Miten opettaisin koiralle SEIS -käskyn?
Meillä on parivuotias kotikoira, joka osaa käskyjä kotiin ja normaaliin lenkkeilyyn ihan ok. Se osaa esim. odottaa pitkänkin aikaa. Itse asiassa meillä odota -käskyä on käytetty sekä odottamiseen esim. ennen ruuan/lelun ottamista, ennen kuin koira saa tulla sisään ovesta, ennen kuin koira kutsutaan minun mennessäni nurkan taakse jne. Koira odottaa tosi hyvin, mutta se saattaa kääntyä katsomaan, liikahtaa hieman tmv.
Haluaisin sen ymmärtävän ja oppivan myös SEIS -käskyn, niin että se todella jäisi yhteen paikkaan eikä liikahtaisi mihinkään.
Oppiiko koira seis:in, jos vain pysäytän sen lenkillä ja sanon seis, kun se on paikallaan? Vai mikä tekniikka toimisi?
Kiitän jo nyt avusta.
Meillä on parivuotias kotikoira, joka osaa käskyjä kotiin ja normaaliin lenkkeilyyn ihan ok. Se osaa esim. odottaa pitkänkin aikaa. Itse asiassa meillä odota -käskyä on käytetty sekä odottamiseen esim. ennen ruuan/lelun ottamista, ennen kuin koira saa tulla sisään ovesta, ennen kuin koira kutsutaan minun mennessäni nurkan taakse jne. Koira odottaa tosi hyvin, mutta se saattaa kääntyä katsomaan, liikahtaa hieman tmv.
Haluaisin sen ymmärtävän ja oppivan myös SEIS -käskyn, niin että se todella jäisi yhteen paikkaan eikä liikahtaisi mihinkään.
Oppiiko koira seis:in, jos vain pysäytän sen lenkillä ja sanon seis, kun se on paikallaan? Vai mikä tekniikka toimisi?
Kiitän jo nyt avusta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Oppiiko koira seis:in, jos vain pysäytän sen lenkillä ja sanon seis, kun se on paikallaan? Vai mikä tekniikka toimisi?..
Helposti oppii. Aloita opettaminen ulkoillessa siis missä tarvitset pysähdystä. Suojatiet, ennen ovia jne. ihan missä vain. Pysähdy aluksi itse myös ja etene vasta kun pysähdys on "takaraivossa" koiralla. En tiedä käytätkö lenkillä eteen käskyä hihnassa vai et, mutta edetä voit niin, että laske hihna ..käsky..ja kävele ohi aluksi maltilla, jos koira liikkuu toista ja lisää käsitehoste.(myös se määrätietoisuus)
Ajoitus. kun "kävelet" ohi niin älä anna koiran odottaa aluksi liian kauan, vaan heti, kun koira pysähtyy toivomallasi tavalla niin sivulle (kävelyliikkeestä) toista, toista eri paikoissa jne.
Metsässä voit "pysäyttää" koiran aina hetkeksi, jos vapaana on ja vapauttamalla sen käskystä (vapaa) jne.
Itselläni se menee stop (pysähdys ja pakallaan olo kunnes menen koiran luokse)Tätä käytän vain "pahoissa tilanteissa" jossa vaadin ehdotonta paikallaan oloa. Seis taas on rennompi pysähdys, jota käytän yleisesti.
"siviilissä" käytän luokse tulossa pelkkää koiran nimeä. Muita käytän muualla, kun odotan niiltä (käskyiltä) toisenlaista reaktiota tai toiminta tapaa.
Samoin "siviilissä" käytän mahdollisimman vähän eri komentoja (sanoja) mutta ne vähät pitää toimia.
Käsky seis olisi hyvä olla etupainotteinen (SE-is) Sana on yleensä ihmiselle muistisääntö jostain, mutta koira reagoi yleensä jo etupainotteisiin. Muista sanojen "painoarvo" ja se miten usein sekä missä tilanteessa ja miksi sitä käytät. (johdonmukaisuus)
Tämä vain oma näkemykseni ja toimintatapani.
ylempää kysymystä en ymmärtänyt.
Kiitos viestistä. Se auttaa hyvin.
Sitä vielä jäin miettimään, että ymmärtääkö koira sen eron mitä tarkoitan odota-käskyllä ja seis-käskyllä? Siis kun nyt odottaa hienosti aina kun käsketään, mutta siinä saattaa silti liikkua, kääntyä katsomaan tai muuta sellaista. Nyt haluaisin seis-käskyllä, ettei liikahtaisi yhtään. Ymmärtääkö koira näiden eron vai meneekö sekaisin, kun nyt alan sanoa seis, kun opetan sitä enkä enää odota.
Haluaisin opettaa tuon seis-jutun ihan sen takia, että tuttavani koira pysähtyi sen avulla eikä jäänyt auton alle. Kuultuani tämän jutun tajusin, ettei meillä ole käskyä, jolla koira todella jämähtäisi paikalleen. Voisin huutaa auton tullessa odota! ja se pysähtyisi, mutta en voi olla varma, etteikö se kuitenkin ottaisi muutamaa askelta ja nehän voisivat vaaratilanteessa olla ratkaisevia.
Sorry pitkä sepustus. Toivottavasti sai kuitenkin selvää, mitä ajan takaa.
omistajat usein sekoilee ja käyttävät toista käskyä kun pitikin käyttää toista ja sitten koira onkin taas sekaisin. Suosin ite mahdollisimman yksinkertaisia ja yleisiä käskyjä.
"että ymmärtääkö koira sen eron mitä tarkoitan odota-käskyllä ja seis-käskyllä?...Nyt hieman tarkkuutta.
Huomaatko. Käytät "odota" sanaa käskynä, jota se ei voi olla tai kannata. Tuota sanaa käytetään yleensä lähinnä puheen muodossa. Eikö niin. Käskyä käytetään vain, kun vaaditaan jokin/jotain, muuten teho hiipuu. Käsky on myös turvallisuus kysymys, kuten esimerkissäsi mainitsit.
Opettele koirallesi kunnolla puhetta puhu siellä puhu täällä pääasia, että puhut. Koirasi oppii helposti kuuntelemaan ja huomaamaan siitä eri asioita sekä tuo koiran ja sinun välillesi tarvittavan kontaktin, joka on koiralle varsin välttämätön, jotta pystyisi kunnolla seuraamaan sinun mielialoja ym.lähinnä sen tasaisuutta.
Koira on rennompi, kun tietää sinusta, että kaikki oukei. Käytä tasaista ääntä (rentoa) kiristä joissain asioissa tarvittaessa, mutta muista palautua heti "rentoon" äänen sävyyn.
Säästä voimakkaammat ilmaisut tilanteisiin, jossa niitä tosissaan tarvitset.
Muista kun puhut, niin aivan sama mistä, kun koira ei puhetta ymmärrä. Mutta äänestä osaa tulkita aika paljon itselleen tärkeitä asioita. (viestintä)
Kun tämä puheasia on hanskassa ja se on johdonmukaista eli koira pystyy"lukemaan sitä" sekä pystyy luottamaan siihen eri tilanteissa. Tulet huomaamaan, että käskyt jäävät taka-alalle, käytön vähyydestä. (arkielämä)
Monet "ongelmat" koiralle muodostuu siitä, että viestintä on puutteellista tai ristiriitaista