HS:ssa on 22.8. julkaistu kohuartikkeli kertoo oikeusasiamiehen toiminnasta suurin piirtein sen kuvan, minkä oikeusasiamies haluaakin toiminnastaan julkisuuteen antaa. Esimerkkeinä on esitelty tapauksia, joissa kiistatta on ollut kysymys vakavista epäkohdista viranomaistoiminnassa. Valitettavasti oikeusasiamiehen yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää hoidetaan leväperäisesti, virkamiehiin perusteettoman ylimielisesti suhtautuen ja tehtaillen populistisessa hengessä päätöksiä, joiden ainoa merkitys on se, että voidaan todeta, että jotain on tehty. Näin ei tarvitsisi eikä saisikaan olla.
Esimerkkinä oikeusasiamiehen leväperäisestä toiminnasta ovat kanteluasiat, joissa kansalaisten oikeudellisessa asemassa on vakavia epäkohtia puuttuvan, vanhentuneen tai ristiriitaisen lainsäädännön vuoksi ja oikeusasiamies toteaa itsekin lainsäädäntötoimet välttämättömiksi. Näissä tapauksissa ei vaivauduta valvomaan lainsäädäntötoimenpiteiden käynnistymistä, vaikka tyyppitapauksia käsitellään toistuvasti, vaan epäkohta todetaan kerran toisensa jälkeen mahdollisesti vielä lakia soveltaville virkamiehille tyhjänpäiväisesti räksyttäen. Toinen esimerkki on selkeiden resurssipuutteiden aiheuttamien epäkohtien rehellinen myöntäminen, huomiominen kanteluratkaisuissa ja riittävän tehokas uutisointi. Mediaa nimittäin voitaisiin käyttää rakentavaan tiedotustoimintaan pelkän oman toiminnan kehumisen sijaan.
Oikeusasiamiehen tulisi ryhtyä selvittämään kantelun kohteena olevia epäkohtia asiallisesti eikä virkamiehiin ylimielisesti ja röyhkeästi vanhanaikaisen "sisäisen tarkastuksen hengessä" suhtautuen. Sama koskee myös viranomaisissa tapahtuvaa muuta tarkastustoimintaa. Virkamiehet nimittäin ovat asiantuntijoita omalla alallaan ja asioiden vuorovaikuttava selvittäminen toisi enemmän esille seikkoja, jotka pelkiksi mielipiteen ilmauksiksi jääviä nuhteluita enemmän edistäisivät kansalaisten aseman kohentumista. Valitettavasti oikeusasiamiehen kansliassa työskentee henkilöitä, jotka eivät ole asenteiltaan ja tietotasoltaan tehtäviensä tasalla ja ovat tietoisia siitä, heidän toiminnastaan laillisuusvalvontaa harjoittavina virkamiehinä ei tehdä kanteluita - silloinkaan kuin pitäisi.
Esimerkkinä oikeusasiamiehen leväperäisestä toiminnasta ovat kanteluasiat, joissa kansalaisten oikeudellisessa asemassa on vakavia epäkohtia puuttuvan, vanhentuneen tai ristiriitaisen lainsäädännön vuoksi ja oikeusasiamies toteaa itsekin lainsäädäntötoimet välttämättömiksi. Näissä tapauksissa ei vaivauduta valvomaan lainsäädäntötoimenpiteiden käynnistymistä, vaikka tyyppitapauksia käsitellään toistuvasti, vaan epäkohta todetaan kerran toisensa jälkeen mahdollisesti vielä lakia soveltaville virkamiehille tyhjänpäiväisesti räksyttäen. Toinen esimerkki on selkeiden resurssipuutteiden aiheuttamien epäkohtien rehellinen myöntäminen, huomiominen kanteluratkaisuissa ja riittävän tehokas uutisointi. Mediaa nimittäin voitaisiin käyttää rakentavaan tiedotustoimintaan pelkän oman toiminnan kehumisen sijaan.
Oikeusasiamiehen tulisi ryhtyä selvittämään kantelun kohteena olevia epäkohtia asiallisesti eikä virkamiehiin ylimielisesti ja röyhkeästi vanhanaikaisen "sisäisen tarkastuksen hengessä" suhtautuen. Sama koskee myös viranomaisissa tapahtuvaa muuta tarkastustoimintaa. Virkamiehet nimittäin ovat asiantuntijoita omalla alallaan ja asioiden vuorovaikuttava selvittäminen toisi enemmän esille seikkoja, jotka pelkiksi mielipiteen ilmauksiksi jääviä nuhteluita enemmän edistäisivät kansalaisten aseman kohentumista. Valitettavasti oikeusasiamiehen kansliassa työskentee henkilöitä, jotka eivät ole asenteiltaan ja tietotasoltaan tehtäviensä tasalla ja ovat tietoisia siitä, heidän toiminnastaan laillisuusvalvontaa harjoittavina virkamiehinä ei tehdä kanteluita - silloinkaan kuin pitäisi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.