Turhamaista valitusta, mikä?

turha vali vali

Mikäköhän on Sinusta turhamaista valitusta?
Minusta valitetaan aivan jonnen joutavaa noiden kauppojen aukiolosta, ei vieläkään riitä joillekkin niiden aukiolo, vaikka kaupat ovat todennet sen kannattamattoamaksi ja alkavat supistaa aukioloaikoja.

10

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kertoisinko

      tai sitten valitetaan siitä, mistä toiset valittaa. Melkoinen kierre valituksille.

      • aihetta on

        Hyvä että on puhumisen aihetta

    • QQ

      Ymmärsinköhän nyt oikein? Sinä siis valitat valittajista, niinkö?
      No, en tiedä heidän syytään, joten en voi siltä osin arvostella, tai valittaa. Itse "valitin" tai olisiko ollut turhautumista, kesän kuumuutta, vaikka turhaahan sekin oli, ilmoille kun emme mitään voi, jollei sitten ilmastonmuutos talkoot auta?

      Taas, jos ei koskaan valita, ei mitään edistystäkään tapahdu.
      Saattaisimme elää töllissä torpparina, ilman kenkiäkin. Tai tehtaassa painaa 6 päiväistä viikkoa, pienellä palkalla. Kiinalaisethan vasta tuota olojen valittamista harjoittelevat. Me olemme heitä aika paljon edellä. Kiitos valittajien, ja asian eteen jotain tehneille.

      En tiedä mikä on turhaa kellekin, jokaisella omat syynsä varmaankin? Ei kai kukaan vain valittamisen ilosta valita, en näe siinä iloa, vaan tyytymättömyyttä?

    • En ole mielestäni ruikuttaja-tyyppiä, mutta nyt olen "KuiKuin" kanssa samoilla jinjoilla.
      Tämän kesän helteet laittoivat tuskailemaan kuumuutta, en ole koskaan tykännyt helteistä ja tietty se vanhemmiten on aina vain hankalampaa olla ja elää, kun oikein aurinko porottaa.
      Kaiken lisäksi yöt olivat lämpimiä ja kosteita - huhuh!

      Nyt on ihanaa, sade ropisee ruutuun, kunpa sitä nyt kestäisi vähän pidempäänkin.
      Yksi valituksen aihe on ollut myös tämän kesän kuivuus, asun varmaan seudulla, joka on kesän vähäsateisin armaassa Suomenmaassamme.

      Näin täällä valitetaan - turhaa kai sekin, eihän luonnon säille mitään voi, onpa säästytty ainakin ukkosilta ja myrskyiltä.

      • QQ

        Ai teilläkin, ajattelin et siellä olisi saanut läpivedon. No, pieleen meni ajatukseni. Viiteen viikkoon ei sisälämpötila laskenut yölläkään alle 27-28, päivällä sisällä ip-ilta 32-35. Kaikkeni yritin, vaan pihalla onneksi pystyi ip olemaan, kun talo antoi varjon auringon eteen. Siellä meitä istuskeli eri kokoonpanoissa 6-10 henkeä, vetämässä hieman viileämpää ilmaa sisuksiin.
        Huvitti kuvat lehdessä, heinäkuun rankkasateesta, täällä kun vain vaimea kumu kuului, taivas musta, vaan ei satanut. Se osui keskustaan, ei tänne. Kiersi mokoma kaiken aikaa tämän kolkan.

        Mutta nyt ripottelee meilläkin, alkoi tätä kirjoittaessa. Sääli, jos keskustassakin, siellä on se U2 keikka stadionilla.

        Mukavaa alkavaa syksyä sinulle.

      • mukava olo
        QQ kirjoitti:

        No helteet eivät suuremmin haitanneet. Olisko pari-kolme päivää jolloin olis saanut olla varjoa. Mut eihän mun ollu mikään pakko mennä ulos, ja sisälle sai viileää, kun läväyttti läpivedon ja tehosti tuulettimilla, niin jopa oli mukava olo.

      • QQ
        mukava olo kirjoitti:

        No helteet eivät suuremmin haitanneet. Olisko pari-kolme päivää jolloin olis saanut olla varjoa. Mut eihän mun ollu mikään pakko mennä ulos, ja sisälle sai viileää, kun läväyttti läpivedon ja tehosti tuulettimilla, niin jopa oli mukava olo.

        Niin, tuossapa hyvä esimerkki, oliko valitus turha, vai ei. Säälle emme mitään voineet, kuten emme venäjän savuillekaan. Silti, joitakin ne haittasi enemmän, toisia ei lainkaan.
        Nuoriso nautti, ainakin terveet, ja varmasti olisivat pitäneet valitusta, harmitusta, tyhmänä narinana. Sinäkään et kärsinyt, joten varmaan aiheeton mielestäsi oli tuo. No, minä jouduin polille vuorokaudeksi hengittämään koneen kautta. Mutta, sellaista elämä on, siksi koskaan ei pitäisi vähätellä, tai tuomita, koska emme tiedä toisten motiiveja, moisiin mielipiteisiin.

      • QQ kirjoitti:

        Ai teilläkin, ajattelin et siellä olisi saanut läpivedon. No, pieleen meni ajatukseni. Viiteen viikkoon ei sisälämpötila laskenut yölläkään alle 27-28, päivällä sisällä ip-ilta 32-35. Kaikkeni yritin, vaan pihalla onneksi pystyi ip olemaan, kun talo antoi varjon auringon eteen. Siellä meitä istuskeli eri kokoonpanoissa 6-10 henkeä, vetämässä hieman viileämpää ilmaa sisuksiin.
        Huvitti kuvat lehdessä, heinäkuun rankkasateesta, täällä kun vain vaimea kumu kuului, taivas musta, vaan ei satanut. Se osui keskustaan, ei tänne. Kiersi mokoma kaiken aikaa tämän kolkan.

        Mutta nyt ripottelee meilläkin, alkoi tätä kirjoittaessa. Sääli, jos keskustassakin, siellä on se U2 keikka stadionilla.

        Mukavaa alkavaa syksyä sinulle.

        Ei ollut mitään läpivetoa, vaikka ikkunat olivat auki ja osin ovetkin ulos asti. Sydänyöllä piti laittaa ulko-ovi lukkoon, olisi ollut vähän outoa jos joku olisi ilmestynyt sängyn viereen. Tässä kylässä kun voisi niinkin tapahtua.
        Päivisin oli melkein tuvassa vilpoisempi kuin ulkona.
        Ei ollut pitkää iloa siitä sateesta, taivaanranta alkaa jo vaalenemaan. Ja vali, vali....

        Sinulle "KuiKui" myös hyvää tulevaa syksyä!

      • Tellastiina kirjoitti:

        tuli tänäin ohjelma kampurajalkaisista niin vauvoista kun aikuisista joita autettiin. Muistan kun lapsenlapseni syntyi sellaisena. Ei tarvittu leikkausta lääkärit opasti hoidon pienillä Jäätelötikkulastoilla ja kk kuluttua jalat oli suoristuneet. Englannissa kirurgit ei halua mitään tuollaista vaan leikata. Idiootit.

        Kuka katsoi Minskistä ohjelman jossa aivokasvaimia poistettiin akkuporakoneella, putkiliikkeestä ostetut lisäkiristimet ym. ja minkälaisessa huneessa englantilainen lääkäri leikkasi. se oli kun komero.
        Se laittaa miettimään kuinka hyvä meillä on terv.h. ja sairaala os. oleminen
        Ilmoille ei kukaan voi mitään, täytyy vain tyytyä Äiti maan ja ilmanhenkien temppuiluun.

      • mukava olo
        QQ kirjoitti:

        Niin, tuossapa hyvä esimerkki, oliko valitus turha, vai ei. Säälle emme mitään voineet, kuten emme venäjän savuillekaan. Silti, joitakin ne haittasi enemmän, toisia ei lainkaan.
        Nuoriso nautti, ainakin terveet, ja varmasti olisivat pitäneet valitusta, harmitusta, tyhmänä narinana. Sinäkään et kärsinyt, joten varmaan aiheeton mielestäsi oli tuo. No, minä jouduin polille vuorokaudeksi hengittämään koneen kautta. Mutta, sellaista elämä on, siksi koskaan ei pitäisi vähätellä, tai tuomita, koska emme tiedä toisten motiiveja, moisiin mielipiteisiin.

        Huomasi kyllä, että korkeampi lämpötila haittasi sydämen toimintaa. Sängyssäkin pitkän aikaa hengästytti, eikä ilman hengityslaitetta lainkaan voinut edes pitkälleen heittäytyä, mut en mä silti onglemaksi tota kuumuutta kokenut. Minä tykkään tuulen vireestä niin että paidat hulmuaa, se antaa viileämmän tunteen, vaikka lämpötila korke onkin. Siksi meillä onkin joka huoneessa voimakkaat tuulettimet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2219
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1319
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      810
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe