olenkohan ainoa sijari Suomessa, joka ihanasta lapsesta huolimatta on joskus aivan poikki. Sijoitus alle kouluikäisen lapsen kanssa on jatkunut puolisen vuotta ja kamppailu on päivittäistä edelleen. Paljon hyvääkin on ja lapsi mennyt eteenpäin, mutta joskus palaa pinna totaalisesti.
Lapsi on ns. rajaton eli tottelevaisuus tuottaa ongelmaa; samoista asioista saa sanoa koko ajan. MIten te muut hillitsette itsenne, mikä tehoaa lapseen? Muutaman kerran olen ollut ihan poikki ja sanonut lapselle, että jos ei homma lähde sujumaan, hän saa mennä takaisin vastaanottokeskukseen. Voisin lyödä itseäni nekkuun saman tien ja olen pyytänyt lapselta anteeksi.
Silti harmittaa ja tiedän tehneeni väärin... Olenko ainoa, onko ketään muuta erehtyväistä? Ja kuitenkin, poika on ihana lapsi ja haluan hänen parhaakseen tehdä asioita!
Lapsi on ns. rajaton eli tottelevaisuus tuottaa ongelmaa; samoista asioista saa sanoa koko ajan. MIten te muut hillitsette itsenne, mikä tehoaa lapseen? Muutaman kerran olen ollut ihan poikki ja sanonut lapselle, että jos ei homma lähde sujumaan, hän saa mennä takaisin vastaanottokeskukseen. Voisin lyödä itseäni nekkuun saman tien ja olen pyytänyt lapselta anteeksi.
Silti harmittaa ja tiedän tehneeni väärin... Olenko ainoa, onko ketään muuta erehtyväistä? Ja kuitenkin, poika on ihana lapsi ja haluan hänen parhaakseen tehdä asioita!
Vastaukset 6
Vanhimmat
sijareista on.Lopettaisivat hommansa mutta saavat niin paljon rahaa ettei lapsi koskaan pääse oman äidin luo,sinä olet vieras ihminen lapselle aina.
epäpäteviä sijareita.Minun lastani pidettiin savossa sellaisella hullulla 5v.kunnes sossut nopeasti hakivat pois.Sitä ennen eivät uskoneet mitä siellä tapahtuu.4 lasta hänelta jo oli viety,ja jäljelle jäävät eivät saa tavata lapsiaan lainkaan 3 eri perheestä ne lapset.
liian ankara itsellesi. Taipaleenne on vasta alussa ja sijoitus kestänyt melko vähän aikaa. Ihan tosi, kyllä minullakin välillä ovat keinot aivan lopussa sijaislapsen kanssa. Hänen kanssaan elämistä ei missään tapauksessa voi verrata biolapsen kanssa olemiseen. vauriot ovat suuret henkisellä puolella. Vaikka täällä yleisesti annetaan kuva häijysti erotetuista perheistä ei se _yleensä_ pidä paikkaansa. meidänkään tytön äidistä ei ole kuulunut 1.5 vuoteen mitään.
Tietysti kiukkupäissään sanottuja kertomiasi kommentteja kannattaa välttää, mutta kyllä niistä yli päästään. Sinähän olet lapsen kanssa _koko_ ajan, ei se helppoa ole!
Kyllähän kaikki vanhemmat väsyvät hetkittäin omiin lapsiinsakin, samalla tavalla, ja ehkä vielä helpommin sijaislapsiin joilla on menneisyys mukanaan ja kun molemmat vasta opettelevat sitä yhteistä elämää.
Koita keksiä keinoja joilla purkaa turhautumista, mikä sitten sinulla auttaakaan. Mulla ei ole sijaislapsia mutta näin äitinä käytän itselleni sellaista keinoa kun pinna alkaa palaa: kuvittelen että minua videioidaan, siis sitä miten asian hoidan. =)
Tsemppiä, toivottavasti teillä on lapsen kanssa yhdessä myös sellaista tekemistä/arkea, joissa saat häntä kehua, yleensä se kehuminen auttaa enemmän kun komentaminen.
Tosiaan, älä ole liian ankara itsellesi, tunti ja päivä kerrallaan, eiköhän se siitä, parhaasti yrittäen.
Itse olen lähes samassa tilanteessa kuin sinä, ongelmat samoja. Toistan, toistan ja toistan ja toista samoja asioita 100 kertaa uudelleen, silti lapsi koettelee rajoja kokoajan. Kun lapsi on ollut viikonloppulomalla urakka on hirvittävä seuraavalla viikolla!
Lapsi on aivan ihana ja hoenkin itselleni, ettei ole hänen vikansa, ettei ole oppinut ymmärtämään vielä mikä on oikein ja mikä väärin eikä ole oppinut luottamaan aikuisiin. Keväästä asti lapsi on seurannut minua paikasta toiseen, takertunut, en pääse yksin viemään edes roskapussia saatika vessaan. Eteenpäin mennään pienen pienin askelin. :) VOIMIA JA JAKSAMISTA!!! Onneksi on niitä hyviä päiviä ja hetkiä!
Juuri rajojen asettaminen tämän lapsen kohdalla on hankalaa; välillä tuntuu ettei mikään pure, koska lapsi ei oikein mistään välitä. Lyhyitä aresteja kokeilimme jonkin aikaa, mutta ne tuntuivat kiihdyttävän kaverin sellaiseen raivoon, ettei hän ole turvassa edes itseltään. Nyt olemme asiantuntijan neuvosta pyytäneet lasta leikkimään omassa huoneessaan ovi auki. Tämä tuntuu tehoavan hieman ja poika vaikuttaa rauhallisemmalta tullessaan takaisin. Tosin eihän lasta voi tunti kaupalla huoneessakaan pitää.
Hyviä hetkiä, helliä iltatuokioita ine olemme järjestäneet ja puolin ja toisin niistä iloa tuntuu olevan.
No joo, onneksi meillä on hyvä työnohjaus ja terapiakin on alkamassa, joten toivottavasti tästä eteenpäinkin rämmitään!
On mukava kuulla, että on _joku_ muukin, jolla kortit välillä hakusessa.