Milloin putkeen ?

Osaisiko joku vastata mitkä ovat työttömyyseläkeputkeen pääsyedellytykset ?
6345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuinkas tuon selkeämmin sanoisit kuin mitä tyj:n sivuilta löytyy:

Lisäpäiväoikeus

Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa myös 500 päivän enimmäisajan jälkeen niin sanottuina lisäpäivinä seuraavissa tilanteissa:

*
Jos vuonna 1949 tai sitä ennen syntynyt henkilö täyttää 57 vuotta ennen kuin hänen 500 päivän enimmäisaikansa täyttyy, hänelle voidaan maksaa 500 päivän lisäksi ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana hän täyttää 60 vuotta. Sen jälkeen hänellä on mahdollisuus hakea työttömyyseläkettä. Työttömyyskassa kirjoittaa työttömyyseläkkeen hakemista varten tarvittavan todistuksen.

*
Jos vuosina 1950-1954 syntynyt henkilö täyttää 59 vuotta ennen kuin hänen 500 päivän enimmäisaikansa täyttyy, hänelle voidaan maksaa 500 päivän lisäksi ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana hän täyttää 65 vuotta. Lisäksi edellytyksenä on, että henkilöllä on työssäoloaikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.

http://www.tyj.fi/default.asp?id=467

Äänestä
  • sen jälkeen kun on täyttänyt 59? Minä jään luultavasti ensi helmikuussa ekaksi Kela-tukea mutta teen vaikka mitä että saan työssäoloehto täyteen. Lasketaanko sitten samalla tavalla että saa lisäpäiviä kun uusi 500 päivän pötkö loppuu (ehkä 62 v) vai tippuuko Kelan rahoille?

    Äänestä

  • työllistetty seniori kirjoitti:

    sen jälkeen kun on täyttänyt 59? Minä jään luultavasti ensi helmikuussa ekaksi Kela-tukea mutta teen vaikka mitä että saan työssäoloehto täyteen. Lasketaanko sitten samalla tavalla että saa lisäpäiviä kun uusi 500 päivän pötkö loppuu (ehkä 62 v) vai tippuuko Kelan rahoille?

    Oletan kysymyksesi perusteella, että olet syntynyt 1950-54.

    Jos saat päivärahapäivät täyteen ja pääset päivärahalle, niin sillä ei ole merkitystä, että olet jo täyttänyt 59-v. Pääset siis lisäpäiville ikäsi perusteella päivärahapäiville päästessäsi.

    Äänestä

  • ´´´´´´´´´ kirjoitti:

    Oletan kysymyksesi perusteella, että olet syntynyt 1950-54.

    Jos saat päivärahapäivät täyteen ja pääset päivärahalle, niin sillä ei ole merkitystä, että olet jo täyttänyt 59-v. Pääset siis lisäpäiville ikäsi perusteella päivärahapäiville päästessäsi.

    Olen vuosimallia 1954. Tulkitsenko oikein, että täytyy pysyä töissä 57 vuotiaaksi saakka ennenkuin voi ottaa potkut vastaan pysyäkseen päivärahalla eläkkeen alkamiseen asti ?

    Äänestä

  • SamuelKek kirjoitti:

    Olen vuosimallia 1954. Tulkitsenko oikein, että täytyy pysyä töissä 57 vuotiaaksi saakka ennenkuin voi ottaa potkut vastaan pysyäkseen päivärahalla eläkkeen alkamiseen asti ?

    Muistaakseni pitää olla 57 v 3 kk tai oliko tuo 1 kk, jotta päivät eivät ehdi täyttymään ennen 59 v.

    Äänestä

  • SamuelKek kirjoitti:

    Olen vuosimallia 1954. Tulkitsenko oikein, että täytyy pysyä töissä 57 vuotiaaksi saakka ennenkuin voi ottaa potkut vastaan pysyäkseen päivärahalla eläkkeen alkamiseen asti ?

    voit sairastaa ja vaikkapa olla poissa työhausta joitakin aikoja ja näin 500 päivät riittävät paljon pidempään. Nimittäin jos saat potkut ennenkuin täytät 57 ja 1 kk. Lisäksi joutuu useimmiten parinkin kuukauden korvauksettomaan tilaan potkujen sattuessa, on lomakorvauksia ja omavastuuaikoja ym

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SamuelKek kirjoitti:

Osaisiko joku vastata mitkä ovat työttömyyseläkeputkeen pääsyedellytykset ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu