Ahistaaaa !!

Niin pirusti tämä käpykylän toimettomuus, korjattavaa/ kunnostettavaa olisi joka puolella kaupunkia, mutta mitään ei vaan näytä tapahtuvan. Esimerkiksi aikanaan keskeneräisiksi jääneitä kohteita pilvin pimein jotka syytä viedä päätökseen niin valaistuksen, kuin päällystyksen suhteenkin mutta ei niin ei. Nyt ollaan pysähtyneisyyden tilassa, vaikka piti rakentaa loistokylpylöitä, monitoimihalleja, suurhalleja, niin ja rantaraittikin pitäisi jossakin välissä saada aikaiseksi. Mutta miten tälläisellä vauhdilla ?
2326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pointti miksi keskeneräisiä kohteita ei saateta loppuun vaan aloitetaan mielummin uusi kohde on muilta kupattava raha.Siis kun aloittaa jonkun uuden kohteen niin rahaa haetaan EU:lta sekä valtiolta.Näin saadaan taas muilta suurin osa rahoista,vaikka käyttökulut jäävätkin kuntalaisten harteille.Kukaan ei tunnu välittävän mitä tämä tulevaisuudessa maksaa ja mistä rahat otetaan.Puhutaan kolmannen uimahallin tarpeellisuudesta vaikka kahtakaan ei saada täyteen.Pitäisi ensin toimia niin että kummankin uimahallin aukioloajat ovat niin pitkiä kuin saattaa ja sen jälkeen jos kysyntää riittää suunnitellaan uutta.Koulut siirretään Skinnarilaan,ajattelematta mitä kaikkea muuta joudutaan samalla rakentamaan ja mistä rahat niin koulujen rakentamiseen kuin ylläpitoonkin löytyvät.EU ja valtio ovat taas ne tahot joilta yhdessä kuntalaisilta rahat kupataan,sekä tietenkin jatkuvasti yhä paheneva ylivelkaantuminen.Samalla on tietenkin suunniteltava Skinnarilaan,Sammonlahteen,Uus-Lavolaan jne vievä tie sellaiseksi että se vetää kaiken sen liikenteen mikä tulee koulujen siirtämisestä ruuhkautumaan entisestään.Tämä kaikki maksaa suuria summia rahaa,kenenkään juuri kiinnittämättä näihin pikku asioihin huomiota lainkaan.Uusi siirtoviemäri ja jätevesipuhdistamokin pitäisi rakentaa,mutta siihenkään ei keksitty muuta ratkaisua kuin yhdistää Energialaitos ja Vesilaitos.Näin mukamas saadaan "synergiaetua",mikä käytännössä tarkoittaa Lappeenrannan Energian rahojen kuppauksen uuteen siirtoviemäriin ja puhdistamoon.Kun Joutseno liitettiin Lappeenrantaan niin puhuttiin säästöistä ja eduista,mutta toisin kävi.Nyt meillä on pikkukaupungissa miehitys millä hoitaisi tuplasti isomman kaupungin "johtamisen" ja ennenkaikkea edustamisen,mitä harjoitetaa jopa maamme rajojen ulkopuolella.Perseelleehän tämä homma on mennyt jo pidemmän aikaan,mutta mitään muutosta ei tällä "miehityksellä" ole luvassa vaan pelkäämpä asioiden vain pahenevan.

Äänestä
  • Olin juuri kirjoittamaisillani samansisältöisen viestin tänne, mutta kerkesit ennen minua. Meidän pitäisi miettiä, mitä asian korjaamiseksi olisi tehtävissä. Aloitettaisiinko siitä, kuinka kaupungin työntekijät hommavat sukulaisensa kaupungin töihin, vaikka oikeita töitä ei olisikaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäilevä Tuomas ?? kirjoitti:

Niin pirusti tämä käpykylän toimettomuus, korjattavaa/ kunnostettavaa olisi joka puolella kaupunkia, mutta mitään ei vaan näytä tapahtuvan. Esimerkiksi aikanaan keskeneräisiksi jääneitä kohteita pilvin pimein jotka syytä viedä päätökseen niin valaistuksen, kuin päällystyksen suhteenkin mutta ei niin ei. Nyt ollaan pysähtyneisyyden tilassa, vaikka piti rakentaa loistokylpylöitä, monitoimihalleja, suurhalleja, niin ja rantaraittikin pitäisi jossakin välissä saada aikaiseksi. Mutta miten tälläisellä vauhdilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu