Hometalomerkit

Ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi listatataan kaikki talopaketit, joissa on rossipohjaratkaisu:
- Älsvby - ollut markkinoilla pisimpään, oletettavasti eniten hometaloja
- Finndomo - Aamulehden selvitysten johdosta joutui sotkun keskiöön.

Onko muita?

Toki, rossipohjahan ei homehdu:
- jos tuuletusluukut pidetään auki
- jos tuuletusluukut ovat riittävän isoja
- jos pohjatyöt on tehty kunnolla, eli esim. talon alle ei ole tehty kuoppaa, johon vesi kerääntyy ja lattian alla oleva maakerros on vettä läpäisevä (soraa, mursketta tms.) eikä siellä ole orgaanista ainetta
- jos sokkeli on riittävän korkea (kuinka korkea on riittävä?)
- jos alapohjan tuuletusta tehostetaan esim. takkaa polttamalla (ja alapohja on riittävän seula, jotta korvausilma tulee sen kautta => alapohja tuulettuu)
- tai tehostaminen tehdään esim. painovoimaisesti vaikkapa laittamalla viemäri- tai ilmanvaihtoputki alapohjasta talon läpi katolle, oikein tehden, eli hattu päälle (ettei sadevesi mene alapohjaan) ja eristämällä putki kunnolla (ettei putki kondensoi talvella vettä ympärilleen rakenteissa).
- alapohjassa ei ole käytetty helposti homehtuvia aineita (toisaalta ajatellen, tuuletus pitäisi hoitaa niin hyvin, ettei edes helposti homehtuva homehtuisi)
- ei käytetä kuivaimia, jotka, sen lisäksi että vievät sähköä, voivat jäätyä, rikkoontua, tukkeutua, jne. Koneisiin on paha luottaa liikaa.
- muuta, mitä?

Nämä näin amatöörin ajatuksina, ammattilaiset tietävät ja osaavat paremmin (vai osaavatko?).
5766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on tämä kuoppa, eikä siielläikinä mitään evttä ole ollut. Kuoppa on muuten sitä varten että pääsee ryömimään sokkeli"osastolta" toiselle.

Äänestä
  • Taisi edellinen tarkoittaa talon kokoista täytettyä kuoppaa. Joissakin paikoissa vesi todellakin tulee perustusmonttuun, olen nähnyt.

    Äänestä

On niitä muitakin rossipohjan tekijöitä, Aatelitalo, Desing, Muurametalot. Kaikilla homehtumista. Ei kaikissa.
Paikalla on väliä, alava maa ei ole hyvä rakennuspaikka. Siellä on pohjavesi lähellä. Ennen rakennettiinkin mäkien päälle.

Äänestä
  • mistä lähtien designtaloilla on ollut rossipohja? itse en vielä ole nähnyt ainuttakaan. korjatkaa joku d-talossa asuva jos olen väärässä.

    Äänestä

  • taas huudellaan tyhjään kaivoon! vaikka ei oo mitään hajua talojen perustamis muodoista

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


12+1= kirjoitti:

Ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi listatataan kaikki talopaketit, joissa on rossipohjaratkaisu:
- Älsvby - ollut markkinoilla pisimpään, oletettavasti eniten hometaloja
- Finndomo - Aamulehden selvitysten johdosta joutui sotkun keskiöön.

Onko muita?

Toki, rossipohjahan ei homehdu:
- jos tuuletusluukut pidetään auki
- jos tuuletusluukut ovat riittävän isoja
- jos pohjatyöt on tehty kunnolla, eli esim. talon alle ei ole tehty kuoppaa, johon vesi kerääntyy ja lattian alla oleva maakerros on vettä läpäisevä (soraa, mursketta tms.) eikä siellä ole orgaanista ainetta
- jos sokkeli on riittävän korkea (kuinka korkea on riittävä?)
- jos alapohjan tuuletusta tehostetaan esim. takkaa polttamalla (ja alapohja on riittävän seula, jotta korvausilma tulee sen kautta => alapohja tuulettuu)
- tai tehostaminen tehdään esim. painovoimaisesti vaikkapa laittamalla viemäri- tai ilmanvaihtoputki alapohjasta talon läpi katolle, oikein tehden, eli hattu päälle (ettei sadevesi mene alapohjaan) ja eristämällä putki kunnolla (ettei putki kondensoi talvella vettä ympärilleen rakenteissa).
- alapohjassa ei ole käytetty helposti homehtuvia aineita (toisaalta ajatellen, tuuletus pitäisi hoitaa niin hyvin, ettei edes helposti homehtuva homehtuisi)
- ei käytetä kuivaimia, jotka, sen lisäksi että vievät sähköä, voivat jäätyä, rikkoontua, tukkeutua, jne. Koneisiin on paha luottaa liikaa.
- muuta, mitä?

Nämä näin amatöörin ajatuksina, ammattilaiset tietävät ja osaavat paremmin (vai osaavatko?).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu