Hyvyys

Mistä hyvyyttä löytyisi?

Pahuutta ja vallanhalua on, koska hyvyyttä puuttuu.
Pahuuden ja hyvyyden taistelu on jatkuvaa.

Raskainta se on silloin, kun sitä käydään omassa sisimmässä.

”Jos kristityt todella eläisivät Raamatusta löytyvien Kristuksen oppien mukaan,
koko Intia olisi tänään kristitty.” Gandhi
9210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

uskokaan kaikille. Tapakristittyjä on paljon, eikä sekään pahitteeksi ole, mutta kun tämä elämämme ei ole paratiisissä oloa, emme voi sitä siksi muuttaa. Vain oman sisäisen elämämme omantunnonrauhan voimme saavuttaa, olemalla hyviä!

Ihan hymyilyttää, kun niin etsitään! Jokaisen sisältä sitä löytyy....ja uskoo itseensäkin

Äänestä

Palautteen mukaan minä ainakin ajoittain olen hyvä ihminen, koska minulle joskus sanotaan : "Voi hyvä ihminen, mitä sinä taas olet mennyt tekemään!"

Partiolaisilla oli ainakin minun lapsuudessani ja nuoruudessani velvollisuus tehdä hyvä teko päivittäin, sen muistutuksena oli solmu partiohuivissa. Vitsien mukaan se oli yleensä mummon auttaminen kadun yli. Päivän hyvä teko voisi olla roskan nostaminen maasta tai hymy vastaantulijoille.

Äänestä
  • Tehdään tänään molemmat! :)
    Hyvää tiistaita!

    Äänestä

  • Sat* kirjoitti:

    Tehdään tänään molemmat! :)
    Hyvää tiistaita!

    Tilanteeni on se, että ei ole yhtäkään muuta mummua näköpiirissä. En siis voi auttaa ketään kadun yli, mutta ajattelin parkkeerta itseni kadun kulmaan, niin että avuliat aatut voivat sitten avustaa MINUA kadun ylityksessä. Sitten taas jään sinne toiselle puolelle odottelemaan uutta taluttajaa.

    Siinä oma osuuteni hyvän tekemisessä. :)

    Äänestä

  • Omasta päästä ei löydy kirjoitettavaa kuin harvoin, siksi tähänkin idea on päivän lehdestä.
    Roska päivässä-liike alkoi n. kymmenen vuotta sitten ja on kuulema jäseniä liikkeellä on jo jokaisella mantereella.
    Minustakin löytyy sen verran hyvyyttä että korjailen muitten roskia, sillä inhoan siivottomuutta.
    Minun kuten ajatuksen ensiksi esiin tuoneen mielestä "Roska päivässä" iskulauseen pitäisi mieluummin kuulua "Ei roskaakaan päivässä maahan". Siihen kun saisi ihmiset mukaan niin se vasta olisi jotain.

    Muistatte kaiketi jokainen "Pidä Suomi siistinä" kampanjan, se jätti meihin sen ajan eläneisiin jäljen ihan selkäytimeen ja korvien väliin asti.
    Väitän, maailmasta tai oikeammin ihmisistä löytyvän runsaasti hyvyyttä, mutta pahuus ja pahuuden hedelmistä vaan saadaan mediaankin ne myyvimmät ja shokeerammat uutiset.
    Me tavallisetkin ihmiset etsimme mieluiten huonoja puolia toisistamme kuin kiitosta antaisimme. Hyvää teki kun sai lukea palstalaisten kiitoksen sanoja toisilleen tänä päivähetkenä.

    Äänestä

  • Katleija kirjoitti:

    Omasta päästä ei löydy kirjoitettavaa kuin harvoin, siksi tähänkin idea on päivän lehdestä.
    Roska päivässä-liike alkoi n. kymmenen vuotta sitten ja on kuulema jäseniä liikkeellä on jo jokaisella mantereella.
    Minustakin löytyy sen verran hyvyyttä että korjailen muitten roskia, sillä inhoan siivottomuutta.
    Minun kuten ajatuksen ensiksi esiin tuoneen mielestä "Roska päivässä" iskulauseen pitäisi mieluummin kuulua "Ei roskaakaan päivässä maahan". Siihen kun saisi ihmiset mukaan niin se vasta olisi jotain.

    Muistatte kaiketi jokainen "Pidä Suomi siistinä" kampanjan, se jätti meihin sen ajan eläneisiin jäljen ihan selkäytimeen ja korvien väliin asti.
    Väitän, maailmasta tai oikeammin ihmisistä löytyvän runsaasti hyvyyttä, mutta pahuus ja pahuuden hedelmistä vaan saadaan mediaankin ne myyvimmät ja shokeerammat uutiset.
    Me tavallisetkin ihmiset etsimme mieluiten huonoja puolia toisistamme kuin kiitosta antaisimme. Hyvää teki kun sai lukea palstalaisten kiitoksen sanoja toisilleen tänä päivähetkenä.

    Niinpä niin
    hyvä uutinen ei ole uutinen. No news is good news

    Emme voi siivota kaikkia maailman roskia,
    mutta sen yhden ainoan, mikä tiellemme osuu.

    Pienten alkujen päivää.

    Äänestä

  • uutisten lukija kirjoitti:

    Niinpä niin
    hyvä uutinen ei ole uutinen. No news is good news

    Emme voi siivota kaikkia maailman roskia,
    mutta sen yhden ainoan, mikä tiellemme osuu.

    Pienten alkujen päivää.

    Iltapäivää vaan kaikille! Täytyy tässä poimia roskia itsestäänkin, ettei täyty sielu ihan turhalla. Siinä sitä sarkaa riittääkin :D, mutta nyt on lähdettävä ostoksille, että saa porukalle hyvää ja ravitsevaa ruokaa huomiseksi.

    Ilma onkin sen verran viileää, lihakeitto voisi olla sekä lämmittävä, että ravitsevaa. heippa

    Äänestä

jokaisesta, sen esiin pääseminen on vain toisinaan vaikeaa..
Nyt olisi meillä kaikilla osoittaa hyvyytemme, ja osallistua Pakistanin tulvien uhrien auttamiseen. SPR on aloittanut lipaskeräyksen, jos et itse halua kerääjäksi, niin pudota apusi lippaaseen. Näin lähtee hyvyys kiertämään ja apua onnettomille kotinsa menettäneille.

Äänestä
  • Laitoin muutaman kerran postinkantamiin keräyslomakekohteisiin rahaa. Sen jälkeen pyyntökirje tulee säännöllisesti. Ittekin tässä rahavaikeuksissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsijä* kirjoitti:

Mistä hyvyyttä löytyisi?

Pahuutta ja vallanhalua on, koska hyvyyttä puuttuu.
Pahuuden ja hyvyyden taistelu on jatkuvaa.

Raskainta se on silloin, kun sitä käydään omassa sisimmässä.

”Jos kristityt todella eläisivät Raamatusta löytyvien Kristuksen oppien mukaan,
koko Intia olisi tänään kristitty.” Gandhi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu