testamentista

jos teemme keskinäisen testamentin toisillemme,että koko omaisuus siirtyy elossa olevalle puolisolle,siten että lapset saavat sitten loput perinnöstä toisen eloonjääneen kuoltua,sen mikä on jäänyt.
jos kuitenkin lapset tai 1 niistä vaativat lakiosuuttaan,onko se pakko antaa?
meneekö jako näin siinä tapauksessa,että esim perintönä 100e,siitä aviooikeudella 50e leskelle,sitten siitä vielä 25€ leskelle(yht 75€),ja jäävä osuus 25e lasketaan lapsien kesken esim 3:n,eli lapset saavat vain jaettavaksi 1/4 koko perinnöstä.
ja jos toisen kuoltua,kuolleella on toiminnassa oleva yritys nimellään,mikä on kuitenkin ollut ajatuksella molempien,ja molemmat sen eteen töitä tehneet,miten sen jako menee?
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta jos leskelläkin omaisuutta oma satanen, niin silloin hän ei saa mitään avio-oikeudella. Silloin testamentilla puolet leskelle ja puolet rintaperillisille lakiosina.
Ja yritys on sen omaisuutta kenen nimillä se on, vaikka molemmat ovat töitä sen eteen tehnyt.

Äänestä
  • no mitä hyötyä on silloin testamentista?jos se kerran on aina puolet siitä mitä yhdessä on rakennettu,ja toinen puoli menee muksuille,on se omaisuus jaettu kahdelle jo valmiiksi tai ei.
    silloinhan on turha tehdä testamenttia jos lesken oikeus perintöön ei lisäänny.

    Äänestä

  • testamentista kirjoitti:

    no mitä hyötyä on silloin testamentista?jos se kerran on aina puolet siitä mitä yhdessä on rakennettu,ja toinen puoli menee muksuille,on se omaisuus jaettu kahdelle jo valmiiksi tai ei.
    silloinhan on turha tehdä testamenttia jos lesken oikeus perintöön ei lisäänny.

    Eli se mikä jää puolisoiden omaisuuden osituksen jälkeen. Testamentilla voi siirtää toiselle puolisolle puolet tästä perinnöstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voivoivoi---- kirjoitti:

jos teemme keskinäisen testamentin toisillemme,että koko omaisuus siirtyy elossa olevalle puolisolle,siten että lapset saavat sitten loput perinnöstä toisen eloonjääneen kuoltua,sen mikä on jäänyt.
jos kuitenkin lapset tai 1 niistä vaativat lakiosuuttaan,onko se pakko antaa?
meneekö jako näin siinä tapauksessa,että esim perintönä 100e,siitä aviooikeudella 50e leskelle,sitten siitä vielä 25€ leskelle(yht 75€),ja jäävä osuus 25e lasketaan lapsien kesken esim 3:n,eli lapset saavat vain jaettavaksi 1/4 koko perinnöstä.
ja jos toisen kuoltua,kuolleella on toiminnassa oleva yritys nimellään,mikä on kuitenkin ollut ajatuksella molempien,ja molemmat sen eteen töitä tehneet,miten sen jako menee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu