Eirassa Harri Koskelan operoitavana noin 5 tuntia sitten. Oikeassa silmässä -7,5 ja vasemmassa -6 Nyt näkökyky on jo varsin hyvä, utuisuutta, vetistelyä ja roskan tunnetta vielä on mutta suojalaseja täytyy vielä pitää huomisaamuun saakka. Toimenpide oli täysin kivuton ja nopea vaikka vähän liukuhihna hommaahan tuo oli ja lääkäri kiireisen tuntuinen. Innolla huomista odotellessa jolloin saan suojalasit päiväksi pois. Olen 43v ja vuosia leikkausta harkinnut kunnes nyt uskalsin sen viimein toteuttaa.
tänään femto-lasik leikattu
bikerbabe
593042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Onnea sinulle "uusista silmistä" ja nopeaa palautumista! On todella upea tunne, kun alkaa nähdä kirkkaasti, terävästi ja värit todella hyvin.
Itse kolmisenviikkoa sitten leikattuna on hienoa kun ei tarvitse katsella maailmaa lasin läpi ja lukeminenkin onnistuu ilman lukulaseja.
Minulla vielä silmät tekevät työtä parantuakseen, välillä on katsoessa utuisia hetkiä kun taas toisinaan näkö on terävä, varsinkin iltaa kohden, mutta se kuuluu asiaa.
Mukavaa loppukesää sinulle!
Kiitoksia "myös leikattu" olisi mukava jutella enemmänkin kanssasi =)
Olo on nyt iltaa kohden jo paljon parempi, enää ei silmiä vetistä mutta silmien kuivuus ja utuisuus vielä vaivaa. kostutustippoja olen käyttänyt ahkerasti mutta ne auttavat vain ihan vähäsen aikaa. Nyt nukkumaan "kärpäslasit" päässä. Toivottavasti en unissani ot niitä pois ja ala hieroa silmiäni. Saapi nähdä millainen on huominen päivä =)
Voit varautua viikkoja kestävään paranemisprosessiin. Minulla leikkauksesta jo yli 2 kuukautta, eikä silmät vieläkään tunnu "normaaleilta". Ikää ja miinuksia suunnilleen saman verran kuin sinulla. Kolmen viikon jälkeen pölyn tunne silmistä hävisi, mutta näön tarkkuus vaihtelee. Lasit hankin suosiolla melko pian leikkauksen jälkeen, koska näön tarkkuus ei ollut hyvä, vaikka ns. ajokorttinäkö onkin. Toivottavasti sinulla lopputulos on parempi!
Toivottavasti päivä alkaa kirkkaana Bikerbabe! Sinulla oli miinuksia paljon enemmän kuin minulla (-3.75) joten voin kuvitella miltä sinusta tuntuu nähdä ilman laseja. Hieno tunne!
Minä liikutuin jo illalla telkkaria katsoessani kyyneliin. Mies huolehti: "älä itke, silmät ei saa kostua" viikkoon... Noh, kyllä saa kostua omasta luonnollisesta kyynelnesteestä.
Aamulla nousin reilusti ennen kellonsoittoa (olin menossa jälkitarkastukseen) ja ihailin terassillamme metsää, kukkaloistoa ja niiden teräviä värejä ja katselin hymyillen oravien leikkiä puissa. Olin liikuttunut.
ps. Kostutustippoja laitoin ekalla viikolla joka toinen tunti ja nyt 4-6 kertaa päivässä. Ekan viikon aikana silmissä kutisi joskus aika voimakkaastikin ja oli hyvä käyttää suojalaseja öisin. Myös välillä pisti silmään (tuntui neulanpistolta), mutta se tunne on hävinnyt. Autolla ajoin seuraavana päivänä, valot olivat hieman kirkkaammat (kontrastiherkkyys), mutta sitäkään ei enää ole. Aurinkolaseja kannattaa käyttää ulkona, ne myös suojaavat silmää roskilta yms.
Vaikka näköni ei ole vielä täysin hyvä, en huolestu koska tiedän silmien tekevän koko ajan paranemisprosessia sinne puoleen vuoteen saakka. Toinen silmäni leikattiin lukusilmäksi eli monovision leikkaus ja toisella näen kauas. Uskon ja luotan että kuuden vuoden haaveeni toteutuu täydellisesti ajan kanssa.
Jos haluat kuulla lisää, voimme jutella näin täällä...
Ensimmäinen vuorokausi nyt takana. Nukuin yön 14 tuntia koska unirästejä edellisestä yövuorosta ja päivä jäi nukkumatta. Mutta herätessäni totesin että paranemista edelliseen iltaan verrattuna oli jo selkeästi tapahtunut. Olin herätessäni niin iloinen kun silmissä ei enää ollut roskan tunnetta eikä kuivuutta. Kosteustippoja ei olisi kuivuuden takia tarvinnut käyttää kuin pari kertaa, tosin olen niitä laitellut muutaman kerran paranemisen edistämiseksi.
Valoherkkyyttä on vielä hieman ollut ja lievää utuisuutta mutta sekin vähäisempää. Nekin unohtui kun pidin päiväsaikaan vain hieman sävytettyjä aurinkolaseja. Autolla ajo sujui todella hyvin, mutta vastaantulevien autojen valot muodostivat ns. sädekimpun lampun ympärille, samoin liikennevalot (haloilmiö) mutta ne eivät ainakaan minua häirinneet. Tähän astiseen olen kovin tyytyväinen. =)
Hienoa! Oliko hankalaa nukkua kärpäslasit silmillä? Kävitkö perjantaina jälkitarkastuksessa?
Kostutustippoja olen laittanut töissä useasti. Meillä on ilmastointi täysillä ja silmät kuivuu herkemmin. Kotosalla ei niinkään, täytyy itseään oikeen muistuttaa että laittaa tipat. Lääkäri suositteli niitä laittamaan neljästi päivässä näin aluksi ja myöhemmin aamuin illoin. Näin aion tehdä, koska se voitelee silmiä, niissä on hoitavaa ainetta ja ne nopeuttavat silmän parantumista
Tosin vaihdoin silmätippojen merkkiä edullisimpiin. Merkki mitä suositeltiin on markkinoiden kallein ja ainakin nyt sit kuluu.
Haloilmiö mullakin oli autolla ajaessani, mutta sitä ei enää ole. Aurinkolasit auttaa hyvin.
2 vrk nyt takana. Kyllä on ollut hankalaa nukkua lasit päässä. Olen yrittänyt mutta jostain kumman syystä löydän ne aamulla yöpöydältä tai otsalta. Ne painaa ikävästi nenänvartta. ensimmäinen jälkitarkastus minulla on vasta 1kk kuluttua ja seuraava 6kk. Leikkauksen jälkeen lääkäri tarkisti vain nopeasti läpät 1 tunti operaation jälkeen ja sitten sai lähteä kotiin. Taitaa olla vähän erilaisa käytäntöjä eri paikoissa.
Minullakin tuntuu sellainen neulanpistomainen tunne joskus vasemmassa silmässä, mistähän lie johtuu? Minä käytän Oftagel kostutustippoja tai geeliähän tuo oikeastaan on. Mitä ovat nämä edullisemmat tipat?? Missä "myös leikattu" kävit leikkauttamassa silmäsi?
Olo on muuten kaikin puolin niin hyvä että välillä jopa unohdan että mitään leikkausta on tehtykään. Töihin menen vasta tiistaina joten saan tässä kotosalla rauhassa tutustua uusiin silmiini. =)
Minä lopetin suojalasien käytön heti ensimmäisen yön jälkeen, juuri tuon painamisongelman vuoksi. En hiero silmiäni nukkuessa ja olen muutenkin niin herkkäuninen, että herään kyllä jos silmiä jotenkin ropeltaisin.
Minullakin oli jälkitarkastukset vastaavasti kuin sinulla ja nuo Oftagel-tipat sekä Artelac-tipat. Kummatkaan tipat eivät olleet minulle sopivia. Viscotears ja Oculac olivat huomattavasti mielyttävämmän tuntoisia käyttää.
Noista neulan pistojen syistä en tiedä, mutta minulla niitä tuntuu vieläkin huonommassa silmässä.
Hienoa, että paraneminen etenee nopeasti!
Kärpäslasit tuntui kyllä ekoina öinä epämiellyttäviltä. Kerran nukuin ilman niitä, mutta pelkäsin unissani hierovani silmiä, kun niitä alkoi kutisemaan muutaman päivän päästä operatiosta. Sain laitettua lasit niin, että ne ovat hieman päällekkäin nenänpäällä, nukkuminen oli selvästi miellyttävämpää ja pidin niitä reilun viikon.
Eli ajoittainen kova kutina ja silloin tällöin ikävältä tuntuva "neulanpisto" vaivasi reilun viikon. Neulanpisto tuntui etenkin silloin jos katsoin nopeasti sivulle. Luulen sen ja kutinan kuuluvan paranemiseen, koska niitä ei enää ole.
Minä kävin Helsingin yksityisessä silmäsairaalassa ja siellä jälkitarkastus tapahtuu seuraavana päivänä, muutaman kuukauden kuluttua sekä puolen vuoden tietämillä. Kostutustipoiksi suositeltiin Optive-tippoja, jotka maksavat n.15€. Mulla on jo toinen pullo menossa.
Vaihdoin Oftagel-geeliin jossa on samat vaikuttavat aineet, mutta hinta on kohtuullinen. Meinaan käyttää niitä säännöllisesti vaikkei silmät tuntuisikaan kuivilta.
Haaveilin leikkauksesta niin kauan, että teen kaikkeni mitä itse tehdä voin että näkökyvystä tulee erinomainen. Nyt huomaan tätä kirjoittaessani että lähinäkö alkaa toimia. Sitä tässä olenkin kaivannut. Kaupoissa purkkien pienet tekstit eivät kyllä edelleenkään näy. Mutta päivittäin huomaan jotakin silmissä tapahtuvan, onneksi parempaan suuntaan ja toivon etten vielä vuosiin tarvitsisi lukulaseja. Olen 45v.
Mukavia vapaapäiviä sinulle ja paranemista uusin katsein!
Kärpäslasit on nyt laitettu yöpöydän laatikkoon, en aio niitä käyttää kun ei siitä mitään tullut. Hyvin olen saanut nukuttua enkä ole huomannut että olisin silmiäni hieroskellut koska niissä ei ole minkäänlaista vaivaa nukkuessani. Tänä aamuna herätessäni silmät olivat kyllä kuivat ja koko aamupäivä oli vähän takkuista ja kostutustippoja sai laittaa useasti.
päivän olin shoppailemassa, hieman vielä silmiä kuivasi mutta pärjäsin kuitenkin ilman tippoja. Iltaa kohden tuntuu että kuivuus vähenee, johtuneeko siten siitä että antibiottitipoista on jo kulunut useampi tunti. Olen laittanut niitä 8 tunnin välein.
Simissä on vielä utuisuutta, ikäänkuin katselsi likaisen piilolinssin läpi. Terävyyttä kun tähän vielä saisi jossain vaiheessa. Aurinkolasit on kyllä hyvät olla ulkoillessa ja myös autolla ajaessa kun ilmastointi kuivattaa.
Minulle ei tehty monovisiota vaan tavoitteena oli nollanäkö molempiin. Monovisio kuulemma siirtää vain muutamaksi vuodeksi lukulasien tarvetta niin päätin sitten näin. Tähän asti olen nähnyt hyvin lähelle ja näen vieläkin mutta todennäköisesti saattaa tulla tarve lukulasien ostolle lähiaikoina, mutta ei se haittaa. Pääasia että sain heittää pullonpohja rillini roskikseen! ihanaa kun olette tulleet vaihtamaan ajatuksianne ja kokemuksiaane tänne kanssani!!! =)
Ekan viikon jälkeen kun antibiootti ja kortisonitippoja (kortisoni kuivattaa) ei tarvinnut enää käyttää huomasin ilokseni että silmät eivät tuntuneet niin usein kuivilta ja tunne, että olisi pitänyt kaikenaikaa piilareita väheni selvästi. Tietokoneella en voinut olla 10 minuuttia kauempaa, nyt ei aika tunnu missään.
Mutta katse on edelleen utuinen silloin tällöin, kostutustippojen laitto auttaa. Tuo kuvauksesi; kuin katselisi likaisten piilareden läpi, on todella osuva.
Meikkiä olen jo uskaltanut laittaa ja saunassa käydä. Ainoa mitä pelkään on että vahingossa hieroisin silmiäni ja läpät liikkuisivat, mutta yllättävän hyvin sitä automaattisesti osaa varoa. Parin viikon ajan leikkauksen jälkeen kävi aika ajoin mielessä että soitan leikkaavalle lääkärille ja kyselen miksi tuntuu siltä ja tuolta (esim. neulanpisto ja hillitön kutina), mutta nyt kun neljättä viikkoa mennään uusin katsein huomaan viikottain edistystä ja paranemista tapahtuvan. Ehkä ne puheet; "Näin heti kirkkaasti jo leikkaussalissa", saivat mut miettimään oliko jokin mennyt vikaan, kun itse en kokenut niin. Mutta iloitsen joka päivästä eikä päivääkään kulu kun sanon "Hei mä NÄEN". Hienoa!
Osuit asian ytimeen: "Näin heti kirkkaasti jo leikkaussalissa" tai viimeistään illalla -lausahdukset ovat ainakin omien kokemusteni mukaan harhaan johtavia. Minulla oli juuri tuollaiset odotukset leikkauksen suhteen. Kun tilanne ei sitten noin ollutkaan, niin pettymys valtasi mielen.. Siksipä haluankin "varoitella" leikkaukseen menijöitä, ettei odotukset ole liian suuret!
Omien kokemusteni perusteella neuvoisin myös ajoittamaan leikkauksen loma-aikaan, jos työssä pitää katsoa tietokonetta koko päivän. Yhden päivän sairasloma ei riitä.
Minäkään en allekirjoita tuota että heti leikkaussallissa näkisi hyvin, mutta en koe että se johtuisi siitä että näkö ei ole hyvä vaan roskantunne ja aristus silmissä oli niin kova että ei hirveästi tehnyt mieli katsella ympärille. Kun tunnin odottelun (silmät kiinni) jälkeen kävelin hotellille niin näkö oli jo ihan tarkka. Ja illalla hotellihuoneessa katselin sujuvasti leffaa (tekstityksineen) hotellihuoneen pienestä telkkarista kolmen metrin päästä vaikka aiemmin näin tarkasti vain noin puolen metrin päähän.
Toki ihmisissä on eroja ja varmasti asiaan vaikutti myös se että minulla ei ollut paljoa miinuksia alunperinkään (-3) joten silmään ei varmastikaan tarvinnut tehdä niin radikaaleja muutoksia kuin kenties teille.
Tuohon silmätippahommaan vielä sen verran kommentoin että silmätippoja on käytännössä kahta erilaista eli itse silmätippoja ja silmägeeliä. Molemmat auttavat samaan vaivaan, mutta geelissä on se ero että se vaikuttaa pidempään. Lisäksi apteekin tädit ovat minulle ainakin sanoneet useampaan otteeseen että yleensä ihmiset laittavat geeliä yöksi ja muuten käyttävät tavallisia silmätippoja koska 1.) geeli vaikuttaa koko yön (ei tarvi yöllä herätä laittamaan tippoja) ja 2.) geeli voi hämärtää näköä. Itse en ole huomannut mitään näön hämärtymistä geeliä käyttäessäni. Tai siis hetken (alle minuutin) ajan näkö hämärtyy kun geeli leviää tasaisesti silmään mutta sen jälkeen hämäryys katoaa.
Jos kiinnostaa niin tässä vanhempaa viestiketjua:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9200192
Kiitos linkistä Quantoo!
Tänään oli ensimmäinen työpäivä ja hyvin meni. Tuntuu että utuisuus vähenee päivä päivältä. Haloilmiötkään ei tunnu enää yhtä pahalta. Kostutustippoja edelleen kuluu mutta pystyn olemaan monta tuntia ilmankin. Olen toiveikas että antibiottitippojen loputtua kuivuus vähenee huomattavasti jos ei kokonaan. Se kuivuus olikin se asia mitä eniten olen pelännyt. Nyt vaan annetaan ajan kulua ja odottelen 1kk tarkistusta jonka tosin sain 6 viikon päähän vasta.
mielenkiintoisen huomion tein eilen kun kokeilin mieheni lukulaseja niin hupsista näin niillä paremmin lähelle kuin oilla silmilläni. minulle taisi käydä niin että saan pian lukulasit, mutta tämähän olikin jo tiedossa että näin saattaapi käydä. Mutta ei haittaa. Kirjoittelen taas parin päivän kuluttua.
Koskapa silmän linssiin on nyt kajottu niin että näet myös kauemmas niin sivuvaikutuksena siinä on se että silmäsi joutuu tekemään nyt töitä myös lähelle katsoessaan. Eli voi hyvin olla että kun käytät lukulaseja niin näet paremmin koska silmäsi saa olla enemmän levossa (eli sen ei tarvitse pinnistellä kohdistaakseen lähelle).
Jos kyse on tuosta niin teet itsellesi karhunpalveluksen jos opettelet lukulasien käyttäjäksi. Eli anna silmällesi mahdollisuus opetella tarkentamaan myös lähelle :)
Onko tuosta jumppaamisesta oikeasti hyötyä? Mulla lähinäkö huononi leikkauksen jälkeen, vaikkakin miinussilmällä näen lukea varsinkin hyvässä valaistuksessa hyvinkin pientä tekstiä. Olen huomannut, että jos on oikein pientä pränttiä, teksti alkaa selkiytyä, kun oikein tihrustaa, vaikka mukavaltahan se ei silmässä tunnu. Kannattaako siis jatkaa tuota jumppaamista? :)
Lääkäri en ole joten älä ota mielipiteitäni totuuksina.
Mutta itse koen asian niin että jos silmällä katsoo normaalisti niin se on OK. Jos taas joutuu siristämään silmää jotain nähdäkseen niin se ei ole OK.
Eli tarkoitatko tihrustamisella silmien siristelemistä vai ihan sitä että annat silmän mukautua tilanteeseen? Sitten löytyy toki näitä jotka väittävät että jos huonossa valaistuksessa lukee niin se voi johtaa näön heikkenemiseen, mutta tuskinpa sinä pimeässä luet...
Sitä tarkoitan, että annan silmän mukautua. Mitä kauemmin katson pientä pränttiä tai vaikka kämmenen ryppyjä, sitä tarkemmaksi kaikki muuttuu (ei kuitenkaan niin tarkaksi kuin ennen leikkausta). Tosin, kun (liian) kauan tutkailee, kärsii kaukonäkö (miinussilmässä) jonkin aikaa, joten molempi parempi kai :)
Mulla on nyt puolisen vuotta leikkauksesta ja nyt on alkanut silmät taas kuivua enemmän. Tiedä sitten mistä johtuu, pitänee vaihtaa kostutustipat uuteen merkkiin.
Toipuminen kestää itse asiassa kuukausia, jopa vuoden. Ainakin silmätippoja kannattaa usein käyttää monta kuukautta.
Joutuuko leikkauksen jälkeen olemaan 5 tuntia silmät kiinni ja vain maata aloillaan, ei saa nukkua?
Ootteko olleet? Tuntuu pitkältä ajalta..
Sekuntiakaan en kenenkään pyynnöstä ole maannut aloillani laserleikkauksen takia.
Leikkauksen jälkeen istuin klinikalla nojatuolissa silmät kiinni noin tunnin ja kävelin siitä sitten hotellille jossa (ihan omasta tahdosta) makoilin silmät kiinni vielä pari tuntia.
Joten oudolta kuulostaa minustakin tuo viiden tunnin pakollinen makoilu.
Sitä sitten en tiedä miksi tästä asiasta täältä kyselet. Jos olet leikkaukseen menossa niin luulisi sinun kysyvän asiaa sieltä minne menet. Jos taas vasta mietit leikkausta niin väitätkö muka aikuisten oikeasti että tuollaisella on päätökseesi jotain merkitystä!?! Tyyliin "sa***na, joutuuko leikkauksen jälkeen makaamaan aloillaan täydet VIISI TUNTIA! En mene tuollaiseen!".
Leikkauksen jälkeen odottelin hämärässä huoneessa lääkärin tarkastusta n.30min. Hän katsoi että läppä on kiinnittynyt hyvin paikoilleen ennen kotiin lähtöä.
Hän suositteli, että lopun päivää lepäilisin rauhassa kotona ja pitäisin mahdollisuuksien mukaan sairaalasta saatuja aurinkolaseja (leikkauspäivänä oli aurinkoinen heinäkuun päivä).
Nukahtelin ja torkahtelin vähän väliä, luulen sen olleen Diapamin vaikutusta. Mutta ei mitään silmät kiinni-pakkoa ollut. Sitä vaan tahtoi pitää silmiä kiinni, kun olivat kuivat ja hiukan roskaiset.
Illalla katselin telkkaria normaalisti tosin aurinkolasien takaa.
Suositus on, et on 3-5 tuntii levossa leikkauksen jälkeen, voi aukailla silmiä sillon tällön ja laitella tippoja. Mut muuten omien tuntemusten mukaan, ainoo EHDOTON kielto on, et nukkuu saa vasta kahdeksan tunnin päästä leikkauksesta!
Huomaa!!! Käytäntöjä on erilaisia eri paikoissa.
Miksi ei saisi nukkua? Minulle sanottiin ainoastaan, et lepäilyä loppupäivä kotosalla. Olin sen verran tokkurassa Diapamista että nukuin muutaman-kolme tuntia kotia päästyäni.
No niin, tulin taas kertomaan kuulumisia. Olen itsekin miettinyt että jääneeköhän tuo haloilmiö lopulliseksi haitaksi. Tosin se ei ole niin iso haitta että siitä murhetta ottaisin, koska ei niitä valoja niin usein joudu katselemaan ja liikenteessäkin ajo sujuu ihan sujuvasti.
Olin viime yön töissä ja ensimmäistä kertaa silmät kuivuivat aika paljon. Johtunee ilmastoinnista. Tähän asti kuivumisongelmia ei ole pahemmin ollut.
Lukulaseihin en aio itseäni totuttaa vaikka nyt kävikin niin että näen niillä paremmin lukea. Annetaan nyt vaan silmien tottua uuteen tilanteeseen. On tämä aika mielenkiintoista aikaa odotella miten näkö vielä muuttuu ja mihin suuntaan. Jos haloilmiö poistuisi kokonaan ja kostutustippojen tarve vähenisi olemattomaan niin olisin täysin tyytyväinen.
halot kesti minulla 4 kk sitten hävis
Jep, samanmoiset kokemukset halon häviämisestä. Kolmen kk päästä leikkauksesta helpotti jo oleellisesti ja autolla ajamisesta hämärällä tuli paljon miellyttävämpää.
Silmien kuivumiseen sanoisin et kannattaa joka tapauksessa kostutella ainakin eka kk vaikka tuntuisi ettei enää kuivu samaan malliin. Itse lakkasin kahden viikon jälkeen laittamasta silmägeeliä yöksi (inhotti tikkuiset ripset aamuisin) ja 1 kk tarkistuksessa sanottiin että arpikudoksen röpöläisyys johtuu siitä ettei silmiä ole kostutettu tarpeeksi. Kaiken kaikkiaan sain kostutella melkein 6 kk ennen kuin kuivumisen tunne lakkasi kokonaan, tosin viime talvi olikin todella kuiva.
Omasta leikkauksesta tulee pian vuosi enkä ole katunut hetkeäkään! :)
Kiitoksia vinkeistä, täytyykin alkaa kostuttelemaan ahkerammin, näitä asioita voisivat vähän perusteellisemmin kertoa hoito-ohjeita antaessaan, syitä ja seurauksia. Seuraava asia mikä mieltäni askarruttaa on se, että olen lähdössä 2 viikkoa toimenpiteen jälkeen viikoksi Turkkiin. kysyin hoitajalta että onko siihen mitään esteitä niin vastaus oli että "reissuun vaan jos silmät tuntuu hyvältä" Ei mitään varoituksia siitä, että tekeekö esim merivesi tai kloori silmille hallaa kun kuitenkin uidessa kastuu. Tarvitseeko aurinkolaseja pitää vain häikäisyn takia vai pidetäänkö niitä kenties sen paranemisen takia jatkuvasti auringossa ollessa?? Jostain olen lukenut että aurinkolaseja pitäisi pitää ulkoillessa vuosi operaation jälkeen? Noh, maalaisjärjellä sitä kai pärjää...
ei LASIKissa tarvitse silmiä suojata auringolta se oli vuosia sitten kun PRK oli pintahionta oli muotia. Ohjeet klinikoissa ovat varmasti ajan tasalla....
Kauheat haloilmiöt ja kaikki näkyy kahtena. Sama puoskari ehdotti uusintaleikkausta mutten suostunut. Kävin 3 kk kuluttua leikkauksesta näyttämässä puolueettomalle silmälääkärille joka ei näitä tee ja sanoi, "että mitä helvettiä noille silmille on tehty kun tuollaiset arvet läpän reunassa"???
Pelotteli sarveiskalvonsiirrolla, mitä teen olen ihan epätoivoinen. Ihan sama missä tehtiin, sitä en kerro kun voi olla oikeusjuttu edessä, tai millä laitteelle, silmät on paskana, jääkö tämmösiks, please, voiko toipuminen olla näin hidasta kuten leikannut lääkäri väittää, enää ei tosin vastaa puhelimeen kun soitan ???!!!
pitämistä, ja silmätippojen käyttöä. Turkissa luultavasti aika kuuma ja kuiva ilma, ainakin tällä hetkellä..
, joten silmätippoja reilusti mukaan..:-)
Ihan totta, voisivat kyllä paremmin antaa hoito-ohjeita ja tietoa mitä leikkausen jälkeen mahdollisesti tulee ilmenemään, mikä on normaalia mikä ei. Ei niitä osaa automaattisesti kysellä. Minulle ei esim. kerrottu mitään halo-ilmiöstä ja muutenkin sain vastauksen sillä hetkellä mieleeni tulleisiin kysymyksiin.
Tosin lääkäri painotti, että hänelle voi aina soittaa...vaikka kotiakin, en minä ainakaan kehtaa hänelle olla joka välissä soittamassa, odotan kiltisti jälkitarkastusta.
Ainoa mikä mulle sanottiin, että jos päätä särkee, se ei kuulu asiaan ja silloin yhteys välittömästi lääkäriin. Noh onneksi pätä ei ole särkenyt.
Mulla nyt reilu kuukausi leikkauksesta. Kuivuus vaivaa oikeastaan vaan ilmastoidussa paikassa ja töissä tippoja laitan useammin kuin kotona. Aurinko laseja en enää käytä. Tänään ajoin autoa ekaa kertaa leikkauksen jälkeen pimeässä ja huomasin tuon paljon puhutun halo-ilmiön vaivaavan, mutta koin ettei se nyt niin paha ollut ettäkö olisi haitannut ajamista ja tarkkuutta liikenteessä.
Aurinkolasien tarpeen huomaa itse kukin. Mielestäni etelään kun mennään on aina hyvä niitä pitää oli silmät operoitu tai ei. Varsinkin leikkauksen jälkeen kannattaa miettiä että silmät tekevät vielä useita kuukausia paranemis prosessia niin miksi ei niitä suojaisi auringolta. En usko merivesi pärskeiden haittaavan silmää. Eriasia on jos sukeltaa. Kannattaa varmaan soitella Eiraan ja vielä kysyä mieltä askarruttavista asioista.
Hyvää ja aurinkoista matkaa!
Onko molemmat silmät ryssitty?
Onko tolla Antilaskikilla kaikki palikat enää kohdallaan... voisivat varoittaa mahdollisista mielenterveysongelmista myös ennen leikkausta...
Sen kirjotuksia lukiessa tuntuu vähän siltä...
ei, ne meni siinä silmäleikkauksessa
Minulle tuli kolmen viikon päästä leikkauksesta päänsärkyjä, kolme päivää putkeen. Ei mitään kovaa särkyä, sellaista otsaan koskevaa lievää kipua. Kuukausi tarkastuksessa mainitsin ja lääkäri tarkasti silmät, kaikki oli ok. Vielä pari viikkoa sen jälkeen koski päähän silloin tällöin, mutta sit hävisivät, kun näkökin asettui kohilleen. Sanoko ne miks päänsärky on vaarallista?
Ihanaa tänään saan lopettaa antibiottitippojen käytön. Silmien kuivuus on lisääntynyt ja toivonkin että se johtuisi tuosta antibiotista. Näkökenttä on edelleen hieman sumea joka jonkun verran häiritsee. Kostutustippoja olen käyttänyt ahkerasti ja välillä tuntuu että täytyy laittaa heti uudestaan. Vasen silmä tuntuu kuivemmalta ja sumeammalta kuin oikea. Ilmeisesti se sitten on sitä kuivuutta, oletan. Välillä silmässä tuntuu edelleen roskan tunnetta ja silmä tuntuu aralta kun kevyesti sormella luomea painaa. Ei millään jaksaisi odottaa että aika kuluu että näkisi mikä on lopputulos.
Molemmat silmät ihan paskana. Kävin tänään vielä toisella, erittäin hyvänä pidetyllä silmälääkärillä, sanoi että mulla on arpien takia jäljellä n. 60-70 tarkasta näöstä oikeassa ja alle 50 % vasemmassa silmässä. Pahin ongelma on kuitenkin kun kaikki näkyy kuin usvan läpi ja vääristyneenä. Kertoi, että samasta paikkaa on vastaavia tapauksia tullut ennenkin...eli taitaa olla oikeusjuttu edessä (ja sarveiskalvonsiirto) V...ttaaa!!!
Voihan harmi. Tiedän kyllä tunteesi, jota eivät onnistuneesti leikatut voi edes aavistaa, vaan moittivat, jos kovasta onnestaan kertoo.
Sain muuten suositukseen Norjaan (Osloon) lääkärille, joka on erikoistunut tällaisiin pilattuihin silmiin. Hänen nimensä on Aleksander Stojanovic. En ole kuitenkaan ollut yhteydessä toistaiseksi.
Kyllä se kuivuus vähenee kun antibiotti-kortisonitipoista pääsee erilleen. Kortisoni se varsinaisesti kuivattaa. Turkissa on varmasti myös niin kosteaa, että sekin helpottaa tilannetta huomattavasti! Hyvää matkaa ja kirjoittele reissun jälkeen taas miten menee.
Taitaa Aleksander olla Antilasikin mielikuvitusta... niin on pahasti asiat.
Älä pilaa muitten tuntemuksia noilla valheilllas. Muuten oisit varmaan jo korjannu omat silmäsi, jos menisit tutkimuksiin.
Kiitoksia, Tuo olikin lohduttava tieto, eilen meinasi jo hiukan masentaa tuo kuivuus. Parin tunnin päästä lähtö kentälle. Saapi nähdä onko kova tuuletus koneessa, onneksi niitä nappuloita voi vähän säätää. Minulla on läppäri mukana reissussa joten käyn iltaisin koneella lukaisemaasa ja kirjoittlemassa kuulumisia.
Mutta nyt lomalle lomps! =)
Terveiset turkin lomalta!
Viikon aikana on tapahtunut paljon silmien parantumisen suhteen. Antibiotti tipat loppuivat juuri ennen matkaa ja sen jälkeen on kuivuus loppunut lähes kokonaan. Ainoastaan aamuisin herättyäni laitan kostutustipat silmiin ja näen kirkkaasti koko päivän. Tätä hetkeä olen odottanut ja nyt koen että leikkaus on onnistunut täydellisesti. Ja jos tästä ei enää hirveästi mikään muutu niin ikionnellinen olen että leikkaukseen menin.
omasta femto leikkauksesta. itsellä oli 3 molemmissa silmissä ja ikänäköä,eli käytin aiemmin kaksia laseja. leikkaus onnistui voi sanoa täydellisesti.en olisi ikinä uskonut enää saavani tällaisia silmiä,jotka minulla oli viimeksi joskus nuoruusvuosina. kallishan leikkaus oli,noin 3500e,mutta nyt maksaisin vaikka tuplahinnan ja enemmänkin kun tiedän minkälaisen näön sain takasin.alunperin ehdotin lääkärille vain kaukonäön korjaamista,eli olisin käyttänyt jatkossa edelleen lukulaseja,mutta onneksi suostuin lääkärin ehdottamaan monovision leikkaukseen,jonka hän oli teettänyt myös itselleen.se herätti luottamusta toimenpiteeseen. ei tarvii enää minkäänlaisia kakkuloita,ja näkö on super hyvä lähelle ja kauas. todella ikävää jos jollain on leikkaus mennyt pieleen? hiukan ihmetyttää.oman lääkärini mukaan nykyinen kokonaan laserilla tehtävä femto leikkaus on täysin tekninen operaatio,jossa pieleenmenon mahdollisuus on käytännössä mahdotonta,jos koneeseen vain on syötetty oikeat laserointi arvot.
Hienoa kuulla, että sinulla Bikerbabe ja muilla sujuu tuo paraneminen nopeasti. Miten silmät tykkäsivät auringosta lomalla ja rohkenitko uida meressä?
Mulla menee nyt seitsemäsviikko monovision leikkauksesta (vasen silmä) ja edelleen lähinäkö temppuile. Varsinkin aamuisin on vaikea lukea Hesaria ja kännykän tekstiviestien lukeminen tuottaa vaikeuksia. Molemmissa silmissä on ikäänkuin sumuverho ja täytyy räpytellä etteä selkenisi.
Lääkäri kehotti hankkimaan lukulasit siihen asti kunnes lähinäkö toimii, mielummin treenaan näköä lähelle ja kauas kun hommaan lasit.
Silmätippoja käytän edelleen n. 4 kertaa päivässä. Yöksi laitan Oftagel silmägeeliä. Ensikuussa on varsinainen jälkikontrolli, huomaan miettiväni useasti miten pitkään tuo sumuverho on ja paraneeko lähinäkö ollenkaan, oliko monovison leikkaus turha. Minäkin toivoin molempiin silmiin kaukokatsetta, mutta lääkäri suositteli monovision leikkausta myös minulle. Noh joka tapauksesssa lukulasit sitä joutuu joskus hankkimaan vaikka monovison systeemillä olisi leikattu. Laseja en vaan vielä haluaisi käyttää, kun leikkauksestakaan ei ole edes kahta kuukautta. Jos vasen silmän monivision on mennyt pieleen, täytyy sitä harkita uusintaleikkausta. Noh toivottavasti muutosta vielä tapahtuu...hyvään suuntaan.
Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen lasittomasta elämästä.
Itse odottelen tuon puoli vuotta ennen kuin luotan siihen minkälaiseen lopputulokseen tässä sitten päästään. 3 viikkoa kuitenkin vasta takana.
Oftagel geeliä käytän itsekin (yöksi )ja aamulla kun herään. Aamulla tuntuu kuin olisi tikkuja silmissä mutta tuolla geelillä se menee heti ohi. Tuo sumuverho on kait sitä kuivuutta oletan?
Minullekin ehdotettiin monovisio leikkauksta olen kohta 44v mutta en suostunut koska se auttaa vain muutaman vuoden eteenpäin ja lukulasit joutuu sitten kuitenkin hankkimaan. Mutta tällä hetkellä näen lukea vielä melko hyvin, esim lehdet ja tekstiviestit mutta shampoopullon tekstin lukeminen on jo hiukan hankalaa. Ensimmäinen kontrolliaika on vasta 3 viikon kuluttua.
Tuo monovisio vie kuulemma joskus hyvinkin pitkään ennen kuin aivot siihen tottuu?
Aurinkolasit olivat käytössäni melkein koko loman ajan ulkona ollessani ja merivedessäkin uskalsin uida, kaikki meni oikein hyvin =)
Nyt kuukausi leikkauksesta kulunut ja todella hienosti menee. Enää ei edes muista että silmät on operoitu. Kuivuutta entistä vähemmän ja näön tarkkuus on parantunut entisestään. Kostutustippoja tarvitsen enää vain aamuisin herätessäni. Olen kuitenkin ottanut tavaksi että laitan niitä myös yöksi vaikka tarvetta ei olisikaan. Haloilmiöt eivät vielä ole poistuneet kokonaan mutta eivät tunnu enää niin voimakkailta. Uskon että niistäkin päästään muutaman kuukauden kuluessa.
Hieno juttu!
Minulla nyt kaksi kuukautta leikkauksesta ja edelleen katse ei ole täydellisen terävä. Välillä silmissä on häiritsevä sumuverho enkä näe tarkasti kauas, tämä siis vain ajoittainen vaiva joka kylläkin häiritsee ja josta aion puhua kahden viikon kuluttua jälkitarkastuksessa.
Metron sisällä seinillä olevia mainoksia en näe niiden tekstiä kunnolla.
Ja lukeminen sängyssä ennen nukkumaanmenoa oli lempiharrastukseni, on jäänyt kun en näe tekstiä muutenkuin pitämällä kädet suorina.
Joku kehotti laittamaan useasti kostutustippoja, niitä tottavie laitankin vähintään neljästi päivässä, mutta epäilen merkin vaihtamisen olevan syynä, koska muutaman viikon olen laittanut "ei lääkärin määräämiä" tippoja ja sumeutta on ollut tuon ajan.
Eli käytän päivällä Artelac-tippoja ja yöksi laitan Oftagel-geeliä. Joku mainitsi allergia-tipat katsetta kirkastavana, mutten niitä uskalla kokeilla ennen kuin lääkärin on tehnyt tarkastuksen.
Jään siis edelleen odottelemaan...
"omasta femto leikkauksesta. itsellä oli 3 molemmissa silmissä ja ikänäköä,eli käytin aiemmin kaksia laseja. leikkaus onnistui voi sanoa täydellisesti.en olisi ikinä uskonut enää saavani tällaisia silmiä,jotka minulla oli viimeksi joskus nuoruusvuosina. kallishan leikkaus oli,noin 3500e,mutta nyt maksaisin vaikka tuplahinnan ja enemmänkin kun tiedän minkälaisen näön sain takasin.alunperin ehdotin lääkärille vain kaukonäön korjaamista,eli olisin käyttänyt jatkossa edelleen lukulaseja,mutta onneksi suostuin lääkärin ehdottamaan monovision leikkaukseen,jonka hän oli teettänyt myös itselleen.se herätti luottamusta toimenpiteeseen. ei tarvii enää minkäänlaisia kakkuloita,ja näkö on super hyvä lähelle ja kauas. todella ikävää jos jollain on leikkaus mennyt pieleen? hiukan ihmetyttää.oman lääkärini mukaan nykyinen kokonaan laserilla tehtävä femto leikkaus on täysin tekninen operaatio,jossa pieleenmenon mahdollisuus on käytännössä mahdotonta,jos koneeseen vain on syötetty oikeat laserointi arvot. "
Itselläni on lähes sama tilanne kuin sinulla oli mutta minulla on vielä jonkin verran hajataittoa. Kävitkö missä leikkauttamassa silmäsi ja kenellä lääkärillä?
Kenelle "leikkaukseen haluava" esitit kysymyksesi?
Sen verran haluan kommentoida kirjoitukseesi, kun sanoit "ei tarvii enää minkäänlaisia kakkuloita" on väärä luulo. Minulle ainakin lääkäri tähdensi, että kakkuloita (lukulaseja) tulen joskus vielä tarvitsemaan, ettei leikkaus siinä mielessä ole pysyvä vaan siirtää tuonnemmaksi lukulasien tarvetta.
Esitin kysymyksen tuolle "kolmas kuukausi leikkaukseen menosta" ja olin kopioinut alkuun hänen tekstin ja oma kysymykseni oli ihan lopussa. Kiinnostaisi tietää missä hän kävi ja kuka leikkasi. Yleensä täällä on operoitu -näköä ja itselläni on 3 ja hajataittoa, siksi kiinnosti hänen teksti sillä hänellä oli aika sama tilanne:)
minun silmät operoitiin helsingissä mehiläisessä,ns.ympyrätalo. lääkärinä pietilä. nyt ei todellakaan tarvii noita kakkuloita lähelle eikä kauas.tulevaisuudesta ei tietenkään voi sanoa miten näkö iän mukana ehkä muuttuu,mutta uusintaleikkaus voidaan aina tehdä myöhemmin,jos tarvetta siihen tulee. ei tuo minusta kuitenkaan kovin kummoinen saatikka kivulias operaatio ollut.
Tätä juuri tarkoitin. Jos kertoo kokemuksistaan, aletaan täällä loukkaaman kertojaa. Mikä sinun tavoitteesi on ja mihin se johtaa kun nimittelet valehtelijaksi? Ei maksa vaivaa sinulle todistella yhtään mitään.
Joillakin halo ja starburst häviää, toisilla ei. Joillakin ongelmat valojen kanssa jäävät pysyviksi eivätkä häviä ikinä mihinkään.
Totuus taittovirhekirurgiasta:
www.antilasik.fi
Nauran räkäsesti tälle Antilasik -hullulle. :)
Et paljoa nauraisi, jos olisit itse kokenut epäonnistuneen silmäleikkauksen. Silläkin uhalla, että minua kutsutaan hulluksi, sanon että Antilasik puhuu asiaa. Silmäleikkaus ei ole niin turvallinen kuin luullaan. Toivon että olisin tiennyt enemmän riskeistä ennen leikkausta. Jos olisin tiennyt sen, mitä tiedän nyt, en olisi mennyt leikkaukseen ja silmäni olisivat terveet ja näköni parempi.
On outoa, ettei epäonnistuneista silmäleikkauksista voi puhua ilman haukkumista ja alatyylisiä kommentteja. Luulisin että on ainakin kaikkien leikkausta suunnittelevien etu, että he tietävät mahdollisimman paljon leikkauksesta. Kuvittelisin että riskien ymmärtäminen olisi aika tärkeää. Toisaalta saatan myös olla hullu, jonka voi todistaa sillä että menin vapaaehtoisesti (ja vielä maksoin) leikkaukseen, joka pilasi silmäni.
Alla on lista ongelmista, jotka voivat seurata epäonnistuneesta leikkauksesta. Lista ei ole suinkaan täydellinen. Olen lukenut paljon epäonnistuneiden leikkausten aiheuttamista vaivoista, mutta ketjun näkövammaisen vaivaa ei minäkään olisi osannut aavistaa. Tosin olen kadottanut aikoja sitten ruusunpunaiset lasini silmäleikkausten suhteen. Valitettavasti en kuitenkaan päässyt eroon omista laseistani vaan leikkauksen seurauksena olen paljon riippuvaisempi laseista kuin ennen leikkausta.
Näkövammainen, jos joskus vielä luet tätä ketjua, olen todella pahoillani puolestasi. Toivottavasti olet löytänyt jotain apua silmiisi.
Silmäleikkauksen riskit:
- pysyvästi kuivat ja epämiellyttävän tuntuiset silmät
- pysyvät valonvääristymät (halo, glare, starburst)
- näköä ei saa hyväksi edes laseilla
- epäsäännöllinen hajataitto tai hajataiton lisääntyminen
- kaksois- tai varjokuvat
- huono kontrastinäkö / huono näkö hämärässä
- yli- tai alikorjaus
- entistä pahempi riippuvaisuus laseista / ei voi käyttää piilolinssejä
- lähinäön huononeminen / hankaluudet lähinäössä
- silmien rasittuminen ja päänsärky
- karsastuksen paheneminen
- lasiaisen samentumat
- pysyvä valonarkuus
- huono tottuminen monovisioniin
- sarveiskalvon pullistuma (keratoconus)
- verkkokalvon vaurioituminen
- läppäongelmat
- epiteelin kasvu
- tulehdukset
- masentuminen
Voi olla että silmäleikkaus onnistuu erinomaisesti ilman mitään ongelmia. Voi myös olla, että silmäleikkauksesta seuraa jokin näistä ongelmista, huonolla tuurilla useampia.
Se on totta, ei paljoa naurata, jos saat useita ongelmia leikkauksesta.(Se on aina mahdollista) Ei Antilasik mitään huuhaata täällä huutele. Itse kadun Femtolasikkia enemmän kuin mitään. Olisi harkita asiaa enemmän, nyt se vaan on liian myöhäistä.