Nyt kun olen käynyt Lissabonissa, voin vastata Masseurin viesteihin, hän kun puolustaa itsepintaisesti maata viimeiseen asti.
Se, että maalla on ongelmia, ei tee siitä huonoa maata. Siksi Masseur voisit antaa ihmisten vapaasti kertoa täällä omia kokemuksiaan maasta. Muutenkin olisi mukavampi jos ihmiset saisivat esittää täällä kysymyksiä ilman että heti heille valitetaan haun käyttämisestä. Varmasti palstalla olisi enemmän käyjiä.
Minä en ole valittajatyyppiä joten turhasta en valita. Lissabon oli ihana matkakohde ja loma oli onnistunut. Kuitenkin joitain huomionarvoisia epäkohtia oli:
- viikon aikana meille tultiin myymään huumeita varmasti lähemmäs 30 kertaa, yksi myyjistä oli todella törkeä eikä jättänyt rauhaan, muut luovuttivat jos heihin ei kiinnittänyt huomiota (olemme kyllä nuoria mutta ei mielestämme kyllä näytetä miltään narkomaaneilta)
- illalla kun alkoi hämärtää, ei uskaltanut enää liikkua ulkona koska oli epämääräisen näköistä paikallista porukkaa joka notkui katujen varsilla kyttäämässä
- paikalliset puhuivat joko portugalia tai sitten surkeaa englantia -en tiedä kumpaa- josta ei saanut selvää, ja suuttuivat jos sitä ei ymmärtänyt, juna-asemallakin yritin ostaa lippua ja kerroin tarvittavat tiedot, ja myyjä yritti sitten kysyä että meno vai meno-paluu (varmaan portugaliksi?), ja kun en sitä heti ymmärtänyt alkoi voihkinta isoon ääneen ja käsien levittely kuinka tyhmä olen
- toisella juna-asemalla ostin liput mutta myyjä ei kertonut summaa englanniksi, no, annoin kympin ja sain jotain senttejä takaisin, kun sain liput ja katsoin niistä hinnan niin myyjä oli antanut liian vähän rahaa
- Lissabonin keskustassa ei ollut oikein mitään kauppoja ostoksia varten, enimmäkseen vain turisteille tarkoitettuja krääsä-kauppoja ja suuria ketjuja joita Suomessakin on, Cascaisissa onneksi oli paremmat ostosmahdollisuudet
- tavallista kahvia ei saanut tai sitten en osannut ostaa
Positiivista oli:
- kaunis kaupunki
- ruoka vähän edullisempaa kuin Suomessa
- osa vaatekaupoista oli edullisempia kuin Suomessa, jopa vain 1/3 Suomen hinnoista
- sää oli loistava, lämmintä mutta viileä tuulenvire
- hyvät kulkuyhteydet
- paikalliset jotka olivat kehittäneet vaikka minkälaista tienestiä itselleen, esimerkiksi yksi pappa kai esitti lokkia ja rääkyi, ehkä hänen tarkoituksenaan oli että ihmiset maksavat jotta hän häipyisi :D
- ruokakaupoissa myytiin mitä ihmeellisimpiä elintarvikkeita, niitä oli hauska ostaa kokeeksi
Kokemuksia (Masseur lue)
31
3041
Vastaukset
Näissä viesteissä olisi hydödyllistä kertoa, millä kaduilla matkailja liikkui, sillä käsite Lissabonin keskusta on etenkin matkailijalle epämääräinen. Lissabonin vanhalla keskustalla käsitettäneen yleisesti Baixaa ja osaa Chiadosta. Nämä ovat alueita, joilla saatan liikkua joskun päivisin, tuskin koskaan ilta-aikaan, koska yövyn lähellä Marquês de Pombalia ja Eduardo VII:n puistoa.
Olen aikaisemmin kertonut, että minulle on tuskin koskaan kaupattu huumeita niiden 16 vuoden aikana, joina olen Portugalissa ja Lissabonissa käynyt. En todennäköisesti ole huumekauppiaiden mielestä potentiaalinen asiakas, joten minua ei kannata lähestyä. Kävin viimeksi Lisabonissa toukokuun alussa ja viivyin neljä yötä. Ainakin yhtenä päivänä liikuin Baixan ja Chiadon alueella, en tosin käynyt Rua da Agustalla, jolla muistan jollekin kaupatun huumeita. Läheisellä Martim Monizin etnisten kauppojen seudulla oli rauhallista, ei kukaan tyrkyttänyt mitään ja lompakkonikin oli varmaan osan aikaa takataskussa, jossa sitä täällä Azoreilla tavataan pitää.
Olisi hyödyllistä tietää, missa päin Lissabonia kirjoittaja liikkui illalla ulkona, kun pelotti. Lissabonin ja Portugalin rikostilasto tuskin on pahempi kuin Helsingin ja Suomen. Luulenpa vain, että vakivaltarikoksia Suomessa tehdään enmmän kuin Portugalissa. Kuten kerroin en yleensä liiku ulkona Baixan ja Chiadon alueella iltaisin, koska asun muualla enkä viitsi lähteä enää iltaisin ulos. Minulle riittää iltaviihteeksi hotellialue Marquês de Pombalin ja Saldanhan alueella, jotka voat kokemukseni mukaan turvallisia. Tsukin on suurkaupunkia, jossa on alueita, joita on hyvä ainakin matkailijan välttää. Asemantunnelin maine, kiitos iltalehtien, ei Suomessa maalla ole kovin hyvä, tuskinpa on Kallionkaan, jossa ehdin asua 16 vuotta.
Suomalaisista on tullut anglosakseja, jotka vaativat, että kaikkien pitäisi osata englantia. Tämä vaatimus tuskin täyttyy Suomessakaan, tuskin Helsingissäkään. Olisi tietysti hienoa, jos Portugalissa kaikki osaisivat englantia. Että portugalilaiset suuttuisivat helposti, on minulle vierasta, sillä he ovat yleensä kärsivällisiä ja pyrkivät auttamaan. Kommunikaatiotilanne on kahden kauppa. Kirjoittajan kuvaus, jonka mukaan virkailija olisi leimannut hänet tyhmäksi asiakkaaksi, on täyttä kuvittelua.
On mahdollista, että kommunikaatiotilanteessa, joka ei suju onnistuneesti, virkailija saattaa jo pelkän hämmennyksen vuoksi tehdä virheen vaihtorahassa. Epärehellisyydestä portugalilaisia ei kokemukseni mukaan voi syyttää.
Baixa-Chiadon alueella on mm. kenkä- ja vaatekauppoja, myös ostoskeskus, sekä erikoisliikkeitä. Alue on lisabonilaisten perinteinen ostospaikka. Ostokeskuksessa on luonnollisesti ketjuliikkeitä.
Ei ole olemassa käsitettä tavallinen kahvi, sillä kahvin määritelmä kulttuuripohjainen. Portugalin tavallisin kahvi on café, joka on espresso-tyyppinen tiivistetty kahvijuoma. Toinen tavallinen kahvityyppi on meia de leite, maitokahvi. Saatavana on myös capuccinoa. Muita kahvijuomia ovat galão (enemmän maitoa) ja carioca (enemmän maitoa).
Hintatasosta ruoan osalta sanottakoon, että se mikä Portugalissa maksaa keskimäärin 92 senttiä, maksaa Suomessa keskimäärin 1,25 euroa. Tämä pätee portugalilaiseen ruokaan. Tuontitavarat ovat kalliita. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että useimpien portugalilaisen keskiansio kuukaudessa on alle 1000 euroa.
Portugali on vanha maa, joka luottaa itsensä. Onhan se ollut valtio vuodesta 1143 lähtien. Se eikä sen matkailu eivät tarvitse minua puolustajakseen. Portugalissa käy vuosittain noin 12 milj. ulkomaalaista matkailijaa, joista melkoinnen osa on brittejä. Jotenkin he vain tuntuvat pärjäävän, vaikka kaikki portugalilaiset eivät englantia puhukaan.
Satunnaisen matkailijan havaintoihin vaikuttavat varsin monet tekijät, sillä varsin harva heistä tuntee enempää kohdemaan menneisyttä kuin nykypäivääkään. Olen kommentoinut viestejä tasapainottaakseni tämän palstan sisältöä. Minun sanavapauteni on aivan yhtä suuri kuin jonkun toisenkin kirjoittajan eikä minun ei tarvitse aina olla yhtä mieltä muiden kanssa.
Ketään kysyjää ei pitäis haitata mainintani siitä, että tällä palstalla on hakutoiminto, jolla löytyy hyödyllistä tietoa. Maininnan tarkoitus ei suinkaan ole estää muiden vastaamista. Kokemuksesta tiedän, että monilla palstoilla, myös Portugalin, jää paljon kysymyksiä vastaamatta tai että niihin tulevista vastauksista ei ole kysyjälle merkittävästi hyötyä.- Fado ei iske
Hierojapoika vaatii kaikkia perustelemaan
niin minäkin vaadin sitä perustelemaan minkä takia Kalliolla on muka huono maine!
Hesarilla hima ja duuni eikä kukaan oo stikannu skeglulla tai yrittäny muutakaan skeidaa.
Äläkä vaan intä et tää on Portugali saitti. Fado ei iske kirjoitti:
Hierojapoika vaatii kaikkia perustelemaan
niin minäkin vaadin sitä perustelemaan minkä takia Kalliolla on muka huono maine!
Hesarilla hima ja duuni eikä kukaan oo stikannu skeglulla tai yrittäny muutakaan skeidaa.
Äläkä vaan intä et tää on Portugali saitti.Miehet ovat poikia koko ikänsä, sanotaan. Kiitos kohteliaisuudesta.
Kallion maineen kohdalla ei ole kysymys siitä, mitä sinä siitä ajattelet tai mitkä kokemuksesi Kalliosta ovat. Menepä kysymään asiasta muualla päin Helsinkiä asuvilta, niin saat kuulla, mitä he etenkin Sörkän päästä ajattelevat. Minulla ei ole Kalliota vastaan itään, tosi en asunut lähellä Sörkkää enkä Hesarilla, mutta liikuin Sörkässä viikoittain. Sitä paitsi poikamme asui Sörkässä muutaman vuoden.- CFL
Olimme Baixan ja Chiadon alueella.
Tätä juuri tarkoitin, Masseur lyttää heti että tämä oli vain meidän kokemuksemme. On se jännä jos olemme ainoita joille kaupataan noin paljon huumeita. Jännä myös että me emme kys. alueelta löytäneet paljonkaan käymisen arvoisia kauppoja vaikka varta vasten etsimme, jos niitä Masseurin mukaan siellä kuitenkin on. Ja kävelimme kuitenkin kaikki tiet joita siellä on. Samalla alueella jännitti iltaisin liikkua.
En väittänyt, ettei muissakin kaupungeissa olisi ongelmia, kerroin tässä vain mitä ongelmia me kohtasimme juuri Lissabonissa. En väitä että kaikkien Portugalilaisten tulisi osata englantia, mutta etenkin Lissabonin juna-asemien virkailijoiden olisi syytä osata, koska kuten sanoit, Portugali on matkailijoiden suosima maa. Kyllähän mekin _pärjättiin_ vaikka ei portugalia puhuttu, mutta erittäin paljon olisi helpottanut englannintaitoiset asiakaspalvelijat. Ja Masseurilta taisi kuitenkin mennä ohi kun sanoin että matka oli kokonaisuutena onnistunut, siksi ei ole ihme että matkailijoita riittää. Mutta kummallista väittää että maa on suunnilleen täydellinen kun riittää turisteja.
Siitä vaihtorahasta sen verran, että virkailija ei varmasti tehnyt laskuvirhettä, naurettavaa puolustaa häntä! Ja toisesta virkailijasta, että kyllä hän pyöritteli silmiään ja huitoi käsiään siihen malliin että ei jäänyt epäselväksi mitä hän meistä ajatteli. Kuinka voit Masseur puolustaa virkailijoita kun et ollut itse paikalla näkemässä? Tuosta huomaa asenteesi.
Eräässä matkaopas-kirjassa sanottiinkin että portugalilaiset ovat kärsimättömiä, joten ei se taida olla vain meidän kokemuksemme.
Masseur joka viettää niin paljon aikaa Portugalissa, ei ehkä ole siksi paras neuvomaan Portugalissa _matkailevia_. Ehkä hänen pitäisi mennä johonkin maantiede-osastolle selittämään koska tätä palstaa varmasti yrittävät hyödyntää eniten juuri ne Masseurin vähättelemät satunnaiset matkailijat. Voisinpa väittää että Masseur tekee enemmän hallaa kuin hyvää Portugalin maineelle suomalaisten silmissä kehumalla sen pilviin. Minäkin luulin että Lissabonissa olisi oikein turvallista jne mitä Masseur sanoi ja siltä osin jouduin vähän pettymään kaupunkiin kun asiat eivät olleetkaan niin ruusuisia. Masseurkin on vain yksi tietynlainen ihminen, ja siksi hän ei voi puhua kaikkien ihmisten puolesta.
Tämä on suomalainen keskustelupalsta, joten en usko että kenellekään jää epäselväksi mitä on aloitusviestissä tarkoittamani tavallinen kahvi. Sitäpaitsi, muissa maissa joissa olen käynyt, on kahvia tilatessaan saanut (tummapaahtoista) tavallista kahvia.
Luulenpa etten ole ainoa jota ärsyttää hakutoiminnosta mainitseminen jatkuvasti. Kyllä ne jotka osaavat nettiä käyttää, tietävät hakutoiminnosta, joskus on vain kiva saada vähän tuoreempaa tietoa. Minusta ei olisi pahaksi jos täällä olisi keskustelu aktiivisempaa, myös niihin kysymyksiin jotka nyt jäävät vastaamatta voisi tulla paremmin vastauksia jos täällä viitsisi käydä.
- S-setä 7
vastaamaan. Kesäkuu myös tänä vuonna oli täynnä city-happeningeja. Sitä ennen oli feira de livro, joka harmikseni päättyi jo 18. toukokuuta, jos oikein muistan. Edwadin puistossa myytiin tonneittain kirjoja. En ehtinyt mukaan.
Yleisesti ottaen pidän enemmän Portugalista kuin sen suuresta itäisestä naapurista. Voisin kyllä tehdä pari tutustumismatkaa sinnekin vuosien jälkeen. Tänä vuonna yövyin ei-kaukana pömpöösistä marquesista, enkä valita. Puiston ohi nousee mäkeen Castilho-katu, jonka varrella on monen hintaisia ja ikäisiä hotelleja.
Kokemus vuodelta 2007. Söin kaupungin "tukkoisimmalla" turistikadulla. Monelle se tarkoittaa elämää ja mahdollisia uusia ystäviä. Pimeys tuli ja laskeutui. Iso ja ystävällinen musta mies juoksutti pöydälläni etnotuotteita Afrikasta. Kiitoksia huomaamisesta! Pian sen jälkeen tuli ehkä valkoinen mies. Väri ei nyt ratkaise, mutta kun tiedän että se on joillekin elämääkin suurempi kysymys, sanon sen. Tämä mies näytti salamyhkäisesti jotakin käärelmystä. Mikä se on? Ko-ka-iinia, sanoi mies niin salaperäisesti, että puoli katua sen varmasti huomasi. En ole kiinnostunut, minä sanoin. Hän alkoi esitellä tavaran laatua. Nope, sanoin. Hän sinnitteli. Saatoin olla vähän liian sopivan näköinen. SOCORRO!, sanoi äänekkäästi. Se pari, joka keskusteli naapuripöydässä italiaksi ja portugaliksi, lakkasi äkkiä teeskentelemästä, etteivät huomaisi, ja nauroi. Kauppamies lähti!
Sen jälkeen olkani taakse ilmestyi jostakin nainen sopertamaan jotakin hyvin tärkeätä, nyt englanniksi. Thanks att all! Sitten sain olla rauhassa, ja nauttia picanhan oluen ja taisi olla myös viinin kanssa.
Picanha on suositeltava brassilaisperäinen pihvi. Ilta oli lämmin, ja aloin katsella naisia vähän entistä tarkemmin.
Ettei tämä hämäisi ketään, sanon jälleen, että Lissabon ja Portugali ovat suosikkejani, erikoisesti ystävällisyytensä vuoksi.
. - Jamienne
Kiitos sinulle,kun osoitit viestisi erityisesti masseurille. Minustakin on niin ikävää,kun joku miltei "paikallinen" lyttää toisten matkakokemukset omalla erinomaisella paikallistuntemuksellaan ja omahyväisyydellään. Näitä masseureja on myös muiden maiden palstoilla.
Toki voi vääriä tietoja korjata ,jos jollakin sellaisia erehdyksessä tulee täällä sanottua, mutta kokemukset ovat aina omakohtaisia ja siksi ei vääriä eikä oikeita.
Itse kirjoitin tuossa taannoin omia kokemuksia Lissabonista ja eiköhän tämä masseur ollut heti "oikomassa" negatiivisia kokemuksiani. Vaikka pääosin Lissabon olikin myönteinen kokemus.
Minusta näitä matkailu-palstoja on yleensä kiva lukea, koska matkustelen itse paljon ympäri maailmaa ja on antoisaa lukea miten muut ovat kokeneet tietyn maan tai paikan. Nimenomaan kokemukset ei ylimielinen tiedonanto kaupungista tai maasta. Esin. huumekaupan ja varkaiden paljous on hyvä saada tietää etukäteen ja valitettavasti juuri Lissabonista sellaisia varoituksia saimme ennen matkaa paljon.
Totuushan on se , että Portugalissa on huumeiden käyttäminen ja kauppaaminenkin demilitarisoitu eli se ei ole siellä samantasoinen rikos kuin esim. Suomessa. Siksi se on niin julkeaa ja näkyvää.
Seuraavassa ote virallisesta matkustustiedotteesta,joka puhuu virallista kieltä Lissabonin varkaustilanteesta:
Matkustustiedotteet, 11.8.2010
Portugali: matkustustiedote
Portugali: Yleinen turvallisuustilanne hyvä. Tasku- ja käsilaukkuvarkaudet sekä autoileviin turisteihin kohdistuvat ryöstöt lisääntyneet.
Eli emme saa Masseur hyvä tuota Lissabonia paremmaksi pelkän puheen voimalla.
Annetaan kaikkien kertoa oma kokemus ja kunnioitetaan niitä, vaikka olisimme asuneet vuosikymmeniä paikassa. On ilo lukea muiden kokemuksia ja ehkä sitten verratakin niitä omiin kokemuksiin.Suomalaiseen konsensusmentaliteettiin näyttää kuuluvan, että ei saa olla eri mieltä. Minua tämä mentaliteetti ei sido eikä ole koskaan sitonut. En ole tukkinut kenenkään suuta enempää tällä kuin muillakaan palstoilla. Sen sijaan minun suu on haluttu tukkia, kun olen ollut eri mieltä.
Yksittäisen matkailijan kokemus on aina yksittäinen. Niinpä sen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Kellään matkailija ei voi olla samaa fiilistä kuin minulla, joka asun Portugalissa ja tunnen maata ja sen asukkaita monien vuosien takaa. Minä luotan tähän maahan ja sen tapaan toimia. Kommenttinin lähtevät tältä pohjalta. Suomalaisella matkailija kun ei ole tätä taustaa, hän kokee vieraat käyttäytymismallit uhkana ja tulkitsee ne kaikki negatiivisesti.
Monella suomalaisella ovat iskostuneet päähän ennakkoluulot Etelä-Euroopan maiden huolettomasta meiningistä. On totta, että emme ole täällä yhta tiukkapipoisia kuin siellä Suomessa, mutta meillä on myös lakimme ja yhteiskuntamme toimii. Kaikesta siitä huolimatta, mitä tällä pastalla on kirjoitettu mm. huumetarjonnasta, Lissabon ja Portugali on varsin turvallinen matkailijalle. Turvallisuustiedotteet laatinee suurlähetystö, jonka on toimittava varman päälle. Mitään merkittävää huonontumista rikostilastoissa ei ole tapahtunut.
Koen Helsingin ja Suomen huomattavasti väkivaltaisemmaksi kuin Lissabonin tai Porton. Olen iloinen, että minun ei asuinpaikassani eikä Lissabonissa eikä Portossa tarvitse törmätä öriseviin humalaisiin kuten Helsingissä. Huumeiden käyttäjiä olen pelännyt Helsingin Kalliossa, en Lissabonissa enkä muualla Portugalissa. Onko teillä kirjoittajilla kokemusta huumeiden käyttäjistä Suomessa?
Onko matkailijalle siitä haittaa, jos joku tarjoaa huumeita? Paljon vaarallisimpia ovat väkivaltarikokset, joissa matkailijalta, joka toimii varomattomasti, voi mennä henki. Tällä palstalla ei ole käynyt ilmi, että ketään ei olisi toden teolla uhattu. Mikä on syynä huumekaupan saamaan huomioon tällä palstalla? Sekö, että huumeet ovat tuomittavia? Huumekauppiaat eivät ole katsoneet minua ja vaimoani sopiviksi asiakkaiksi.- Herneitä minullakin
masseur kirjoitti:
Suomalaiseen konsensusmentaliteettiin näyttää kuuluvan, että ei saa olla eri mieltä. Minua tämä mentaliteetti ei sido eikä ole koskaan sitonut. En ole tukkinut kenenkään suuta enempää tällä kuin muillakaan palstoilla. Sen sijaan minun suu on haluttu tukkia, kun olen ollut eri mieltä.
Yksittäisen matkailijan kokemus on aina yksittäinen. Niinpä sen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Kellään matkailija ei voi olla samaa fiilistä kuin minulla, joka asun Portugalissa ja tunnen maata ja sen asukkaita monien vuosien takaa. Minä luotan tähän maahan ja sen tapaan toimia. Kommenttinin lähtevät tältä pohjalta. Suomalaisella matkailija kun ei ole tätä taustaa, hän kokee vieraat käyttäytymismallit uhkana ja tulkitsee ne kaikki negatiivisesti.
Monella suomalaisella ovat iskostuneet päähän ennakkoluulot Etelä-Euroopan maiden huolettomasta meiningistä. On totta, että emme ole täällä yhta tiukkapipoisia kuin siellä Suomessa, mutta meillä on myös lakimme ja yhteiskuntamme toimii. Kaikesta siitä huolimatta, mitä tällä pastalla on kirjoitettu mm. huumetarjonnasta, Lissabon ja Portugali on varsin turvallinen matkailijalle. Turvallisuustiedotteet laatinee suurlähetystö, jonka on toimittava varman päälle. Mitään merkittävää huonontumista rikostilastoissa ei ole tapahtunut.
Koen Helsingin ja Suomen huomattavasti väkivaltaisemmaksi kuin Lissabonin tai Porton. Olen iloinen, että minun ei asuinpaikassani eikä Lissabonissa eikä Portossa tarvitse törmätä öriseviin humalaisiin kuten Helsingissä. Huumeiden käyttäjiä olen pelännyt Helsingin Kalliossa, en Lissabonissa enkä muualla Portugalissa. Onko teillä kirjoittajilla kokemusta huumeiden käyttäjistä Suomessa?
Onko matkailijalle siitä haittaa, jos joku tarjoaa huumeita? Paljon vaarallisimpia ovat väkivaltarikokset, joissa matkailijalta, joka toimii varomattomasti, voi mennä henki. Tällä palstalla ei ole käynyt ilmi, että ketään ei olisi toden teolla uhattu. Mikä on syynä huumekaupan saamaan huomioon tällä palstalla? Sekö, että huumeet ovat tuomittavia? Huumekauppiaat eivät ole katsoneet minua ja vaimoani sopiviksi asiakkaiksi.Voi hyvänen aika, että jollain voi mennä herne nenään pienestä. Ja tarkoitan tässä nyt nimimerkkejä CFL ja Jamienne. Masseur on kommentoinnut, ja oikonut aiheellisestikin asioita, ja varsin neutraaliin sävyyn. Jos jollain on kokemukseen perustuvaa tietoa enemmän, niin miten se voi kolahtaa noin pahasti? On se niin pientä...
Itse olin yksin Lissabonissa alkukesästä ja uskalsin liikkua keskustan mennen tullen, eikä pelottanut. No pimeän aikaan en ollut liikkeellä. Huumeita ei tarjottu kertaakaan, en nähnyt öriseviä juoppoja eikä edes kuuluisassa taskuvarkaiden paratiisissa eli ratikka nrossa 28 kukaan yrittänyt nyysiä minulta mitään, jota käytin paljon hotellini sijainnin takia. Olinko vain onnekas, tiedä häntä?
Ihan varmasti mm. Lissabonissa voi tapahtua ihan mitä vaan, niinkuin Helsingissä. Huumeita minulle ei ole täälläkään tarjottu, mutta noita sekopäisiä sekakäyttäjiä saa pelätä paskat housussa. - CFL
masseur kirjoitti:
Suomalaiseen konsensusmentaliteettiin näyttää kuuluvan, että ei saa olla eri mieltä. Minua tämä mentaliteetti ei sido eikä ole koskaan sitonut. En ole tukkinut kenenkään suuta enempää tällä kuin muillakaan palstoilla. Sen sijaan minun suu on haluttu tukkia, kun olen ollut eri mieltä.
Yksittäisen matkailijan kokemus on aina yksittäinen. Niinpä sen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Kellään matkailija ei voi olla samaa fiilistä kuin minulla, joka asun Portugalissa ja tunnen maata ja sen asukkaita monien vuosien takaa. Minä luotan tähän maahan ja sen tapaan toimia. Kommenttinin lähtevät tältä pohjalta. Suomalaisella matkailija kun ei ole tätä taustaa, hän kokee vieraat käyttäytymismallit uhkana ja tulkitsee ne kaikki negatiivisesti.
Monella suomalaisella ovat iskostuneet päähän ennakkoluulot Etelä-Euroopan maiden huolettomasta meiningistä. On totta, että emme ole täällä yhta tiukkapipoisia kuin siellä Suomessa, mutta meillä on myös lakimme ja yhteiskuntamme toimii. Kaikesta siitä huolimatta, mitä tällä pastalla on kirjoitettu mm. huumetarjonnasta, Lissabon ja Portugali on varsin turvallinen matkailijalle. Turvallisuustiedotteet laatinee suurlähetystö, jonka on toimittava varman päälle. Mitään merkittävää huonontumista rikostilastoissa ei ole tapahtunut.
Koen Helsingin ja Suomen huomattavasti väkivaltaisemmaksi kuin Lissabonin tai Porton. Olen iloinen, että minun ei asuinpaikassani eikä Lissabonissa eikä Portossa tarvitse törmätä öriseviin humalaisiin kuten Helsingissä. Huumeiden käyttäjiä olen pelännyt Helsingin Kalliossa, en Lissabonissa enkä muualla Portugalissa. Onko teillä kirjoittajilla kokemusta huumeiden käyttäjistä Suomessa?
Onko matkailijalle siitä haittaa, jos joku tarjoaa huumeita? Paljon vaarallisimpia ovat väkivaltarikokset, joissa matkailijalta, joka toimii varomattomasti, voi mennä henki. Tällä palstalla ei ole käynyt ilmi, että ketään ei olisi toden teolla uhattu. Mikä on syynä huumekaupan saamaan huomioon tällä palstalla? Sekö, että huumeet ovat tuomittavia? Huumekauppiaat eivät ole katsoneet minua ja vaimoani sopiviksi asiakkaiksi.Et nyt masseur edes yritä ymmärtää pointtia. Tässä rautalankaa:
Et ole pelkästään eri mieltä vaan esität mielipiteesi faktoina:
-"Suomalaisella matkailija kun ei ole tätä taustaa, hän kokee vieraat käyttäytymismallit uhkana ja tulkitsee ne kaikki negatiivisesti." Ok, suomen kansa kiittää tulkitsemisestaan
-"Monella suomalaisella ovat iskostuneet päähän ennakkoluulot Etelä-Euroopan maiden huolettomasta meiningistä." tai sitten Masseurilla on "vähän" ennakkoluuloja suomalaisista... minulla ei ennakkoluulot vaikuta mielipiteisiin _kokemistani_ asioista.
-"Yksittäisen matkailijan kokemus on aina yksittäinen. Niinpä sen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. " Mutta kun kokemuksia kertyy useammalta matkailijalta, niistä voi alkaa tehdä johtopäätöksiä. Onhan Masseurkin vain yksittäinen ihminen, jonka kokemuksista ei voi hänen logiikallaan siten tehdä johtopäätöksiä.
-"Suomalaiseen konsensusmentaliteettiin näyttää kuuluvan, että ei saa olla eri mieltä." ei pidä paikkaansa, edelleen. Siitä ei pidetä että koitat pyyhkiä toisten kokemusten olemassaolon.
-"Kirjoittajan kuvaus, jonka mukaan virkailija olisi leimannut hänet tyhmäksi asiakkaaksi, on täyttä kuvittelua. " =Masseur-tyyliä parhaimmillaan
Lisäksi:
-" Luulenpa vain, että vakivaltarikoksia Suomessa tehdään enmmän kuin Portugalissa." mitä väliä? Tällä palstalla puhutaan Portugalista, ei Portugalista verrattuna Suomeen
-"Sen sijaan minun suu on haluttu tukkia, kun olen ollut eri mieltä. " ei ole kyse siitä, vaan juuri tuosta että lyttäät muiden kokemukset, ihan kuin muut valehtelisivat
-"Onko teillä kirjoittajilla kokemusta huumeiden käyttäjistä Suomessa? " eipä juuri ole kokemusta
-"koen Helsingin ja Suomen huomattavasti väkivaltaisemmaksi kuin Lissabonin tai Porton." yhtä asiantuntevasti puhut paikasta jota et tunne niin hyvin, kuin siitä jonka tunnet. Minä en koe Suomea väkivaltaiseksi, ehkä siksi että olen paikallinen. Ehkä Masseurilla on päinvastoin koska hän on Portugalissa paikallinen
-"Onko matkailijalle siitä haittaa, jos joku tarjoaa huumeita?" on siitä kun kadulla 10 metrin välein tullaan tyrkyttämään huumeita ja kun on kadunvarsiravintolassa, niitä tullaan siihenkin häiritsemään
-"Kellään matkailija ei voi olla samaa fiilistä kuin minulla, joka asun Portugalissa ja tunnen maata ja sen asukkaita monien vuosien takaa. " ei niin, ja siksi SINUN fiiliksillä ei ole matkailijalle merkitystä
Kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin, en ole ihminen joka valittaa turhasta. Matka oli onnistunut ja maasta ja kaupungista jäi minulle kokonaisuutena positiivinen kuva. Miksi siis Masseurin täytyy puolustaa maata vaikka minä enemmän kehuin sitä kuin haukuin? - CFL
Herneitä minullakin kirjoitti:
Voi hyvänen aika, että jollain voi mennä herne nenään pienestä. Ja tarkoitan tässä nyt nimimerkkejä CFL ja Jamienne. Masseur on kommentoinnut, ja oikonut aiheellisestikin asioita, ja varsin neutraaliin sävyyn. Jos jollain on kokemukseen perustuvaa tietoa enemmän, niin miten se voi kolahtaa noin pahasti? On se niin pientä...
Itse olin yksin Lissabonissa alkukesästä ja uskalsin liikkua keskustan mennen tullen, eikä pelottanut. No pimeän aikaan en ollut liikkeellä. Huumeita ei tarjottu kertaakaan, en nähnyt öriseviä juoppoja eikä edes kuuluisassa taskuvarkaiden paratiisissa eli ratikka nrossa 28 kukaan yrittänyt nyysiä minulta mitään, jota käytin paljon hotellini sijainnin takia. Olinko vain onnekas, tiedä häntä?
Ihan varmasti mm. Lissabonissa voi tapahtua ihan mitä vaan, niinkuin Helsingissä. Huumeita minulle ei ole täälläkään tarjottu, mutta noita sekopäisiä sekakäyttäjiä saa pelätä paskat housussa.Et ymmärtänyt sinäkään pointtia vaan tartut sivuseikkoihin, huoh. Koitin antaa Masseurille kehitysehdotuksia, eli:
- älä lyttää muiden kokemuksia, siitä ei pidetä
- älä valita haun käyttämisestä, siitä ei pidetä
- älä kerro faktoina asioita, jotka ovat omia mielipiteitäsi tai omia kokemuksiasi
En siis valittanut siitä että Masseur jakaa täällä tietoa, olen kiitollinen kaikista faktoista mitä hän on palstalla kertonut. - Ruut Hopea
CFL kirjoitti:
Et nyt masseur edes yritä ymmärtää pointtia. Tässä rautalankaa:
Et ole pelkästään eri mieltä vaan esität mielipiteesi faktoina:
-"Suomalaisella matkailija kun ei ole tätä taustaa, hän kokee vieraat käyttäytymismallit uhkana ja tulkitsee ne kaikki negatiivisesti." Ok, suomen kansa kiittää tulkitsemisestaan
-"Monella suomalaisella ovat iskostuneet päähän ennakkoluulot Etelä-Euroopan maiden huolettomasta meiningistä." tai sitten Masseurilla on "vähän" ennakkoluuloja suomalaisista... minulla ei ennakkoluulot vaikuta mielipiteisiin _kokemistani_ asioista.
-"Yksittäisen matkailijan kokemus on aina yksittäinen. Niinpä sen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. " Mutta kun kokemuksia kertyy useammalta matkailijalta, niistä voi alkaa tehdä johtopäätöksiä. Onhan Masseurkin vain yksittäinen ihminen, jonka kokemuksista ei voi hänen logiikallaan siten tehdä johtopäätöksiä.
-"Suomalaiseen konsensusmentaliteettiin näyttää kuuluvan, että ei saa olla eri mieltä." ei pidä paikkaansa, edelleen. Siitä ei pidetä että koitat pyyhkiä toisten kokemusten olemassaolon.
-"Kirjoittajan kuvaus, jonka mukaan virkailija olisi leimannut hänet tyhmäksi asiakkaaksi, on täyttä kuvittelua. " =Masseur-tyyliä parhaimmillaan
Lisäksi:
-" Luulenpa vain, että vakivaltarikoksia Suomessa tehdään enmmän kuin Portugalissa." mitä väliä? Tällä palstalla puhutaan Portugalista, ei Portugalista verrattuna Suomeen
-"Sen sijaan minun suu on haluttu tukkia, kun olen ollut eri mieltä. " ei ole kyse siitä, vaan juuri tuosta että lyttäät muiden kokemukset, ihan kuin muut valehtelisivat
-"Onko teillä kirjoittajilla kokemusta huumeiden käyttäjistä Suomessa? " eipä juuri ole kokemusta
-"koen Helsingin ja Suomen huomattavasti väkivaltaisemmaksi kuin Lissabonin tai Porton." yhtä asiantuntevasti puhut paikasta jota et tunne niin hyvin, kuin siitä jonka tunnet. Minä en koe Suomea väkivaltaiseksi, ehkä siksi että olen paikallinen. Ehkä Masseurilla on päinvastoin koska hän on Portugalissa paikallinen
-"Onko matkailijalle siitä haittaa, jos joku tarjoaa huumeita?" on siitä kun kadulla 10 metrin välein tullaan tyrkyttämään huumeita ja kun on kadunvarsiravintolassa, niitä tullaan siihenkin häiritsemään
-"Kellään matkailija ei voi olla samaa fiilistä kuin minulla, joka asun Portugalissa ja tunnen maata ja sen asukkaita monien vuosien takaa. " ei niin, ja siksi SINUN fiiliksillä ei ole matkailijalle merkitystä
Kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin, en ole ihminen joka valittaa turhasta. Matka oli onnistunut ja maasta ja kaupungista jäi minulle kokonaisuutena positiivinen kuva. Miksi siis Masseurin täytyy puolustaa maata vaikka minä enemmän kehuin sitä kuin haukuin?Kiitos sinulle kirjoituksesta , joka on täyttä asiaa !
- Tykkään
CFL kirjoitti:
Et nyt masseur edes yritä ymmärtää pointtia. Tässä rautalankaa:
Et ole pelkästään eri mieltä vaan esität mielipiteesi faktoina:
-"Suomalaisella matkailija kun ei ole tätä taustaa, hän kokee vieraat käyttäytymismallit uhkana ja tulkitsee ne kaikki negatiivisesti." Ok, suomen kansa kiittää tulkitsemisestaan
-"Monella suomalaisella ovat iskostuneet päähän ennakkoluulot Etelä-Euroopan maiden huolettomasta meiningistä." tai sitten Masseurilla on "vähän" ennakkoluuloja suomalaisista... minulla ei ennakkoluulot vaikuta mielipiteisiin _kokemistani_ asioista.
-"Yksittäisen matkailijan kokemus on aina yksittäinen. Niinpä sen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. " Mutta kun kokemuksia kertyy useammalta matkailijalta, niistä voi alkaa tehdä johtopäätöksiä. Onhan Masseurkin vain yksittäinen ihminen, jonka kokemuksista ei voi hänen logiikallaan siten tehdä johtopäätöksiä.
-"Suomalaiseen konsensusmentaliteettiin näyttää kuuluvan, että ei saa olla eri mieltä." ei pidä paikkaansa, edelleen. Siitä ei pidetä että koitat pyyhkiä toisten kokemusten olemassaolon.
-"Kirjoittajan kuvaus, jonka mukaan virkailija olisi leimannut hänet tyhmäksi asiakkaaksi, on täyttä kuvittelua. " =Masseur-tyyliä parhaimmillaan
Lisäksi:
-" Luulenpa vain, että vakivaltarikoksia Suomessa tehdään enmmän kuin Portugalissa." mitä väliä? Tällä palstalla puhutaan Portugalista, ei Portugalista verrattuna Suomeen
-"Sen sijaan minun suu on haluttu tukkia, kun olen ollut eri mieltä. " ei ole kyse siitä, vaan juuri tuosta että lyttäät muiden kokemukset, ihan kuin muut valehtelisivat
-"Onko teillä kirjoittajilla kokemusta huumeiden käyttäjistä Suomessa? " eipä juuri ole kokemusta
-"koen Helsingin ja Suomen huomattavasti väkivaltaisemmaksi kuin Lissabonin tai Porton." yhtä asiantuntevasti puhut paikasta jota et tunne niin hyvin, kuin siitä jonka tunnet. Minä en koe Suomea väkivaltaiseksi, ehkä siksi että olen paikallinen. Ehkä Masseurilla on päinvastoin koska hän on Portugalissa paikallinen
-"Onko matkailijalle siitä haittaa, jos joku tarjoaa huumeita?" on siitä kun kadulla 10 metrin välein tullaan tyrkyttämään huumeita ja kun on kadunvarsiravintolassa, niitä tullaan siihenkin häiritsemään
-"Kellään matkailija ei voi olla samaa fiilistä kuin minulla, joka asun Portugalissa ja tunnen maata ja sen asukkaita monien vuosien takaa. " ei niin, ja siksi SINUN fiiliksillä ei ole matkailijalle merkitystä
Kuten ensimmäisessä viestissäni sanoin, en ole ihminen joka valittaa turhasta. Matka oli onnistunut ja maasta ja kaupungista jäi minulle kokonaisuutena positiivinen kuva. Miksi siis Masseurin täytyy puolustaa maata vaikka minä enemmän kehuin sitä kuin haukuin?Olen tätä Portugali-keskustelua seurannut mielenkiinnolla, koska kyseinen maa sattuu olemaan yksi suurimpia suosikkejani lomakohteena. Viime vuosina (2005-2010) olen käynyt lomailemassa tai työmatkoilla 1-3 kertaa per vuosi, Lissabon ja Porto jo kohtuullisen tuttuja, jonkin verran liikkunut myös akselilla Coimbra-Aveiro ym. Masseurin vastauksia ja vinkkejä olen lukenut mielelläni, "paikalliselta" saa aina parhaat vihjeet ja tiedot. Kiitos näistä kirjoituksista Masseurille!
Eniten hämmästyttää kertomukset portugalilaisten ja erityisesti lissabonilaisten epäystävällisyydestä! Missähän paikoissa te oikein olette käyneet? En ole kertaakaan kokenut matkoillani epäystävällisyyttä, päinvastoin. Voi pojat (ja tytöt), ette näköjään ole paljon sitten Ranskassa (ja Pariisissa) matkustelleet jos on varaa väittää portugalilaisia töykeiksi :) Ja eikä ne espanjalaiset paljon ranskiksia parempia ole... Ja huom. puhun ranskaa ihan sujuvasti, joten sitä on turha käyttää tässä tekosyynä. Portugalia osaan alkeiden verran ja vähäinen sanavarastoni herättää paikallisissa aina lämpimiä tunteita, ovat aivan ihastuneita kun yritän jotain sopertaa portugaliksi :)
Huumeista sen verran, että ilmeisesti olen sitten liian siistin ja "aikuisen" näköinen, ettei minulle olla ikinä tultu huumeita kauppaamaan, ei Lissabonissa eikä muuallakaan. Tosin en kuljekaan edes lomilla missään retkuissa ja "puolihörhön" näköisenä, enkä harhaile keskellä yötä jossain epämääräisillä kujilla - no offense :)
Marraskuussa seuraavan kerran taas Lissaboniin!
- ossoss
Tulimme Lissaboniin eilen ja heti taksi pimitti 10 euroa liikaa matkasta. Tänään kävimme keskellä päivää kävelyllä keskustan alueella (siellä missä on se näköalatorni) ja kolme henkilöä tuli myymään minulle huumeita (kokaiinia ja hasista). Ratikkalinjat ovat vähän ihmeellisiä, yritettiin mennä 28-linjan ratikkaan kolmeen otteeseen, kadun eri puolilla, ja jokainen kuski sanoi ettei kannata tulla kun siitä pitää hypätä heti kohta pois. No neljännellä kerralla sitten tärppäsi, ja pääsimme sillä melko pitkän matkan eteenpäin. Kuskit olivat tietysti ystävällisiä kun kertoivat ettei kannata tulla, mutta järjestelmä on kyllä ihan hanurista kun ei oikein tiedä että milloin pääsee mihinkin asti. Englannilla on täällä pärjännyt tavallisen hyvin, osa porukasta puhuu jonkin verran ja loppujen kanssa viittoillaan käsillä. Autot huristavat välillä järjettömän kovaa kapeilla kaduilla, mutta antavat todella hyvin jalankulkijoiden ylittää suojatien (paremmin kuin Suomessa).
Maa on jättänyt yhden vuorokauden aikana ristiriitaiset mielikuvat, mutta kokonaisuutena ollaan plussan puolella. Eniten ärsyttää talojen huono kunto - minkä ihmeen takia kaupunkia ei ole pidetty siistinä? Sama ongelma vaivaa kyllä muitakin eteläeurooppalaisia kaupunkeja jopa Nizzaa myöten, ehkä se on vain niin helppoa jättää hommat tekemättä kun pakkasta ja lunta ei ole eikä tule.
Vielä 1½ viikkoa lomailua jäljellä, katsellaan tilannetta kuinka matkailu taas avartaa.- 28
ossoss: jos et ymmärrä lukea ratikan kyltistä minne se on menossa, kyllä se vika on ihan muualla kuin ratikkajärjestelmässä
- tey
Tämä tulee nyt vähän myöhään ;), mutta niissä ratikoissa lukee minne ne ovat menossa. Samalla numerolla on hieman eri reittejä. Voihan sitä mennä kyytiin ja jatkaa jollain muulla. Hyvä kartta auttaa asiaa. Helsingistä saa ostettua karttoja, joihin on merkitty julkisen liikenteen reititkin.
Portugalia en puhu kiitosta enempää, mutta aina sai hyvää palvelua myös julkisessa liikenteessä.
Minkäänlaisia huumeita ei yritetty myydä meille Lissabonissa, mutta minulle onkin kaupiteltu niitä viimeksi 80-luvulla Helsingissä. Kaikkea muuta kyllä kaupattiin.
Lissabonin vanha puoli on nimenomaan vanha ja ihanan ränsistynyt. Löytyy sieltä luksustakin ja uutta ja kiiltävää. Mutta kuka niitä sanomataloja haluaisi nähdä matkallaan. - Junde2
Talojen huono kunto johtuu historiallisista ja poliittisista syistä. Talot omistaa valtio jolla ei ole ollut varaa niitä pitää kunnossa. Varattomuus on johtunut osittain siitä että asunnoista maksettu vuokra ei ole kattanut kustannuksia. Kun maan talous on kuralla niin rahaa ei yksinkertaisesti riitä mihinkään. Vuokria tai muita maksuja ei voi korottaa koska ihmisillä ei ole yksinkertaisesti rahaa. Ränsistyneitä taloja kyllä korjataan pikkuhiljaa. Se tapahtuu niin että yksityiset yritykset ostavat talot $vaktiolta ja kunnostavat ne. Alkuperäisillä asukkailla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta jäädä taloihin vaan asunnot myydään hyvätuloiselle keski- tai yläluokalle. Köyhät muuttavat ränsistyneisiin lähiöihin elleivät kuole alta pois.
Sinänsä vastaava tilanne ja toiminta on tuttua kotimaassakin. Kalliit remontit ajavat keskustasta pois vähäväkiset. Tilalle muuttaa hyvin toimeentulevaa väkeä.- Pikkasen ihmetyttää
ossoksen vuodatus. Kaveri on tosiaan ehtinyt viettää lomakohteessa alle vuorokauden onnistuen löytämään internetyhteyden ja vuodattamaan A4:n verran huonoja kokemuksia. onko kaveri lähtenyt lomalle nauttimaan vai hakemaan vaan negatiivisia asioita kohteesta?
- vuokrasopparit
No eihän niitä taloja valtio omista!
Oikeasti talojen huono kunto johtuu siitä, että vuokra-asuntolainsäädäntö on toimimaton. Uusi laki on ok mutta vanhaa lakia sovelletaan sen aikana tehtyihin vuokrasopimuksiin. Vanhan lain aikana tehdyt vuokrasopimukset on sidottu aikoinaan olleeseen vuokraan, eikä asunnon omistaja voi nostaa vuokraa kuin indeksin (tms.) verran. Häätö on käytännössä mahdotonta. Jos asunto myydään, siirtyy vuokralainen mukana. Vanhalla vuokrasopimuksella saattaa asua keskustassa 50-100€/kk, eli asunnon omistaja saa tuloja vähemmän kuin mitä kunnossapitoon tarvitaan - niinpä talojen annetaan ränsistyä ja jossakin vaiheessa virkamies käy tarkastamassa talon ja määrää sen asumiskieltoon - tällöin vuokralaisten on muutettava pois ja omistaja voi myydä asunnon ilman vuokralaisrasitteita esim gryndereille.
- Junde2
Hyvä että korjasit, heitin kommenttini vanhasta muistista joka osoittautui huonoksi.
- reissumies in Lisboa
Työreisulla parhaillaan Lissabonissa (jo 3. kerta) ja keskusta kolutttu taas.
Juu huumeita koetettu kaupata mutta hyvin hillitysti. Yöllä patikoitu Barrio Altoa perjantaina ja nuorisoa mustanaan juomassa kaljaa mutta ei mitään käytösongelmia.
Tarjoilijat ja virkailjat hymyilemättömiä usein mutta vastaavat hymyyn aika helposti. Juu ei tää ole Thaimaa mutta silti ihan mukava suomalaisen lähtökohdista -oikeastaan aika tutunoloinen. Ihmiset on samalla tavalla pidättyviä ja taipuvaisia mekankoliaan (esim fado laulu on vastinen meidän tangolauluujen kaihoamiselle).
Taksit on antaneet aina rahat oikein takaisin ja kuitin kun pyytänyt.
Ravintola yrittää aina niitä alkupalatarjottimia tuupata tyrkylle mutta ne viedään pois kun sanoo tai jos ei koske niin ei niistä rahasteta.
Portugalilanen ruoka on aika peruspöperöä ainakin alle 10 euron annoksissa - ehkä eniten saa irti meren elävistä. Gourmeita ei ole tullut kokeiltua.
Liikenteessä on paljon sekopäitä kaahareita (takseissakin) joten hiukset nousee pystyyn aina välillä kun taksilla ajelee toimistolle.
Naiset taitaa olla niin katolisia että esiaviolliset suhteet on tabu. Ainakaan mitään pilkettä silmäkulmassa ei ole juuir huomannut. No mutta olenkin hiukan varttuneempaa sukupolvea joten ei noista nuorten jutuista tiedä.
Työkavereinan nää on muuten ihan asiallisia mutta aikataulut on välimeren malliin.- 13plus13
Aikataulut välimeren mallia... osuit aika kohdalleen paitsi että ovat vielä onnettomammat.... amanha, amanha. Siitä tosin seuraa varsin rento meininki :)
13plus13 kirjoitti:
Aikataulut välimeren mallia... osuit aika kohdalleen paitsi että ovat vielä onnettomammat.... amanha, amanha. Siitä tosin seuraa varsin rento meininki :)
Mistähän aikatauluista on kysymys? Asutko/oletko asunut Portugalissa vai oletko satunnainen matkailija?
- 12plus13
masseur kirjoitti:
Mistähän aikatauluista on kysymys? Asutko/oletko asunut Portugalissa vai oletko satunnainen matkailija?
Hyvä Masseur, miten olisi vaikka tapaamisajankohdat!
Ehkäpä saaristossa asuukin eri porukkaa, tiedä häntä... Mantereen puolella on sovittujen aikataulujen noudattaminen kuitenkin paikallisille miltei mahdotonta (jalkapalloa tv:stä, bica, sade, etc. ) Mutta kuten aikaisemmin mainitsin "amanha" tyyli on varsin rentoa ja siitä on se suomalainen nipottaminen kaukana.
Portugali kokemusta on vuodesta 1985 enkä ole siis satunnainen matkailija. 12plus13 kirjoitti:
Hyvä Masseur, miten olisi vaikka tapaamisajankohdat!
Ehkäpä saaristossa asuukin eri porukkaa, tiedä häntä... Mantereen puolella on sovittujen aikataulujen noudattaminen kuitenkin paikallisille miltei mahdotonta (jalkapalloa tv:stä, bica, sade, etc. ) Mutta kuten aikaisemmin mainitsin "amanha" tyyli on varsin rentoa ja siitä on se suomalainen nipottaminen kaukana.
Portugali kokemusta on vuodesta 1985 enkä ole siis satunnainen matkailija.Minun ensimmäisestä käynnistäni Portugaliin on aikaa 17 vuotta. Kyseessä oli silloin työmatka. Sen jälkeen tein vastaavia matkoja sekä Lissaboniin että Portoon pari kertaa vuodessa. Sovitut aikataulut pitivät. Vietin myös suurimman osan lomistani Portugalissa, enimmäkseen Algarvessa vuoteen 2005 saakka. Vuonna 1999 oleskelin Lagosissa kolme kuukautta. Täällä São Miguelillä olen asunut vuoden 2007 maaliskuusta lähtien.
Minulla ei ole ollut ongemia aikataulujen suhteen. Ne työt. jotka olen teetättänyt ovat tulleet tehdyksi jota kuinkin aikataulussa. Yksittäisten pienten firmojen työaikataulujen pitämisessä saattaa olla ongelmia - myös Suomessa.
Kokemukseni mukaan junat ja bussit kulkevat aikataulussa, mikä luonnollisesti matkailijan kannalta on tärkeää.
Henkilökohtaisesti en näe merkittävää eroa sovittuihin aiktauluihin suhtautumisessa myöskään yksityisissä tapaamisissa. En edellytä, että kaikki tapahtuisi minuutilleen, koska saatan itsekin olla myöhässä.
Sanalla "amanha" on erittäin negatiiviinen kaiku pohjoisessa Euroopassa. Sanan käyttö on mielestäni kovin epäreilua ja vain vahvistaa pohjoisen asukkaiden itsepintaisia stereotypioita, jotka ovat riittävän voimakkaita ilman amanha-sanan käyttöäkin.- 16plus18
masseur kirjoitti:
Minun ensimmäisestä käynnistäni Portugaliin on aikaa 17 vuotta. Kyseessä oli silloin työmatka. Sen jälkeen tein vastaavia matkoja sekä Lissaboniin että Portoon pari kertaa vuodessa. Sovitut aikataulut pitivät. Vietin myös suurimman osan lomistani Portugalissa, enimmäkseen Algarvessa vuoteen 2005 saakka. Vuonna 1999 oleskelin Lagosissa kolme kuukautta. Täällä São Miguelillä olen asunut vuoden 2007 maaliskuusta lähtien.
Minulla ei ole ollut ongemia aikataulujen suhteen. Ne työt. jotka olen teetättänyt ovat tulleet tehdyksi jota kuinkin aikataulussa. Yksittäisten pienten firmojen työaikataulujen pitämisessä saattaa olla ongelmia - myös Suomessa.
Kokemukseni mukaan junat ja bussit kulkevat aikataulussa, mikä luonnollisesti matkailijan kannalta on tärkeää.
Henkilökohtaisesti en näe merkittävää eroa sovittuihin aiktauluihin suhtautumisessa myöskään yksityisissä tapaamisissa. En edellytä, että kaikki tapahtuisi minuutilleen, koska saatan itsekin olla myöhässä.
Sanalla "amanha" on erittäin negatiiviinen kaiku pohjoisessa Euroopassa. Sanan käyttö on mielestäni kovin epäreilua ja vain vahvistaa pohjoisen asukkaiden itsepintaisia stereotypioita, jotka ovat riittävän voimakkaita ilman amanha-sanan käyttöäkin.En tarkoittanut mitään minuuttipeliä ja sen tiedät varmasti itsekin.
Kaikki voivat olla myöhässä ei siinä sen kummempaa mutta kun akateeminen
on mennyt ajat sitten tai sitten "Ai se oli viime viikolla..."
Sanalla amanha ei yleisesti muuten ottaen ole negatiivista merkitystä pohjolassa, eihän ihmiset tiedä edes mitä kieltä se on. Amanha on kuitemkin sana joka kuvaa varsin hyvin paikallista menoa eikä siinä ole mitään epäreilua.
Joka tapauksessa Portugali on nasta paikka vaikka asiat ovatkin monesti
hieman rempallaan - se on sitä eksotiikkaa matkailijalle.
- Lissaboniin
Todella mielenkiintoista lukea väittelyä huumeiden kaupittelusta. Niitä tarjotaan ja tullaan tarjoamaan varmasti joka kaupungissa maapallon navalta navalle, kyllä ne kaupustelijat jättää rauhaan kun käyttää lyhyttä ja ytimekästä kieltoa. Minulla ei ole ollut ongelmaa tähän mennessä missään päin maailmaa, mutta mielenkiinnolla odotan ensimmäistä Lissabonin matkaa, että mikä näistä teidän kommenteista olikaan oikeassa ja mikä ei ;)
Tchau!- jjjllduuyhhs
kyllä helsingin kaduilla on melko huono tuo huume tarjonta, mutta hyvä jos lissabonista saa hasista helposti (ja laillisesti) niin tuo kuullostaa potentiaaliselta lomakohteelta. Ja te viina siepot, ei kaupustelijoilta ole pakko ostaa yhtikäs mitää, hasista eikä muuta rihkamaakaan.
- Der Kosser
Kuhan skriivaan:-D!!!. Suomessa en o koskaan saanut enkä kysynyt huumeita. Vuonna 1987 sain pari "henua" Barcelonassa vaikken kysynytkää. Oisko ollut "maria"?. Ei mennyt kaaliin;-).
Kävin lissabonissa olemassa kk sitten vain jotain 9 tuntia, maissa 3 tuntia.
Joskus vois käydä uudestaan "sussujen" takia - ei huumeitten - joten miten ex-tempore reissu ois hyvä??? - Junde2
Lissabon kutsuu taas. Pari Porton reissua välissä ja nyt hiihtelyloma varattu alkukeväälle. Hotellikin sama nyt jo kolmatta kertaa.
Masseur on käynyt (vk 25) jälleen Lissabonissa. Mitään erikoista ei tapahtunut. Kukaan ei tullut kauppaamaan huumeita eikä tainnut kukaan kerjäläinenkään lähestyä. Kukaan ei myöskään kohdellut mitenkään epäystävällisesti.
Taksimaksun kanssa välillä lentokenttä - keskusta kannattaa olla tarkkana. Kentältä ja hotellista lähteissä on syytä tarkistaa mitä mittariin tulee ja että se on päällä. Matkan pitäisi maksaa päiväsaikaan keskimäärin 11-12 e matkatavaroineen, illalla ja yöllä maksimissaan 14-15 e. Hotellin etukäteen varaama taksi esim. varhaiseen aamulähtöön saattaa maksaa enemmän. Jos kuljettaja määrää enemmän kuin olen yllä esittänyt, kieltäydyn maksamasta. Kuljettajat ovat tähän mennessä tyytyneet siihen, mitä olen heille maksuksi tarjonnut. Keskustan alueella lyhyet matkat maksavat luokkaa 4-6 e. Maksettaessa on tapana hieman pyöristää maksua ylöspäin, matkustajan aloitteesta luonnollisesti.
Vierailu keskustaan (Baixa) jäi tosin lyhyeksi. Chiadossa tuli käveltyä vanhaa tuttua reittiä Largo do Chiadon aukiolta alas Rua Garret - Rua Carmo. Parina päivänä poikkesimme ostoksilla myös El Corte Inglêsissä, meidän Stockmannilla. Yhden päiväsydämen vietimme Belemissä, jossa tutustuimme merimuseoon (Museu de Marinha) sekä Hieronymuksen luostariin (Mosteiro dos Jeronímos). Liikuimme taksilla. Sen käyttö on edullista ja siirtyminen paikasta toiseen nopeaa ilman odottelua tai kävelyä ylös ja alas.
Sää oli portugalilaisen mittapuun mukaan viileähköä, maksimissaan 24 C, mutta juuri passelia kaupungilla liikkumiseen. Yöllä lämpötila laski reilusti alle 20 C. Lissabonissa ilma on Azoreilla asuvan mielestä kuivaa. Kuiva ilma tuntuu viileämmältä kuin kostea. Yhtenä iltana satoi hieman vettä. Iltaisin emme juuri liikkuneet ulkona.
Yövyimme Clarion Suites -nimisessä huoneistohotellissa jo kolmatta kertaa. Hotellin sijainti on erinomainen lähellä Marquês de Pombalin liikenneympyrää (Metro, takseja) ja puisto Eduardo VII:n vieressä. Alue on rauhallinen ja melko turvallinen. Ympäristössä on muutama ravintola ja aamaispaikkoja sekä ainakin yksi lähikauppa (Mini Preço -ketju) välttämättömyystavaroita varten.
Clarion Suitesin huoneet ovat siistejä reilunkokoisia, samoin vuoteet. Varustukseen kuuluu jääkaappi ja kaksipaikkainen keittolevy, kaksioissa on myös mikro, ja minimi määrä astioita ja kattiloita ja pannuja. Lattiat ovat puuta. Aamiainen on tarjolla hintaan 9,50 e. Hotellissa on myös huonepalvelu. Huonepalvelulistan antimia, mukaanlukien juomia, voi nauttia myös aulassa iltaisin. Palvelu on ystävällinen.- Junde2
Minua houkutti Residencial Marisela joka sijaitsee Marquês de Pombalin liikenneympyrästä muutama sata metriä pohjoiseen. Viikon majoitus (ilman aamiaista) olisi ollut vain 105€. Päädyin kuitenkin tuttuun ja turvalliseen hotelliini Rossion metroaseman lähellä. Viikon majoitus aamiaisella n.230 egeä. Viikon reissulla kyllä välillä kaipaisi jääkappia pikkupurtavalle ja juomille...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579