Ei vanhene koskaan...

Ilmeisesti on tullut aikaisemmin tämä Åke Lindmanin kolmiosainen sarja, mutta näin ensimmäistä kertaa dokumentin Inga Myllärin murhasta. Järkytyin suunnattomasti enkä todellakaan ihmettele, että tapaus herätti tapahtumisaikanaan valtavaa tuohtumista. Itse linja-autoaseman kulmilla paljon siihen aikaan liikkuneena muistan hyvin bussien parkkialueen nykyisen Kampin keskuksen kohdalla. Siinä on yöllä saanut toimia kenenkään häiritsemättä. Ja raiskaajat ja murhaaja jäivät käytännöllisesti katsoen melkein ilman rangaistusta! Alkoi kiinnostaa miesten nimet ja löytyiväthän ne, kun lueskeli keskustelua:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=3011

"Oikeudenkäynti alkoi 10.2.1958. Seuraavana päivänä Helsingin Sanomissa julkaistiin raportti, jossa mukana olivat syytettyjen kuvat. Heistä 37-vuotias Leevi Tuomas Dufva, 29-vuotias Teuvo Ensio Kinnunen, 31-vuotias Esa Antero Ahola ja 27-vuotias Esko Evald Klami vastasivat vapaalta jalalta. Sen sijaan 24-vuotias Bror Åke Forsström oli paikalla vangittuna. Hänet päästettiin kuitenkin ensimmäisen istunnon jälkeen vapaalle jalalle. Ensimmäinen istunto kesti peräti 11 tuntia.

Syytetyistä Ahola ja Klami olivat tavanneet Inga Myllärin ja hänen ystävättärensä ravintola Polariksessa ja heidän poistuessaan änkesivät samaan taksiin, joka Ingan kodin asemesta ajoi Vallilaan, josta käytiin ostamassa spriitä ja siirryttiin "jatkoille" Kampin linja-autoasemalle. Myöhemmin paikalle saapuivat Dufva ja Kinnunen sekä Forsström, joka otti sammuneen Myllärin kyytiinsä lähtiessään ajamaan kohti Lohjaa.

Inga Mylläri siunattiin Krematorion kappelissa Helsingissä 22.1.1958. Krematorioon ja sen ympäristöön oli kerääntynyt 3000 ihmistä, joukossa paljon Ingan työtovereita sekä naisaktivisteja, joita oli kokoontunut paljon myös oikeudenkäyntiä seuraamaan. He esiintyivät äänekkäästi oikeussalin aulassa ja käyttäytyivät uhkaavasti syytettyjä kohtaan. Myös syytettyjen puolesta oltiin liikkeellä: Forsströmin kotiseudulla kerättiin vetoomus hänen kunniallisuutensa puolesta, jonka allekirjoitti 300 ihmistä.

Inga Myllärin tapauksesta kertoneessa Ei vanhene koskaan -sarjan jaksossa miesten nimet oli muutettu, koska he olivat kärsineet rangaistuksensa ja vapautettu. Aikakauden lehtijutuissa heidän nimensä ja kuvansa kuitenkin julkaistiin.

Espoon pitäjäin käräjäkunnan kihlakunnanoikeus antoi tuomionsa 5. toukokuuta 1958. Seuraavan päivän Helsingin Sanomat kertoi, että vuonna 1930 syntynyt autonkuljettaja Esko David Klami tuomittiin avuttoman naisen heitteille jättämisestä kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, vuonna 1926 syntynyt autonkuljettaja Esa Antero Ahola tunnottoman naisen makaamisesta ja avunannosta tunnottoman naisen makaamiseen rangaistukset yhdistettynä vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen, vuonna 1920 syntynyt autonkuljettaja Leevi Tuomas Dufva avunannosta tunnottoman naisen makaamiseen yhdeksäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen, vuonna 1928 syntynyt autonkuljettaja Teuvo Ensio Kinnunen tunnottoman naisen makaamisesta kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja vuonna 1933 syntynyt autonkuljettaja Bror Åke Forsström kuolemantuottamuksesta yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Klami tuomittiin vielä luvattomasti hankittujen väkijuomien hallussapidosta 6000 markan sakkorangaistukseen. Tuomitut korvaukset, oikeudenkäyntikulut ja todistajapalkkiot kohosivat 214 400 markkaan. Inga Myllärin isän, Tauno Tuomas Myllärin elatusapuvaatimus hylättiin lakiin perustumattomana. Tuomitut Klami ja Kinnunen passitettiin takaisin Helsingin lääninvankilaan säilytettäviksi ja tuomittu Dufva määrättiin heti vapaaksi laskettavaksi. Oikeuden puheenjohtajana toimi, kuten aiemmillakin käsittelykierroksilla asessori Arvo Helminen ja syyttäjänä poliisitarkastaja Arvi Salonen. Tuomio alistettiin Helsingin hovioikeuden tarkastettavaksi."

"Nämä tuomiothan sitten lievenivät korkeimmissa oikeusasteissa, koska syytteiden näytöt eivät olleet vahvimmillaan. Korkein oikeus langetti joka tapauksessa vapausrangaistuksia, kuritushuonetta ja vankeutta puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Kolme syytetyistä sai rangaistuksensa ehdollisena."
74095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin, mikä on Sinun pohdintasi tuoma ajatus. Moni meistä ei edes tiedä tälläisestä tapauksesta, tuskin luimme sanomalehtiä n.8 vuotiaana. En katso tuollaisia ohjelmia ihan oman mielenterveyteni säilyttääkseni vuoksi.
Muistan jostain 1970- luvulta kun joku tyttö oli tapettu asuintalonsa kellarissa, ja nyt en yksin vieläkään mene varastotiloihin yksin.
Luin ennen Alibit ja Rikospostit, enää en halua tietää näistä paskasakeista mitään!
Jotkut vielä "tienaa" näillä törkypossuilla , joita samabkaltaiset lukee ja ottaa oppia, onhan he niin kovia jätkiä! Suorastaan huvitti, kun jossain kerrottiin näillä hylkiöillä olevan vielä nokka järjestyskin, voi en tiedä mihin mennä nauramaan!

Äänestä
  • Näistä miehistä elää vielä kenties muutama. Vähällä pääsivät, ehdollista ja sitä rataa, hovioikeudessa kun rangaistukset vielä putosivat. Sekin tässä tapauksessa järkytti. Vieläkään eivät rangaistukset ole missään suhteessa oikein seksuaalirikoksien kohdalla, sehän on tunnettu tosiasia.

    Äänestä

  • Paha maailma kirjoitti:

    Näistä miehistä elää vielä kenties muutama. Vähällä pääsivät, ehdollista ja sitä rataa, hovioikeudessa kun rangaistukset vielä putosivat. Sekin tässä tapauksessa järkytti. Vieläkään eivät rangaistukset ole missään suhteessa oikein seksuaalirikoksien kohdalla, sehän on tunnettu tosiasia.

    Olin silloin 8- vuotias ja muistan, miten luin lehdestä tapauksesta. En tosin tietenkään siinä iässä ymmärtänyt lukemaani - onneksi. Kuvankin muistan, tumma hahmo hangessa. Nimi oli myös jäänyt mieleeni. Kummallista, kuinka lapsi voi koko ikänsä muistaa jonkin tapauksen. Nyt katsoin tuon tv-ohjelman.

    Olin kova tyttö lukemaan kaikkea jo silloin. Nykyisin, vanhempana mammana, luen edelleen paljon, mutta kirjallisuutta enimmäkseen.

    Äänestä

  • mummukka. kirjoitti:

    Ne ovat kauheita tapahtumia ja valitettavasti eivät kauheat rikokset/rikolliset ole tänä päiväkään mikään outo tai yksityistapaus. Hirveitä asioita saamme nähdä ja lukea tänä päivänäkin.

    Äänestä

  • varjelusta kaikille kirjoitti:

    Ne ovat kauheita tapahtumia ja valitettavasti eivät kauheat rikokset/rikolliset ole tänä päiväkään mikään outo tai yksityistapaus. Hirveitä asioita saamme nähdä ja lukea tänä päivänäkin.

    Surmatun tytön niemeä en enää muista, mutta niin lähellä kun tapahtui. Mustasukkaisuusmurha. Ihan tarkalleen en tiedä asioita, mutta sen, mitä aikuiset puhuivat, että oli paikallinen mies, joka oli rakastunut nuoreen tyttöön. Olikohan ne Mikkelissä jotkut markkinat tai jokin sellainen tapahtuma. En muista sitäkään tarkemmin, oliko mies ostanut tytölle kihlat, ja tyttö torjunut, mutta jotain sormusjuttua asiaan liittyi vai oliko tyttö purkanut kihlauksen. Mies seurasi hyeenan lailla tyttöä koko kaupunkimatkan. Jollekin tyttö oli sanonut, että hän pelkää sitä miestä, se seuraa häntä.

    Kun tyttö nousi muistaakseen linja-autoon palatakseen takaisin ja poistui liikennevälineestä, mies seurasi koko ajan perässä. Siihen aikaan kyllä kulki henkilöjuniakin Kalvitsaan. Oli mahdollista, että tyttö olisi kulkenut junallakin. Tyttö juoksi paikallisen kyläkapan Kauko Aveliinin (en muista, oliko Kauko Avelin silloin juuri tuon kaupan pitäjä, mutta aika pian sen jälkeen ainakin, kun aina käytiin Aveliinilla) oven taakse rymistelemään, että päästäkää sisään se mies tappaa hänet. Kauppias ei uskaltanut päästää tyttöä sisälle, peläten, että mies tappaa hänetkin, ja mies tappoi tytön siihen kaupan rapuille. Se oli kaupan takana oleva pitkä lastauslaituri, josta oli kauppiaan yksityinen sisäänkäynti myös. Tytöstä löytyi kymmeniä puukoniskuja. Tapahtui joskus -50 luvun alussa.

    Muistan, kun äidin kanssa käytiin katsomassa niitä verijälkiä, jotka syöpyivät lastauslaiturin lankkuihin (vai oliko lie betonia, en sitäkään tarkkaan muista) mutta jotenkin kangastelee mielessä että se laituri oli lankuista. Eikä niitä lankkuja koskaan vaihdettu uusiin. Olin jo toisella kymmenellä, kun yksin kävin kaupassa, kävin vielä aina sisäpihan kautta katsomassa niitä verijälkiä, jotka kuumottivat tummina läiskinä siinä laiturilla.

    Vanhempamme eivät peitelleet mitenkään näiden tapahtumien uutisointia. Lukivat lehdestä myös ääneen, eikä minulle silti jäänyt mitään kammoa eikä pelkoa. Tosi varuillani olin aika kun joky yksinäinen ukkeli seurasi tai muuten käyttäytyi oudosti. Muistan sen tulilahdenkin murhan, vanhemmat lukivat lehdistä siitä ääneen, ja vapaasti saimme katsoa ja selata lehtien kuvia.

    Kalvitsa on Mikkelistä n. 30 km Savonrataa pitkin Kuopioon päin, mutta jos maantietä katostaan, niin Pieksämäelle päin.

    Äänestä

  • pikkutytön muistoja kirjoitti:

    Ainakin keskusteluketju. Joku oli löytänyt vanhoja lehtiä aiheestä. Näyttää aiheen mukaan kauppias silloin olleen vielä joku muu. Noissa lehtijutuissa puhutaan Juvasta, mutta se on Mikkelin maalaiskunnan puolta kuten jossain joku oikaisikin. Mutta Mikkelin maalaiskunnan raja ja Juvan rajat risteilivät niin edestakaisin, ettei tiedä, kun on lähekkäin kaksi naapuria, toinen on Juvaa ja toinen Mikkelin maalaiskuntaa.

    http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=11&t=5483

    Äänestä

  • pikkuitytön muisto kirjoitti:

    Muistan vaikka en silloin ymmärtänhyt.
    Meilläpäin aikuiset hokivat: Älä mene lohjan bussiin siellä kuljettaja sut nussii.
    Saa nähdä poistetaanko tämä mutta noin ne hoki - aikansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paha maailma kirjoitti:

Ilmeisesti on tullut aikaisemmin tämä Åke Lindmanin kolmiosainen sarja, mutta näin ensimmäistä kertaa dokumentin Inga Myllärin murhasta. Järkytyin suunnattomasti enkä todellakaan ihmettele, että tapaus herätti tapahtumisaikanaan valtavaa tuohtumista. Itse linja-autoaseman kulmilla paljon siihen aikaan liikkuneena muistan hyvin bussien parkkialueen nykyisen Kampin keskuksen kohdalla. Siinä on yöllä saanut toimia kenenkään häiritsemättä. Ja raiskaajat ja murhaaja jäivät käytännöllisesti katsoen melkein ilman rangaistusta! Alkoi kiinnostaa miesten nimet ja löytyiväthän ne, kun lueskeli keskustelua:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=3011

"Oikeudenkäynti alkoi 10.2.1958. Seuraavana päivänä Helsingin Sanomissa julkaistiin raportti, jossa mukana olivat syytettyjen kuvat. Heistä 37-vuotias Leevi Tuomas Dufva, 29-vuotias Teuvo Ensio Kinnunen, 31-vuotias Esa Antero Ahola ja 27-vuotias Esko Evald Klami vastasivat vapaalta jalalta. Sen sijaan 24-vuotias Bror Åke Forsström oli paikalla vangittuna. Hänet päästettiin kuitenkin ensimmäisen istunnon jälkeen vapaalle jalalle. Ensimmäinen istunto kesti peräti 11 tuntia.

Syytetyistä Ahola ja Klami olivat tavanneet Inga Myllärin ja hänen ystävättärensä ravintola Polariksessa ja heidän poistuessaan änkesivät samaan taksiin, joka Ingan kodin asemesta ajoi Vallilaan, josta käytiin ostamassa spriitä ja siirryttiin "jatkoille" Kampin linja-autoasemalle. Myöhemmin paikalle saapuivat Dufva ja Kinnunen sekä Forsström, joka otti sammuneen Myllärin kyytiinsä lähtiessään ajamaan kohti Lohjaa.

Inga Mylläri siunattiin Krematorion kappelissa Helsingissä 22.1.1958. Krematorioon ja sen ympäristöön oli kerääntynyt 3000 ihmistä, joukossa paljon Ingan työtovereita sekä naisaktivisteja, joita oli kokoontunut paljon myös oikeudenkäyntiä seuraamaan. He esiintyivät äänekkäästi oikeussalin aulassa ja käyttäytyivät uhkaavasti syytettyjä kohtaan. Myös syytettyjen puolesta oltiin liikkeellä: Forsströmin kotiseudulla kerättiin vetoomus hänen kunniallisuutensa puolesta, jonka allekirjoitti 300 ihmistä.

Inga Myllärin tapauksesta kertoneessa Ei vanhene koskaan -sarjan jaksossa miesten nimet oli muutettu, koska he olivat kärsineet rangaistuksensa ja vapautettu. Aikakauden lehtijutuissa heidän nimensä ja kuvansa kuitenkin julkaistiin.

Espoon pitäjäin käräjäkunnan kihlakunnanoikeus antoi tuomionsa 5. toukokuuta 1958. Seuraavan päivän Helsingin Sanomat kertoi, että vuonna 1930 syntynyt autonkuljettaja Esko David Klami tuomittiin avuttoman naisen heitteille jättämisestä kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, vuonna 1926 syntynyt autonkuljettaja Esa Antero Ahola tunnottoman naisen makaamisesta ja avunannosta tunnottoman naisen makaamiseen rangaistukset yhdistettynä vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen, vuonna 1920 syntynyt autonkuljettaja Leevi Tuomas Dufva avunannosta tunnottoman naisen makaamiseen yhdeksäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen, vuonna 1928 syntynyt autonkuljettaja Teuvo Ensio Kinnunen tunnottoman naisen makaamisesta kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja vuonna 1933 syntynyt autonkuljettaja Bror Åke Forsström kuolemantuottamuksesta yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Klami tuomittiin vielä luvattomasti hankittujen väkijuomien hallussapidosta 6000 markan sakkorangaistukseen. Tuomitut korvaukset, oikeudenkäyntikulut ja todistajapalkkiot kohosivat 214 400 markkaan. Inga Myllärin isän, Tauno Tuomas Myllärin elatusapuvaatimus hylättiin lakiin perustumattomana. Tuomitut Klami ja Kinnunen passitettiin takaisin Helsingin lääninvankilaan säilytettäviksi ja tuomittu Dufva määrättiin heti vapaaksi laskettavaksi. Oikeuden puheenjohtajana toimi, kuten aiemmillakin käsittelykierroksilla asessori Arvo Helminen ja syyttäjänä poliisitarkastaja Arvi Salonen. Tuomio alistettiin Helsingin hovioikeuden tarkastettavaksi."

"Nämä tuomiothan sitten lievenivät korkeimmissa oikeusasteissa, koska syytteiden näytöt eivät olleet vahvimmillaan. Korkein oikeus langetti joka tapauksessa vapausrangaistuksia, kuritushuonetta ja vankeutta puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Kolme syytetyistä sai rangaistuksensa ehdollisena."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu