Tieto tuli että syöpää oli kasvain. Arvelivat saaneensa kaikki pois eikä olisi levinnyt. Puolen vuoden päähän olivat laittaneet ensimmäisen kontrollin. Mielestäni aika hyvä uutinen. Leikkaushaavatkin alkaa hiljalleen parantua. Ei saa vieläkään nostaa kuin pari kolme hapanta maitopurkkia. Piimää ehkä kolme neljä jos on tuoretta.
Syöpää oli
Mailta
4260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että kaikki tosiaan saatiin pois.Onko millaisia jatkohoitoja suunniteltu kohdallasi?Joo-kannattaa varmaan kantaa vain kevytmaitoa ja rasvatonta piimää muutaman viikon ajan-eivät paina niin paljoa,,, :)
Tuo olikin hyvä idea. Ostankin vain kevyttuotteita niin saan ostaa koko kassillisen kerralla eikä painoraja nouse. Kiitti vinkistä. Jatkohoitona on ainoastaan puolen vuoden kuluttua joku kontrollikuvaus.
olet vialla ja pahasti voi raukkaa kyllä käy sääliksi tuo ruikutuksesi
sulla taitaa heittää iso pyörä pahasti 10x4-mee hittoon ruikuttamasta,,,tervyt ihminen,,,saatana kyllä tulee ja korjaa sut pois,,oottele vaan vuoroas ja anna meidän jutella rauhassa,,vai onko odottavan aika pitkä?