Ahdistaa.

Joo, elikkäs olen 16v lukion juuri aloittanut poika..

Lukiossa oli juuri ensimmäisiä psykologian tunteja ja tajusin juuri että "narsistisen persoonallisuus-häiriön" piirteet sopivat melkein täydellisesti minuun.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö
Jaottelen ihmiset kahteen luokkaan: "ihailtaviin"(kadehdittaviin) ja "halveksittaviin". Olen tietämättäni toiminut koko elämäni ajan kuin täydellinen narsisti. Olen aina ihaillut joitakin ihmisiä ja toivonut pääseväni heidän ihailusa kohteeksi... Ja kaikkia omia kavereitani(joita ei enää oikeastaan ole) pidin itseäni alempi- arvoisina ja yritin käyttää heitä vaan apuvälineinä päästäkseni parempiin piireihin... Kuvittelen myös että minulla on rajattomat mahdollisuudet menestyä ja että minusta tulee jotakin älyttömän suurta... tietenkin itse jo sisäisesti tiedän ettei todennäköisesti niin tule käymään. Yläasteella kuuliin olevani tunteeton paskiainen ja kusipää ja ties mitä... ja tämän oletin automaattisesti johtuvan haukkujan kateudesta minua kohtaan... kiusaajanakin olin ala-asteella enkä ole siitäkään oikein ylpeä(tai uskottelen itselleni tehneeni väärin)

Tunnen kuitenkin empatiaa(sääliä) aina välillä, esim. kehitysvammaisia kohtaan.

Olen ajautunut elämässäni erittäin vitun ikävään risteykseen... Nyt mulla on sellainen olo, kuin multa olis poistettu side silmiltä, mutta nyt olen alkanut pelkäämään itseäni. En kehtaa mennä esim. kuraattorille, psykologian opettajalle, terkkarille valittamaan ja pyytelemään apua.

Ennenkaikkea pelkään, että jos joskus löydän jonkun mukavan ja kauniin tytön(todellisuudessa tietenkin ajattelen, hyväksi-käytettävän ja oman narsismini ruokkimisen apuvälineen) niin tulen tekemään hänen elämästään helvettiä.-- minä en siis oikeasti tunne mitään, en iloa, en surua(no ehkä vähäsen) enkä varsinkaan rakkautta(en itkisi edes vanhempieni hautajaisissa)....

Eli sen takia koska en uskalla itseäni mennä paljastamaan muille, olisin erittäin kiitollinen jos joku tietäisi voiko narsistisesta persoonallisuus häiriöstä parantua itsestään... ongelman myöntäminenhän on ensimmäinen askel, eikö?

En siis edellenkään tarkoita narsistista käyttäytymistä, esim. itserakkautta(vaikka sitäkin minulla olisi vaikka muille jakaa).. tahtoisin vaan elää normaalia elämää... minä en tahdo että minusta tulee sellainen psykoottinen hyväksikäyttäjä, joka pilaa sellaisen ihmisen elämän joka tahtoisi vaan auttaa ja joka oikeasti välittäisi minusta.
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Narsisti ei välittäisi siitä, jos kuulisi olevansa narsisti. Sinä et todellakaan ole narsisti, vaan tavallinen teinipoika. Et todellakaan olisi huolestunut tulevaisuuden kumppanisi hyvinvoinnista. On ihan normaalia, jos on kohtuullisen kylmä ihminen. Ethän sinä ole ollut vanhempiesi hautajaisissa, mutta se, ettei varsinaisesti rakasta ketään, ei tarkoita sitä, että olisi paha. Kaikki eivät tarvitse ystäviä tai kumppania, sanoisi iltalehti nuorista vaikka mitä. Jos et usko, niin mene ammattitaitoisen psykologin puheille.

NARSISTI EI VITUSSA OLISI HUOLESTUNUT OMASTA MIELENTERVEYDESTÄÄN! Narsisti pitää itseään täydellisenä. Ja mitä sitten, jos olet narsisti? Jos tuomitset itsesi niin sittenhän sinun pitäisi tuomita myös kehitysvammaiset ja autistit. Toki narsisteista voi olla enemmän vaaraa(ei kaikista), mutta jos synnyt sellaiseksi, niin sitähän et ole itse päättänyt. Kuten eivät autistitkaan, tai kehitysvammaiset. Tämä "narsisti-psykopaatti"-juttu on täysi vitsi. Se on keksitty, koska ei hyväksytä sitä tosiasiaa, että jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti pahoja ja itserakkaita. Siksi keksitään, että heillä on "mielenhäiriö", vaikka oikeasti he ovat vain pahoja.

Et voi päättää miksi synnyt. Psykopaatit pitää eristää yhteiskunnasta, vaikka he eivät olekaan tehneet mitään pahaa, koska HEILLÄ EI OLE OMAATUNTOA, joten he eivät voikaan tietää milloin tekee oiekin ja väärin. Mutta maailma ei ole täydellinen paikka ja pahaa on tehtävä, jotta liian pahat ihmiset pidetään aisoissa. Heidät on lukittava selleihin, vaikka eivät itsensä luonnolle voikaan mitään. Huono tuuri syntyä psykopaatiksi ja myöhemmin jäädä kiinni murhasta. Koska psykopaatti ei tunne tekevänsä väärin murhatessaan. Sitten hänet teljetään vankilaan, koska hän on liian vaarallinen. Epäreilua, mutta kutienkin ainoa oikea vaihtoehto.

Mutta sinä et todellakaan ole narsisti, vaikka haluisitkin olla. Et ole sillä lailla "erityinen". Narsisti ei ole kiitollinen kenellekään muulle, joten jos olet narsisti, valehtelit tekstissäsi. Jossa ei olisi mitään järkeä, paitsi jos vain haluat testata miten ihmiset vastaavat sinulle.

Äänestä

Eli suomeksi, olet kusipää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..narsismi... kirjoitti:

Joo, elikkäs olen 16v lukion juuri aloittanut poika..

Lukiossa oli juuri ensimmäisiä psykologian tunteja ja tajusin juuri että "narsistisen persoonallisuus-häiriön" piirteet sopivat melkein täydellisesti minuun.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö
Jaottelen ihmiset kahteen luokkaan: "ihailtaviin"(kadehdittaviin) ja "halveksittaviin". Olen tietämättäni toiminut koko elämäni ajan kuin täydellinen narsisti. Olen aina ihaillut joitakin ihmisiä ja toivonut pääseväni heidän ihailusa kohteeksi... Ja kaikkia omia kavereitani(joita ei enää oikeastaan ole) pidin itseäni alempi- arvoisina ja yritin käyttää heitä vaan apuvälineinä päästäkseni parempiin piireihin... Kuvittelen myös että minulla on rajattomat mahdollisuudet menestyä ja että minusta tulee jotakin älyttömän suurta... tietenkin itse jo sisäisesti tiedän ettei todennäköisesti niin tule käymään. Yläasteella kuuliin olevani tunteeton paskiainen ja kusipää ja ties mitä... ja tämän oletin automaattisesti johtuvan haukkujan kateudesta minua kohtaan... kiusaajanakin olin ala-asteella enkä ole siitäkään oikein ylpeä(tai uskottelen itselleni tehneeni väärin)

Tunnen kuitenkin empatiaa(sääliä) aina välillä, esim. kehitysvammaisia kohtaan.

Olen ajautunut elämässäni erittäin vitun ikävään risteykseen... Nyt mulla on sellainen olo, kuin multa olis poistettu side silmiltä, mutta nyt olen alkanut pelkäämään itseäni. En kehtaa mennä esim. kuraattorille, psykologian opettajalle, terkkarille valittamaan ja pyytelemään apua.

Ennenkaikkea pelkään, että jos joskus löydän jonkun mukavan ja kauniin tytön(todellisuudessa tietenkin ajattelen, hyväksi-käytettävän ja oman narsismini ruokkimisen apuvälineen) niin tulen tekemään hänen elämästään helvettiä.-- minä en siis oikeasti tunne mitään, en iloa, en surua(no ehkä vähäsen) enkä varsinkaan rakkautta(en itkisi edes vanhempieni hautajaisissa)....

Eli sen takia koska en uskalla itseäni mennä paljastamaan muille, olisin erittäin kiitollinen jos joku tietäisi voiko narsistisesta persoonallisuus häiriöstä parantua itsestään... ongelman myöntäminenhän on ensimmäinen askel, eikö?

En siis edellenkään tarkoita narsistista käyttäytymistä, esim. itserakkautta(vaikka sitäkin minulla olisi vaikka muille jakaa).. tahtoisin vaan elää normaalia elämää... minä en tahdo että minusta tulee sellainen psykoottinen hyväksikäyttäjä, joka pilaa sellaisen ihmisen elämän joka tahtoisi vaan auttaa ja joka oikeasti välittäisi minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu