Kirjotan nyt sitte tännekki... Enpä tiedä että onko tää ihan oikee paikka.
Joka paikassa puhutaan perheväkivallasta,
terapeutit on niin ymmärtäväisiä,niin ymmärtäväisiä vaikka ei oikeesti tajuu mistään mitään. Mä oon yks niistä,perheväkivallan uhri. Mun faija oli väkivaltanen,en tiedä onko enää ko en oo pahemmin sen kans ollu tekemisissä sen jälkeen ko mutsi ja me lapset "karattiin". Oli tosi kiva herätä yöllä siihen ko oma isä hakkaa äitiä,lyö ja potkii. Äiti rukoilee lopettamaan,mutta se vaan jatkaa. Mä oon jotain 10v,ja pelkään ihan mielettömästi. Yritän saada isää lopettamaan,mutta se paiskaa mut seinään ja käskee pitään pääni kiinni. Mä itken. Jossain vaiheessa isä lopettaa,kyllästyy äidin hakkaamiseen ja menee nukkumaan. Äiti ei uskalla mennä makuuhuoneeseen,tulee mun viereen nukkumaan. Me itketään yhdessä. Mun sisarukset vaan nukkuu. Ei tiedä mitään.
Aamulla kaikki on "hyvin". yöstä ei puhuta. Mua pelottaa mennä kouluun koska en tiedä että mitä isä äidille tekee. Menen kumminki,mutta pelkään koko päivän.
Kesä. Leiri. Koko leiri menee pilalle koska mä pelkään että äiti ei ehkä oo enää elossa ko mä tuun takas. Ohjaajat luulee että se on koti-ikävää. Mä pääsen kotiin.
2 Vuotta kulunu. Mä oon 12. Joulu. Isä on ulkomailla. Äiti ilmottaa että me lähdetään. Mä en oo koskaan ollu niin onnellinen.
Mummola. Isä soittelee äidille. Uhkailee. Aikoo etsiä meidät käsiinsä.
Keuruu. Ollaan muutettu. Mä oon vihdoinki onnellinen. Enää ei tarvi huolehtia äidistä,ei pelätä isää. Mä voin olla taas huoleton. Isä on hyväksyny sen että me ollaan lähdetty,se allekirjotti eropaperit. Me ollaan vapaita.
Lohja. Mä oon 17. Mulla on poikaystävä. Mä pelkään sitä. Haluaisin erota siitä. Se uhkaa tehdä itsarin jos mä jätän sen. Tai sitte se uhkaa tappaa mut,jos jätän sen. En tiedä kumpi on pahempi. Se että se tekee itsarin vai se että se pahoinpitelee mut pahemmin ko koskaan,tai tappaa. En mä usko että se mua pystyy tappamaan. Pahoinpitelemään kylläki. Ja tekeen itsarin.
Se pahoinpitelee mua kyllä muutenki jos en suostu kaikkeen mitä se haluaa. En saa puhua muille jätkille,se on sairaan mustasukkanen kaikille mun tyttökavereillekki. Mulla ei saa olla omaa elämää. Mun paras kaveri tietää,äiti ei aavista mitään.Mulla on todettu anoreksia,mutta terapeutti tai kukaan ei aavista mitään mun väkivaltasesta "taustasta" Mua pelottaa. Miksi kukaan ei voi antaa mun olla onnellinen?
Meilatkaa jos kiinnostaa.
*Nina*
Joka paikassa puhutaan perheväkivallasta,
terapeutit on niin ymmärtäväisiä,niin ymmärtäväisiä vaikka ei oikeesti tajuu mistään mitään. Mä oon yks niistä,perheväkivallan uhri. Mun faija oli väkivaltanen,en tiedä onko enää ko en oo pahemmin sen kans ollu tekemisissä sen jälkeen ko mutsi ja me lapset "karattiin". Oli tosi kiva herätä yöllä siihen ko oma isä hakkaa äitiä,lyö ja potkii. Äiti rukoilee lopettamaan,mutta se vaan jatkaa. Mä oon jotain 10v,ja pelkään ihan mielettömästi. Yritän saada isää lopettamaan,mutta se paiskaa mut seinään ja käskee pitään pääni kiinni. Mä itken. Jossain vaiheessa isä lopettaa,kyllästyy äidin hakkaamiseen ja menee nukkumaan. Äiti ei uskalla mennä makuuhuoneeseen,tulee mun viereen nukkumaan. Me itketään yhdessä. Mun sisarukset vaan nukkuu. Ei tiedä mitään.
Aamulla kaikki on "hyvin". yöstä ei puhuta. Mua pelottaa mennä kouluun koska en tiedä että mitä isä äidille tekee. Menen kumminki,mutta pelkään koko päivän.
Kesä. Leiri. Koko leiri menee pilalle koska mä pelkään että äiti ei ehkä oo enää elossa ko mä tuun takas. Ohjaajat luulee että se on koti-ikävää. Mä pääsen kotiin.
2 Vuotta kulunu. Mä oon 12. Joulu. Isä on ulkomailla. Äiti ilmottaa että me lähdetään. Mä en oo koskaan ollu niin onnellinen.
Mummola. Isä soittelee äidille. Uhkailee. Aikoo etsiä meidät käsiinsä.
Keuruu. Ollaan muutettu. Mä oon vihdoinki onnellinen. Enää ei tarvi huolehtia äidistä,ei pelätä isää. Mä voin olla taas huoleton. Isä on hyväksyny sen että me ollaan lähdetty,se allekirjotti eropaperit. Me ollaan vapaita.
Lohja. Mä oon 17. Mulla on poikaystävä. Mä pelkään sitä. Haluaisin erota siitä. Se uhkaa tehdä itsarin jos mä jätän sen. Tai sitte se uhkaa tappaa mut,jos jätän sen. En tiedä kumpi on pahempi. Se että se tekee itsarin vai se että se pahoinpitelee mut pahemmin ko koskaan,tai tappaa. En mä usko että se mua pystyy tappamaan. Pahoinpitelemään kylläki. Ja tekeen itsarin.
Se pahoinpitelee mua kyllä muutenki jos en suostu kaikkeen mitä se haluaa. En saa puhua muille jätkille,se on sairaan mustasukkanen kaikille mun tyttökavereillekki. Mulla ei saa olla omaa elämää. Mun paras kaveri tietää,äiti ei aavista mitään.Mulla on todettu anoreksia,mutta terapeutti tai kukaan ei aavista mitään mun väkivaltasesta "taustasta" Mua pelottaa. Miksi kukaan ei voi antaa mun olla onnellinen?
Meilatkaa jos kiinnostaa.
*Nina*
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hommaat äidin avustuksella sille poikaystävälle lähestymiskiellon, ei teillä ole yhtään mitään yhteistä tulevaisuutta. Henkisesti terve mies ei lyö, ei edes uhkaa sellaisella eikä ole sairaan mustasukkainen.
Ja on yleisesti tiedossa että väkivaltaiset mustasukkaiset äijät ei parane, ne vaan pahenee.
Jos se tekee itsarin niin sitten tekee, elämä on julmaa selviytymistä, kunhan pidät huolen ettei se päätä viedä sua mukanaan.
..millasta on elää tollasseen pelon alla. Pelätä toisen puolesta koko ajan. Tosta pystyy selviämään vaikka arvet jää. Hankkiudu siitä poikaystävästäs eroon. Jos ei muuta niin tosiaan se lähestymiskielto. Sulla on oikeus siihen. Ei kukaan saa sua kiristää, pahoinpidellä tai satuttaa. Ei kukaan muu päätä sun elämästäs. Kertoisit äitilles.. Se kyllä auttaa sua. Olen varma siitä.
Jaksamisia..
mä olen sitä mieltä että mies joka lyöö kerran lyö toisenkin...olen itse seurustellut ihmisen kanssa joka oli mustasukkanen kun olin sukulaisteni luona yö kylässä myös siitä että halusin viettää aikaa ystävien kanssa...niinpä mä vain otin ja jätin sen...se ei ole helppoa varsinkaan jos vieläkin rakastaa jätkää...mutta olo helpottaa kun huomaa että on parempi olla...=)