Ostin viime helmikuussa -54 rakennetun talon jossa oli talon rakentanut pariskunta asunut elämänsä loppuun asti. Kuolivat noin vuosi ennen talon ostoa vanhainkodissa. Asun talossa kahden pienen lapseni kanssa. Remontoin taloa yhdessä ystäväni kanssa joka sanoi pariskunnan tulevan katsomaan taloaan. Alkuun ollessani talossa oli minulla epämiellyttävä ja pelottava olo. Se kuitenkin loppui kunnes alkoi taas parisen kuukautta sitten. Outoja asioita on tapahtunut. Ollessani lomamatkalla äitini oli siivonnut keittiötä ja sanoi, ettei tiskipöydälle jäänyt mitään. Hänen tullessa seuraavan kerran siihen oli ilmestynyt juomalasi. Kevättalvella tuuletin makuuhuonetta ja vuorokauden päästä illalla huomasin makuuhuoneen ikkunan olevan raollaan. Muistan miettineeni silloin pääni puhki, että jos ikkuna olisi jäänyt ja ollut viime yön raollaan olisin kyllä niillä pakkasilla sen huomannut. Talosta kuuluu pientä pauketta sellaisesta osasta jota en kykene paikallistamaan. Eilen hain tyttäreni makuuhuoneesta päiväunilta ja huone oli takuu varmasti pimeä, enkä valoja sinne laittanut. Otin tytön ja hetken päästä lähdimme lasten kanssa puistoon. Tullessamme takaisin makuuhuoneessa oli valot päällä. Silloin heräsi aavistukseni siitä, että talossamme kummittelee. Luulen kummituksen olevan talon rakentanut isäntä. Minulla on todella epämielyttävä ja pelokas olo ajoittain.
Eilen aloin kirjoittaa tekstiviestiä ystävälleni kertoakseni epäillyistäni niin painaessani kännykän näppäimiä niistä lähtevä ääni kaikui makuuhuoneessa. Kokeilin niin esim. puhe ei kaikunut, vaan näppäinten ääni.
Ystäväni kehoituksesta pyysin ystävällisesti kummituksia poistumaan ja lupasin pitää talosta mahdollisimman hyvää huolta. Nyt alkoi vain kiinnostamaan, että onko sillä/heillä jotain sanottavaa. Miten sen saa selville ja miten saan nämä olennot pois talostani?
Eilen aloin kirjoittaa tekstiviestiä ystävälleni kertoakseni epäillyistäni niin painaessani kännykän näppäimiä niistä lähtevä ääni kaikui makuuhuoneessa. Kokeilin niin esim. puhe ei kaikunut, vaan näppäinten ääni.
Ystäväni kehoituksesta pyysin ystävällisesti kummituksia poistumaan ja lupasin pitää talosta mahdollisimman hyvää huolta. Nyt alkoi vain kiinnostamaan, että onko sillä/heillä jotain sanottavaa. Miten sen saa selville ja miten saan nämä olennot pois talostani?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tarkoitan, jos mitään pahaa ei tapahdu, miksi vanhan mummon ja papan pois tahdot heidän kotoaan? Luultavasti he tahtovat vain hyvää kaikille, ei heitä pelätä tarvitse. Lapsuudenkotini sijaitsi mailla, jotka olivat olleet sukuni omistuksessa 1700-luvulta saakka. Monet todistivat entisten asukkaiden askelista, kukaan ei halunnut heitä pois sieltä. Pidä heitä rikkautena. Vai, haluaisitko talon, kuten sanot, minun taloksi, ilman historiaa ja tarinoita? Eri asia on jos asialla olisivat pahaa tahtovat räyhähenget/poltergaistit.
historiaa ja entisiä asukkaita, talo oli heille rakas ja he pitivät siitä hyvää huolta. En kuitenkaan tunne oloani mukavaksi vaan minua pelottaa. Tuntuu epämiellyttävälle tuntea että paikalla on jotakin muutakin. Ja eikö olisi heillekin hyväksi päästä eteenpäin..? Uskon, että vanha isäntä haluaisi kertoa miten talosta pitäisi pitää huolta. Se on tietysti kiva asia, mutta kyllä haluan tuntea kotonani olevani turvallisesti. En tarkoita, että he tekisivät mitään pahaa, ei vain ole kiva tuntea olevansa tarkkailun kohde
Hei, meillä 20-luvulla rakennettu talo, jossa olemme asuneet nyt 14 vuotta. Kovasti on elämää siellä oman perheen lisäksi, varsinkin loppukesästä ilmiöt ja äänet aina lisääntyvät. Siihen vaan on niin jo tottunut, ettei jaksa kauheasti kiinnittää huomiota. Meitä ei kylläkään pelota. Lisäksi vanhat talot pitävät muutenkin aina ääntä. Alussa tuntui kammottavalta, kun ovet kävivät ja valoja syttyi ja sammui itseksekseen, siihenkin tottui. Ei kuitenkaan tuntunut mitenkään uhkaavalta. Lapsetkaan eivät pelkää, kun eläneet pienestä asti ko. touhun keskellä.
Olemme ajatelleet, että jotkut vanhat asukkaat siellä vielä asustelevat tai käyvät välillä katsomassa meininkiä (päästävät samalla kissa ulos tai sisään, aika hauskaa). Ehkä tilanne rauhoittuu, kun olette siellä vähän pitempään asuneet, näkevätpä sitten että osaatte taloa hoitaa ja pitää siitä huolta.
Joutessani, kylpytakki vieläkin päälläni, naputtelen sinulle analyysini :).
>>Ostin viime helmikuussa -54 rakennetun talon jossa oli talon rakentanut pariskunta asunut elämänsä loppuun asti.>Kuolivat noin vuosi ennen talon ostoa vanhainkodissa.>Asun talossa kahden pienen lapseni kanssa.>Remontoin taloa yhdessä ystäväni kanssa joka sanoi pariskunnan tulevan katsomaan taloaan.>Alkuun ollessani talossa oli minulla epämiellyttävä ja pelottava olo.>Se kuitenkin loppui kunnes alkoi taas parisen kuukautta sitten.>Outoja asioita on tapahtunut. Ollessani lomamatkalla äitini oli siivonnut keittiötä ja sanoi, ettei tiskipöydälle jäänyt mitään. Hänen tullessa seuraavan kerran siihen oli ilmestynyt juomalasi.>Kevättalvella tuuletin makuuhuonetta ja vuorokauden päästä illalla huomasin makuuhuoneen ikkunan olevan raollaan. Muistan miettineeni silloin pääni puhki, että jos ikkuna olisi jäänyt ja ollut viime yön raollaan olisin kyllä niillä pakkasilla sen huomannut.>Talosta kuuluu pientä pauketta sellaisesta osasta jota en kykene paikallistamaan.>Eilen hain tyttäreni makuuhuoneesta päiväunilta ja huone oli takuu varmasti pimeä, enkä valoja sinne laittanut. Otin tytön ja hetken päästä lähdimme lasten kanssa puistoon. Tullessamme takaisin makuuhuoneessa oli valot päällä.>Silloin heräsi aavistukseni siitä, että talossamme kummittelee. Luulen kummituksen olevan talon rakentanut isäntä. Minulla on todella epämielyttävä ja pelokas olo ajoittain.>Eilen aloin kirjoittaa tekstiviestiä ystävälleni kertoakseni epäillyistäni niin painaessani kännykän näppäimiä niistä lähtevä ääni kaikui makuuhuoneessa. Kokeilin niin esim. puhe ei kaikunut, vaan näppäinten ääni.
Ystäväni kehoituksesta pyysin ystävällisesti kummituksia poistumaan ja lupasin pitää talosta mahdollisimman hyvää huolta. Nyt alkoi vain kiinnostamaan, että onko sillä/heillä jotain sanottavaa. Miten sen saa selville ja miten saan nämä olennot pois talostani?
Aika hyvä analyysi gybolta. Normaalit selitykset pitää aina ottaa huomioon ensimmäiseksi. Pitää olla tarkka eikä saisi antaa mielikuvitukselle liiaksi valtaa.
Minä olen jo vuosikymmeniä ihmetellyt, miksi näitä asioita ei oteta huomioon maailmankuvan kannalta. Toisille kaikki on luonnollista ja he ovat tottuneet ilmiöihin. Todellisuudessa ilmiöt tietenkään eivät ole yhtään luonnollisia. Tarinat tosin jäävät aika epäluotettavan tutnuisiksi, kun samat ihmiset näyttävät uskovan ihan mitä vaan, kaikenlaisia taatusti perättömiä tarinoita. Toiset taas uskovat tietävänsä aivan varmasti, että mitään tällaisia ilmiöitä ei ole olemassa, mutta he puolestaan eivät tunne kenttää. Kriittisiä keskitien kulkijoita näyttää olevan kovin vähän. Eikös maailma olisi parempi paikka, jos tiede laajasti tunnustaisi psi-ilmiöt olemassa oleviksi ja tutkisi niitä kunnolla?
Ehdottaisin, että ne joilla ilmiöitä esiintyy pitäisivät niistä havaintopäiväkirjaa. Se olisi varmaankin pitemmän päälle hyvin opettavaista ja edistäisi henkistä kehittymistä.
Kirjoitat; "Normaalit selitykset pitää aina ottaa huomioon ensimmäiseksi. Pitää olla tarkka eikä saisi antaa mielikuvitukselle liiaksi valtaa."
Törmään jatkuvasti tähän samaan ongelmaan uskonnon alueella.
Esimerkiksi Jeesus-myytti kaikkineen narraatioineen ristin-kuolemasta ylösnousemuksineen voidaan selittää luonnollisen selityksen mukaan aukottomasti, vaikkakin koko narraatio voi tietysti olla tekaistu.
Luonnollinen selitys ohitetaan uskovien ja teologien toimesta, koska se murentaisi uskonnon koko pohjan.
Olisi hienoa, että ilmiöt jotka eivät kuulu vielä tunnettuun piiriimme tajuttaisiin luonnollisiksi. Tälläisen ajattelun kasvu roikkuu paljon siitä, että uskontojen maailmankuvan muokkaus toimii edelleen vahvasti.
Kaikki mikä liittyy paranormaaliin alueeseen nähdään olevan "saatanasta", tai yleensä "demonistista meinikiä" ja siksi kaikkea sellaista on uskontojen mielestä kartettava.
Toki näillä asioilla ei pidä leikkiä, koska ne ovat mielen, joka on haavoittuva, kannalta herkkiä alueita. Toisaalta mielemme on niitä viimeisiä "erämaita" ja "valtameren syvyyksiä" joita ei ole tarpeeksi tutkittu ja se on sääli, sillä uskon vakaasti että juuri siellä suurin arvoitus piilee ja sen ratkaisu.
Nuo ilmiöt on melko tavallisia kummittelussa. Et saa heitä pois talostasi. Talo on heidän koti ja he tuntevat olonsa turvalliseksi siellä. Jos he häiritsevät sinua,niin muuta sinä pois heidän talostaan.
No jos tietoisesti haluat heidät luoksesi niin lausu tämä (omalla vastuullasi. Sanat ovat Mustasta Raamatusta ja ne ovat hirveitä. Nämä sanat tuovat esiin henkiä ja perkeleitä,eli saattavat kuolleet näkyviin) Aila himel adonaij amara Zebaoth cadas yeseraije haralius.
Vanhassa talossa paukkuu, nitisee ja natisee aina. Ainakin monet kolinat voi laittaa sen piikkiin. Muuhun en kommentoi. Ihan vaan sanon sen takia että itse asun vanhassa talossa ja täällä on toisinaan kaikenmoisia ja ihmeellisiä ääniä, alussa luulin että olen tulossa hulluksi, ja kuulin ties millasia askelia ja esineiden putoamisia. Mutta nyt tähän on jo tottunut.
Ghost love score....
Hei. Ajattelin kertoa asiasta mitä minun pitäisi tehdä olen yksin kotona tai siis koirani kanssa ja kason vaikka tv:tä nii kuuluu ääniä ja sitten yht äkkiä joskus rupeaa kuulumaan ilkeää naurua ja kuulumaan pelottavaa musaa en tiedä mistä ne johtuu...???!! Sitten olin menossa nukkumaan laitoin huoneen oven kiinni ja minä katsoin sängylle niin minä näin hamon joka sanoi mene pois tämä on minun kotini mene pois tämä on minun kotini niinpä minä lähdin heti ystäväni luo nukkumaan minä unohdin koirani kotiin kun minä menin kotiin seuraavana päivänä kotiin niin talossa ei ollut minunkoiraaa..... Elävänä vaan kuolleena ja minun peilissä luki verellä minähän varoitin sinua ..... Siis tämä tapahtui 2 vuotta sitten minä olen muuttanut uutteen kotiinn ja uuteeen kotiin mutta aina samajuttu seuraako pahat henget minua vai mitä .... kertokaa mitä voisin tehdä.???!!!
Haiskahtaa eläinrääkkäys tapaukselta. Paikallinen eläinsuojeluviranomainen lienee oikea paikka kysyä jatkotoimenpiteistä.
Minusta tuo taas kuulostaa, että sinua seurailee joku sairaalloisesti kiinnostunut henkilö, ex-kumppani esimerkiksi. Tuo koiran tapppaminenkin viittaa siihen, mieti menneisyyttäsi ja tarkkaile kuka seurailee sinua ja toimi sen mukaan.
VALE VALA VALE VALE VALE!!!!!
ISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALEISO VALE
Jos talossa todella kummittelee, kannattaisi varmaan kutsua pappi tai muu henkinen henkilö manaamaan henget pois. Teet samalla palveluksen kummituksille. He kummittelevat, koska eivät saa rauhaa, he tarvitsevat usein apua siihen. Usein he eivät edes tiedosta kuolleensa ja jatkavat elämäänsä normaaliin tahtiin.
On myös ns. residuaalista kummittelua, joka ei siis ole älyllistä, vaan eräänlaista "energiaa", joka on tarttunut erilaisiin pintoihin kuolleesta ihmisestä. Henkilö ei siis itse kummittele, vaan esineet "toistavat" kuolleen henkilön elämää ennen hänen kuolemaansa. Tunnetaan myös nimellä Stone Tape. Voimakkaiden tunteiden aikana tätä energiaa tarttuu esineisiin paljon enemmän, kuten murhan aikana.
Näin on. Koska yhteiskuntamme on kovin maallistunut, ihmiset eivät useinkaan enää tiedä, mitä tehdä, jos talossa kummittelee. Ennen vanhaan, kun oltiin uskonnollisempia ja tiettiin henkimaailman hommista enemmän, ihmiset tiesivät, miten riivaajat ja vainajahenget pidettiin loitolla. Nykyään, kun jopa uskonnollinen mystiikka saatetaan mieltää vaaralliseksi salatieteeksi, talossa saattaa kummitella vuosikausia ennen kuin joku ymmärtää kutsua paikalle papin.
Residuaalinen kummittelu voi johtua joko edellisistä asukkaista (olivatpa he sitten eläviä tai kuolleita) tai jostain tapahtumasta (esim. onnettomuus). Residuaaliseen kummitteluun ei yleensä auta muu kuin negatiivisen energian kurissa pitäminen esim. riittävän valaistuksen tai suolan avulla. Muita hyviä konsteja energian tasapainottamiseen voi kaivella vaikkapa Feng Shui -oppaista, mutta terveen järjen käyttö on paikallaan eikä esim. mitään taikaesineitä pidä hankkia.
Mitä taas tulee "oikeisiin" kummituksiin, niin ne ovat joko vainaja- tai riivaajahenkiä (=demoneja), ja ne voivat saastuttaa joko ihmisen tai paikan. Kummassakin tapauksessa tarvitaan avuksi joko pappi tai joku muu henkilö, joka toimii Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tämä johtuu siitä, että mitään muuta nimeä henget eivät loppujen lopuksi tottele. Meedio tai selvänäkijä kannattaa kutsua paikalle vain, jos hän on uskossa. Kaikki eivät ole. Mitä taas tulee paranormaaleja imiöitä tutkiviin tiimeihin, niin he voivat epäselvissä tapauksissa todeta, kummitteleeko paikassa vai ei. Vaikka amerikkalaisten TV-sarjojen tiimeissä on yleensä mukana pappi tai muu henkilö, joka voi auttaa hengen rajan toiselle puolelle, Suomessa niin ei yleensä ole.
Pappi voi suorittaa paikassa ns. kodin siunauksen:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/62077DDCFE16D09FC2256FEA003B87C0?OpenDocument&lang=FI
Oma apukin (esim. Isä meidän -rukous, Psalmin 91 lukeminen, Herran siunaus ym.) saattaa auttaa oikein hyvin, mutta koska pappi toimii paitsi omallaan, myös seurakunnan auktoriteetilla, hänen sanansa painaa enemmän kuin maallikon sana.
Koska mainitsin yllä, että myös ihminen saattaa olla riivattu, niin apua riivauksiin voi hakea vaikkapa sielunhoidosta:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content474A15
Huomattavaa kuitenkin on, ettei evankelis-luterilaisen kirkon piirissä harjoiteta varsinaista riivaajien ulos ajamista, kuten esim. katolisen ja ortodoksisen kirkon piirissä. Kodin siunauksessa on kuitenkin katolisen eksorkismin piirteitä ja se auttaa kummitteluun yleensä hyvin.
Mitä pitempään kummittelu jatkuu, sitä vaikeampi sitä on saada loppumaan, ja vähitellen paikka saa kummitustalon maineen. Kiinteistöt, joissa kummittelee, vaihtavat yleensä omistajaa tai vuokralaista kerran toisensa jälkeen, ja jäävät lopulta tyhjilleen.
Hahaa niin juuri pappia sä tarvitset!!!ihme kun sun mielees ei sitä tullu!!!! -_-