En tiedä mihin ikäryhmään tänä pitäisi sijoittaa, omaani vai miesystäväni. Olen 24-vuotias ja miesystäväni 56, leski, tapasimme pari vuotta sitten ja hullaannuin häneen ensinäkemältä. Kapakassa tosin, itse vähan kännissä, muuta hän koko illan selvänä, soitti jazz-jameissa ja tuli samaan pöytään väliajalla istumaan. Siitä se alkoi ja eka yö oli taivaallinen, en ole päässyt siitä irti vieläkään.
Vasta toisella tapaamisella selvisi, että hän onkin korkeasti kouluttautunut, ja myöhemmin pisti vauhtia minunkin opintoihini, on auttanut myös suuresti graduni teossa, siis toivon mukaan olen maisteri lokakuussa. Miehellä on iso asunto, jossa asuu yksin, minä asun aika surkeassa vuokrayksiössä. Olen kautta rantain vihjaillut, että enkö sopisi vaikka vuokralaiseksi, mutta mies sanoo siihen jotain, että paistaahan se aurinko nyt, mutta tuleehan sieltä kohta sadettakin ...
Se haluaa, että tavataan vuoronperään sen ja mun luona, no viikonloput on yleensä ollaan kyllä sen luona. Miksi se haluaa mun luo tähän tunkkaiseen yksiöön? Se laittaa mulle aina hienot ruuat sen luona ja mulla ei ole tarjota kuin suurin piirtein purkkihernesoppaa. Ja sitäkin se kehtaa kehua. Sanoi kerran vaan, että joskus on ollut pakko keittää kauravelliä kahvipannussakin, ja ruuasta pitää aina olla kiitollinen.
Rakastelu sen kanssa on sellaista, että melkein irtoo kynnet varpaista. Mä siis haluaisin sen kanssa aivan tosissani jonkinlaiseen liittoon, avo- tai avio. Ei se sille naura, mutta sanoo, että koita etsiä vähän nuorempi. No olen yrittänyt ihan tosissani, mutta en mä vaan pääse irti tuosta. Soitan sitten ja kysyn, että tuutko käymään vai minä sulle.
Jotenkin tämä ikäero on hullua, mutta minkäs tunteilleen voi. Tietysti naapurin utelias akka kyselee, että mikä se vanha (sitä nuorempi) äijä on, joka yhtenään käy kylässä ja muuta mukavaa. Ja kyselee tyttökaveritkin, muutamalle olen kyllä kertonutkin. Mua ei tuo ikäero itseä äiritse tippaakaan.
En mä nyt tiedä, onko tästä apua itselle tai kellekään, kun aamun avajaisiksi tään riipustan nettiin. Mutta olisi kiva tietää muiden kokemuksista, jos samalainen tilanne on tai on ollut kohdalla. Ja miten mä pääsen tuosta jätkästä irti, kun olen sulaa vahaa, kun kuulen sen äänenkin? Ja kun en oikein haluakaan :-(.

Vastaukset 7
Vanhimmat
viisas kaveri kun se sanoo sateittenkin tulevan,usko häntä vanhat miehet on joskus viisaita ja oikeessa.
Ehdotan, että nauti siitä mitä nyt on ja lopeta huolehtimasta huomisesta. Ikäeronne tekee sen, että siinä missä sinä olet ahmimassa elämää, kaverisi tavallaan antaa sitä. On luontevaa sinulta ajatella jatkoa, mahdollisuuksia, mitä kaikkea voisitte keskenänne jakaa, mutta leskimies saattaa olla jo niin varovainen, että hänen päätöksien tekeminen voi viedä sinun kärsivällisyydestäsi aimo palasen.
Ja joskus on vaan hyvä, että elämään tulee-tarkoituksella- oikeanlainen ihminen luovimaan takaisin elämän syrjään kiinni. On todella hienoa, miten edistyt gradusi kanssa. Se on tärkeää sekin.
Ja kuten jo aiemmista vastauksista huomasit, niin monenkin viiskymppisen sisällä asustaa pieni kyynikko :) Pidä siis pintasi elämän kanssa ja ota vakavasti se sateen mahdollisuus!
sullahan on kaikki ihan loistavasti, jatka samaan malliin.
Elä ja nauti, kyllä ne sateetkin vielä saapuvat.
Mitä näitä miettimään, huomenna voidaan olla vainajia, eletään kun on elämisen aika.
Olet saanut ymmärtäväisen kumppanin. Hän on saanut vauhtia opiskeluusi ja tarjoaa hyvää elämää luonaan.
Meidän ikäiset ihmiset eivät kaikki enää halua tai uskalla sitoutua. Omat lapset ovat aikuisia, sinun ikäisiäsi ja vanhempia.
On aivan luonnollista sinun haluta sitoutua ja jatkaa sukua, se kuuluu elämän lakiin.
Niin, poudan jälkeen tulee sateet ja myrskyt ja lopuksi tulee seesteisyys. Sinulla on vielä pitkä matka kuljettavana elämän seesteisyyteen :)
Vaikuttaa hienolta ihmiseltä tämä kumppanisi. Hyvää jatkoa kaikin puolin.
... setä, jos/kun yrität esiintyä naisena, tutustu ensin yhteen, edes yhteen.
Ookkona varma, et on miehest kyse, ettei koirasta? SE SE SE.
on semmoinen win-win suhde. Sinä saat gradun ja orgasmin, hän puolestaan hernekeittoa ja kulttuuriantropologian tutkimuksen valmiiksi.