Niin tarviiko sitä passia Viroon 1.5. alkaen vai ei?
Passi-asiaa
reissari
82158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samaa meikäläinen tässä pohtii ja tulin juuri sitä täältä utelemaan. Nähtävästi joku kerkesi ensin.
Lähtö ois perkele 5. päivä ja passi meni vanhaks jo vuonna yks tai kaks enkä kerenny uutta hommata. Matkatki jo maksettu ja kaikki. Kyllä ketuttaa jos ei pääse, pitää siis mennä salaa.
Rajavartiolaitos muistuttaa kansalaisia siitä, että vaikka Viro 1.5.2004 lukien liittyy Euroopan unioniin, vaaditaan sinne matkustettaessa edelleen voimassa oleva matkustusasiakirja. Viranomaiset suosittelevat, että mukana kannattaa pitää passi, vaikka henkilökortti hyväksyttäisiinkin matkustusasiakirjaksi. EU/ETA-valtioiden kansalaisille on rajanylityspaikoilla omat merkityt kaistat. Käytäntö muuttuu siten, että passeja ei enää leimata. Viron mukaan Suomen kansalaisella on matkustaessaan maasta oltava passi. Pohjoismaihin saa kuitenkin matkustaa ilman passia. Asetuksessa matkustusoikeuden osoittamisesta eräissä tapauksissa säädetään, mihin maihin Suomen kansalainen saa matkustaa käyttäen matkustusasiakirjana passin sijasta henkilökorttia. Sisäasiainministeriö valmistelee parhaillaan asetuksen muutosta, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2004. Sen jälkeen voi Suomen kansalaiselle 1.3.1999 jälkeen myönnetyllä, voimassa olevalla henkilökortilla matkustaa myös uusiin EU-maihin, jotka ovat Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Kypros ja Malta. Asetusmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2004.
Saapa sitten nähdä, jääkö reissu tekemättä. No, onhan tuo jo koluttu läpi, mutta olisi kiva käydä. Miehen passi meni vanhaksi tän kuun alusta eikä uusi ole vieläkään tilauksessa. Toukokuun toka viikolla ois mahdollisuus käydä, jos meinataan. Mutta kiitos tiedosta.
Virolla on ollut se käytäntö tietääkseni, että passin pitää olla muutaman viikon tai kuukauden voimassa matkan alun jälkeen. Siis jos esim. passi menee vanhaksi parin viikon päästä, niin voipi olla turha yrittää rajan yli.
Ei taida asetus ihan parissa päivässä valmistua, että pitää ostaa pikapassi, jos meinaa rajan yli päästä.
Minulla on kyllä se tieto ettei Viroon kohdistuvissa matkoissa tarvitse passin olla voimassa kuin maasta poistumis päivään asti...
...se onkin kai enemmän uskon asia. Siis että uskooko tullimies selityksiisi. Milläs sen todistat ja vakuutat, että juu tottakai olen tulossa takaisin silloin ja silloin.
No tämä on tietysti lähinnä teoreettista suuren turistijoukon osalta. Onhan heillä lähes aina paluumatka jo valmiiksi maksettuna. Mutta on kaikenlaista kulkijaa rajalla, joiden suunnitelmista ei tiedä.
Varmempaa ja helpompaa kuitenkin aina on pitää matkustusasiakirjat kunnossa.
Älä jarruta jonossa. Pidä paperi ajantasalla.
Nyt vain passi näytetään -ei leimata. Myöhmemmin kuvallinen kenkilökortti. Passiasiassa kannattaa soittaa suoraan Helsingin
poliisilaitoksen lupayksikköön Pekka Koivulle, puh. (09) 189 3385.
Uusi henkilökortti on voimassa viisi vuotta, maksaa 40 euroa ja on
samannäköinen kuin vanha sähköinen henkilökortti. Lisätietoja henkilökortista
voi kysyä, puh. (09) 189 3125.
Passilla pääset Viroon 100% varmasti ja sujuvasti.
Viroon pääsee myös, jos matkustusasiakirjana on ns. uudenmallinnen henkilökortti. Muistaakseni tämä uusi henkilökortti on tullut käyttöön tossa hippu ennen vuotta 2000.
Ainoastaan nämä kaksi matkustusasiakirjaa päästävät sinut maahan sisään. Ajokortilla tai nortsilla henkkarilla ei ole toivoa..