Taiteilijoita koulutetaan liikaa ja omasta mielestäni paras tapa olisi tietenkin vähentää koulutusta huonoimmasta päästä ja poistaa taidealalta valtion tuet kaikilta yksityisiltä taideoppilaitoksilta. Pääkaupunkiseudullakin on useita ei valmistavia kouluja jotka eivät johda yhteenkään tutkintoon ja silti nämä "oppilaitokset" ovat valtion opintotukien piirissä. Opintotuet ja valtion muut tuet pitäisi maksaa vain sellaisille kouluille joilla on virallinen opetussuunnitelma ja jonka koulutus takaisi tutkinnon eri taidealoille.
Nythän on paljon uutisoitu miten psykologiliitto on huolissaan miten oppilaat jotka ovat kouluttautuneet Helsingin Psykoterapiainstituutissa eivät olekaan valmistuttuaan päteviä, vaikka maksavat kolmen vuoden opinnoistaan lähes 10 000¬. Voitaisiinkin kysyä miksi esimerkiksi taidemaalariliitto ei ole huolissaan siitä että taiteilijoita koulutetaan epäpäteviksi näissä aivan vastaavissa yksityisissä oppilaitoksissa, saamatta minkäänlaista pätevyyttä tai tutkintoa alalle.
Olisiko syy siinä että liiton jäsenet omistavat nämä koulut ja opettavat näissä"kouluissa", sekä nostavat melkoiset rahat jotka tulevat julkisten tukien muodossa. Aikamoinen paradoksi on myös se että kun asia on näin, niin siitä huolimatta näistä kouluista valmistuneet taiteilijat eivät pääse automaattisesti taidemaalariliiton jäseniksi. Joten heidän uransa tyssää monessa tapauksessa siihen, tai ainakin hankaloituuu ja vaikeutuu. Taiteilijanuran alussahan apurahat ovat tarpeellisia, ennenkuin taiteilija vakiinnuttaa asemansa jaq apurahojahan eivät saa liiton ulkopuoliset taiteilijat.
Vastuu näistä valmistuneista oppilaista taidealoille pitäisi olla taidemaalariliitolla, aivan samoin kuin vastuu on psykologoliitollakin alalle kouluttautuvien pätevyydestä ja ammatissa toimimisen mahdollisuuksien turvaamisesta. Psykologianliitto on näyttänyt vastuullisuutensa ja nyt odotettaisiin samaa taidemaalariliitolta. Taidealallakin juuri taidemaalariliiton tehtävänä on taata se että liiton jäsenten opetus täyttää liiton pätevyysvaatimukset ja taidemaalariliiton tehtävänä on myös valmistuneiden taiteilijoiden jälkihuolto, niin että jokaisella tutkintooon valmistuneella taiteilijalla on samat ja yhdenvertaiset mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan!
Nykyäänhän taidemaalariliitto ja taiteilijajärjestöt eivät huolehdi taide- ja kulttuurialoista asianmukaisesti ja vastuullisesti, niin kuin näemme psykologian liiton esimerkiksi huolehtivan! Johtuisikohan se siitä että toisin kuin psykologian alalla, taidealalla toimintaa pyörittävät täysin vastuuttomat taiteen virkamiehet, joiden ainoa tehtävä on rahastaa itselleen julkisista varoista niin paljon kuin pystyvät.
Nythän on paljon uutisoitu miten psykologiliitto on huolissaan miten oppilaat jotka ovat kouluttautuneet Helsingin Psykoterapiainstituutissa eivät olekaan valmistuttuaan päteviä, vaikka maksavat kolmen vuoden opinnoistaan lähes 10 000¬. Voitaisiinkin kysyä miksi esimerkiksi taidemaalariliitto ei ole huolissaan siitä että taiteilijoita koulutetaan epäpäteviksi näissä aivan vastaavissa yksityisissä oppilaitoksissa, saamatta minkäänlaista pätevyyttä tai tutkintoa alalle.
Olisiko syy siinä että liiton jäsenet omistavat nämä koulut ja opettavat näissä"kouluissa", sekä nostavat melkoiset rahat jotka tulevat julkisten tukien muodossa. Aikamoinen paradoksi on myös se että kun asia on näin, niin siitä huolimatta näistä kouluista valmistuneet taiteilijat eivät pääse automaattisesti taidemaalariliiton jäseniksi. Joten heidän uransa tyssää monessa tapauksessa siihen, tai ainakin hankaloituuu ja vaikeutuu. Taiteilijanuran alussahan apurahat ovat tarpeellisia, ennenkuin taiteilija vakiinnuttaa asemansa jaq apurahojahan eivät saa liiton ulkopuoliset taiteilijat.
Vastuu näistä valmistuneista oppilaista taidealoille pitäisi olla taidemaalariliitolla, aivan samoin kuin vastuu on psykologoliitollakin alalle kouluttautuvien pätevyydestä ja ammatissa toimimisen mahdollisuuksien turvaamisesta. Psykologianliitto on näyttänyt vastuullisuutensa ja nyt odotettaisiin samaa taidemaalariliitolta. Taidealallakin juuri taidemaalariliiton tehtävänä on taata se että liiton jäsenten opetus täyttää liiton pätevyysvaatimukset ja taidemaalariliiton tehtävänä on myös valmistuneiden taiteilijoiden jälkihuolto, niin että jokaisella tutkintooon valmistuneella taiteilijalla on samat ja yhdenvertaiset mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan!
Nykyäänhän taidemaalariliitto ja taiteilijajärjestöt eivät huolehdi taide- ja kulttuurialoista asianmukaisesti ja vastuullisesti, niin kuin näemme psykologian liiton esimerkiksi huolehtivan! Johtuisikohan se siitä että toisin kuin psykologian alalla, taidealalla toimintaa pyörittävät täysin vastuuttomat taiteen virkamiehet, joiden ainoa tehtävä on rahastaa itselleen julkisista varoista niin paljon kuin pystyvät.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Noissa ei tutkintoon johtavissa kouluissa opetetaan eri tekniikkoja ja ollaan käytännön läheisempiä, tutkintoon johtavassa koulussa käsitellään melkeimpä vain esseitä ym potaskaa ja taidehistoriaa niin että korvista pursuaa ulos.. toisin sanoen "kouluttamattomat" taiteilijat, jotka ovat syventäneet taitojaan kursseilla, ovat tekniikaltaan parempia ja muutenkin työn jälki ammattimaisempaa, kuin näillä todistuksen saaneilla taidehistorian tuntevilla joilla ei suti edes pysy kädessä. ne osaavat tehdä vain palloja ja neliöitä ja kolmioita ja suttua mistä et ikinä arvaa mitä työ esittää ;) suomen kuuluisi ottaa mallia ranskalaisista taidekouluista.. taidekoulutus suomessa on ala-arvoista.
...Hs:n keskustelupalstalla noin turpaan että piti kääntää tämä ketju tänne. Tuskin sinulla täälläkään sen kummemmin omanarvontunto nousee, se nuppi tutisee täälläkin ja vielä pahemmin.
Olet pahimman luokan örveltäjä ja HUONO HÄVIÄJÄ!
..ota huomioon että näen sinun IP:si
##Tuleeko Hs:n keskustelupalstalla noin turpaan että piti kääntää tämä ketju tänne.##
...vaan kirjoituksesi osoittaa asiassa käyneen juuri päinvastoin. Jäit siis siellä tappiolle ja tulit sitten tänne aukomaan päätäsi.
##ota huomioon että näen sinun IP:si##
...kauheeta, yritätkö pelotella minua?
suorittanut taiteilija, mutta opiskellut lisäksi tutkintoon johtamattomalla linjalla ihan saadakseni teknistä lisäoppia. Joissakin laitoksissa saattaa olla erityisosaamista mikä kannattaa käyttää hyödyksi.
Mitä apurahoihin tulee, monesta tutkintoon johtavasta koulutuksesta ei valmistu ns. apurahataiteilijoita.
Graafinen suunnittelu, mediataide, valokuvaus yms. ovat usein kuvataiteilijakoulutuksen alaisia. Moni kuvataiteilija päätyy yrittäjäksi tai mainostoimistoon töihin, tai jatkaa opintojaan esim. muotoilun alalla. Tervetuloa nykyaikaan.
##mutta opiskellut lisäksi tutkintoon johtamattomalla linjalla ihan saadakseni teknistä lisäoppia. Joissakin laitoksissa saattaa olla erityisosaamista mikä kannattaa käyttää hyödyksi.##
...opiskelee sen mitä oppia katsoo tarvitsevansa ammatissaan. Mutta pitääkö julkisista varoista maksaa kaikenlaiset koulutukset taidealalla, on hyvin kyseenalaista.
että kyseessä oli yksityinen laitos, siis tämä tutkintoon johtamaton, eli omasta pussista meni nekin koulutusrahat.
Kuvataideala ei tee ketään rikkaaksi, se tehdään oppilaitoksissa jo ensimmäisenä vuonna selväksi.
Monelle kuvataiteilijan tutkinto on vasta perustutkinto tulevia opintoja varten. Voisi siis ajatella erilaisten kuvataidekoulujen olevan lähinnä yleissivistäviä laitoksia. Loppu onkin täysin itsestä kiinni.
##Kuvataideala ei tee ketään rikkaaksi, se tehdään oppilaitoksissa jo ensimmäisenä vuonna selväksi.##
Niin ja jutun tarkoituskin on sama kun sen ettei oikea taiteilija saisi edes tienata taiteellaan, näiden oikea tarkoitus on antaa taiteen virkamiehelle valta päättää kenen taide on oikeatta taidetta ja ketä rahoitetaan julkisilla rahoilla.
Tämän takiahan Palmu on suomen haukutuin taiteilija, virallinen piiri on katsonut ettei hän toimi taiteen sääntöjen mukaan, koska on itse tehnyt oman uransa, he katsovat että hän on ikäänkuin mennyt ohituskaistaa ajamalla ohi muiden. He kun itse olisivat niin mieluusti nähneet jonkun kaverinsa Pamun paikalla, mutta kun kyvyt ja virallinenkaan tuki ei ole riittänyt nostamaan ketään hänen ylitseen, niin kyllä siinä sitten ollaan ihmeissään. Siis kansa on nostanut yhden itseoppineen taiteilijan arvostetummaksi kuin yhtäkään toista taiteilijaa, vaikka näillä on koko virallisen propagandakoneiston tuki takanaan.
...suinkaan ole ainoa rikastunut. Täälläkin linkkien kautta tutuksi tullut ns. tilaustaiteilija on jopa varakkaampi kuin Palmu. Hän kylläkin tulee toimeen myös noiden "virallisten piirien" kanssa koska hänen töitään on hankittu jopa muutamiin taidemuseoihinkin. Kuinka moneen on esimerkiksi Palmulta hankittu? voitko sanoa?
Tämä taiteilija tekee koko ajan tällä hetkellä vain muotokuvia koska muuhun ei ole aikaa. Lisäksi hänen muuta taidetta ostetaan koko ajan kotisivujen kautta.
Että sellaista.
...meni siis henkilökohtaiseen kehumiseen vauraudella ja teosten myynnillä ja Palmu on ilmeisesti kateuden kohde joka pitää voittaa niin taloudellisesti kuin virallisten piirien hyväksynnälläkin.
Voi tätä taidealan kateutta ja omaa alemmuuskompleksia, jolla pitää kehua itseään nimimerkin suojasta, jos puheille olisi muutakin katetta kuin löysät huulet, niin kai sitä kehtaisi mainostaa itse itseään omalla nimellään.
Voi hellanlettas...! Mutta osaan arvata kenestä puhutaan ja jollainhan sitä pitää yrittää paikata aiemmin esille tullut valtava kateus erästä toista taiteilijaa kohtaan ja se kateus ei ole tullut taloudellisista syistä, vaan on lähtöisin toisen taiteilijan teosten paremmuudesta.
Joo vasta huomasin että olitkin tuo jo aiemmin naurettavia kommentteja laittanut henkinen kääpiö ja nyt kirjoituksesi asettuu oikeaan kontekstiin.
..että en suinkaan ole tuo taiteilija. Väitetyn asian todenperäisyyden pystyt kyllä itsekin toteamaan kun tutkit toissa viikon kauppalehteä, päivä muistaakseni oli keskiviikko tai tiistai.
Minä otin vain kantaa kirjoitukseesi ja ihmettelen tuota kärkästä ärsyyntymisestä vastakommentista. Asun muuten ihan täällä toisessa päätä suomea, eli en lähelläkään tuota kyseistä taiteilijaa.
"nimimerkin suojasta"!!!!? Syyttelee henkilö joka myös kirjoittaa nimimerkillä! Voihan juma mitä logiikkaa!
Tässä nyt ei tule muuta mieleen kuin suuri kateus jotakin tuntemaasi taiteilijaa kohtaan, muulla tuollaista ei voi selittää.
##Tässä nyt ei tule muuta mieleen kuin suuri kateus jotakin tuntemaasi taiteilijaa kohtaan, muulla tuollaista ei voi selittää.##
...nyt noita omia kirjoituksiasi ja mietipä vähän! Ja mitä kateuteen tulee, niin niille puheille tulee heti uskottavuutta sitten, kun kerrot selkeästi kenelle ollaan kateellisia.
Ja sinähän olet myös se joka kyttää muiden kirjoittajien ip-osoitteita, hyi hitto miten oksettava hyypiö voit ollakaan.
...vainoharhaisuutesi saa taas aivan uusia muotoja. Hyi helvetti mikä älykääpiö! Luuletko helvetissä tosiaan että joku pystyy näkemään ip osoiteesi täällä!? Vielä tyhmäkin!
Kirjoitin vain oman kommentin sinun kommenttiisi josta alat näkemään heti pikku-ukkojasi. Mene hoitoon jo helvetissä kuka sitten oletkin ääliö!
Sorry muut ihmiset, mun käämit paloi pahasti!
..tuollaiset helvetin ääliöt pitäisi bannata ikuisiksi ajoiksi täältä. Ymmärrän nyt miksi tääkin palsta loistaa tyhjyyttään. Eipä tarvii enää tulla tänne.....muka taidepalsta pah! anna mun kaikki kestää!
satunnaisena lukijana pitänee puuttua keskusteluun, kun siinä esitetään tällaistakin "faktaa":
*Tämän takiahan Palmu on suomen haukutuin taiteilija, on katsonut ettei hän toimi taiteen sääntöjen mukaan, koska on itse tehnyt oman uransa,...*
Kun en tunne eli tiedä, mikä on "virallinen piiri", niin on pakko turvautua ns. common sensíin, johon sentään taideasioissakin täytyy luottaa. Palmu tuli julkisuuteen ja tunnetuksi maalauksilla, joissa sekä aihe ja sen käsittely että värimaailmaa olivat suoraa lainaa kahdelta tunnetulta vanhan polven taidemaalarilta, Veikko Vionojalta ja Onni Ojalta. Omaa oli vain näiden kahden fuusion sively kankaalle.
Aiheiden lainaus on kaikessa taiteessa yleistä, mutta ollakseen hyväksyttävää toteutuksen tulee olla omaperäistä. Ehkä tunnetuin lainaaja on Picasso, joka taitaa lainanneen lähes kaikilta vanhoilta mestareilta mutta työt ovat aitoja Picassoja, eivät matkintaa. Ero tällaisen ja Palmun lainauksen välillä on kuin yöllä ja päivällä, toinen loi ja toinen kopioi.
Palmu myi maisemiaan hyvin eikä ihme, taustallahan oli kahden nimekkään taiteilijan aukoma ura. Taidetta vähän tuntevalle yleisölle oli tarjolla aluksi kohtuuhinnalla laatutaiteelta näyttäviä töitä, joten kauppa kävi. Palmu teki kuitenkin virheen kun jätti nuo maisemansa ja ryhtyi maalaamaan puoliabstrakteja, puolimoderneja teoksia, sillä niissä tulivat esille hänen kaikki puutteensa omaperäisenä maalarina. "Ura" pysähtyi kuin seinään ja jatkonhan me kaikki tiedämmekin.
Ateneumissa on par´aikaa Veikko Vionojan taiteen laaja esittely, jota suosittelen kaikille hyvän taiteen ystäville. Samalle voitte varmistua, että ainakin puolet edelläsanotusta pitää paikkansa, sen toisen puolen varmistaminen juuri nyt ei samalla tavalla ole valitettavasti mahdollista, mutta pientä vaivaa näkemällä sen voi muutenkin löytää. Veikko Vionoja on muuten yksi harvoista suomalaisista taiteilijoista, jolta on pyydetty omakuva Ufficin galleriaan Firenzessä.
Tähän skitsoon ollaan täällä jo vähän niinkuin totuttu. Toinen joka tahallaan häntä vielä hiillostaa, on tuo joka väittää näkevänsä hänen IP numeronsa. Tuota heidän hippaleikkiänsä ollaan seurattu täällä jo tovi. Parasta tässä on että toi kahjo luulee että että se IP on todellakin luettavissa näiden postauksien lähdekoodauksista hehe.
Nooh, "kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa", sanonta ainakin tässä tapauksessa pitää paikkansa.
Epäilen että toi "bittinikkari" lyö vielä tahallaan vettä kiukaalle kun tunnistaa tuosta kirjoitustyylistä ja selvääkin selvemmästä kiihkokateudesta kaikkia paremmin menestyviä taiteilijoita kohtaan hänet. Ja niin me tunnetaan hänet muuten kaikki, vaikkakin hän joskus yrittää kirjoittaa jollakin toisella nimimerkillä mutta kettupiru ei pääse karvoistaan ja tässä se nytkin nähdään.
Vituttaa vain kun hän tunkee joka ketjuun ja esittelee sitä kateuttaan. Täällä ei enää vuosiin viitsi kukaan ottaa mihinkään kantaa kun hän tunkee väliin noiden "kampanjoidensa" kanssa.
Oikein teet kun "äänestät jaloillasi". Ehkä hän vielä joskus vetää itsensä kiikkuun niin kuin on luvannut.
olenko sanonut ettei taiteella saa tienata? Jokainen pensselinheiluttaja tietää miten vaikeaa se on. Jos nyt siis puhutaan pelkästään taidemaalausten myynnistä.
Koulut nimenomaan haluavat varoitella että leipä voi olla tiukassa ja voi joutua tekemään sellaisia töitä mistä ei pidä, kuten opetustyötä ja makkaramainoksia.
Olet näköjään niitä ihmisiä joille jo sana 'päivää' on mitä todennäköisimmin vittuilua. Hyvää jatkoa vain.
...vituttaahan se kaveria tietenkin kun se yrittää upottaa AlfaArttia kaikin keinoin mutta huomaakin että koulu saakin mainosta. Eikä tarvi muuta kuin mennä vaan Aukean sivuille kattomaan kaverin paniikinomaista "ideointiaan" niinkuin hän sanoo.
Hänen tarttisi vain käyttäytyä palstalla ihan kunnollisesti ja yrittää olla menemättä kirjoittajan henkilöön ja edes yrittää julkisesti olla arvailematta kuka kulloinkin kirjoittelee. Sellainen vain taitaa olla ylivoimaista hänelle kun tietää hänen helvetinmoisen kateutensa toisia taiteilijoita kohtaan. Moisen kyllä pystyy jopa toteamaan kun seuraa esimerkiksi hänen Aukean tai Harhakuvan sivujaan joissa itse olen reisteröitynä. Hän ei esimerkiksi koskaan kommentoi muiden teoksia omalla nimellään. Ilmeisesti ei vain uskalla. Muut kyllä kommentoivat omilla profiilinimillään mutta hän ottaa vain mielellää kommentteja vastaan.
Alkaa jo kypsyttämään tämä paskiainen.
##Luuletko helvetissä tosiaan että joku pystyy näkemään ip osoiteesi täällä!?##
...ei kiinnosta bpystyykö joku niitä lukemaan vai ei, koska sillä ei ole mitään vaikutusta minun kirjoittelemiseeni! Mutta siitä tosiasiasta että tällä palstalla on julkaistu ip-osoitteeni ei pääse mihinkään.
Siinä sitä Urpolla tyosiasioita!
##AlfaArttia kaikin keinoin mutta huomaakin että koulu saakin mainosta.##
...mainostaminen on niin tehokasta että liikevaihto putoaa 20% vuodessa! Heh heh...
##Moisen kyllä pystyy jopa toteamaan kun seuraa esimerkiksi hänen Aukean tai Harhakuvan sivujaan joissa itse olen reisteröitynä. Hän ei esimerkiksi koskaan kommentoi muiden teoksia omalla nimellään.##
Ai jaa, omaqsta mielestäni en ole antanut kenellekään kommenttia nimimerkin takaa, mutta jos sinulla on todiste3ita bpäinvastaisesta, niin eikö reilumpaa olisi lyödä ne pöytään, sen sijaan että surkeana nimimerkkinsä takaa kuvittelee omia harhaluulojaan.
##kun tunnistaa tuosta kirjoitustyylistä ja selvääkin selvemmästä kiihkokateudesta kaikkia paremmin menestyviä taiteilijoita kohtaan hänet.##
...on niin hauskoja nämä kommentit kateellisuudesta, eikä niillä ole mitään uskottavuutta niin kauan kuin ei selkeästi näytetä kenelle ollaan kateellisia ja sitä tuskin kukaan pystyy näyttämään todeksi.
Päinvastoin nämä nimimerkin takaa tehdyt väitteet kertovat täysin päinvastaisesta, kun teoksilla ei miestä saada hiljaiseksi, koska hänen teoksensa ovat huippuluokkaa, niin lahjattoman raukkisen ainoa vaihtoehto on esittää katkerana nimimerkin takaa omia kuvitelmiansa.
##Olet näköjään niitä ihmisiä joille jo sana 'päivää' on mitä todennäköisimmin vittuilua.##
...minusta tuntuu että yrität syöttää omia ongelmiasi minulle!
Mikä masentaa...miksi vaikenet? joko alat väsyä ja ymmärtää että täältä et saa ymmärtäjiä ongelmillesi?
Totta puhuen, hanki itsellesi elämä!
...ole tarvetta enää heilutella pilkkakirvestä tai muutakaan, koska se mitä tältä palstalta on haettu on saatu.
..taas tuli niin että raikui.
vasta on hyvä uutinen, nythän et sitten enää ole pilaamassa keskusteluja täällä. Kiitos, että asia vihdoinkin on selvinnyt sinulle.
...kyllä minä olen hallinnut palstaa suvereenisti jo useita vuosia, kenestäkään ei ole ollut minkäänlaista vastusta.
Markkinat ilmeisesti ratkaisee, kuka elää taiteentekemisellä!
puurot ja vellit menneen sekaisin sinulla.
Tämä on ainakin vielä vapaa maa, jossa saa ja voi opiskella ja opettaa vapaasti erilaisia taiteenaloja. Taidemaalari ei ole oppiarvo, kuka hyvänsä voi ja saa nimittää itseään taidemaalariksi, eikä todistus käydystä taidekoulusta ole ammattitutkinto. Taiteilija on ja on aina ollut vapaan ammatin harjoittaja, jonka ammatti opitaan käytännössä ja on taiteilijasta itsestään kiinni, saako hän sillä elatusta ja minkä verran. Ammatin kaikkinainen kahlehtiminen olisi typerää.
Taidemaalariliitto ei ole ammattiliitto vaan taidemaalarien rekisteröity yhteisjärjestö, jolla on omat niin jäsenistön kuin yhdistysrekisterinkin hyväksymät sääntönsä. Sillä on vapaus ottaa tai jättää ottamatta kantaansa mainitsemiisi asioihin. Jos sen toiminta ei miellytä on jäsenistöllä mahdollisuus ottaa asia esille ja esittää muutoksia niin toimintaan kuin sääntöihin. Kaikki taiteilijajärjestöt ottavat kantaa jäsenistöään koskeviin asioihin niin vastuullisesti ja asianmukaisesti kuin katsovat sen tarpeelliseksi; kritisoinnin sijaa on aivan varmasti aina, sillä mikään päätös tuskin koskaan miellyttää kaikkia, joita se koskee.
Taiteilijan ja psykologin/psykiatrin vertailu tekemälläsi tavalla on mieltä vailla, sillä taitamaton kallonkutistaja voi saada suurtakin haittaa potilaille. Siksi tietty vaatimustaso on edellytys tällaisen ammatin harjoittajalle. Taiteilija ei operoi ihmisillä. Taiteilijakin voi kyllä pahimmillaan saada raivokohtauksen kaltaisia primitiivireaktioita yleisöltä, kuten on nähty tavan takaa, mutta silloin hän on jopa hyvä ja tarpellinen henkinen hiekkasäkki ymmärtämättömien hakata raivonsa sammuksiin.
Yhteiskunnan tuki taideopiskelulle ja taiteen harjoittamiselle on luku sinänsä ja osa kulttuuripolitiikan rahoitusta kuten koko apurahajärjestelmä. Sen tarpeellisuudesta, laajuudesta ja määrästä on yhtä monta mieltä kuin on siitä puhuvia.
##puurot ja vellit menneen sekaisin sinulla.##
Enpä oikein usko!
##Tämä on ainakin vielä vapaa maa, jossa saa ja voi opiskella ja opettaa vapaasti erilaisia taiteenaloja. Taidemaalari ei ole oppiarvo, kuka hyvänsä voi ja saa nimittää itseään taidemaalariksi, eikä todistus käydystä taidekoulusta ole ammattitutkinto. Taiteilija on ja on aina ollut vapaan ammatin harjoittaja, jonka ammatti opitaan käytännössä ja on taiteilijasta itsestään kiinni, saako hän sillä elatusta ja minkä verran. Ammatin kaikkinainen kahlehtiminen olisi typerää.##
Taidemaalari on väitteistäsi huolimatta oppiarvo, joka on myös virallisen ammattitutkinnon alainen. En ole yrittänyt kieltää kenenkään opiskelua, vaan sen että yhteiskunta kustantaa yksityisten epäpätevien oppilaitosten toimintaa. Eikä se että koulutuksen huonoimpien koulujuen tuet otetaan pois, kahlitse mitenkään taidetta. Taide on jo kahlittu viralliselta taholta aivan liiaksikin.
##Taidemaalariliitto ei ole ammattiliitto vaan taidemaalarien rekisteröity yhteisjärjestö, jolla on omat niin jäsenistön kuin yhdistysrekisterinkin hyväksymät sääntönsä.##
Taidemaalariliitto on mainostanut useita vuosia olevansa maanlaajuinen taiteilijoiden ammattijärjestö ja sen jälkeen kun minä olen ottanut asian julkisesti esille erään tapauksen yhteydessä, on liitto muuttanut mainoksensa maanlaajuiseksi taiteilijoiden järjestöksi. Koko liitto on vain isojen ajastaan jäljessä olevien häiriintyneiden lasten hiekkalaatikko.
##Taiteilijan ja psykologin/psykiatrin vertailu tekemälläsi tavalla on mieltä vailla,##
Jos ymmärtäisit oikeasti lukemaasi, niin huomaisit etten ole verrannut psykologin ammattia taiteilijan ammattiin, vaan olen verrannut näiden alojen ammattijärjestöjen suhtautumista ammattialoihinsa ja sille valmistuvista oppilaista. Psykologian liitto osoittaa vastuunsa ammattialastaan, kun taas taidemaalariliitto ja taiteilijajärjestöt eivät sitä tee. Eikä se ole oikeata vastuuta että taidemaalariliitto tai taiteilijajärjestöt huolehtivat jäsenistönsä asioista, eihän valmistumatta olevat psykologian oppilaatkaan ole oman ammattijärjestönsä jäseniä ja silti psykologianliitto huolehtii heidänkin asioistaan, koska he ovat valmistumassa alalle. Tätä samaa vastuuta ja huolta ei taidealalla kanna kukaan.
##Yhteiskunnan tuki taideopiskelulle ja taiteen harjoittamiselle on luku sinänsä ja osa kulttuuripolitiikan rahoitusta kuten koko apurahajärjestelmä. Sen tarpeellisuudesta, laajuudesta ja määrästä on yhtä monta mieltä kuin on siitä puhuvia.##
Aivan ja nythän taidealan ylikoulutukseen ollaan puuttumassa, koska sitä on aivan liikaa ja erittäin huonotasoista. Ja kun kerran koulutusta ollaan vähentämässä, niin mistähän päästä taidemaalariliiton tai taiteilijajärjestöjen mielestä sitä pitäisi purkaa? Jos itse saisin veikata, niin taiteilijajärjestöt tulisivat aivan samaan johtopäätökseen kuin minäkin. Yksityisiltä oppilaitoksilta julkiset tuet pois ja julkisten, virallisten ammattiin ja tutkintoon valmistavien koulujen tuet jätetään entiselleen.
Tämä on ehdottomasti paras tapa vähentää ylikoulutusta taidealalla ja kouluista valmistumisen jälkeen taiteilijoiden jälkihuollon vastuu olisi saatava taidemaalariliitolle ja taiteilijajärjestöille. Aivan kuten muillakin ammattialoilla.
"Taidemaalari on väitteistäsi huolimatta oppiarvo, joka on myös virallisen ammattitutkinnon alainen" Ei ole.
"Koko liitto on vain isojen ajastaan jäljessä olevien häiriintyneiden lasten hiekkalaatikko." Sinun yksityinen käsityksesi.
"..eihän valmistumatta olevat psykologian oppilaatkaan ole oman ammattijärjestönsä jäseniä ja silti psykologianliitto huolehtii heidänkin asioistaan, koska he ovat valmistumassa alalle. Tätä samaa vastuuta ja huolta ei taidealalla kanna kukaan." Psyykeen hoidossa on kyse ihmisen terveydestä, ja väärin hoidettujen seurauksista käsivät niin hoidetut kuin koko ammattikunta. Taiteilijoiden kohdalla ei ole mistään tällaisesta kyse, vertailusi on mieletön.
"...taidealan ylikoulutukseen ollaan puuttumassa, koska sitä on aivan liikaa ja erittäin huonotasoista."
Vapaaseen koulutukseen ei voi puuttuua ellei maahan saada uusia lakeja, joilla opetus kielletään, eikä sellaista lakia taatusti säädetä. Mitä taiteen ja sen opetuksen tasoon tulee, niin sellaista ei ole koskaan määritetty eikä voida sitä liioin voida mitata.
-Taidemaalari on väitteistäsi huolimatta oppiarvo, joka on myös virallisen ammattitutkinnon alainen-
##Ei ole.##
Kummallinen väite joka on todistettavissa hyvin helposti vääräksi ja siksipä et esitellyt mitään perusteita väitteesi tueksi.
-Koko liitto on vain isojen ajastaan jäljessä olevien häiriintyneiden lasten hiekkalaatikko.-
##Sinun yksityinen käsityksesi.##
Jolle olen myös antanut hyvät perusteet.
-eihän valmistumatta olevat psykologian oppilaatkaan ole oman ammattijärjestönsä jäseniä ja silti psykologianliitto huolehtii heidänkin asioistaan, koska he ovat valmistumassa alalle. Tätä samaa vastuuta ja huolta ei taidealalla kanna kukaan.-
##Psyykeen hoidossa on kyse ihmisen terveydestä, ja väärin hoidettujen seurauksista käsivät niin hoidetut kuin koko ammattikunta. Taiteilijoiden kohdalla ei ole mistään tällaisesta kyse, vertailusi on mieletön.##
No mutta eihän tässä olekaan kyse varsinaisen ammatin toiminnan kanssa, vaan ammattijärjestön toiminnasta, joka taideealalla ei kanna vastuuta alalle kouluttautuvista tai kouluttautuneista, toisin kuin psykologian alalla joka vastuunsa kantaa.
-taidealan ylikoulutukseen ollaan puuttumassa, koska sitä on aivan liikaa ja erittäin huonotasoista.-
##Vapaaseen koulutukseen ei voi puuttuua ellei maahan saada uusia lakeja, joilla opetus kielletään, eikä sellaista lakia taatusti säädetä. Mitä taiteen ja sen opetuksen tasoon tulee, niin sellaista ei ole koskaan määritetty eikä voida sitä liioin voida mitata.##
Kukaan ei ole puuttumassa vapaaseen koulutukseen, vaan siihen että taidealalle koulutetaan liikaa ihmisiä. Eikä liikakoulutuksen purkamiseen tarvitse mitään uusia lakeja, vaan helpoin tapa on poistaa valtion tuet monenkirjavilta yksityisiltä kouluilta joiden opetus ei vastaa virallista opetus-suunnitelmaa. Eikä tässä kouluja olla purkamassa, vaan jokainen voi edelleen tarvittaessa opiskella näissä yksityisissä oppilaitoksissa, mutta joutuu vain maksamaan itse koulutuksensa. Yhteiskunnan tarkoitus on pitää huolta ammatillisesta koulutuksesta, ei maksaa ihmisten harrastuksia julkisista varoista.
Viimeinen lauseesi kertoo kaiken tarvittavan, koska virallinen koulujärjestelmä vaatii koulutukselta oikean tason ja niiden opetus-suunnitelma on määritelty ja opetuksen taso voidaan mitata. Siksi yksityisillä monenkirjavilla kouluilla ei ole lupa antaa tutkintoakaan alalle. Koska taideala on täysin vastaava ala kuin muutkin työalat ja virallisen koulu- ja tutkintojärjestelmän alainen.
"Kummallinen väite joka on todistettavissa hyvin helposti vääräksi ja siksipä et esitellyt mitään perusteita väitteesi tueksi."
En voi perustella koska mistään ei löydy tietoa ko. ammattitutkinnosta. Millä voi todistaa sellaisen, jota ei ole? Jos kerran omaat sellaisen tiedon niin osoita se.
"Jolle olen myös antanut hyvät perusteet"
Et ole antanut muuta kuin mielipiteesi eikä se todista mitään muuta.
"..ammattijärjestön toiminnasta, joka taideealalla ei kanna vastuuta alalle kouluttautuvista tai kouluttautuneista, toisin kuin psykologian alalla joka vastuunsa kantaa."
Olen jo tuohon vastannut mutta selvennän vielä: psykologit/psykiatrit ovat huolissaan sekä potilaistaan että ammattikunnan maineesta vajavaisen koulutuksen saaneiden vuoksi. Vastaava huolenaihe taidekentällä, jossa kuka tahansa voi esiintyä taidemaalarina, on absurdi.
"Kukaan ei ole puuttumassa vapaaseen koulutukseen, vaan siihen että taidealalle koulutetaan liikaa ihmisiä."
Etkö tosiaan ymmärrä, että virkkeesi on oksimoroni, sen kaksi osaa lyövät toisiaan korvalle.
"...virallinen koulujärjestelmä vaatii koulutukselta oikean tason ja niiden opetus-suunnitelma on määritelty ja opetuksen taso voidaan mitata."
Mikä on taiteessa "oikea taso" ja miten se on ensin määriteltävissä ja sitten mitattavissa? Kirjoitat täydellistä puuta-heinää yhteismitattomista asioista.
Sinun kenkäsi puristavat todella pahasti.
##En voi perustella koska mistään ei löydy tietoa ko. ammattitutkinnosta. Millä voi todistaa sellaisen, jota ei ole? Jos kerran omaat sellaisen tiedon niin osoita se.##
Taidemaalarin toisen asteen tutkinto on Kuvallisen ilmaisun perustutkinto ja ensimmäisen asteen tutkinto AMK Kuvataiteilija. Molemmat ovat maamme virallisen koulujärjestelmän hyväksymiä tutkintoja, aivan kutern muillakin ammattialoilla. Ja tiedot näistä löydät helposti internetistä, joten en viitsi käyttää aikaani noin helpon asian todistamiseen.
##Olen jo tuohon vastannut mutta selvennän vielä: psykologit/psykiatrit ovat huolissaan sekä potilaistaan että ammattikunnan maineesta vajavaisen koulutuksen saaneiden vuoksi. Vastaava huolenaihe taidekentällä, jossa kuka tahansa voi esiintyä taidemaalarina, on absurdi.*##
Tässä psokologian liiton asiassa liitto on huolissaan koska juuri opetus ja opettajat ovat olleet epäpäteviä ja näin ollen kalliin yksityisen koulun oppilaat saattavat kolmen vuoden opiskelun jälkeen jäädä epäpäteviksi ja ilman tutkintoa. Samaa huolta ei ole taidemaalariliitolla tai taiteilijajärjestöillä, liiton omat jäsenet rahastavat alalle tulijoita epäpätevällä opetuksellaan näissä omistamissaan yksityisissä oppilaitoksissa, tietäen varsin hyvin etteivät oppilaat saa tutkintoa alalle eivätkä pääse koulutuksellaan edes liiton jäseniksi.
Psykologian liitto on ymmärtänyt vastuunsa ja puuttunut koulutuksen epäkohtiin, taidealalla sama vastuu on unohdettu kokonaan taiteilijajärjestöjen toimesta.
##Etkö tosiaan ymmärrä, että virkkeesi on oksimoroni, sen kaksi osaa lyövät toisiaan korvalle.##
Irroittamalla yksittäinen lause kokonaisesta kirjoituksesta, asian saa näyttämään vaikkapa mainitsemaltasi oksimoronilta, mutta jutun oikea konteksti katoaa. Hyvin tarkoituksenmukaista vääristelyä. Mutta kysehän on liikakoulutuksesta jota maksetaan valtion varoista ja tämän takia juuri yksityisiltä kouluilta pitäisi lopetta valtion tuet kokonaan ja maksaa ne vain sellaisille kouluille jotka valmistavat ammattiin ja joista saa alalle tutkinnon. Jos joku tällaiseen yksityiseen kouluun haluaa mennä, niin sen voi maksaa sitten itse, koska ei valtion kuulu kustantaa ihmisten harrastustoimintaa. Ja taidettahan voi harrastaa vaikka kotona, ei siihen kalliita yksityiskouluja kukaan tarvitse. Sen tietotaidon minkä näissä yksityisissä monenkirjavissa kouluissa saa, löytää tänä päivänä helposti internetistä ja senkin takia näiden koulujen julkisista varoista tukeminen on täysin perustelematonta.
##Mikä on taiteessa "oikea taso" ja miten se on ensin määriteltävissä ja sitten mitattavissa? Kirjoitat täydellistä puuta-heinää yhteismitattomista asioista.##
Höpö höpö, kirjoitan täyttä asiaa ja virallinen taidekenttä sekä opetusviranomaiset ovat määritelleet koulutuksen tasot eri ammattialoille. Samoin taiteilijajärjestöt ja taidemaalariliitto määrittelee taiteilijoiden tason ja arvotuksen. Mutta sehän ei ilmeisesti olekaan puuta heinää tai yhteismitaton tapa määritellä taidetta sinun mielestäsi?
Kun taidemaalariliitto tai taiteilijajärjestöt arvottavat taidetta, mutta eivät taiteen koulutusta, ovat he jättäneet vastuunsa omasta ammattialastaan heitteille.
aidasta ja toinen aidan seipäästä siitä ei keksustelua synny. Siksi vielä vain tämä vastine.
Alun alkaenkaan viesteissäni kyse ei ole ollut koulun tuomasta arvosta tai tittelistä vaan ammatista. Yhtä vähän kuin opintonsa päättänyt lääkäri on kirurgi tai kauppatieteen maisteri laskentapäällikkö, on kukaan "Taidemaalarin toisen asteen tutkinto on Kuvallisen ilmaisun perustutkinto ja ensimmäisen asteen tutkinto AMK Kuvataiteilija"-nimisten opinsuoritusten jälkeen taidemaalari. Ammatin määrittää tutkinnon jälkeinen ammatillinen ura, eivät vanhat paperit.
Taiteen yhteiskunnallinen tukeminen on ainakin Suomessa jo vuosikymmeniä ollut jatkuvien kiistojen aihe. Siinä on jälleen yksi uudistus/muutos-vaihe menossa, johon viimeisin kannanotto on tämän päivän HS:n sivulla C12 oleva Asko Mäkelän kirjoitus. Ainakin hänellä on muuta taustaa ottaa kantaa kuin yhden epäonnistuneen taideopiskelijan henkilökohtaiseen kaunaan perustuva alaan yleisesti kohdistuva nujertamishalu. Ja olipa tämän uudistuksen tulos mikä hyvänsä niin yksi asia on varmaa: jaettavaa on aina vähemmän kuin taidekenttä haluaa ja kiista asiassa jatkuu ilmeisesti maailman tappiin saakka.
Taiteella ei ole mitattavissa olevaa "tasoa". Jokaisella aikakaudella sen määrittelevät vain taiteen rahoittajat, sponsorit ja ostajat. Vain heidän kauttaan jää aikakuden taide elämään ja tallentuu taidehistorian muistiin, kaikki muu on vain taustakohinaa, joka joka häipyy unohduksiin.
##Yhtä vähän kuin opintonsa päättänyt lääkäri on kirurgi tai kauppatieteen maisteri laskentapäällikkö, on kukaan "Taidemaalarin toisen asteen tutkinto on Kuvallisen ilmaisun perustutkinto ja ensimmäisen asteen tutkinto AMK Kuvataiteilija"-nimisten opinsuoritusten jälkeen taidemaalari. Ammatin määrittää tutkinnon jälkeinen ammatillinen ura, eivät vanhat paperit.##
Heh heh, tietenkään ammattiin valmistunut lääkäri ei ole kirurgi, hänhän on vastavalmistunut lääkäri, aivan samoin ammattiin valmistunut ja tutkinnon suorittanut taidemaalari on vastavalmistunut taidemaalari. Eivätkä ne paperit silloin ole mitenkään vanhoja, koska koulujärjestelmän mukaisesti opinnot ilman tutkintoa menevät vanhaksi viidessä vuodessa, mutta ammatillinen tutkinto ei vanhene ikinä.
##Taiteen yhteiskunnallinen tukeminen on ainakin Suomessa jo vuosikymmeniä ollut jatkuvien kiistojen aihe. Siinä on jälleen yksi uudistus/muutos-vaihe menossa, johon viimeisin kannanotto on tämän päivän HS:n sivulla C12 oleva Asko Mäkelän kirjoitus.##
Lopetin muutama vuosi sitten kaikkien paperilehtien tilaamisen ja ostamisen, säästääkseni osan tästä rakkaasta maapallostamme lapsillenikin. Joten en pysty näillä näkymin lukemaan kyseistä juttua, mikäli se ei ole luettavissa netin kautta.
## Ainakin hänellä on muuta taustaa ottaa kantaa kuin yhden epäonnistuneen taideopiskelijan henkilökohtaiseen kaunaan perustuva alaan yleisesti kohdistuva nujertamishalu.##
Uudistusmieliset ja ikivanhojen rituaalien muuttamista nykyajan vaatimusten mukaisiksi haluavat leimataan epäonnistujiksi ja vaikka miksi, ikivanha keino jota valtaapitävät ovat aina käyttäneet silloin kun avoimessa keskustelussa jäädään tappiolle, eikä löydetä päteviä argumentteja puolustamaan omaa vanhoillista kantaa.
## Taiteella ei ole mitattavissa olevaa "tasoa".##
Jos tämä kertomasi pitää paikkansa, niin silloin kansalaispalkka tai perustulo on vielä perustellumpi kaikille taiteilijoille yhdenvertaisesti. Ja silloin myös taidemaalariliittoon tai muihin taiteilijajärjestöihin pitäisi olla vapaa pääsy jokaisella taiteilijalla. Koska tason perusteella ei ketään voitaisi jättää ulkopuolelle ja sillähän he juuri perustelevat hylkäämiset. Täytyy myös todella ihmetellä miten vanhoillista järjestelmää kannattavalla, voi olla tuollaisia näkemyksiä, koska nehän sotivat täydellisesti järjestelmää vastaan?
##Jokaisella aikakaudella sen määrittelevät vain taiteen rahoittajat, sponsorit ja ostajat. Vain heidän kauttaan jää aikakuden taide elämään ja tallentuu taidehistorian muistiin, kaikki muu on vain taustakohinaa, joka joka häipyy unohduksiin.##
Eli julkisella rahalla ostettuja teoksia ei voida pitää taiteen määrittelynä, koska siinä ei käytetä omia rahoja ostoksiin. Ja tällä periaatteella Palmu on myyvimpänä taiteilijana sittenkin se kenen taide on määritelty juuri tällä aikakaudella parhaaksi?
muuten tästä kirjoituksesta?
http://www.hs.fi/keskustelu/%26%2334%3BPuoluepolitiikka+pysyk%F6%F6n+poissa+taiteen+hallinnosta%26%2334%3B/thread.jspa?threadID=256805&tstart=0
Kun aivan varma en voi olla, koska jutussa ei missään mainita kirjoittajaa.
Mutta juttu on täynnä ristiriitaisuuksia ja taiteilijapolitiikka jossa yhdistyvät muutoshaluttomuus ja vanhakantaisuus. Todellista sanomaa tai kykyä nähdä taiteilijan työtä nykyajan vaatimusten ja itse taiteilijan työn kannalta siinä ei kyllä ole.
mutta sinun kantasi kyllä tunnetaan sadoista katkerista kommenteistasi tällä palstalla. Tarkoitin juuri tuota asiallista ja hyvää kirjoitusta.
...juuri kaikkein tyhmimpien on oltava samaa mieltä jonkun toisen kanssa, koska omia ajatuksia ei ole. Ja ainoa mitä he osaavat on haukkua muita nimimerkkinsä suojasta.
täysin samaa mieltä, kirjoitit itse vastaukseni sinulle.