Olen tuolta paljon nuorempien palstalta, mutta haluaisin kysyä teidän ikäluokkanne mielipidettä salailuun perheen sisällä.
Olin odotettu lapsi ja kaikin puoli hyvin hoidettu ja passattu siellä maalaispitäjässä, kävin koulut ja äiti piti huolta aivan ylellisesti minusta ja kaikesta.
Silti murrosikäni oli vaikea, sillä vaistosin äidin iloisuuden olevan teko-sellaista. Hän veti kasvonsa hymyyn ja raatoi kaikin voimin tyyliin "kaikki ihan hyvin".
Jälkeen päin olen tajunnut isäni juovuksissa tehneen yhtä ja toista kauheata, kaikkea, mitä nyt juomiseen usein liittyy aina suurten rahojen hävittämistä pelaamalla myöten, - - -
mutta silloin en yhtään tajunnut sitä, tai että mistä se johtui.
Luulin sen jojhtuvan minusta.
Monta vuotta elämästäni surin sitä, ettei äiti saanut olla oikeesti onnellinen, vaikka hän ponnisteli kaikin voimin antaakseen minulle sen vaikutelman.
Olen tajunnut, että hän halusi suojella minua. - Siksi hän ei kertonut. Ja vaikka kylällä puhuttiin, niin ei minulle kukaan kertonut suoraan, mistä oli kyse.
Jos olisi tiennyt, olisin lohduttanut äitiä sen sijaan, että epäilin kaiken johtuvan minusta, ja siksi tiuskin äidille ja korotin ääneni falsettiin useinkin.
Olkaa rehellisiä perheen sisällä, salailu on aivan samaa kuin valehtelu.
Toivoo nimimerkki "kokenut".
Olin odotettu lapsi ja kaikin puoli hyvin hoidettu ja passattu siellä maalaispitäjässä, kävin koulut ja äiti piti huolta aivan ylellisesti minusta ja kaikesta.
Silti murrosikäni oli vaikea, sillä vaistosin äidin iloisuuden olevan teko-sellaista. Hän veti kasvonsa hymyyn ja raatoi kaikin voimin tyyliin "kaikki ihan hyvin".
Jälkeen päin olen tajunnut isäni juovuksissa tehneen yhtä ja toista kauheata, kaikkea, mitä nyt juomiseen usein liittyy aina suurten rahojen hävittämistä pelaamalla myöten, - - -
mutta silloin en yhtään tajunnut sitä, tai että mistä se johtui.
Luulin sen jojhtuvan minusta.
Monta vuotta elämästäni surin sitä, ettei äiti saanut olla oikeesti onnellinen, vaikka hän ponnisteli kaikin voimin antaakseen minulle sen vaikutelman.
Olen tajunnut, että hän halusi suojella minua. - Siksi hän ei kertonut. Ja vaikka kylällä puhuttiin, niin ei minulle kukaan kertonut suoraan, mistä oli kyse.
Jos olisi tiennyt, olisin lohduttanut äitiä sen sijaan, että epäilin kaiken johtuvan minusta, ja siksi tiuskin äidille ja korotin ääneni falsettiin useinkin.
Olkaa rehellisiä perheen sisällä, salailu on aivan samaa kuin valehtelu.
Toivoo nimimerkki "kokenut".
Vastaukset 44
Vanhimmat
että lienee niitä äitejä kuules lukemattomia,jotka sinun äitisi tavoin yrittävät viimeiseen asti lapsiaan suojella kaikelta tietämykseltä, tai oikeammin pitkittämään sitä mahdollisimman kauas. Jokainen meistä äideistä varmaankin tahtoisimme antaa lapsillemme turvallisen lapsuuden,mitä ei alkoholismin perhettä rasittaessa ole aina kovinkaan helppo tehdä. Älä ota itsellesi syitä,eihän se sinusta johtunut,äitisi vaan oli sellaisen ikeen alla,ettei kyennyt aina olemaan valmis sälyttämään tosiasioita lapsensa murehdittavaksi.
Mutta monta vuotta siinä kärsin ja totuudesta olisin kärsinyt vähemmän.
Tällä palstalla olen löytänyt mielenkiintoisia ketjuja, olinpa pian 70 plus!
No en ihan oikeesti tarkoita.
ihan yksselitteinen. Minäkin olen varma siitä, että äiti siinä perheessä yritti suojella lasta, - mutta uskon sinun olevan oikeassa siinä, että olisit kärsinyt vähemmän tietäessäsi oikean syyn.
Olisit saattanut olla äidillesi toisenlainen tuki, jota hänkin tarvitsi, ja itse olisit kehittynyt elämää ymmärtäväksi.Me äiditkään emme aina tiedä miten noinkin vaikeissa kotioloissa toimimme, mutta varmaa on, että hän parastaan yritti! Lapsi kun vaistoaa aina aitouden, ja ristiriitaisia tunteita syntyy, jos jokin ei stemmaa!
Aina on parempi olla avoin ja rehellinen, lapset ymmärtävät enemmän kuin uskommekaan.
Hyvä, että olet jälkeenpäin tajunnut asiat, kaunista on myös, että halusit lohduttaa äitiäsi ja tukea häntä.
Äitisi tajusi varmaan sinuakin, tahtoi vain parastasi ja suojella sinuakin.
miehen uskottomuuden takia. Hän sanoi että perheen lapsi 9-v. oli kysynyt, että hänenkö takiaan isä lähti, kun hän kiukutteli väliin. Tyttäreni oli selvittänyt sitten, että isä löysi uuden vaimon, johon rakastui.
Ja Lapsi oli siitä huojentunut. Usein lapsi luulee omaksi syykseen perheen surua.
lastaan, eihän asioita tarvi esittää kovin pahaksi, mutta totta on puhuttava.
Miksi sitä isää pitäisi suojella? Ei olisi tullut mieleenikään, ja hyvin ovat lapseni pärjänneet,
tulleet toimeen puolisoidensakin kanssa juuri siksi, että ovat tottuneet rehellisyyteeni.
Lapsella on lapsen maailma ja minun mielestäni kaikkia aikuisten asioita ei tule sälyttää lasten harteille.
Toki lapselle voidaan selittää myös perheen ongelmia niin, että lapsi tajuaa myös sen, että perheessä on riitaa, rahapulaa, erimielisyyksiä ym ongelmia. Mutta asioista on puhuttava siten, että lapsi voi säilyttää luottamuksen kotiin sekä muihin perheenjäseniin.
mutta edelleen olen salailun alainen. Omaksi syykseni olen luullut äitini surun.
Ja itse aion olla rehellinen lapselleni, ikinä en valehtele.
Totuuden pohjalla elämme hänen kanssaan yhdessä.
En sitä penskana tajunnut mutta myöhemmin olen päätynyt tuohon ajatukseen.
Niin varhaisesta iästä kuin muistan niin minulle tehtiin hyvin selväksi että vanhempieni yhteiselämän kurjuus on minun syytäni.
Minut polkaistiin alkuun isäni päästessä sotasairaalasta toipumislomalle.
Mikään tekemäni ei riittänyt eikä kelvannut.
Fyysiseti minut leimattiin hinteläksi hyntykäksi.
Riidoissani 8-vuotta vanhemman veljeni kanssa, joka mennen tullen "tilsi" minua, minusta tehtiin aina syntipukki.
Olisi ollut ehkä kannaltani parempi jos minua ei olisi niin räikeästi leimattu kaiken pahan aiheuttajaksi.
Tämä EI ole liioittelua.
Myöhemminkään, lahjakkaissa, hyvin käyttäytyvissä ja menestyvissä lapsissammekaan ei ollut muuta vikaa kuin syntyminen väärään perheeseen.
Mutta se on jo toinen juttu.
Ja varsinkin,
jos kokee olevansa syyllinen rakastamansa äidin suruun,
jonka hän koettaa peittää.
AITOUDEN nimittäin tunnistaa kyllä!
Ja lapsella on samat tunteet kuin äidillä,
ne tulevat kaiken peittelyn alta lapseen sellaisinaan!
Miksi pitää juoppoa huorien perään olevaa
peliriippuvaista isää suojella?
Paljon parempi olisi ollut, jos olisin tiennyt.
Välit äitiin olisivat muodostuneet paremmiksi.
Sen olisin tarvinnut, koska samaistuin häneen.
En osaa olla onnellinen elämässäni
tämän asian tähden.
elää vielä, niin sinulla on kaikki mahdollisuudet nyt tukea ja osoittaa ymmärtämystä ja rakkkauttasi hänelle!
Vai eikö hän vieläkään pysty siitä puhumaan? Senkun puhut sinä, ehkä sitten saat taakan hartioiltasi:D
Äitisi on mielestäni tehnyt sen mitä oli tehtävissä, ts. suojellut. Lapsi ymmärtää niin kuin ymmärtää aikuisten ongelmat, vaikka miten selittäisi. Ne eivät yksinkertaisesti kuulu lapsen maailmaan. Tuossa laiska-lasse toivoo, että olisi voitu vähän salaillakin asioiden kertomista hänen suhteensa.
Sinusta tuntuu nyt, että olisit vapautunut syyllisyyden tunteesta, mikäli äitisi olisi pitänyt sinut ajan tasalla isäsi suhteen. Minä luulen, että se olisi hämmentänyt sinua vielä enemmän. Nuo ovat niin vaikeita asioita ettei niiden ratkaisuissa ole sitä yhtä ainoaa oikeaa totuutta.
Monesti kansan naiset toimivat terveellä vaistollaan oikein. He tekivät mitä oli tehtävissä.
Isäni oli töissä muualla ja vähän kotona. Olin yksin äitini kanssa ja koin samat tunteet kuin hänkin, sieltä panssarin alta ahdistus istui suoraan minuun, osaksi minua, minun persoonaani. Ja siellä o n .
Äiti teki kaiken, isä ei mitään muuta kuin kovalla äänellä huutamisen, samoin hänen sisarensa Todella ikävänluonteisia ihmisiä. Maanviljelys ja karjanhoito surun lisäksi ylivoimainen taakka, äitini sairastui lopulta.
Jos äitini olisi sanonut, että olen surullinen isän takia, kun isä pelasi niin paljon rahaa taivaan tuuliin juovuspäissää, sinusta ei suruni johdy yhtään, sinun syytäsi siinä ei ole, olisin vapautunut tuntemani ahdistuksen vallasta. Aloin jopa kuvitella itselleni jonkin ystävän, jolle voisin pahasta olostani puhua, sillä olisin niin halunnut olla aiheuttamatta pahaa oloa äidilleni.
Olkaa rehellisiä. Itse ainakin olen, sen olen päättänyt.
Kehotat olemaan rehellinen. Minä yritän. Kirjoitat avauksessasi kauniisti, kuinka äitisi uhrasi kaikkensa hoitaessaan taloutta ja kouluttaessaan sinua. Kerrot syyllistäneesi itseäsi tuntiessasi hänen tuskansa.
Myöhemmin aloit tiuskia äidillesi: "Jos olisi tiennyt, olisin lohduttanut äitiä sen sijaan, että epäilin kaiken johtuvan minusta, ja siksi tiuskin äidille ja korotin ääneni falsettiin useinkin."
Minusta tuntuu, että syyllisyydentuntoasi lisää nykyisin tuo ettet aikuisena ymmärtänyt äitiäsi, et ymmärtänyt kuinka vaikeassa saumassa hän joutui elämään miehensä ja sinun kanssa. Lapsena et olisi siihen kyennyt, aikuisena teit hänestä syyllisen.
Sanot olevasi rehellinen. Minäkin yritän olla. Aina en vain tiedä mikä on totuus. Vanhana ymmärrän kuitenkin sen, että mustan ja valkean välillä on sävyjä.
on monella ihmisellä. Sota, aviolliset ristiriidat ym. eivät mene jälkiä jättämättä. Eri yksilöiden sieto/ja kestokyvystä riippuu, kuinka hyvin ne pystyy aikuisena itse työstämään/ tai ammattiauttajan avulla.
Nyt kun "kokenut" on jo itse isä, ja tehnyt toimintaperiaatteensa, riittää paneutuminen anteeksiantoon vanhemmilleen.Itsensä kanssa voi tehdä myös työtä, esim. kirjoittamalla päiväkirjaa, jossa purkaa sieluun jääneet traumat.
Yleensä ei ainakaan jatkuvasti pidä kaivautua menneisyyteen, vaan seistä niillä eväillä, jotka olet tähän mennessä saanut hankituksi. Menneisyyttä kun et voi muuttaa!--- Lapsesi on nyt elämässäsi tärkeämmällä sijalla, sekä omakohtainen asioiden hyväksyminen---- Hyvää jatkoa !
siksi puolustat salailua perheessä.
Ymmärrettävää, alkoholistihan valehtelee aina.
Isä salaili pullojaan ja retkiään vielä enemmän kuin äiti, ehkäpä hän juuri pakotti salailemaan.
En syytä äitiä, päinvastoin, ihan eri heppua syytän elämäni pilaamisesta.
Myös veljeni on sitä mieltä, hänestäkin tuli alkoholisti.
Ja hän pitää juuri tuota salailua syynä, isähän vasta salailikin!
lasten pimeässä pitämiseen?
Panit kovat piippuun. Luulin sinun kysyvän mielipidettä. En puolusta salailua enkä alkoholistia, vaan äitiäsi joka eli puun ja kuoren välissä. Kantsii viedä kukkaset haudalle.
Mistä muuten tiedät minun olevan raitistunut alkoholisti? Annoit ymmärtää, että tulet nuorempien palstoilta.
Ja kannattaahan sitä katsoa tulevaisuuteen, mitä tulee tien mutkan takana.
Tämä on mielenkiintoinen palsta, kuten jo aikaisemmin tuolla sanoinkin.
Äitiäni puolustan minäkin. Hän ei ole kuollut, vaikka sairaus hänellä onkin,
jonka sanotaan johtuvan stressistä, eli kiertohuimaus.
Veljeni on ryhmässä, joka yrittää eroon viinasta.
ylempänä jo! Lues nyt uudelleen. Minusta äidin ei olisi pitänyt salata, että isän takia hän suri!
Minusta hän hemmotteli sinua, jos huusit ääni falsetilla hänelle! Vaikeaa on ymmärtää sellaista.
Itse olisin tainut suuttua pojalleni, ja sanoa suoraan, että on muitakin murheita, ettei sinun vielä tarvitse alkaa niitä käytökselläsi lisäämään!
Vaikeaa on kyllä lapselle sanoa, että isäs on sellainen paska, ettei sitä meinaa kestää!!!
Tehtyjä virheitä voi ja pitää hyvittää. Vahinkoja ei pidä panna kiertämään. Ryyppäämisestä pääsee eroon, mutta se on jo toisen jutun aihe.
sanonut tuon, olisin kysynyt tarkemmin, ja kyllä, se olisi lohduttanut minua itseni suhteen, sillä en voinut ymmärtää äidin salattua alakuloa muuten, kuin kuvittelin oman 14-vuotiaan murrosikäni häntä vetävän alas.
En ollut hänelle koskaan kiukutellut, mutta murrosiässä, kun itsekin on itsestään epävaarma, ja kun oli sellainen olo, ettei äiti ole minuun tyytyväinen, koska suree, niin silloin. Ei hän siitä mitään sanonut, yritti kai kestää vielä senkin, koska oli toivonut minun pääsevän lääkikseen.
Olen ehdottoman varma siitä, että totuuden puhuminen perheen sisällä on parasta.
mutta kun et sitä voi muuttaa enää, etkä koskaan olisi voinut korvata äidillesi miestä, joka ei ollut hänen rinnallaan, syistä joita et sinä, emmekä me voi tietää!
Hieman herättää minussa mietteitä, ettei kohdallasi olisi Oidipuskompleksi, tuo klassinen äitiin rakastuminen, kun niin samaistuit häneen.
Vaimoosi sinun pitäisi hellyytesi kohdistaa, enkä käsitä, ettet jo nyt, kun olet ymmärtänyt tilanteen pääse siitä irti! Kun kerran tiedät ettei syy ollut sinussa. Haloo....
Joka tapauksessa olet turhaan kiini menneisyydessä, jota et voi muuttaa enää. Eläppä omaa elämääsi, ja TEE siitä onnellinen! Sinustahan se on kiini:D Äläkä tee kärpäsestä härkästä, vaan toimi itse oikein. moikka ja voi jo hyvin:DDDDDD
Järeää tekstiä jälleen nim. Maalaismies.
Jos meillä kaikilla olisikin ollut se tämän päivän viisaus ja oppi lapsuudessamme, niin kuinka tasapainoista elämää me olisimme eläneetkään. - Ja tämän vuosituhannen lapsilla on taas samojakin ongelmia omassa lapsuudessaan vielä hurjan tekniikan ja tietoyhteiskunnan kehitys. - Mutta minusta kuitenkin on aika väärin ruveta osoittelemaan sormellaan ja syyttää kaikkia epäonnistumisia heidän syykseen. (Erikseen tietenkin on valitettavasti mieleltään sairaiden ja esim juoppojen lapset). Jokainen ihminen voi aikuisena tajuta, että omat vanhemmat eivät olleet aina oikeassa tai edes oikeudenmukaisia, vaan olemukseltaa sen oman aikansa yhteiskunnan kasvatteja. Itse voi aikuisena todellakin kehittää ja opiskella ja hakea vaikka apua, aivan kuten Ts sanoo - 'liikaa takertumatta menneeseen, jota ei voi enää toiseksi muuttaa'.
joten lopetan tähän.
En muistaakseni ole kertonut mitä sukupuolta edustan.
Veljeni terapeutti pitää pitkän psykoterapian jälkeen alkoholismin syynä "salailua perheessä".
Minä luulen hänen olevan oikeassa.
Kiitos vastauksista. Työviikko edessä.
Metsästä minä kyllä tykkään, vaan naurattaa minuakin, kun oletin murrosikäisen pojan kiekaisseen äänenmurroksessa:---Näin voi käydä... heippa
Viina ja joutilaisuus, se on seisova lammikko, jossa kutee kaikki maailman pahuus.
Itsekin tunnen aivan nykyaikana tuollaisen perheen, jossa äiti raataa ylitse voimiensa ja mies senkun ajelee pelipaikkoihin ja olut maistuu, vaimo hoitaa ettei liikaa söisi karamelleja kun on diabetes, mies on kuin pahainen lapsi ollut aina, joka ei ota vastuuta töistä eikä edes itsestään, vaan kaikki on vaimon tehtävänä. Sitten vielä nuo pelit ja sekin riippuvuus.
Ja äiti yrittää jo keski-ikäiseltä lapseltaan edelleen salata asiaa, vaikka tämä jo muuta tietä tietää totuuden.
myöskin sen ettei lapsikaan keski-ikäisenäkään voi kertoa omista asioistaan rehellisesti ja avoimesti niin kuin toivoisi ja niin kuin hyvä olisi!
Äitisi ei osannut osoittaa sinulle, etä olet hänelle rakas ja elämän tärkein ihminen.
Usein on niin, että ahdistunut ei saa sanottua. Hän on niin oman murheensa vallassa, ettei näe, että lasta pitää kannustaa ja osoittaa hänelle, että hän on rakas ja tärkeä.
Tunsit syyllisyyttä. Varmasti olisi helpottanut, jos äitisi olisi jaksanut kiittää sinua ja osoittaa sinulle lämpimät tuntensa.
Eihän hänen olisi tarvinnut koko sydäntään sinulle avata.
Mutta hän oli varmaankin niitä, joille oli sanottu, että "Itse olet osasi valinnut, älä valita". "Niin makaa kuin petaa". "Likapyykit pestään kotona."
Puhumattomuudesta tuli taakka hänellekin. Hänelläkään ei ollut ketään.
Luettuani nyt aloittajan purkauksen, salaisuuden, ja sitä seuraavat kommentit, tuntuu taas siltä, että kukahan palstalaisistamme on saanut 70 -väen "juksattua" pohtimaan olematonta ongelmaa. Ikäviä ovat tällaiset epäilyt, kun en ymmärrä edelleenkään, miksi jonkun tai joidenkin pitää esiintyä toisena kuin on.
Minun oikeudentajuni kun ei ymmärrä sitä, tuntuu pahalta, tällaisten näyttelijöiden kohdalla ei kaikki ole oikein reilassa.
Kohta taas joku "oikaisee" minua, että asiahan on tärkein, ei nikki. Ei se kuulkaas veikkoset ja siskoset aina niin ole. Minä en ainakaan tykkää petkuttajista, edes tunnetta siitä, että kukahan tässä taas vedättää.
Rehellisyyttä tuntuu painottavan omassa epärehellisyydessään aloittaja. Joka tapauksessa...aloittajan omat ongelmat ovat pahat, olipa hän "tosi" tai ei.
No, eipä tästä tarvitse sen suurempaa hälyä nostattaa, sanoinpahan sanottavani vain muitten joukossa.
ja olet siitä ylpeä että uskallat haukkua täysillä.
Elämäntapasi ovat aivan pöyristyttävät, mutta onneksi ne eivät minua haittaa eivätkä minulle kuulu. Nyt olen saanut tuntea 70 plus -palstan kamalimmat puolet ja ilolla pysyttelen poissa.
Teissä on myöskin näitä pahuudellaan rehvastelijoita. Varmaan luulet että ihailen sellaista. Hyvästi.
kas kun et jo sanonut, niin monta "paljastusta" ja saarnaa olet suustasi päästänyt. Kenen valtuuttama palstavahti olet ja vahdi omaa käytöstäsi yhtä tarkkaan! Sopii näitä kirjoituksia sinunkin sivuutella jos alkaa noin taas keittää! Lue vaan näitten valionikkien jutut.
näin äkkiseltään on parempi olla sanomatta mitään. Katotaan, onko ilta aamua viisaampi, vai miten se sanonta kuuluu.
Voin kuitenkin Aristoteleen päätelmän tähän kirjoittaa: "Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavaasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta,mikä ei ole." Voiko sen selvemmin enää sanoa.
Eipä ollut ilta viisaampi eikä aamukaan sen kummempi, että jotenkin olisin viisastunut vastauksissani. Viha on minulle mahdoton käsite....erilaisuus kyllä tuttua. Samalla tavalla ilmaisen sekä "mukavia" että "epämieluisia" asioita. Tänään ei mitenkään niin vitsailuaamu mielessäni, ihan tavallinen leppoisa aamu onneksi kuitenkin, ei kolotuksia kehossa eikä mielessä.
Pikkusen kuitenkin hymyilyttää tuo mainintasi minun elämäntavoistani...ihan tietäjäeukkoko oot, että pystyt täälläkin "näkemään" ihmisten elintavat. Onneksi olen sellainen kuin olen, ikävää, jos koet minutkin "pahuudella rehvastelijaksi." No, ehkä pääset selvemmille vesille ja elämä vielä opettaisi jotakin...sinullekin.
Vanhempien yhteiselämä oli riitaista ja yhden jos toisenkin kerran äiti nimitti isää niin, että saattoi hyvin olettaa tämän olleen vankilassa. Teon laadusta ei saatu selvää, mutta asia kyllä säilyi mielessä. Koskaan ei kyselty asiaa vanhemmilta, ei isältä itseltäkään äidin jo kuoltua.
Muuan äidin sukulaisista oli tosin kertonut asiasta eräälle lapsista.
Kun isän kuolemasta oli kulunut yli 15 vuotta, asia rupesi kiinnostamaan erästä lapsista. Eräästä arkistoasiakirjasta löytyikin maininta rangaistavasta teosta ja rangaistuksen päivämäärä (30-luvulla). Tältä pohjalta ruvettiin selailemaan kyseisen ajankohdan lehtiä tarkoituksena löytää uutinen teosta. Se löytyikin samoin kuin lyhyt uutinen oikeudenkäynnistä. Nykynäkemyksen mukaan kyseinen v'äärennysrikos olisi ensikertalaiselle, joka oli toiminut nuoruuden hölmöydestä, sakkoja, mutta tuolloin seurauksena oli alle vuoden vankeusrangaistus. Rangaistus, siis seuraamus teosta, ei ollut koivn pitkä, mutta seuraamus rangaistuksesta oli niin pitkä kuin toisen kuolemaan päättynyt yhteiselämä.
Mielessä on pyörinyt ajatus, olisiko sittenkin ollut oikein, että lapsille olisi kerrottu totuus vielä molempien vanhempien eläessä, kun isän elämä oli myöhemmin kuitenkin hyvin nuhteetonta.
Kertomassasi tapauksessa salaaminen tuntuu turhalta ja haitalliselta. Kun aikuistuneet lapset haluavat tietää totuuden ja sellainen on löydettävissä, niin miksi salata. Monesti, kuten tässäkin, rike jälkeenpäin ajatellen on pieni. Turha sellaisesta on elämän ikäistä taakkaa ottaa.
Lapsilta menee luottamus vanhempiin ja jompaan kumpaan vanhemmista,
jos selviää, että he ovat salanneet totuuden lapsilta.
Totuus voidaan laittaa pehmeään pakettiin, mutta se pitää aina kertoa.
On kysymys luottamuksesta.
Luottamus voi mennä vain kerran, sitä ei sitten enää ole.
silloin se menee myöskin muihin ihmisiin. Ehkä elämäänkin.
Tärkeä asia.
Erään tuttavaperheen isän elämäntapa on ollut tällainen, toivon vaimon heräävän
ja lopettavan melkein elämän pituisen salailun, joka varmaan on vienyt terveyttä mukanaan.
Jos rikkonut vanhempi kykenee muuttamaan elämäntapansa, luottamuksen voi palauttaa. Olen itse esimerkki. Havahduttuani juopotteluni aiheuttamista vahingoista, muutin elämäntapani täysin. Aloin elää toisin. En minä osannut muuten anteeksi pyydellä kuin teoilla.
Annoin ymmärtää vaimolleni ja lapsilleni, että hyvitän niin paljon kuin pystyn, mieluummin kaiken. Olen kolmisenkymmentä vuotta tehnyt sitä työtä. Luottamus on palautunut. Mielessäni on jopa käynyt, että ilman töppäilyjäni saattaisin olla kovempi heitä kohtaan heidän vaikeuksissaan. "Siperia" on opettanut.
ta joitakin ei.
Onko kysymys jääräpäisyydestä, "minoon aina oikeassa!"-asenteesta?
Vai onko kysymys älyn puutteesta, en tiedä.
Pelosta? ja huonosta itsetunnosta, häntä ovat sisaret kiusanneet lapsena.
Tuo, että uskaltaa tunnustaa tekemänsä virheet,
että pystyy pyytämään anteeksi tekemiään vahinkoja,
osoittaa ihmisen tason henkisesti olevan korkean ja lujan,
ja sen että pystyy nousemaan siitä erilaiseen, uuteen elämäntapaan,
sen katson osoittavan ihmisestä jotain todella hyvää.
Eipä ihme että luottamus on palautunut!
Onnittelen!
Kirjoitan ilman nikkiä nyt syystä taikka toisesta.
Vaikeista asioista puhuminen ei ole kaikille helppoa. Monilta puuttuu sanat ja kyky selkeään puheeseen, kun kyseessä on vakava ja ahdistava asia. Varmasti on vanhempia, jotka mielellään kertoisivat lapsilleen salaisuutensa, mutta eivät tiedä, miten. Ikinä ei voi etukäteen tietää kuinka toinen suhtautuu yllättävään paljastukseen. Kertoja saattaa joutua katumaan loppuikänsä, koska kuulija ymmärsi väärin tai kieltäytyi uskomasta.
Ei voi olla vain on-off-asennetta. Jokainen tapaus, jokainen perhe, ovat yksittäisiä, erilaisia ja erikoisia. Emme voi verrata. Emme voi tietää seurauksia. Siksi vaikeneminenkin voi olla vakaan harkinnan tulosta.
Ymmärtäväinen suhtautuminen on parhain tapa selviytyä. Osaammeko?
Itsekin sanot, että korotit ääntäsi falsettiin monissa yhteyksissä. Äitisi pelkäsi, ettei siihen tulisi lainkaan loppua, jos kertoisi perimmäiset syyt ahdistukseensa. Luottamus puuttui.
Tiedätkin, että hän halusi suojella sinua ymmärtämättä, että salaaminen aiheutti sinussa ahdistusta.
mutta toisesta tuttavastani tiedän,
että salaamisen aiheuttama ahdistus on suoraan siirtynyt äidistä lapseen lapseen.
Paljastaminen pehmentäen ja issänkin lapsuutta sekä hänen sisariaan valottaen
voisi tuoda suuren helpotuksen lapselle.
Uskon että luottamuksen palaaminen olisi silti vaikeata.
Muistan äitini suunnattomia kärsimyksiä jouduttuamme lähtemään evakkoon. Olin silloin 8v. Näin kuinka hän kärsi, mutta en ottanut itselleni hänen vaikerrustaan. Myöhemmin, ollessani noin 16v. hän kertoi minulle joskus isäni uskottomuudesta. Olin lähinnä kiusaantunut.
Minulle isä oli kiva kaveri. Urheilimme yhdessä, hän opetti minulle autolla ajoa, oli kaikin puolin ymmärtäväinen ja humaani. Heidän ongelmansa eivät kuuluneet minulle.
Lasten oma maailma pelastaa heidät vanhempiensa vaikeuksista. Kun oikein ajattelen tätä asiaa, väittäisin ettei lapsia pidä sekoittaa vanhempiensa huoliin. Ei ainakaan vaatia ratkaisijaksi tai lohduttajaksi.
aiheuttamia ongelmia, peliriippuvuutta ja vieraitten naisten perään kuolaamista?
Ei mitenkään.
Äiti ei myöskään, kohtalo antoi hänelle kovan osan täällä maailmassa. aei ihme jos on ahdistunut ja paha olo raataessaan yksin.
Lapselle pitäisi sanoa, että minun ahdistukseni ja suruni eivät johdu sinusta! Sinua minä rakastan aina!
Sitä tarkoitin.
Jos lapsi sitten kysyy, mistä ne voivat sitten johtua, niin kyllä voi kertoa, mistä on kysymys. Mutta sinä olet O.K.,ollaan iloisia , sinä ja minä!