En tiedä nyt olisiko tämä viesti parempi välivuosi palstalle, mutta kirjoitan tänne nyt kuitenkin.
Eli olen nyt keväällä päässyt ylioppilaaksi. Kirjoitin ihan hyvät paperit. Keskiarvo 8.6 ja kirjoituksista 3xE, C ja M. Hain yliopistoon, en päässyt hakemaani kohteeseen, vaikka luin kirjan 3 kertaa. Sain pisteitä 77/90. Pisterajat olivat järkyttävät. Kaikenlisäksi menin koetilanteessa jonkinlaiseen paniikin ja ahdistuksen valtaan, en ymmärtänyt aineisto-osiota lähes ollenkaan.
Toisena vaihtoehtona hain ammattikorkeaan hoitotyöhön. Minut hylättiin ensimmäisessä osassa. Kokeessa tuli ilmi, että en sovellu ollenkaan hoitoalalle. Persoonallisuuteni on "väärä" alalle.
Jotenkin sellainen olo, että olen tyhmä, koska minua huonommin lukiossa menestyneet ovat päässeet suoraan amkiin. Entä jos en koskaan tajua kokeissa mitään ja menen johonkin paniikkiin.
Haluaisin yliopistoon enemmän kuin ammattikorkeaan, koska en koe olevani kovin paljoa käytännön ihminen. Amiksesta en ole löytänyt mitään kiinnostavaa. Kauppista voisin harkita.
Pelkään, että en pääse koskaan mihinkään. Pelkään, että olen oikeasti jotenkin tyhmä tai en selviydy koskaan pääsykoetilanteesta. Jos minua ei olekaan tarkoitettu korkeakouluun, vaikka olen jo kauan ajatellut sen olevan juttuni.
Hakeuduin avoimeen... Auttaisikohan siellä käynti pääsykoepaniikkiin ja ahdistukseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
siis 77/120
Minusta 3 lukukertaa ei ole vielä kovin paljon. Monet sisäänpäässeet ovat lukeneet pääsykoekirjat vähintään 5 kertaa. Sillä on myös merkitystä miten lukee. Lukukertojakin oleellisempaa on lukemiseen käytetty aika, ei siis välttämättä kuinka monta kertaa olet lukenut. Jos kauppikseen meinaat hakea, siis Helsingin kauppakorkeaan nyk. Aalto kauppakorkeakoulu, niin kannattaa alkaa valmistautua jo ajoissa alkukeväällä.
Kun olet kirjoittanut lukiosta noinkin hyvät arvosanat, ei ole kovin vaikeaa olla pääsemättä sisään. Älä masennu turhaan. Pääset luultavasti yhteispisteillä sisään, joten sinun ei tarvitse saada niin paljon pisteitä kun koevalinnassa tarvitsisi. Itse hain ja pääsin Kauppikseen viime haussa. Olin erittäin hyvin valmistautunut ja osasin kirjat läpikotaisin. Ei siinä muuta vaadita. Ei paljon älykkyytäkään, ahkeruus palkitaan. Tärkeää n myös etotei kokeessa panikoi, kannattaa luottaa itseensä, vaikkei siltä tuntuisi ja on epävarmoja kysymyksiä. Itsellänikin oli koetilanteessa epävarma olo ja kokeen jälkeen en ollut ollenkaan varma pääsisinkö, mutta osoittautui myöhemmin turhaksi. Joten tsemppiä peliin!