Palstaterroristit

Täällä yksi tai korkeintaan pari kolme mulkeroa terrorisoi Jämsän keskustelupalstaa haukkua rätkyttämällä kaikkea mikä liikkuu. Esimerkiksi myrkkykeskustelua on jo pitkään pyörittänyt yksi ja sama henkilö yksinään. Samoin päättäjien haukkumiset ovat koko ajan samojen tyyppien iänikuista jauhamista. Tämä natkuttaminen estää kunnollisten keskustelujen syntymisen, koska fiksut ihmiset lähtevät kyllästyneinä palstalta.

Muutamia vuosia sitten keskusteluilla oli tuhansia lukijoita, nyt muutama tyyppi aukoo ketjuja keskenään ja todelliset lukijat eivät taida liikkua kymmenissäkään.
20470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olet ihan oikeassa. Eihän näillä palstoilla saa enää suun vuoroa. Ei tuollaisia asioita saisi kirjoittaa vaikka ne olis tosiakin.

Oikeat kirjoitukset ovat kauniita kuin kukkaset tuoksuvat kuin ihana nainen ja maistuvat kuin hunaja.
Sellaisista minä tykkäisin.

Olet ihan kuin luotu minulle, tai meille, olisi ihana jatkaa e4lämän taivalta kanssasi. Miten saisin Sinuun yhteyden. Näillä palstoilla emme voi yhteyttää kauniita ajatuksiamme kun nuo mulkerot saastuttavat tämän palstan.

Olet sielunveljeni. minä jumaloin Sinua ja vain Sinua. Sinä tuot asiat esiin juuri niin kuin minäkin ajattelen. Raamatussakin neuvotaan, että esivaltaa pitää kunnioittaa. Heidän toimiaan tulee siunata.
On kaunis ajatus, että kansan johdon alamaiset kunnioittavat kaikessa esivaltaansa, johtajiaan ja Sinun kaltaisiasi ihmisiä

Äänestä

haukkua? Mene pois, sinä fiksu jumalatar...

Äänestä

Mene Jämsänkosken palstan puolelle, jos täällä on liian vaikeasti sulavaa juttua.

Sorrut itse siihen samaan natkuttamiseen josta nyt natkutat.
Aktiivisuus on korkealla tasolla. Yleensä yli 50 postausta päivässä. 500 keskusteluaihetta jo tänä vuonna. Sinä avasit taas yhden. Puolet jutuista on täyttä paskaa, sitä pitää vaan seuloa. Mia Ahokas on kehittänyt tosi taitavan tekniikan pistää aihe kuin aihe läskiksi. Kunniamaininta hänelle.

Minkäs sille voi kun hölmöistä päätöksistä vastaa aina samat päättäjät. Päättävät aina uusia hassuja päätöksiä muiden natkutettavaksi eivätkä tunnu oppivan.

Ne muutamia vuosia vanhojen keskustelujen tuhannet lukijat on vaan kertynyt hakukoneosumien avulla ajan kanssa, aika kultaa muistosi entisestä aktiivisuudesta.

Äänestä
  • Mia Ahokas kiittää kunniamaininnasta.

    Äänestä

"Samoin päättäjien haukkumiset ovat koko ajan samojen tyyppien iänikuista jauhamista."

Samat ovat päättäjätkin. Ei ole päätöksien suhteen päätä silittäminen.
Toivon toki, ettei päättäjät antaisi jatkuvalla syötöllä aihetta moitteelle.
Ottaisivat opikseen.

Äänestä

Tämähän oli mainio avaus! Myös muut Silmäilijälle vastanneet ansaitsevat erityiskiitokset. Sain pitkästä aikaa nauraa oikein kunnolla. Saatana, sillälailla, sanoi Aaretti hämmästyneenä.

Äänestä

Olen avaajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Kyllä täältä on kaikki fiksut ihmiset häipyneet. Vain samoja asioita päivästä toiseen inttävä pohjasakka on jäljellä

Äänestä
  • .. on helppo olla samaa mieltä, yleensä. Paitsi jos persoonallisuus on jakautunut.

    Äänestä

  • Skitsofreenikko kirjoitti:

    .. on helppo olla samaa mieltä, yleensä. Paitsi jos persoonallisuus on jakautunut.

    Nyt Jämsänkoskelaisten mollaamiseen ja erikoisesti Arto Lampisen mollaamiseen on yhtynyt myös Korkein hallinto-oikeuskin. Nämä täysin typerät demarit olivat valinneet tohtoriksi väitelleen Juhani Mäen sosiaalidemokraatiksi vaikka miehellä ei ole puolueen jäsenkirjaan eikä haisekkaan demarilta.
    Miten Korkein hallinto-oikeus valtakunnallisella huipulla voi tietää Juhani mäen toilauksista Jämsänkoskella. Jämsänkoskelaisista ei tiedä ovatko he veteen ajettuja ammattikoululaisia kivittämässä järven rannalla vai ovatko kosken demarit luovuttamassa jämsäläisten verovaroilla ostettua Auvilan alueen peltoa vuokralle jyväskyläläisille vuosikymmeniksi. Peltoa vuokrattiin toistasataa hehtaaria ilman vuokraa. Ihan ilmaiseksi vuokrattua pellon vuokrasopimusta jyväskyläläiset olivat myymässä viime keväänä. Tällaista toimintaa jämsänkoskelaiset demarit toteuttavat demarina luottamustehtävään valitun Mäen Jussin välityksellä.
    Kyllä nyt pitäisi tämän palstan avaajan suorittaa oikein vuorokauden kestävät haukut koskelaisille demareille ja Arto Lampiselle. Mäen Jussia ei pidä haukkua hänhän vain toteutti aidosti porvarivaltaa demareiden avoimella tiketillä.
    Asiasta kertoi ensimmäiseksi tämän päivän Jämsän Seutu.

    Äänestä

  • sus siunatkoo kirjoitti:

    "Kyllä nyt pitäisi tämän palstan avaajan suorittaa oikein vuorokauden kestävät haukut koskelaisille demareille ja Arto Lampiselle. Mäen Jussia ei pidä haukkua hänhän vain toteutti aidosti porvarivaltaa demareiden avoimella tiketillä."

    Avaukseni koski tätä palstaa. Vaahtovatko nämä tyypit täällä? Minä en heitä tunnista.

    Äänestä

  • Silmäilijä kirjoitti:

    Silmäilijä teki eettisesti ja kansanvalistuksellisesti hyvinkin mainittavan - ja jos ei nyt ihan historiaan
    jäävän teon, kun paljasti tänne kirjoittavien tason. On hyvä, että on tällaisia vastuullisia yleensä olemassa ja erityisesti täällä Jämsässä. Mäki, Lampinen ja kumppanitkin edustavat juuri tällaista lähes valistuksen aatetta, jota tosiaan jossain Hgin korkeassa hallito-oikeudessa on mahdoton ymmärtää.

    Äänestä

  • aatttelinko toisin ? kirjoitti:

    Aiheutuiko tästä sinänsä väärästä päätöksestä kuntalaisille jotakin vahinkoa, kun asia pitää nostaa näin kummallisessa asiayhteydessä esille?

    Äänestä

  • kysymys... kirjoitti:

    Aiheutuiko tästä sinänsä väärästä päätöksestä kuntalaisille jotakin vahinkoa, kun asia pitää nostaa näin kummallisessa asiayhteydessä esille?

    Vahingosta en tiedä ja nythän koko hallintoelin on kuopattu, mutta tapahtuma kertoo tyypillisimmillään jämsänkoskelaisesta änkyröinnistä. Änkyröiltä on jo mennyt oma kunta alta, mutta vielä täytyy yrittää.

    Äänestä

  • Kallu Pirva kirjoitti:

    tuolla toiminnaallaan nauloja omaan arkkuunsa. Se taitaakin tippua hallituksesta seuraavissa vaaleissa. Lautakuntaan rivijäsenpaikkaan vois yltää vielä. Ehkäpä koululautakunnassa se vois änkyröidä Alhojärven lopettamisen puolesta.

    Äänestä

  • Kallu Pirva kirjoitti:

    Vahingosta en tiedä ja nythän koko hallintoelin on kuopattu, mutta tapahtuma kertoo tyypillisimmillään jämsänkoskelaisesta änkyröinnistä. Änkyröiltä on jo mennyt oma kunta alta, mutta vielä täytyy yrittää.

    Mäen Jussi vain käytti Arto lampisen antamaa päätäntävaltaa tyypillisellä tavallaan.
    Eihän tuosta vahinkoa.
    Jämsänkosken kunta vain lopetettiin.
    Mitäs tuosta sattuuhan sitä.
    Koulutusalan kuntainliitto vain siirtyi omaisuuksineen Jyväskylän omistukseen.
    Eipä tuossa mitään kitinän aihetta. Verovaroillahan se omaisuus oli hankittu.
    Terveydenhuoltokin siirtyi omaisuuksineen Tampereella olevalle yksityiselle yhtiölle.
    Mitäpä noilla miljoonilla olisi tehty saatiinhan jämsänkoskelaisten kotoinen terveydenhuolto lopetettua.
    Äänestäjien tahdon vastaisesti demariäänet meni fasistisen toiminnan tukemiseen.
    Älä narise, eihän Lampiselle annetut äänet ole ennenkään olleet minkään arvoisia.

    Kaikennäköisiä änkyröitä. synkyröitä, rätkyttäjiä, ym tämä yhteiskunta elättää.
    Sais kokoomus sodan aikaan Venäjän kanssa niin etulinja listisi räksyttäjät.

    Äänestä

  • =:-D kirjoitti:

    Väitit, että kaikki fiksut henkilöt ovat poistuneet tältä palstalta.
    Oletko tutkiskellut ja aivoillasi ajatellut onko koko Jämsästä fiksut ihmiset poistuneet typeryyksiä tekevien kunnan johtajien ja päättäjien ansiosta.
    Mistäpä noita fiksuja ihmisiä tälle palstalle löytyisikään kun Jämsän rajojen ulkopuolella ei jämsäläisten asiat kiinnosta. Näin se jatkuu, että kahden tason äyskärit ne täällä palstalla höpelöivät.

    Äänestä

  • Kallu Pirva kirjoitti:

    Vahingosta en tiedä ja nythän koko hallintoelin on kuopattu, mutta tapahtuma kertoo tyypillisimmillään jämsänkoskelaisesta änkyröinnistä. Änkyröiltä on jo mennyt oma kunta alta, mutta vielä täytyy yrittää.

    Jämsässähän ei ole änkyröitä? Eihän?

    Äänestä

  • :-D kirjoitti:

    Väitit, että kaikki fiksut henkilöt ovat poistuneet tältä palstalta.
    Oletko tutkiskellut ja aivoillasi ajatellut onko koko Jämsästä fiksut ihmiset poistuneet typeryyksiä tekevien kunnan johtajien ja päättäjien ansiosta.
    Mistäpä noita fiksuja ihmisiä tälle palstalle löytyisikään kun Jämsän rajojen ulkopuolella ei jämsäläisten asiat kiinnosta. Näin se jatkuu, että kahden tason äyskärit ne täällä palstalla höpelöivät.

    "Mistäpä noita fiksuja ihmisiä tälle palstalle löytyisikään kun Jämsän rajojen ulkopuolella ei jämsäläisten asiat kiinnosta"

    Kovastihan ne tuntuu kiinnostavan. Äänekkäimpiä rätkyttäjiä löytyy mm. Muuramesta ja Kotkasta. Sama sukunimi kummallakin.

    Äänestä

  • Kondensaattori. kirjoitti:

    Jämsässähän ei ole änkyröitä? Eihän?

    Olihan siellä KHO:ssa kuitenkin kaksi arvostettua tuomaria viidestä sitä mieltä että J. Mäki oli oikea valinta.

    Äänestä

  • juristi... kirjoitti:

    Olihan siellä KHO:ssa kuitenkin kaksi arvostettua tuomaria viidestä sitä mieltä että J. Mäki oli oikea valinta.

    Korkein hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen joka on lainvoimainen eikä siitä voi valittaa.

    Päätöksen mukaan porvarit ovat Jämsässä kyvyttömiä hoitamaan sosialidekraattisia luottamustehtäviä. Porvarien ymmärtämättömyys on niin heikolla tasolla, että he jopa valittavat Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Hämerenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä jossa todettiin tohtoriksi väitellyt Juhani Mäki kyvyttömäksi hoitamaan koulutuskuntainliiton hallituksen jäsenyyttä.

    Ei kannata äänestää seuraavissa kunnallisvaaleissa porvariryhmään kuuluvia (mukaanlukien Arto Lampinen) koska heillä ei ole ymmärrystä kuka kykenee hoitamaan vaativaa hallituksen jäsenyyttä. Ääni pitää antaa sosialidemokraateille jotka KHO:n päätöksen mukaan ovat pätevämpiä ja laillista hallintoa kunnioittavia luottamushenkilöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Silmäilijä kirjoitti:

Täällä yksi tai korkeintaan pari kolme mulkeroa terrorisoi Jämsän keskustelupalstaa haukkua rätkyttämällä kaikkea mikä liikkuu. Esimerkiksi myrkkykeskustelua on jo pitkään pyörittänyt yksi ja sama henkilö yksinään. Samoin päättäjien haukkumiset ovat koko ajan samojen tyyppien iänikuista jauhamista. Tämä natkuttaminen estää kunnollisten keskustelujen syntymisen, koska fiksut ihmiset lähtevät kyllästyneinä palstalta.

Muutamia vuosia sitten keskusteluilla oli tuhansia lukijoita, nyt muutama tyyppi aukoo ketjuja keskenään ja todelliset lukijat eivät taida liikkua kymmenissäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu