PeTtYmYs

kaikista parhain kaveri, jonka kans olen aina jakanu kaiken, ilot ja surut ja viettänyt sen kans tosi paljo aikaa. tuntenu sen 4vuotta.
pidettiin haustaa viikonloppuna (eli juotiin, niinku nuoret yleensä :P) mentiin mökille.
Loppuillasta löysin mukavan pojan jonka kans juttelin ja se meni sitten jo pidemmälle ja suudeltiin yms.
ja kaveri oli toises huonees sen oman poikaystävän kans.
Sitten tuo mun "kumppani" rupes nukkuun, menin kaverin kans tupakille ja naureskeltiin ja höpistiin. sitte se mentiin nukkuun samaan sänkyyn misä "mun" kumppani nukku. nukuin niiden välis.
Heräsin ku kuulin jotain ihmeen hihittämistä ja liikettä, olin edelleen niitten välis. Ne tais nuoleskella toisiansa.. hyi vittu.olin vaan hiljaa.
Aamulla kaikki oli niinku ennen. ja pojat lähti kotia päin. ajattelin että olin kuvitellu yöllä sen homman.
Mutta myöhemmin päivällä kaverin poikaystävä soitti ja haukku sen ja kaveri kysy miks? mitä mä oon muka tehny? en mitää? ja poikaystävä jätti sen. toinen poika oli kertonu sille mitä oli teheny.
Mulle kaveri sano poru kurkus että sähän nukuit meidä kans samassa huoneessa ja tiät ettei me tosiaankaa mitää tehty. olin pikkusen aikaa ajatukset sekasi enkä tienny mitä olin nähny.
mun Paras kaveri puhu mulle paskaa. :P Petti poikaystäväänsä... :P huora.. 8 ( ei sillä tavalla että olisin mustasukkanen siitä toisesta pojasta, mutta aika sikamaisesti teki kaveri joo..
se luulee että mä en tiä mitää. Mua kuvottaa sen käytös, mutta se oli mun paras kaveri.. oon täs jo 2 viikkoo vahdannu seinää koomas ja miettiny mitä mä teen :DD
Mua ei oikein kiinnosta nähdä sitä juuri ny. mitä mää ees sanon sille.. :PPPP

Sitten se kaverin poikaystävä katkas muhunki välit kun en kertonu sille heti. :D se oli kans mun hvä kaveri..
Ny kaikki maistuu puulta :PPPPPPP
2423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä hyvä poika syö puuta!

Äänestä
  • One hot angel
    One cool devil
    Your mind on the fantasy
    Livin on the ecstasy
    Give it all, give it,
    Give it what you got
    Come on give it all a lot
    Pick it up and move it
    Give it to the spot
    Your mind on a fantasy
    Livin on ecstasy

    Runaway Train
    (Running right off the track)
    Runaway Train
    (Running right off the track)
    Runaway Train
    (Running right off the track)
    Yeah the Runaway Train
    (Running right off the track)

    One hard ring a bell
    Old school rebel
    A ten for the revelry
    Jamming up the agency
    Shake it, shake it
    Take it to the spot
    You know she made it really hot
    Get it on, give it up
    Come on give it all you got
    Your mind on a fantasy
    Livin on the ecstasy

    Runaway Train
    (Running right off the track)
    Yeah the Runaway Train yeah
    (Running right off the track)
    On the Runaway Train
    (Running right off the track)
    Runaway Train
    (Running right off the track)

    One hot southern belle
    Son of a devil
    School boy's spelling bee
    A school girl with a fantasy
    One hard ring a bell
    All screwed up
    A ten on the revelry
    Jamming up the agency
    Shake it, take it
    Take it to the spot
    You know she make it really hot
    Give it all, give it up
    Come on give it all you got
    You know she just like it

    Runaway Train
    (Running right off the track)
    She's coming off the track
    Runaway Train
    (Running right off the track)
    Get it on, get it up
    Come on give it all you got
    Runaway Train
    (Running right off the track)
    Runaway Train
    (Running right off the track)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hylättty kirjoitti:

kaikista parhain kaveri, jonka kans olen aina jakanu kaiken, ilot ja surut ja viettänyt sen kans tosi paljo aikaa. tuntenu sen 4vuotta.
pidettiin haustaa viikonloppuna (eli juotiin, niinku nuoret yleensä :P) mentiin mökille.
Loppuillasta löysin mukavan pojan jonka kans juttelin ja se meni sitten jo pidemmälle ja suudeltiin yms.
ja kaveri oli toises huonees sen oman poikaystävän kans.
Sitten tuo mun "kumppani" rupes nukkuun, menin kaverin kans tupakille ja naureskeltiin ja höpistiin. sitte se mentiin nukkuun samaan sänkyyn misä "mun" kumppani nukku. nukuin niiden välis.
Heräsin ku kuulin jotain ihmeen hihittämistä ja liikettä, olin edelleen niitten välis. Ne tais nuoleskella toisiansa.. hyi vittu.olin vaan hiljaa.
Aamulla kaikki oli niinku ennen. ja pojat lähti kotia päin. ajattelin että olin kuvitellu yöllä sen homman.
Mutta myöhemmin päivällä kaverin poikaystävä soitti ja haukku sen ja kaveri kysy miks? mitä mä oon muka tehny? en mitää? ja poikaystävä jätti sen. toinen poika oli kertonu sille mitä oli teheny.
Mulle kaveri sano poru kurkus että sähän nukuit meidä kans samassa huoneessa ja tiät ettei me tosiaankaa mitää tehty. olin pikkusen aikaa ajatukset sekasi enkä tienny mitä olin nähny.
mun Paras kaveri puhu mulle paskaa. :P Petti poikaystäväänsä... :P huora.. 8 ( ei sillä tavalla että olisin mustasukkanen siitä toisesta pojasta, mutta aika sikamaisesti teki kaveri joo..
se luulee että mä en tiä mitää. Mua kuvottaa sen käytös, mutta se oli mun paras kaveri.. oon täs jo 2 viikkoo vahdannu seinää koomas ja miettiny mitä mä teen :DD
Mua ei oikein kiinnosta nähdä sitä juuri ny. mitä mää ees sanon sille.. :PPPP

Sitten se kaverin poikaystävä katkas muhunki välit kun en kertonu sille heti. :D se oli kans mun hvä kaveri..
Ny kaikki maistuu puulta :PPPPPPP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu