Umpikujassa!

Tarvii purkaa edes tänne kun otettiin koira n. 9 v. sitten. Kaikki oli aluksi aivan ihanaa ja siitä tuli tärkeä perheenjäsen. Mutta sitten vuosien varrella alkoi välit hiertää pahemman kerran miehen kanssa ja täytyi todeta vaikeimman kautta että tuli mentyä kimppaan aivan vääränlaisen kumppanin kanssa. Erohan siinä oli ainut ratkaisu ja muutto yhteisestä kodista omaan.

Koiran takia teki kipeää. Yritin sopeutua yksinoloon kun koira oli miehellä. No eihän siitä mitään tullut, ikävä kasvoi koiraan niin suureksi että aloimme viettämään yhdessä viikonloppuja ja lomia. Myös lemmikillämme oli ikävä kun lauma hajosi.
Tätä järjestelyä on jo kestänyt monta vuotta ja sietokyky on äärirajoilla. Tarvisi mennä elämässä eteenpäin ja tehdä ihan kaikkea muuta, haluan uuden kumppanin mitä pikemmin sen parempi. Mutta tuo yhteinen koira pakottaa meidät olemaan yhdessä ja jatkuvassa yhteydenpidossa. "Pakkosuhde" on alkanut ahdistaa jo pahemman kerran. Elämä on koiranhoitoa ja jatkuu samaan rataan viikosta toiseen...

Koiran lopetus ei tule kysymykseen, rakastamme sitä ihan liiaksi. Kieltämättä suutuspäissäni olen monta kertaa sitä ajatellut ja huomaan ajattelevani aina vaan useammin että kuinkakohan kauan tuo lemmikki elää, että pääsisi vapauteen ja saisi aloittaa uuden elämän!?

Elämä on siis jumissa, minulla ei ole edes työpaikkaa, olen elänyt aikalailla 9 vuotta tuon koiran ehdoilla.
Aina ei joka hetkeen riitä sitä mielikuvitustakaan, että jaksaisi. Täytyy sanoa että aika rasittavaa on, enkä tiedä tosiaankaan tällä hetkellä miten jaksaa ja jatkaa eteenpäin. Tosiasia on se että ajattelen jo kauhulla tulevia vuosia kuinka kaikki vaan jatkuu ja jatkuu samanlaisena pakkopullana!!

Olisi hauska kuulla vertaistarinoita ja miten olette selvinnyt vastaavassa tilanteessa? Enkä oikeasti kaipaa nyt muuta kun ymmärtäviä ja tukea antavia vastauksia!