Pihalla pari ylimääräistä koivua. Tekisi mieli hankkitua niistä eroon niin, että jättäisin niihin parimetriset kannot. Kaksi parimetristä kelottunutta koivua olisivat komeita takapihalla, niihin voisi rakentaa vaikkapa puumajan lapsille. Luulen kuitenkin jonkun lahon tms. iskevän niihin tai niiden versovan uusia oksia. Miten ne voisi tappaa niin, että säilyisivät mahdollisimman hyvin?
Koivusta kelo?
kelottaja
1383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuori alhaalta tuohi ja sen alla oleva parkkikin pois ympäri puuta. Kuivuu pystyyn, mutta ottaa vuoden tai kaksi. Ei verso uusia oksia kuorimiskohdan yläpuolelta. Laho siihen toki tulee aikanaan, mutta ei kai sen ikuinen tarvitsekkaan olla. Eiköhän ne tolpat muutaman vuoden pystyssä pysy, jos eivän kovin ohkaisia ole.