Hieman hitaat kiireet on Otavan käännöskirjallisuusjaostolla ollu tämän kirjan kanssa. Tai siten on laskettu varman päälle ja tartuttu teokseen vasta menestyksen jälkilöylyissä. Aiemmankin kääntämisen Possujuhla toki olisi kestänyt. Aikaahan on ollut, esikoinen näki päivänvalon jo 1978.
Hieman alkuun ihmettelin mistä tässä oikein on kyse. Kirjoitaja vieraannuttaa lukijan, keskustelee itsensä kanssa, lyö väliin sekalaisia kriminologiaa sivuavia tutkimuksia, tilastoja, aforismeja ja jopa runoja. Lainattujen lähteiden aitous jää lukijan pähkäiltäväksi, aivan kuin Huovisen Veitikassa. Asiantuntijana esiintyy höperöhkö ajattelutyöläinen Nilsson, jota epäilen vahvasti kirjoittajan after egoksi.
Jännityskirjallisuudesta toki on kyse, vaikkakin satiirisen veijariromaanin muodossa. Perssonin tulevat sankaripoliisit aloitelevat uraansa ja Ruotsin poliisi- ja turvallisuusjärjestelmän rinnakkaisorganisaatiot, salajuonet ja sekavat komennussuhteet näkyvät jo tässä varhaisteoksessa.
Kaikkine sivujuonineen kirja on hetkittäin raivostuttava luettava. Toisaalta on virkistävää liikkua ajassa ennen kännyköitä, internettiä ja DNAn kaikkivoipaisuutta. Teknologian huippua edustavat automaattisesti taltioiva nauhuri, kuuntelupiuhat keskuskaapissa ja valonvahvistimella varustettu objektiivi. Sattuneesta syystä tiedän niitä olleen jo tuolloin, vaikka pelkkä hintatieto hääti uteliaat erikoiskaupan tiskiltä.
Laki ei Perssonin kirjoissa ole koskaan ollut kaikille sama. Ei tässäkään. Kun alibin tarjoaa oikeusministeri niin paha on rivipoliisin pyristellä.
Rohkenen suositella merkittävän kirjailijan huiman kehityskaaren edelleen mielenkiintoisena starttina. Veijarilinjan jatkaminen ei ehkä olisi tuottanut niin nautittavia tuloksia kuin Palme-trilogiasta syntyi.
Sitäpaitsi luonnossa Leif GW on söpö karhumaisessa yrmeydessään.
Possujuhla, Leif GW Perssonin eka
alvari.raappavaara
1
428
Vastaukset 1
Käsittääkseni Persson kuvaa Possujuhlissa osittain omia kokemuksiaan Tukholman poliisissa 1970-luvulla tapahtuneen poliitikkojen seksiskandaalin tiimoilta. Persson oli itse poliisilaitoksen leivissä ja meni vuotamaan lehdistölle tapauksen, jota pyrittiin salailemaan saaden tietenkin kenkää virastaan.
Sittemminhän mies on luonut vakuuttavan maineen itselleen kriminologina ja poliisitoimen kriitikkona. Ja kirjailijana. Minulle hänen tuotantonsa on vielä vierasta, mutta kunhan kirjakerho toimittaa Possujuhlat, aloitan tutustumisprosessin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053060Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E71953- 42827
- 69766
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43569Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit50541Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80475Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k25470Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.82461