Onnellinen

Odottelen nyt sitä eläkeläisen kiirusta...sanovat että kiirus alkaa kun eläkkeelle pääsee.
Mukavalta tämä tuntuu,on sitä 40 vuotta joka aamu noustu ennen viittä,että nuoremmat saa jatkaa.
Viime vuodet oli sitä että pillerien voimalla aamu lähti käyntiin ja illalla sama että sai jotensakin nukuttua.
Nyt nousen ylös kun siltä tuntuu kahvit keittelen ja nautin aamuista,suuri helpotus täyttää mielen kun se ainainen kiire on ohi.
Samoilen metsissä,nautin luonnosta,teen niitä asioita mihin ennen ei ollut koskaan aikaa,tämä taitaa olla elämän parasta aikaa,vaikka remppaa on ja liikkuminen hitaanpaa,särkyjen kanssa on enempi sinut,kun voi liikkua voinnin ja kunnon mukaan.
Normaaliin eläkeikään olisi minulla ollut vielä vuosia,ajattelen kauhulla eläkeiän nostoa miten ihmiset jaksaa olla töissä vielä 65-70 vuotiaina,onhan se työstä kiinni,ajattelen niitä ruumiillisesti raskaan työn tekijöitä.
Kaunista syksyä kaikille toivottelen ,metsä on pian ruskan väriloistossa.
24266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Syksystä nautin minäkin. Nämä viileämmät ilmat piristää kummasti ja työttömän huoletkin häviää ainakin hetkeksi tuolla syksyisessä luonnossa ja mieli lepää.

Äänestä

En minä tästä syksystä nauti, kurjin vuodenaika.
On kosteaa, pimeää, kostea tuuli tuntuu kylmältä, ja se tuntuu erityisesti kuluneissa nivelissä.
Tulis vaan lokakuussa pakkaset ja lumi maahan, että tämä syksy olis lyhyt
Vielä menee melkein ilman pillereitä, mitä nyt joskus pitää ottaa nukkumaan mennessä pari panacodia.
Kaikesta synkkyydestä huolimatta kaunista syksyä Sinullekkin.

Äänestä

Tuo pääsysi helpompaan. Ei elämää hallita. Kulkee kulkuaan hallitsematta. Toisilla toisin kuin toisilla. Aina sattuma on matkalla mukana. Käytin koiran kusella ja odottelen armastani makkarasopalle.

Äänestä

En jaksa nauttia näistä koleista ilmoista, jotka katkaisivat kauniin kesän. Olen kesänlapsi, nautin lämmöstä ja auringosta. Ehkä nämä kylmät tuli liian aikaisin. Toivonkin kaunista lämmintä syksyä silloin pääsen mukaan tunnelmiisi ; )

Minäkin saan jo tehdä päiväohjelman mieleni mukaan ; )

Äänestä

aamulla kun herää niin siinä ne normi toiminnot tekee ja huuups, kohta on ilta... :)

Nauti nyt kun saat vaan olla, mennä minne haluut mihin kelloaikaan tahansa, kukaan ei käske, ei anna komentoa, suuntaa... anna mennä vaan omalla painollaan.

Tiedän, et ajatukset palaa monet kerrat siihen työpäivään ja aika pitkäänki ne pyörii mielessä ennen kuin se oma rytmi löytyy.
Harrastuksia vaan mukaan kuvioihin tilanteen ja jaksamisen mukaan.
Kovasti tsemppiä sinulle syksyyn ja pitkään talveen.

Äänestä

Siis kertakaikkiaan ihanaa.
Olen ollut koneella ja tehnyt tässä kaikenlaisia muutoksia noiden huonekalujen kanssa, nyt kun jaksaa ja on virtaa.
Kesän kuumuudessa hyvä kun sain tavarat tänne, se helle ei ole mun juttu.
Mutta nytkin kun menin postilaatikolle, odotin vielä sen kuumuuden iskevän päin kun avasin oven, mutta aivan ihana viileys tuli vastaan.
Siis kerta kaikkiaan ihanaa.
Nyt vois oikein kunnolla rakastuakin, yleensä mun rakkaudet on alkaneet syksyllä :))
Joutsenperhe tuolla rannalla uiskentelee, nekin on ihania.

Oikein hyviä eläkepäiviä sulle ja sopivasti niitä menoja ettet sitten niiden alle huku.

Äänestä

syksynki aika on, ei oo kaiken aikaa mahoton hiki, kyllä se jo riitti. Toivottavasti niitä poutapäivistä sais nauttia nyt syksynki aikana:)))))

Oikein mukavaa ja nautinnollista eläkeaikaa ja mukavaa syksyä siullekki:))))

Äänestä
  • Kiitos kaikille,nautitaan kukin tavallaan eläkepäivistä,syksystä ja mistä kukin ilon saa...
    Ollaan iloisia siitä että nyt on aika tehdä mitä huvittaa,tietysti tuo kukkaro asettaa rajoja..

    Äänestä

Tää nyt on sellainen ikuisuusaihe, millä mä aina saan saavitolulla kuraa niskaan aina.

Mutta koko eläkeikäaisia on keinotekoinen. Tyhmäkin tajuaa, että ei kukaan kasikymppisenä enää jaksa lapioida suota. Mutta vaikka satavuotiaanakin monet pystyvät ajattelemaan vielä hyvin.

Tosiasia on nä kyy väestöpyrameista. Nykyään syntyy vähemmän lapsia, kuin tulee eläkeläisiä. Se nyt vaan on niin. Ja suurin työllistäjä koko maapallolla, tulee olemaan vanhustenhuolto. Ja se on raskasta duunia. Päässeekö kovin moni siitä ammatista nykyäänkään vanhuuseläkkeelle? Piru, ite joutuvat materiaaliksi, yhä vähenevälle hoitohenkilökunnalle. Eikä sed auta, jos hoitsuja aletaan roudaan jostain thaimaasta tänne. Katos, nekin vanhenee aikanaan.

Tää pommi on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, liian vähän lapsia, liikaa eläkeläsisiä.

Yhden hyvän puolen asiassa olen keksinyt. Asuntojen hinnat tulevat romahtamaan. Niistä tulee ylitarjontaa. Odottelen tässä, että saan joskus ostetuksi järvenrantatontin sopuhintaan jostain punavuoresta.

Katos, ns. kasvukeskukset hypettää nut vielä innoissaan. Tosiasia on, että jostai Pelkosenniemeltä tms, saa jo nyt muutamalla tonnilla kokonaisia ja ehyitä kerrostaloja. Ja jokin alle satahehtaarinen järvenranta maatila on purkkarahaa, jos verrataan johonkin slummikallion yksiöön.

Mulle ehdoteltiin aikanaan sairaseläkettä. Siihen loppui mun lääkärissä käymiset. Katos, on olemassa ammatteja tai aloja, joista ei ikinä jäädä eläkkeelle. Suoraa sanottuna. Mä en saa siis eläkettä, en mitään yhteiskunnan rahaa. Enkä käytännössä tienaa itse yhtään mitään. Me eletään vaimon palkalla. Mutta mä teen kokoajan hommia. Näissä ei raha liiku kuin ulospäin. Mutta eläkeläiseksi en ala ikinä. Mulla on vielä hommia tekemättä.

Niin, kävinhän mäkin tossa koskenrannalla just vedenkorkeutta kattelemassa ja tuomenmarjoja syömässä. Mutta se ei ole mikään mun elämän tarkoitus. Kyllä elämisen tasrkoitus on itse elämä. Täällä eletä'än vain kerran. Hah, satuin taannoin kuulemaan yhen uskiksen palopuheen tsadiaas naapurita. "Mä en kuole koskaan, mä elän ikuisesti" oi vittu, mitä idiootteja. Mitähän sekin kaveri aattelee, kun on Malmilla montutettuna.

Hei, lähettäkää se kura nyt tällä kertaa vaikka jehovantodistajine pääkonttoriin vantaalle, mua ei kiinnosta enää sitä lukea.

=DW=

Äänestä
  • On aina kuraa pullollaan.

    Äänestä

  • ole ansiotyössä?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    ole ansiotyössä?

    olisin

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    olisin

    ettei vaimon tarvitse elättää sinua.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    ole ansiotyössä?

    En nyt ala sitä tilittelemään. Mutta on tiettyjä aloja, joissa on työnantajanmarkkinat. Ilmaisia harjoittelijoita jne tunkee postiluukusta sisään puoliväkisellä. Niinno, mä olen sellaisen alan ihmisiä. Koita siinä sitten kysellä, että saiskohan sitä vähän palkkaakin joskus edes, jos viitsii duuniin hinautua :DDD

    Suomessa virallisesti on työttömiä kai nykyään jotain parisataa tuhatta- KVG. en ite ny jaksa. Mutta kaikkiaan työttömiä on noin puoli miljoonaa. Mäkään en ole tilastoissa ja tunnen muuten perkeleen monta muutakin "freelanceria", kaikki me ollaan suurin osa ajasta työttöminä. Mutta ei me näytä tilastoissa.

    Ihan palstakeskeisesti yks juttu. Koska sä oot kuullut mun tai Teon puhuvan työasioista täällä? Ei meillä oo töitä, siks aikaa kirjoittaa. Teo nyt tietenkin jyrkästi kieltää asian, mutta mä voin rehellisesti sanoa olevani käytännössä työtön.

    Tässä sekin juttu, kokoajan mä teen kans jotakin. Mutta tahtoo olla nämät mun hommat aikaslailla rahattomia. Katos, nettipalstakirjoittelusta kun ei saa julkaisupalkkioita :DDDDD

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ettet pysty elättämään itteäsi erikoistaidoillasi. Mutta kyllä kait yhden tuloilla elää jos hyvin tienaa ja pihisti elää.

    Vai onko tulosi niin pimeitä ettei niitä erota edes päivänvalossa? ;)

    Päätin monta kymmentä vuotta sitten, että en tee pimeitä hommia ikinä. Tääkin vähän laaja asia selittää. mutta noin lyhyesti sanottuna hokasin. että pimeät työt tappaa koko alan. Mä teen, jos teen verokortille. Ja tosiaan, koko elämä perustuu säästämiseen jne. Elossa ollaan. Onhan se tosi, että työttömänä, on mennyt suunnilleen kymmenessä vuodessa ainakin yks omakotitalo ja Jagge sivu suun, mutta tää on tätä. Mä koitan pysyä vaan hengissä jotenkin, omalla laillani ja vaimon sponsoroimana.

    Mutta ootelkaas, kyllä ne muistelmat on tulossa, siinä moni naama menee vielä norsunvitulle, niin sanoakseni :DDDDD

    nuo tulevat muistelmasi liittyvät aiheeseen? Kosto on suloinen ja sen takia kannatti elää köyhänä?

    Minä elän vähällä ja en tunne menettäneeni mitään vaikken taloa enkä autoa ole koskaan omistanutkaan.

    Äänestä

Kiireitään mainostavat eläkeläiset joko haluavat korostaa tärkeyttään tai ovat hölmöjä.

Ymmärrän kyllä uutterankin puuhastelun mutta se kiireen todistelu!?
Huh!

Äänestä
  • sinä haluat korostaa hölmöilylläsi

    Äänestä

  • vähemmän laiska kirjoitti:

    sinä haluat korostaa hölmöilylläsi

    Olisin kiitollinen jos voisit antaa palautteesi eriteltynä ja mielellään perustellen.

    Pidän itseäni vielä kehityskelpoisena yksilönä ja saattaisin oppiakin jotain.

    Äänestä

Tämä aloitus oli poissa näkyvistä melkein vuorokauden. Ihan kiintoisaa ja tärkeää asiaa. Pelkääkö jotkut, että ihmiset rupee ajatteleen omillakin aivoillaan???

=DW=

Äänestä
  • "Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa." Eläkkeellä olen ja sairastelen. Nautin silti elämästä ja olemassaolostani. Jokin hetki; kaunis maisema tai kuunvalo mereen heijastuneena, hyvä kirja ja vain tämä olemisen sietämätön keveys. Mitäpä ihminen enää muuta tarvitseekaan.

    Oma rauha ja tekee mitä tekee tai on tekemättä - siinä se, on elämäni nykyinen tarkoitus.

    Äänestä

  • kuuhullu. kirjoitti:

    "Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa." Eläkkeellä olen ja sairastelen. Nautin silti elämästä ja olemassaolostani. Jokin hetki; kaunis maisema tai kuunvalo mereen heijastuneena, hyvä kirja ja vain tämä olemisen sietämätön keveys. Mitäpä ihminen enää muuta tarvitseekaan.

    Oma rauha ja tekee mitä tekee tai on tekemättä - siinä se, on elämäni nykyinen tarkoitus.

    Just näin itsekin ajattelen ...

    Äänestä

Toivon todella että kuntosi ja terveytesi kohenee nyt kun voit itse säädellä elämääsi ja tekemisiäsi ja tekemättä jättämiäsi!

Omat verenpaineeni ja kolestrolini katosivat puolessa vuodessa täyslaiskuuden alun jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syksystä nauttiva kirjoitti:

Odottelen nyt sitä eläkeläisen kiirusta...sanovat että kiirus alkaa kun eläkkeelle pääsee.
Mukavalta tämä tuntuu,on sitä 40 vuotta joka aamu noustu ennen viittä,että nuoremmat saa jatkaa.
Viime vuodet oli sitä että pillerien voimalla aamu lähti käyntiin ja illalla sama että sai jotensakin nukuttua.
Nyt nousen ylös kun siltä tuntuu kahvit keittelen ja nautin aamuista,suuri helpotus täyttää mielen kun se ainainen kiire on ohi.
Samoilen metsissä,nautin luonnosta,teen niitä asioita mihin ennen ei ollut koskaan aikaa,tämä taitaa olla elämän parasta aikaa,vaikka remppaa on ja liikkuminen hitaanpaa,särkyjen kanssa on enempi sinut,kun voi liikkua voinnin ja kunnon mukaan.
Normaaliin eläkeikään olisi minulla ollut vielä vuosia,ajattelen kauhulla eläkeiän nostoa miten ihmiset jaksaa olla töissä vielä 65-70 vuotiaina,onhan se työstä kiinni,ajattelen niitä ruumiillisesti raskaan työn tekijöitä.
Kaunista syksyä kaikille toivottelen ,metsä on pian ruskan väriloistossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu