Eräs tuttuni on alkanut opiskelemaan kotihoitajaksi, että kotonaan hoitaisi lapsia ja on parhaillaan suunnittelemassa omalle kämpälleen muutoksia ja kaikkia. Eli perustaa ns. oman hoitopaikan.
Mutta nyt minua jäi vaivaamaan, onko kyseinen ihminen miettinyt kaikkea.
Kun kyseessä on nämä:
- Talous, johon se on tulossa on 1 koira ja 4 kissaa.
- Taloudessa on toinenkin ihminen, mutta antanut hyväksyntänsä.
- Talous on kaksio, jolloin tilaa on ns. rajatusti. 1 makkari, 1 iso olohuone (jossa toinen talouden jäsen nukkuu.)
Nuo ovat minua ehkä häiritsemässä eniten. Ihminen on tosin ollut hieman laiskanpuoleinen motivoitumaan, kun viime kesänkin istunut kotonaan 2kuukautta, eikä viitisnyt alkaa edes tekemään mitään. Ja joskus tämä masentuu, niin hän masentuu ja myös ihmisen persoona ei ole niin vahva, varsinkin kun hän itse välillä sortuu sinne 5 vuotiaan tasolle. (Jos häviää kaveri porukassa tai on häviämässä... Hän lähtee kesken kaiken pois pelistä.)
Eli onkohan kyseinen ihminen tekemässä virheittä, kun laittaa kaikki niin pieneen tilaan, vai onnistuuko tälläinen perhehoito omassa kodissaan?

Vastaukset 4
Vanhimmat
on kotihoitaja?
Anteeksi, siis perhehoitaja... (unohdin nyt, kun turhan kiireessä kirjoitin. Paha moka). Mutta opiskelee sitä työkkärin kurssien avulla. Valitteli myös eräälle tutulleni siitä, että kun perhehoitaja saa väehmmän palkkaa kuin lähihoitaja, jos lähihoitaja esim. työskentelee päiväkodissa.
Hänellä ei ole muuta kokemusta kuin ollut 10kk työharjoittelussa työkkärin kautta perhehoidossa ja virallinen ammatti, mikä hänellä on, niin ei todellakaan koske mitenkään lapsia.
Toivottavasti sellaiseen helvettiin ei kukaan anna lapsiaan.
Huh huh... Ei ole tuolla ihmisellä ollenkaan järkeä alkaa tekemään koko hommaa edes. Ja jos eläimet onnistuvat satuttamaan lasta. Kyseinen ihminen on isossa pulassa, ei mikään eläin ole rauhallinen. Varsinkin jos ne stressaavat isoa ihmismäärää...
Saisi kyseinen ihminen mennä uudelleen koulutettavaksi, jos aikoo miettiä kyseistä asiaa.