.lähti.
Ei kai se ihan yksistään siitä kiinni ollut. Mutta olen kyllä monen naisen kuullut valittavan tuota, että mies ei puhunut ja kertonut tunteistaan koskaan, eikä tarpeeksi usein sanonut rakastavansa naistaan ja siksi nainen halusi erota. On tärkeää, että naisetkin kertovat miehille, mitä he odottavat ja haluavat, ei mieskään mikään ajatustenlukija ole ja miehille tunteiden näyttäminen usein on vähän hankalampaa kuin naisille. Puhuminen on kuitenkin tärkeä tapa saada selville toisen tunteet ja ajatukset. Verbaalinen tunneyhteys on yhtä tärkeä kuin teot, kumpikin tukee toinen toistaan, eikä kumpaakaan voi jättää suhteessa käyttämättä.
oikeassa varmaan olet,mutta kun ei ole mikään auervaara niin vaikea se on vakuuttaa niin ettei menisi aina tappeluksi.
Niin olisi pitänyt olla silloin aikoinaan viisaampi, mut kun oli nuori, niin en malttanut. . . Ja itsehän minä olen hänet puolisokseni hyväksynyt, niin eipä tässä voi oikeastaan ketään muuta syyttää, kuin vain itseäni.
Se tuntuu, että elämä menee hukkaan toimimattomassa parisuhteessa, mutta paljon se myös kyllä opettaa . . . niin ja haavoittaa, rikkoo, raastaa ja repii . . . mut kokemuksena se on opettavainen.
Ei minullakaan ollut rohkeutta ottaa eroa . . . Exsä sen sit teki hetkellä joka hänelle parhaiten sopi.
Erosta on jo vuosia . . . mut vieläkään en uskalla ottaa kenenkään rakkautta vastaan. . . Ihastun herkästi, mut en uskalla rakastua. Ja voin tehdä paljon töitä, että saan naisen ihastumaan itseeni . .. ja sitten kun hän ihastuu minulle tulee paniikki ja haluan lopettaa koko alkavan suhteen!! Pelkään haavoittuvani, jos suhde loppuisi naisen aloittesta.
Jotta parisuhde toimisi täytyy molempien puolisoiden kertoa rakkaudestaan kumppanilleen sanoin ja teoin . . . ja olisi varmasti hyvä vielä esim. nukkumaan mennessä kertoa kumppanilleen mitä hyvä toinen puoliso on parisuhteen eteen päivänaikana tehnyt tai kuinka huomioinut puolisonsa. . . siis vain kehuja, ei moitteita!
Koskaan parisuhteessa puolisot eivät kerro liikaa rakkaudesta, eivätkä kannusta ja kehu liikaa puolisoaan . .. Mutta sitten, jos parisuhde ei toimi, niin moitetta kyllä tulee liikaakin ja liian herkästi!
Ne pienet sanat, teot, kumppanin huomioiminen, arvostaminen, tukeminen ovat tärkeitä asioita . . . ja olisi hyväksi jos toinen puoliso menisi auttamaan kotitöiden teossa omaa puolisoaan. . . eikä istuisi vain sohvalla ja katsoisi telkkaria!!
Me ihmiset olemme luonteeltamme erialaisia, joidenkin itsetunto ei hajoa palasiksi hylätyksi tulemisesta, mutta toisen itsetunto voi romahtaa niin, että hänen on vaikea enää antaa itsensä rakastua ja luottaa keneenkään. Tälläiset traumat ovat yleensä syvemmällä, eikä vain suhteen aiheuttamaa. Lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten paljon me luotamme ja kykenemme pettymyksiä ja hylkäämistä sietämään. Yleensä kyse on turvattomasta lapsuudesta, jossa kokemukset rakkaudettomuudesta ja hylätyksi tulemisesta ovat jääneet syvälle vaikuttamaan itsetuntoon, lisäksi kyse on periytyvästä luonteesta.
Rakastuminen ja sitoutuminen vaativat luottamusta, ilman luottamusta toiseen ei voi tehdä mitään ratkaisuja oman, eikä itsensä suhteen. Miten luottamus sitten ansaitaan ja miten pystyy täysin heittäytymään rakkauteen? Se on vaikea juttu, eikä suhteen alussa vielä voi edes vaatia toista luottamaan 100% vaan suhde alussa perustuu aina "kokeiluun", katsomiseen millainen tuo toinen on, ottamalla selvää onko hän sellainen millainen kuva minulla hänestä syntynyt. Mitä enemmän toisen pään sisään pääsee, saa hänet kertomaan itsestään, saa hänet näyttämään sisimmät tunteensa, uskoutumaan ja tunnustamaan tunteensa, sen paremmin ihmisen oppii tuntemaan ja kun hänet on oppinut perinpohjin tuntemaan (jos ketään nyt voi koskaan siten oppia..) sen helpommin häneen luottaa. Luottamus ansaitaan se ei tule automaattisesti.
Tuollainen viimehetken vetäytyminen on merkki juuri narsistisesta haavoittuvuudesta ja vammasta. Sinunlaisesi ihminen etsii vakuuttelua ja turvaa ja silti on vaikea uskoa ja luottaa, olet jatkuvalla epäröivällä kannalla, et tiedä mikä tunne on oikea ja mikä väärä. Ainoaksi keinoksi tuollaisessa tapauksessa olisi antaa tunteiden viedä, ei yrittää tehdä töitä, että saa jonkun ihastumaan vaan antaa rakkauden tunteen tulla, kun se on tullakseen ja sitä kautta päästä käsiksi luottamukseen. Kun tunteet kohtaat ja kokee löytävänsä samankaltaisuutta ja sielunkumppanuutta toisen kanssa, kun hänen kanssaan on hyvä ja turvallista olla, puhuminen sujuu ja suhteessa kumpikin ovat rehellisiä ja toimivat sanojensa mukaan, niin luottamaan oppii askel askeleelta ja enempää tuskin voi
vaatia.
Tärkeintä on avoimuus, salailu tai kertomatta jättäminen on valehtelua, toisen pettämistä ja harhaanjohtamista. Ihmiset pelkäävät olla avoimia, koska pelkäävät pettymyksiä, eivät halua ottaa riskiä tuoda sisintään esille, kun eivät tiedä miten toinen sen ottaa vastaan. Vain itse olemalla avoin saa toisenkin luottamaan ja avautumaan.
Sinä tunnut tietävän paljon tästä aiheesta. . . Kiitos, annat minulle ajattelemisen aihetta. . . Mä olen jäänyt pyörimään kehää, enkä oikein osaa tästä pois.
Juu, ne syyt etten luota muihin ovat syvällä. . . Jo nuoresta pitäen olen saanut huomata, ettei muihin ihmisiin kannata luottaa . . . eikä kannata ketään päästää lähelle.
Olin aikoinaan koulukiusattu. En osannut, enkä uskaltanut pitää puoliani. Muutuin araksi ja sulkeutuneeksi. . . Mut ei se vielä mitään siihen verrattuna mitä jouduin kokemaan parikymppisenä, kun välit katkesivat isääni. . . Hän oli uskoton ja mä tiesin sen. Pidin äidin puolta. . . Hän alisti, nujerti ja nöyryytti minut sanoillaan. . . Se oli järkytys minulle kuulla sellaisia sanoja niin läheiseltä ihmiseltä. . . Hän ajoi lopuksi minut kotoa. Saatesanat olivat: sääli on sairautta!!
Siinäpä sitä sitten oltiin . . . täysin yksin, enkä luottanut enään keneenkään, torjuin kaikkien ihmisten lähestymis yritykset . . . ja elämä vasta alussa . . . vaikka tuntui, että kaikki on jo lopussa!!!
Siitä on jo kulunut vuosikymmeniä. . . Mut ainakin itseni mä olen oppinut tuntemaan ja tiedän omat rajani!! .. .. Ja kyllä ihminen venyy ylättävän paljon, silloin kun on pakko!!
Mut vieläkään en luota muihin ihmisiin. . . toisaaltaan siitä on hyötyäkin.
Elämä opettaa!
on varmaan ihmisiä jotka kaipaavat ja tarvitsevat jatkuvaa kehumista ja rakkauden tunnustuksia,mutta itse en lukeudu heihin.
Noteraatko tai arvostatko jos kumppanisi kehuu sinua tai kertoo rakkaudestaan sinuun? . . . Vai koetko, että ne sanat ovat vain katteettomia lupauksia ja pelkkiä tyhjiä sanoja?
Toisaalta, kun olet joutunut pettymysten kautta kamppailemaan oman itsetuntosi saamiseksi tasapainoon ei ole helppoa antaa sitä kenenkään rikottavaksi uudestaan, ymmärrän sen täysin. Luottamus on ehkä elämämme vaikeimpia asioita, jonka kanssa joudumme jatkuvasti kamppailemaan ja joka tuntuu aina pakenevan, kun siitä on juuri saamaisillaan kiinni.
Sinulla turvattomuus historia on alkanut jo lapsuudessa. Herkkänä olet luultavasti joutunut kovempien kiusattavaksi ja kilttinä, et ole osannut pitää puoliasi, et ole saanut tukea siihen kotoa, etkä kannustusta siitä, miten tärkeä olet ja miten itseään ei pidä antaa kenenkään alistaa. Olet varmasti kokenut jo tuon alistamisen kotona, ja koulussa se sama on jatkunut, eikä ole ollut ketään, joka olisi antanut toisenalaisen esimerkin sinulle tai tullut sinua puolustamaan. Itsetunto on siitä metka, että se alkaa uskomaan, kun sille jatkuvasti vakuutetaan, että se on mitä se on. Sinut ehkä alistettiin uskomaan itsestäsi vääränlainen kuva, jonka omaksuit ja nyt olet joutunut ottamaan selvää, onko asia todella niin.
Niin arvelinkin, että kotonasi on ollut pettämisen ja epäluotettavuuden ilmapiiri, joka on pakottanut sinut torjumaan itsesi ja asettumaan äitisi puolelle tukemaan häntä, jotta ainoa ihminen, johon saatoit turvautua ei romahtaisi ja hylkäisi sinua. Elit ristiriitaisessa ja turvattomassa kodissa, jossa piti aina aistit olla avoinna ja valppaana. Uskon, että sinulle on kehittynyt vahva intuitio, koet ja aistit vahvasti toisten mielialat ja olet haavoittuva, pienikin ele, sana tai jokin väärinymmärrys saa sinut vetäytymään, epäröimään ja kääntymään pois.
Sinulla on positiivinen asenne joka ilmeisesti on ollut voimavarasi ja pelastuksesi. Olet jaksanut uskoa itseesi ja siihen, että pärjäät ja elämä kantaa, se on sinun vahvuutesi. Et ole antanut periksi ja se on hieno piirre, olet taistelijaluonne, vaikka oletkin herkkä, mutta sisäisesti ehkä vahvempi ja kokeneempi kuin muut.
Minusta on hyvä, ettei ole liian luottavainen, eikä sinisilmäinen. Maailmassa on niin paljon petosta ja vääryyttä, joka kätkeytyy "valkoiseen viittaan", jos noin voi sanoa. On hyvä pitää tietty skeptisyys, mutta ei myöskään saa olla ottamatta vastaan toisen rakkautta ja luottamusta, jos hän sen vilpittömästi sinulle haluaa antaa.
Minä olen vaikea tapaus luottamusasioissa, minun luottamukseni ansaitseminen vaatii toiselta kovat hermot, minun on myös vaikea luottaa kenenkään, epäilen aina toisen tarkoitusperiä ja se on todella henkisesti raskasta. Ehkä sen kanssa on vain opittava elämään.
Elämä,..niin oppimista ikä kaikki, koskaan ei tule valmista.
Wauu!!! ;))) . . . Sinähän taidat lukea minua, kuin avointa kirjaa ;)))
Se positiivisuus ei ole ollut minulla synnynnäistä, vaan se on opittua. . . Mä olin nuorena hyvin katkera ja vihainen kohtalostani ja vihasin isääni pitkään sen jälkeen, kun välimme katkesivat. . .
Viha ja katkeruus ovatkin petollisiatunteita!!! Aluksi tuntuu, että niistähän saa voimaa, että jaksaa elämässä eteenpäin . . . . mutta loppujen lopuksi viha ja katkeruus ovat tunteita, jotka vievät hengen vain itseltä!!!
Tuli aika, jolloin jouduin laittamaan elämänarvot uusiksi ja siitä lähtien olen pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin välttämään vihan ja katkeruuden tunteita!!
Positiivisuudesta muodostuu elämäntapa ja mitä enemmän vastuksia ja vaikeuksia elämänvarrella on . . . ja varsinkin, kun niistä pääsee läpi ja yli, niin elämänkokemusta. . . Ja elämänkokemus tuo itsevarmuutta, kun tietää että vaikeuksista pääsee ylitse, eikä elämä niihin kaadu!!
Mutta se luottamus toisiin ihmisiin . . . Kuinka lähestyä sellaista ihmistä, joka ei luota keheenkään? . . . Ja mistä löytäisi sellaisen ihmisen, joka olisi kokenut samankaltaisia vaikeuksia elämansävarrella . . . joka ymmärtäisi. . .
Ihmisellä, joka ei luota muihin on tuntosarvet jatkuvasti pystyssä ja sellainen ihminen torjuu toisen pienimmästäkin väärästä sanasta tai teosta. . . Ja kerran torjutuksi tulleen on mahdotonta päästä uudelleen lähelekään!!
noteeraan sen verran ,että se saa minut hyvin vaivautuneeksi.mielestäni päivän selvät asiat eivät siitä mihinkään muutu vaikka niistä miten paljon keskustelee.
Viha ja katkeruus tuntuvat olevan enemmän miesten ongelma kuin naisten, tai en ole ihan varma siitä onko, vai onko se luonteeltaan vaan toisenlaista ja pitkäkestoisempaa, näin olen sen mieltänyt. Naiset osaavat tunnetasolla käsitellä nopeammin ja paremmin ehkä vihan ja katkeruuden pois, kun taas miehet helposti jäävät siihen ja kyynstyvät. Ehkä tämä on vaan mutua?
Sinulla on hyvin paljon samanlainen elämäntilanne kuin minulla, minullakin oli aika jolloin koko elämä meni remonttiin ja piti pistää arvot uusiksi, vaikka eihän minun arvoissani ennenkään ollut mitään vialla, mutta elämä vain muuttui ja siihen muutokseen oli vastattava.
Minä olen luonteeltani pessimisti, mutta en negatiivinen. Pessimismi on siinä mielessä parempi kuin optimismi, että siinä tulee punnittua myöskin se toinen vaihtoehto, jos jokin meneekin pieleen :) Pettymys ei ole silloin niin suuri. Totta on, että elämänkokemus kasvattaa itsevarmuutta ja tuo tiettyä rohkeutta kohdata vaikeuksia,.. ajatuksella, että tästä selvitään, selvisinhän pahemmastakin.
Luottamus,..se on kinkkinen juttu, siinä vastuu jää aina omalle harteille; luotanko vai enkö...päätös on tehtävä faktojen perusteella sekä tunteella. Joskus näitä asioita ei saa millään sovittua samaan pakettiin ja ihminen ahdistuu, eikä pysty tekemään päätöstä.
Sellainen ihminen on rasittava, joka ei osaa luottaa toiseen. Minä olen joutunut oikein opettelemaan sen taidon ja se ei ole ollenkaan helppoa. Saatan luottaa, kun toinen on läsnä ja vakuuttaa ja vannoo ja saa minut uskomaan, mutta kun hän astuu ovesta ulos, huomaan, että pikkuhiljaa epäilys hiipii tuhoamaan kaiken sen, mihin äsken luotin...tuskallista ;(
Pystyn luottamaan ihmiseen, jolla on samalaisia kokemuksia, hän tietää mistä puhun, eikä minun tarvitse peitellä tai häpeillä mitään, vaan hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Sellaisen ihmisen kanssa on hyvä olla, voi luottaen uskoa siihen, että toinen ei petä, eikä tuota sitä samaa tuskaa, mitä itse on joutunut kokemaan. Luotan vaistoihini, sillä olen hyvin herkkä ja tunnistan nopeasti aidon ja teennäisyyden.
No, tämäpä asia tulikin nyt sitten selväksi.
Mä toimin hyvinpitkälti vaistonvarassa ja siksi minun ihmissuhteet tökkää heti alkuunsa.
Jos mä en luota johonkin ihmiseen, niin en jää roikkumaan häneen kiinni vaan katkaisen koko ihmissuhteen tai otan roimasti etäisyyttä.
Se on totta, että on helpompi luottaa ihmiseen, joka on kokenut samankaltaisa vaikeuksia. Hän ymmärtää, eikä ainakaan tietentahtoen loukkaa muita, kun on itse saanut joskus kärsiä.
Ihminen, jolla ei vaikeuksia ole ollut ei voi ymmärtää, eikä samaistua . . . ja sellainen ihminen tuntuu teennäiseltä . . . Enkä minä luota teennäisiin ihmisiin!
On vaikeaa uskaltaa aloittaa luottamaan johonkin ihmiseen. . . Eikä se mikään ihme ole, että silloin epäilee. . . Se ei ole mustasukkaisuutta, vaan pelkoa tulla satutetuksi, jos päästää toisen sydämensä sisälle.
Rakkaus . . . tulla rakastetuksi . . . vai rikotuksi.
Olen Lottamarin kanssa ihan samaa mieltä, jos ei teillä mikään muu töki, puhu sille lurjukselle ja kerro miltä susta tuntuu. Ja sitten teet työtä sen eteen, hemmottele sitä, kiusaa sitä, helli itseäsi ja tee jotain uutta itsellesi, että se alkaa nähdä sua uudessa valossa. Ja jos häntä ei seksi kiinnosta, älä painosta, vaan anna ymmärtää mutta älä anna, kunnes tunteet roihuaa :) Jos ei ole ruokahalua, se ei yleensä myöskään kasva sillä että tuputtaa lisää ruokaa, vaan siitä että antaa nälän tulla. Ja jos sattuu näkemään jotain herkullista sillä aikaa, se vaan edistää nälkää :))
Se että eroat on paljon pidempi ja vaivalloisempi tie, siinä satuttaa myös monia muita. Joskus tietty tulee se seinä eteen, että se on siltikin parempi vaihtoehto, itse sen tiedät parhaiten.
Oletko ajatellut että saattaa myös mennä niin jos eroat, että olet yhtäkkiä sekä yksin että ilman kiihkeitä hektiä? On aika lottovoitto löytää ihminen jonka kanssa on niin paljon yhteistä, että viitsii ruveta asumaan yhdessä. Eikä irtoseksi tai lyhytaikaiset suhteet kauan viehätä, usko huvikses ;)
Ihan hyvä että naisilla alkaa tämä vimppa murrosikä ja hormoonimyrsky nelikymppisenä (tervetuloa ;)) ja miesten vasta viiskymppisenä. Koska naiset ovat parempia ratkomaan henkisiä ongelmia kuin miehet ;D (mun kiusaamiskiintiö on vajaa nyt kun lapset ovat iskällään) joten kun ratkot nyt tuon oman pulmasi, olet samalla tehnyt työtä miehesi 50-villityksen eteen :)))
Miksi ei voisi olla erossa kuukauden jos parisuhde tökkii, molemmat saisi miettiä rauhassa suhdettaan rakkaimpaansa. Kuukausi on vielä liian lyhyt aika. Parempi yksin kuukausio muualla kuin nyrpeää nenää omaavan aviopuolison kanssa.
Kun menee yksin nukkumaan eikä kukaan tule viereen niin siinä on aikaa miettiä mikä on oikein ja mikä ei.
Kuukauden tauon aikana kumpikaan ei saa ottaa yhteyttä kun vain tärkeissä kysymyksissä.
Kokeilkaa tuota, se auttaa.
Jos parisuhde ei kestä kuukauden "paussia" niin ei se ole enää parisuhteen arvoinen suhde.
Ei siihen miettimiseen tarvita kuukautta, viikko riittää korkeintaan. Pointti on siinä, että ero ei saa olla liian pitkä, koetteleva ja raskas kummallekaan. Eron tarkoituksena on kerätä ikävää, nähdä että kaipaako toista vai ei. Kuukausi erossa on vain se huono puoli, että se enemmänkin erkaannuttaa kuin lähentää, sillä siinä ajassa ehtii tapahtua niin paljon kaikkea, joka pitäisi saada jakaa toisen kanssa. Erossa ollessakin pitää henkinen yhteys säilyä ja yhteyttä täytyy pitää yllä, muuten tullaan siihen, että ajaudutaan toisesta liian kauas ja tähän väliin voi jo tulla vaikka mitä houkutuksia, joka suinkaan ei ole tarkoitus.
Parisuhdetta ei ole tarkoitus koetella äärirajoille mitä se kestää, vaan annetaan kummallekin hetkeksi "vapaata" toisesta ja suhteesta, jolloin toisen arvo pystytään mittaamaan omassa elämässä, kestääkö olla erossa toisesta, onko hän tärkeä minun elämässäni, pystynkö elämään ilman häntä, mitkä ovat tunteeni häntä kohtaan? jne
suhteen ongelmasta. Jos on niin, että pelkästään intohimo puuttuu, ei varmaan ole tarvetta pitää taukoa. Mutta jos noin yleisesti kamppailee ajatuksesta erosta, niin tauko voisi toimia hyvinkin. Saa selvitettyä ajatukset, näkee kaipaako toista yhtään, vai onko se pelkkä helpotus. Jos sen pystyy viikossa selvittää niin hyvä, mutta aika lyhyt aika se on.
Jos oikein mättää, niin miksei voisi kokeilla jopa asua erossa jonkun aikaa?
Muutenkin erillään olo ei välttämättä mikään paha juttu ole, vai oisko se henkilöstä riippuva, itse en kestäisi olla kenenkään kanssa 24h/7pv.
On hyvä pitää taukoa, jos intohimo puuttuu. Se on tärkeä suhteen onnistumisen kannalta, jopa ihan olennaisin osa. Ilman intohimoa ei suhteessa ole kipinää, eikä siinä ole paloa. Erossa ei tarvitse olla kauaakaan, kun tunteet selviää. Jos tarvitsee muuttaa erilleen, on silloin myös parempi miettiä muitakin "tukitoimia" kuten terapiaa ja parisuhdeneuvontaa, sillä pelkkä erilleen muutto ei ratkaise puhumattomiksi jääneitä ongelmia.
Juu, kyllä kuukausi erossa on liian pitkä aika. . . Siinä ajassa kerkiää jo molemmat löytää uuden kumppanin!! . .. Mutta käytännössä se puhumattomuus taitaa olla sellainen tapa, jota ei hetken erokaan muuta. . . Me ihmiset toimimme ongelmatilanteissa aina samallalailla . . . ja jos on omaksunut puhumattomuuden, niin sen tavan muttaminen vaatii enemmän aikaa ja varmasti myös eri kumppanin ennen kuin ongelma ratkeaa . . . jos ratkeaa.
joskus on hyväksi, tuntea hetken intohimoa ja halua. Olla haluttu.
Tuntea elävänsä vielä...