Hei!
Haluaisin tietoa ja kokemuksia JÄMTLANNINPYSTYKORVISTA. Olen 18- vuotias tyllerö ja minulla on ennestään 4,5v beagleuros. Nyt isäni haluaa itselleen jämtin pennun hirvikoiraksi. Ensimmäinen tsekkaus on jo käyty tekemässä. Mutta koska isäni on töissä, pennun opetus "yhteiskuntakelpoiseksi" jää pääosin minulle. Ainahan on niin että se ensimmäinen oma koira on aina ns. harjoituskoira, eli silloin virheistään oppii ja on viisaampi toisen koiran kanssa. Mutta tämän rodun ollessa minulle täysin uusi, tarvitsisin neuvoja että tästä koirasta saataisiin kunnollinen ja omistajastakin onnellinen.
Koska koira tulee olemaan huomattavasti isompi kuin meidän pikkubeagle, on tärkeää ettei hän hypi vasten. Kertokaa siis hyviä keinoja opastaa koira jo pennusta olemaan kiltisti. Onko paras tapa vain huomiotta jättäminen vai kannattaako myös kieltää äänellä? Samoin turhan päiten haukkuminen, onko siinä sumutepullo käytännöllinen ja tehokas? Toivon. että koirasta ei tule arkaa (tietenkään) ja toivon myös ettei hän ole alunperin luonteeltaan arka. Koiran koosta johtuen on myös tärkeää ettei koira vedä hihnassa.. Beaglelle opetin asian niin että pysähdyin itse aina kun hihna kiristyi ja kävelin muutaman askeleen taaksepäin niin ettäkoira kiinnitti huomion minuun ja tuli perässä. Kun koira oli ilmeisesti ymmärtänyt asian mutta tavansa mukaan unohti sen ajoittain :) niin aina hihnan kiristyessä nykäisin hihnaa niin että koira sen huomasi ja sanoin ilkeästi "ei vedä". No joo, tämä toimi, mutta millaisia kokemuksia on erityisesti jämteistä? Ovatko kovapäisiä yms. ? Meidän pentu on uros, ja kasvaa yllättävän isoksi (ainakin näin pienempien koirien ystävänä).
Meillä ei ole ennemmin ollut kahta koiraa kerralla, joten tämänkin asian suhteen tarvitsen opastusta :).. Tulevatko nämä kaksi urosta selviämään keskenään samassa häkissä, vai tuleeko tappelua? Toki se riippuu paljon koirien luonteesta, mutta uskon että ainakin beaglen puolelta asia oln kunnossa, koira on hyvin seurallinen eikä aloita tappelua vaan heiluttaa häntää ja haastaa mielellään painiin. Tosin vastustajan ollessa paljon isompi ja alakynteen jäädessään yleensä alistuu herkästi ja kokiessaan tilanteen uhkaavaksi sitten voi ärähtää.. mutta ei koskaan ole murissut toisille koirille, ainoastaan haukkunut muttei sitäkään vihamielisesti. Tosin poika joskus kuvittelee omistavansa koko tienoon, kuseksii ja raapii maata.. :)
Että tällaisia vekkuleita meillä. Toivotavasti saan vastauksia, sillä täytyy myöntää ettei isäni paljon koirapsykologiasta tajua, muttei ymmärrä ettei koirasta tule koiraa jos se istuu häkissä päivät pitkät.
Toivon asiallisia vastauksia ja etenkin kokemuksia jämteistä.
Haluaisin tietoa ja kokemuksia JÄMTLANNINPYSTYKORVISTA. Olen 18- vuotias tyllerö ja minulla on ennestään 4,5v beagleuros. Nyt isäni haluaa itselleen jämtin pennun hirvikoiraksi. Ensimmäinen tsekkaus on jo käyty tekemässä. Mutta koska isäni on töissä, pennun opetus "yhteiskuntakelpoiseksi" jää pääosin minulle. Ainahan on niin että se ensimmäinen oma koira on aina ns. harjoituskoira, eli silloin virheistään oppii ja on viisaampi toisen koiran kanssa. Mutta tämän rodun ollessa minulle täysin uusi, tarvitsisin neuvoja että tästä koirasta saataisiin kunnollinen ja omistajastakin onnellinen.
Koska koira tulee olemaan huomattavasti isompi kuin meidän pikkubeagle, on tärkeää ettei hän hypi vasten. Kertokaa siis hyviä keinoja opastaa koira jo pennusta olemaan kiltisti. Onko paras tapa vain huomiotta jättäminen vai kannattaako myös kieltää äänellä? Samoin turhan päiten haukkuminen, onko siinä sumutepullo käytännöllinen ja tehokas? Toivon. että koirasta ei tule arkaa (tietenkään) ja toivon myös ettei hän ole alunperin luonteeltaan arka. Koiran koosta johtuen on myös tärkeää ettei koira vedä hihnassa.. Beaglelle opetin asian niin että pysähdyin itse aina kun hihna kiristyi ja kävelin muutaman askeleen taaksepäin niin ettäkoira kiinnitti huomion minuun ja tuli perässä. Kun koira oli ilmeisesti ymmärtänyt asian mutta tavansa mukaan unohti sen ajoittain :) niin aina hihnan kiristyessä nykäisin hihnaa niin että koira sen huomasi ja sanoin ilkeästi "ei vedä". No joo, tämä toimi, mutta millaisia kokemuksia on erityisesti jämteistä? Ovatko kovapäisiä yms. ? Meidän pentu on uros, ja kasvaa yllättävän isoksi (ainakin näin pienempien koirien ystävänä).
Meillä ei ole ennemmin ollut kahta koiraa kerralla, joten tämänkin asian suhteen tarvitsen opastusta :).. Tulevatko nämä kaksi urosta selviämään keskenään samassa häkissä, vai tuleeko tappelua? Toki se riippuu paljon koirien luonteesta, mutta uskon että ainakin beaglen puolelta asia oln kunnossa, koira on hyvin seurallinen eikä aloita tappelua vaan heiluttaa häntää ja haastaa mielellään painiin. Tosin vastustajan ollessa paljon isompi ja alakynteen jäädessään yleensä alistuu herkästi ja kokiessaan tilanteen uhkaavaksi sitten voi ärähtää.. mutta ei koskaan ole murissut toisille koirille, ainoastaan haukkunut muttei sitäkään vihamielisesti. Tosin poika joskus kuvittelee omistavansa koko tienoon, kuseksii ja raapii maata.. :)
Että tällaisia vekkuleita meillä. Toivotavasti saan vastauksia, sillä täytyy myöntää ettei isäni paljon koirapsykologiasta tajua, muttei ymmärrä ettei koirasta tule koiraa jos se istuu häkissä päivät pitkät.
Toivon asiallisia vastauksia ja etenkin kokemuksia jämteistä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jämtlandin pystykorvat ovat hyvin "kilttejä" ja tottelevaisia ainakin pystykorvamittapuulla. Pentu kiintyy hyvin vahvasti omistajaansa, mutta on usein niin utelias, että pitää parikertaa kometaa ihan kunnolla, jos haluaa päästä johonkin... Varsinkin nartuilla luonne tuppaa olemaan aika itsekeskeinen, ja (vaikka jämtit eivät ole lainkaan agressiivisia) narttu saattaa kulkea pentuiästä päästyään nokkapystyssä eikä usein alistu toisille koirille. Jämti osoittaa miä suurinta nöyryyttä ja rakkautta vahvaa ja rauhallista ihmistä kohtaan, eikä usein hyljeksi vieraitakaan (tämä on hyvin paljon kiinni yksilöstä: toiset osoittavat lämpimät tervetuliaiset kaikille jotka tulevat liian lähelle, toiset taas käyttäytyvät pidättyväisemmin vieraiden seurassa). On HYVIN TÄRKEÄÄ että jämti saa pennusta saakka asiaankuuluvaa opetusta (kaupunkikoiralle tottelevaisuutta ja metsästykseen käytettävälle metsästystä) vaikka sitä ei olekkaan aina niin helppo motivoida. ÄLÄ KÄYTÄ NAMUPALOJA KOIRAN OPETTAMISEEN. Jämtin on erittäin tärkeä oppia, että luoksetulo tai paikallapysyminen on ehdoton käsky, eikä temppu josta saa namin. Jämtlandinpystykorvat osaavat ruveta kuuroiksi halutessaan. Kaikki kaupunkikoirat pitäisi opettaa olemaan esim. lähtemättä jäniksen perään. Jämteille tämä on huomattavan helppoa verrattuna esim noutajiin, koska ne eivät ole pienriistakoiria.Kun olet huutanut äänesi käheäksi, eikä koira kuuntele, kannattaa kokeilla lähes aina toimivaa keinoa jämteihin: Naksutin. Käytin itse pitkään sellaista tapaa, että jos koira ei totellut, napautin itseäni risulla takkiin, jolloin kuului terävä napsahdus. Tuollainen terävä ääni saa nopeasti koiran mielenkiinnon ja koirani oppivat milloin olen tosissani. Jämtlandinpystykorvaa saa joskus (varsinkin pentuna) ojentaa oikein kunnolla koska lellittynä nämä koirat ovat aivan KAUHEITA, mutta koskaan ei saa lyödä koiraa, tai edes läpsäyttää koska sen koira kokisi suurena loukkauksena. Jämti voi loukkaantua verisesti myös, jos siihen ei kiinnitetä huomiota tai johonkuhun muuhun kiinnitetään enemmän huomiota kun siihen ja usko pois aikuinenkin koira panee sinut huomaamaan itsensä (esim syömällä kaikki kirjasi tai jonkun arvokkaaksi huomaamansa esineen) Tavallisesti koira kunnioittaa pentuiän jälkeen niitä esineitä, jotka huomaa olevan tärkeitä. Kun esimerkiksi lähdin kerran jämtinarttumme kanssa ulos, ja se oli aivan riemuissaan. Minulla oli kuitenkin kamala kiire, joten tein vain nopean 15 min lenkin. Tästäkös koirani suuttui ja kotiin tultuani havaitsin 20 000 mk puuhuiluni pureskelluksi!
Toinen tärkeä juttu on se, että jämtin on saatava pennusta asti mahdollisimman paljon erilaisten koirien seuraa. "Ihmislaumansa " lisäksi koiran täytyy saada muodostaa kiinteä tuttavuus (jo pentuna) johonkin "Koiralaumaan". Paras vaihtoehto olisi koirapuiston vakiasiakkaat, tai koirakoulun kumppanit (tämä lisää samalla motivaatiota oppia) Yksin tai kaksinkin varttunut jämti saattaa ruveta aggressiiviseksi muita koiria kohtaan ylenmalkaisen oman ihmisen ja reviirinvartioimisviettinsä takia. Laumassa varttunut koira on avoimempi ja arvostaa muita koiria. Jämti haukkuu usein paljon, mutta harvoin on vihamielinen. Tutuiksi ilmeiksi muodostuu yleensä nirppanokkaisuus ja turhautuneisuus kun jokin ei mene niinkuin koira ITSE haluaa. Jos oppimisympäristö on vakaa ja rauhallinen, koira saa pennusta saakka kontakteja, arvostaa ihmisiä (jota se tekee aina) ja tietää rajat on se mitä rakastavin, uteliain, rohkein ja ennenkaikkea huvittavin otus maan päällä. Jämtlandin pystykorvasta on vaikea tehdä arkaa koiraa paitsi silmittömän väkivallan kautta, mutta rohkeutta, sydäntä ja uhkarohkeuttakin löytyy...
Olihan tuossa viestissä paljon asiaa, mutta myös liian paljon ns. yleistystä. Kun ottaa jämptin ei ikinä voi ola varma mitä saa. Itselläni on kokemusta todella monenlaisista jämpteistä. Jämptihän on yleisesti ottaen itsepäinen, jossain määrin omahyväinen, luotettava ja erittäin sisukas koira. Mutta kaikki tämä on tapaus kohtaista. Itselläni on tällä hetkellä 2 vuotias uros, jonka itsepäisyyttä ei edes ammatti-ihmiset saa kitketty pois. Mutta juuri siksi se onkin niin kiehtovaa. Voisi sanoa, että useiden jämptein kanssa saa käyttää melko rajua rakkautta. Ei tietenkään missään nimessä lyömistä, sen jämpti varmasti muistaa. Ja KAIKKIA jämptejä pitääkin kouluttaa makupaloilla, jos ei sanat tehoa. Nykyiseni oppi kaiken tarvittavan hetkessä makupaloilla. Jämpti on älykäs rotu. Makupaloilla pitää palkita, ei esim. opetta että riehumisella saa keksin, kunhan lopettaa. Itse joudun vieläkin aika ajoin eristämään koirani ns. laumasta, jotta viestit menisi perille. Mutta hiljaa hyvä tulee. Jämptistä saa hyvän ystävän, kunhan muistaa pitää selvät, kovat, mutta rakastavat rajat, varsinkin uhmaiässä, jolloin jämpti kokeilee rajojaan viimeiseen saakka. Tervetuloa jämptien omistavien onnellisten joukkoon!
alkaa tuntua että enhän minä miestä tarvii ku ottaa tommosen koiran =). Tuntuu koirasta löytyvän "luonnetta" mikä on vaan ihan hyvä ettei hän ole tasapaksu möllykkä. Persoonaa täytyy olla. Uskon että kyllä pennusta koira saadaan, onneksi isäni ei kovin vahvasti usko myyttiin metsästyskoirista jotka menevät pilalle jos niitä kouluttaa. Kai se on mukavampi jos koira ei hyppää syliin heti hirvenpaskassa pyörimisen jälkeen (minkä se tulee varmasti joku kerta tekemään). Vielä jos tietämystä/kokemusta löytyy niin ois kiva tietää mitä jämtit yleensä pitävät lapsista? 8-vuotias pikkuveli varmasti tulee koiraa härkkimään milloin mitenkin.. =) onneksi hänkin kasvaa koko aika.
Jämti on erinomainen koira, vaikka toisinaan ajattelee tulevansa hulluksi (joo, uhmaiässä!)
On myös totta, että jämtin luonne on melko tapauskohtaista. Tapauskohtaista on myös se, kuinka pitkään niillä kestää "aikuistua".
Toisinaan koira on kypsä jo 1,5 vuotiaana, mutta joskus tuntuu, että nelivuotiaskin koira katsoo olevansa viellä täysin vauva ja täten sääntöjen yläpuolella.
Olen kyllä sitämieltä, että ainakin kaupunkikoiraksi koulutettavaa jämtiä ei saisi opettaa makupaloilla, ei tosin myöskään jättää palkitsematta.
Pääasia ei kuitenkaan aina ole asioiden opettamisessa ,(jämti on fiksu ja oppii kyllä paljonkin), vaan siinä, miten saada koira kuuntelemaan ja motivoimaan se tekemään mitä pyydetään,sillä vaikka jämti osaisi kaikki käskyt ja temput, se osaa myös katsoa sinua ilmeellä "miksi minun pitäisi tehdä tuo".
Lasten kanssa jämtit, ainakin meillä ,tulevat hyvin toimeen,sillä vaikka ne eivät välttämättä pitäisi turkissaan kiipeilevistä vauvoista, ne makaavat kiltisti paikoillaan ja odottavat, että lapset kyllästyvät. Yksi meidän narttu joutuu aina kaksivuotiaan nuorimmaisemme käsittelyyn, mutta se on tottunut, ja jos se ei halua olla lasten leikitettävänä, se lähtee pois lasten läheltä, tai viimeistään vingahtaa ja katsoo anovasti vanhempia ihmisiä, jos lapset satuttavat sitä.
Tämä tietty riippuu koirista, ja siitä ovatko ne aina olleet lasten seurassa. Meillä jämtit olivat 1 ja 2 vuotiaita, kun perheeseen tuli vauva, ja ne oppivat nopeasti kohtelemaan sitä, kuten "alfa-parin" pentua, huomatessaan kuinka tärkeänä muut sitä pitivät. Kyllä jämti tulee mielestän paremmin toimeen lasten kanssa kuin esim. suomenpystykorva tai norjanharmaahirvikoira, osittain rauhallisuutensa takia (Sanon jämtiä rauhalliseksi, koska se on hyvin rauhallinen koira, ainakin useimpiin pystykorviin verrattuna. Toisinaan, ainakin pennunkohdalla, jämtistä löytyy kyllä ylimääräistä virtaa, ja se osoittaa myös rakkautta hyvin voimakkaasti.)
Piti viellä lisätä, että useat (ei kaikki) jämtit tuppaavat olemaan melko mustasukkaisia, että siihen kannattaa varautua.
Jep, kyllä joskus itsestäkin tuntuu, että ei meidän talossa muita miehiä tarvita...! Kyllä joka jämptillä luonnetta löytyy, toiset vain on todella kovapäisiä. Mutta esim. nykyisen jämptini emä on todella luonteikas ja sisukas metsässä, mutta muuten on niin hellyydenkipeä ja rauhallinen ilmestys että. Mutta hän taas on TODELLA mustasukkainen omistajistaan. Omani taas ei ole yhtään.
Niin juu, jämptit kyllä yleensä ovat lapsirakkaita, mutta todellakin niillä on niin kovat leikit melkeinpä kaikilla 2 ikävuoteen saakka, että parempi pitää silmällä. Omaani en jätä pienten lasten kanssa, koska lapsi eikä koira ymmärrä toisiansa, molemmat tahtoo vain leikkiä. Alkaa kyllä näyttää siltä, että nykyiselläni on kovapää ja kovat leikit hamaan vanhuuteen saakka...
Hmh, kyllä tässä nyt tuntuu jo että miksi pitää mennä koiria ottamaan kun ei niistä vielä kaikkea tiedä.. =/ no, ehkä siperia opettaa. Mutta siis, siitähän minä vielä haluaisin tietää että miten saadaan koiralle SELKEÄ arvojärjestys? itse en kannata kovinkaan paljon alistamista (myönnän että olen muutaman kerran todellakin purrut beagleamme erimielisyyksissä, hänkin varsin itsepäinen tapaus) sillä olen sen joskus nähnyt ettei siitä juurikaan apua ole ollut. Samoin pennuilla niskasta ravistaminen on enemmän palkinto kuin rangaistus, eikö?
Yksi juttu on varmasti laumasta erottaminen.. Sitä olen siinä aina ihmetellyt, että eikö se ole jo huomiota kun käskee/vie koiran toiseen huoneeseen? Eikö hurtta ole silloin jo autuaasti unohtanut mitä olikaan tehnyt? Ihmeellisiä asioita. =)
Entäpä vetoleikit, jossain sanottiin että pennun kanssa isäntä on aina se joka leikin voittaa. Onko siis se jolla naru on viimeksi hallussa voittaja? Vähän tyhmiltä tuntuu nämä kysymykset..
Sitäkin olen ihmetellyt että kun beaglemme on sisällä (muuten asuu kokopäiväisesti häkissä) hän tervehtii äitiä rauhallisesti häntää heiluttamalla ja nuuhkaisemalla lahjetta, mutta isäni saapuessa paikalle alkaa hävytön riehuminen, hyppiminen ja haukkuminen vaikkei isäni tee mitään villitsevää elettä tai välttämättä edes huomioi koko koiraa. Onko äiti, joka on koiran kanssa melko vähän tekemisissä, koiran asteikossa alempana kuin hän itse?Ja isäni on se lauman johtaja jota tulee tervehtiä?tässä tilanteessa olisi ilmeisesti parasta jättää koira kokonaan huomiotta.. Vai?
Kyllähän sitä aikaa myöten oppii... Eikä kukaan tiedä kaikkea (vaikka toiset niin luulevat). ;-) Alistaminen toimii toisilla koirilla kuin unelma, mutta esim. omaani ei ollenkaan. Sille nousee vain kovempi uhma ja niskan päälle pääsemisen halu. Ongelmakoiran kouluttaja sanoi aikoinaan minulle, että minä en saa enää kenttään laittamisella alistaa omaani. Sillä meni vain hermot. Mutta kyllä se on ollut ihan hyvä keino saada turhat pois muilta koiriltani. Nykyisin, kun koirani toklaisee tai muuten vain riehuu, laitan hänet välittömästi makuuhuoneeseen. Kyllä se ymmärtää mistä sitä rangaistaan. Ja se monesti vielä näyttää sen. Ottihan se aluksi sen huomiona, mutta kun tajusi että joutuu olemaan siellä yksin eikä pois heti päästetä niin kyllä alkoi ilmeet muuttua...
Nuista vetoleikeistä on kaikilla eri mielipide. Mikä lie sitten oikea? Itse en harrasta niitä melkeinpä lainkaan.
Ja tuosta riehumisesta. Itselläni on sellaisia kokemuksia, että: Isäni on koiria rakastava metsämies. Kun hän tulee käymään koirani riehuu kuin hullu. Äitini ei pahemmin välitä koirista, ja minusta tuntuu että koira vaistoaa sen, koska koirani ei paljon reagoi äitiini. Sama homma monien tuttavien kanssa. Ne, jotka leikkivät sen kanssa, saavat riehumista osakseen. Ne jotka eivät leiki, saavat melkeinpä välinpitämättömyyttä. Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että huomiotta jättäminen on paras keino (jos tepsii).
hmh, tulipa mieleeni että kyllä koirien maailma on aina yllätyksiä ja ristiriitaisuuksia täynnä, ainakin näin ihmisnäkökulmasta =).
Onhan se johtajuus tosi tärkeä juttu, etenkin isompien koirien kanssa. Vaikkei sitä heti tajuaisikaan, miten pienet eleet voivat koiralle viestiä sen omasta asemasta laumassa (esim. hihnassa vetäminen, sohvan valtaus, lelun omiminen yms yms..) niin täytyy sanoa että selkeimmät jutut, kuten luusta tai ruokakupista murinaynnä muu "elvistely" loppuu meillä heti ja kerrasta. Erehtyi kerran beagle parka nuoruusvuosinaan kupistaan murisemaan, silloin kyllä tarjoilu loppui ja taisipa se vesikuppi siinä jonkun kastellakin ;). Käytiin juuri tänään pentua kasvattajan luona tervehtimässä, hän on nyt viisi viikkoa vanha. Luppana vielä..
Mutta ettei kysymykset pääsisi loppumaan, niin kertokaapa mitä mieltä olette siitä että pentu laitetaan heti häkkiin toisen koiran kanssa? Olisi varmasti parempi pitää sitä sisällä aluksi että tutustuu ihmisiin, mutta osittain perheessä ilmenevän allergian vuoksi se on hieman hankalaa (paitsi jos koira yläkertaan, muut alakertaan).
Onneksi allergiset ihmiset eivät ole niitä koiralle tärkeimpiä henkilöitä jotka ovat minä ja isäni.
Moi taas!
Kyllä minä olen aina pistänyt pentukoiran häkkiin toisen kanssa. Ei ole ollut mitään ongelmia. Tietysti kannattaa hieman katsella ja vartioida. Mutta muistaa, että koira vaistoaa epäröinnin. Valitettavasti itselläni ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta häkkiin. Kuka sanoo, ettei jämptiä voi pitää seurakoirana... ;-) Hehheh!
Nyt on pentu ollut kotona jo pari viikkoa, ja kasvanut sinä aikana kovasti! Osoittautui erittäin rauhalliseksi yksilöksi, ei turhia hauku. Tosin tahtoo olla beaglen mielestä vähän turhan innokas leikkimään.. Ja beagle osoittautui oikeaksi nynnyksi, murisee kyllä ja haukkuen käskee pentua mutta ei ymmärrä sanoa kunnolla ja selvästi että nyt riittää =/. Ei pentu ole murinasta oikein moksiskaan, vaan sama pystypaini jatkuu.. onneksi beagle pääsee vielä korkeammalle lavalle pentua turvaan. Muuten mennyt tosi hyvin, pentu on jopa lähes sisäsiisti, kun vaan aina muistaa viedä ulos kun pyytää. matolle ei 9ole pissinyt kertaakaan ja viihtyy häkissäkin erinomaisesti. Koskaan ei ole öitä itkenyt jos ensimmäistä yötä ei lasketa.. oikein ihanne pentu. Voi olla että tämä vielä murros iässä kostetaan.. =)