Uuden kanin ongelmat

Rilla_

Annoin heinäkuun puolessa välissä kodin kahdelle vuoden ikäiselle kanille - tytölle ja pojalle, kääpiöluppia molemmat. Alku meni ihan hyvin, olivat aika uteliaita. Poikaa olen uskaltanut käsitellä enemmänkin, antaa nätisti ottaa syliin ja viihtyy silitettävänä pidemmänkin aikaa, ei suurempia ongelmia. Tyttö onkin sitten suurempi ongelma, on hirvittävän arka, jos on vapaana ja liikahtaa vähänkin kanin suuntaan, niin lähtee heti karkuun. Pureskelee johtoja, lehtiä, oikeastaan mitä vain mikä sattuu eteen osumaan. Sylissä jaksaa olla varmaan 10 sekuntia, sitten alkaa rimpuilla todella kovasti. Kuitenkin häkissä ollessaan on ihan seurallinen, antaa silittää vaikka maailmantappiin asti. Mutta suurin ongelma on kuitenkin se, että tyttö ns. kuopii ja kaivelee häkin pohjaa todella kovaäänisesti joka yö pidemmän aikaa. Asun yksiössä, joten en pysty siirtämään häkkiä esimerkiksi toiseen huoneeseen. Mikäköhän ensisijaisesti tuohon kaivamiseen auttaisi? Olen laittanu häkkiin mm. oksia, että virikkeiden puutteesta ei pitäisi kai olla kysymys. Ymmärrän sen, että kanit saattavat joskus kaivella, mutta yksikään aiemmista kaneistani ei ole tuota tehnyt.

Hommaan liittyy vielä sellainen, että kun öisin herään tuohon ääneen, saatan mennä häkin luokse - tuolloin kani yleensä lopettaa ja menee maahan makaamaan. Onko kyse alistumisesta, pelosta tms vai yrittääkö saada huomiota tuolla kuopimisella? Antaisin kanille hyvin mielelläni päiväsaikaan huomiota, mutta on vapaana niin kamalan arka ja vihamielisen oloinen, etten tiedä mitä sille tulisi tehdä. Entinen omistaja sanoi, että on tottunut käsittelyyn, eikä ole arka, mutta toisin kävi.

En haluaisi antaa kania pois, mutta minulla ei oikeasti ole keskellä yötä suurestikaan kiinnostusta silitellä tyttöä ja yrittää tutustua siihen, päivällä kyllä. Mutta jos tuo käytös jatkuu, niin en näe kamalasti muita vaihtoehtoja kuin luopua siitä, en saa öitä nukutuksi kun meteli on oikeasti tosi kova, ja saattaa hyvinkin kuulua naapuriasuntoonkin.

5

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sssissssi

      Saisitko nukuttua paremmin korvatulppien kanssa? Tämähän ei nyt ratkaisu ole, mutta ehkä jos kani ei saakaan yöllistä huomiota, se vähitellen lopettaisi mekastuksen. Ja ihan tosissani olen, itse nukun korvatulppien kanssa koska jääkaapin pieni ääni häiritsee minua. :P

      Voisko häkin pohjalle laittaa räsymaton tai muuten saada melusta siedettävämpää?

    • ....................

      tosta kaivamisesta...meille tuli n1kk sitten leijonaharjas poika ja voi että mitä metakkaa se piti aluksi piti kauhee kaivaminen ja tavaroiden heitteleminen keskellä yötä ja tein kanssa aluksi sen virheen että menin katsomaan mikä hätänä ja maahanhan se rötkähti heti kun menin katsomaan ja kun menin takaisin nukkumaan ei aikaakaan kun aloitti taas sitten päätin etten enää menisi sinne vaikka kolisittelisi miten ja se olikin ihmelääke saan nukkua nyt yöni rauhassa...että kannattaa olla välittämättä...toinen asia on toi rimpuilu kun otin aluksi syliin turkin harjausta varten alkoi kauhea potkinen... rauhotin tilanteen pitämällä vaan sylissä niin kauan kun riehuu ja jatkon pokkanaan vaan harjaamista kun rauhottui ja sylistäkään en päästänyt pois jos hillui vasta sitten kun on rauhoittunut... nyt sitä voi jo nostella ilman potkukohtauksia ja laskea maahan ilman pyristelyjä...en tiedä sitten olenko oikein tehnyt kun viimeksi kani on ollut minulla 20 vuotta sitten mutta olen tehnyt sen kanssa niinkuin muittenkin eläimieni kanssa että itkupotkuraivareille ei anneta periksi muutoin ne on seuraavan kerran pahempia ja hyvin toi meidän ihanuus on elämän menoon ja talon tavoille jo oppinut vaikka onkin eläinkaupasta ostettu ja 7kk. vanha...ja en olisi muutoinkaan uskonut miten tommonen pieni pumpulipallo voi viedä totaalisesti sydämmen...älä anna periksi....

    • tania78

      Kanit oavat yksilöitä ja sinulle on sitten sattunut "kaivinkone". =) Ehkä haluaisi kaivaa pesäkolon ?
      Ovatko kastroituja ? Se voi helpottaa.
      No naaraat ovat usein aika omanlaisiaan ja siihen on totuttava. Myös uusi koti voi aiheuttaa tuon.

      Itselläni aikoinaan menivät hermot ja vippasin kani häkkeineen vaatehuoneeseen... Hetken se katseli kummissaan kun kielsi EI ! Ja sen jälkeen ei ole pahemmin kaivellut.

      Olisiko sinulla mahdollista järjestää kanille kaivuupaikkaa ? Umpilaatikko, jossa voisi ihan vapaasti päästellä höyryjä pihalle.

    • kaipaanEkaaKAniani

      No olen 10-vuotias, mutta minulla on ollut jo yksi kani ja nyt on kaksi.
      Niin meidän tyttö ja poika ovat nyt jo hyviä ystäviä, mutta aikaisemmin pientä kiusaamista.

      Mutta poikakani työntää kaikki purut ja heinät niiden nukkuma alueelta pois ja tyttö oli alussa
      ihan samanlainen mikä teillä mutta nyt on jo paljon rohkeampi.
      pitää vain tehdä rauhallisia liikkeitä ja miellumin istua alas ja odottaa että kani saapuu (siinä saattaa kestää,
      mutta siten kani oppi luottamaan.) kun kani saapuu anna haistella kättä ja varovasti edestä silität jotta kani näkee että häneen kosketaan.

    • Kaniliini12

      Moi kaikki. Mul on 3kk kääpiö luppa ja se on alkanu murista ja näykkiä. Miksi se näykkii ja murisee? Voiko näykkimisen lopettaa jotenkin? voiko murinaa vähentää tai lopettaa? Se on eka kanini joten en tie dä paljon kaneista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe