Torstaiaamuna

ennen 05.00, MInulla on herätyskello jossa voi valita summerin tai radio-ohjelman.
Kuuntelin ohjelmaa ja totesin että tarinansa on palstoilta.
Mies oli ottanut puheeseensa minun kirjoitustani, seksuaalivammaisten vihlkimisestä ja vihkimisen merkityksestä kristityille ihmisille ja kirkolle.
Karvat nousivat, aliuksi, pystyyn mutta kuuntelin loppuun, luultavasti hän oli "lainannut" juttuja muualtakin.
Tässä en kehu, vaan kysyn miltä tuntuisi moinen teistä?
H.
31167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

itserakkaalta paskanjauhamiselta.

-DW-

Äänestä
  • jauhaisi pashaa itserakkaasti?
    Voihan kyllä olla että uskoisi kuulijoiden olettavan että juttunsa on omaa tarinaa.
    Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa.
    H.

    Äänestä

ottaisi päähän ettei ollutkaan ainutlaatuinen ajatuksissaan ;))

Äänestä

ollut lainattu sinulta, vaan sinun siskoltasi. Perustakaa puolue mutta mainostakaa iltalehdissä.

Lopuksi iltarukoukseni:

Herra varjele minua kirkkouskovaisilta.

Äänestä

niin sitä voidaan myös lainata esim radiossa. Kannattaa miettiä, kannattaako kaikkein tyhmimpiä juttujaan julkistaa, mutta myös hyville ideoille ja näkemyksille voi saada julkisuutta tällaisen median kautta.

Äänestä
  • että suuri enemmistö jutuistani on tyhmää.
    Ymmärrän myös että on nautinto mollata minua.
    Ymmärrän myös julkisuushakuisuuden.

    Mutta tässä ei ole kysymys minusta, palstaa on siteerattu muuallakin, telkkarissakin.
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    että suuri enemmistö jutuistani on tyhmää.
    Ymmärrän myös että on nautinto mollata minua.
    Ymmärrän myös julkisuushakuisuuden.

    Mutta tässä ei ole kysymys minusta, palstaa on siteerattu muuallakin, telkkarissakin.
    H.

    Mutta se on kai itsestään selvää. Media- ja mainosalalla pitää tuntea kohderyhmä. Helpoin tapa löytää kansa on mennä sinne, missä he ovat ja seurata heidän ajatuksiaan. On aika luonnollista, että Suomi24:llä hengaillaan ideavarkaissa. Olen minäkin nähnyt yhdessä harrastukseeni liittyvässä mainoksessa jutun, joka noudatteli hyvin pitkälle eräällä palstalla kuvailemaani henkilökohtaista hupiani. Jos esim jonkun tuotteen mainonta kohdistetaan 50-60 vuotiaisiin, niin täällähän ne mainossuunnittelijat hengailevat. Ihan luonnollista.

    Äänestä

  • Sedna kirjoitti:

    palstat alkavat vaikuttaa asioihin, ja minusta se on hyvä.
    Toivon vain että palstojen naurettavaksi tekeminen muuttuu vakavaksi asiaksi.
    Ihmisten asiaksi ja ajatuksiksi.
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    palstat alkavat vaikuttaa asioihin, ja minusta se on hyvä.
    Toivon vain että palstojen naurettavaksi tekeminen muuttuu vakavaksi asiaksi.
    Ihmisten asiaksi ja ajatuksiksi.
    H.

    Ennen media tarjosi jotain, mitä katsoi hyväksi, ja se riitti ihmisille. Kun vaihtoehtoja ei ollut, niin porukka otti sen, mitä annettiin. Ennen mainonnassakin syötettiin ihmisille käyttäytymismalleja ja tarpeita konemaisesti. Nykyään ihmiset eivät olekaan enää niin helppoa karjaa, joten kohderyhmän yksilöllisiin tarpeisiin pitää ihan oikeasti perehtyä. Tällaiset keskustelufoorumit saattavat olla median kanssa työskenteleville tarpeellisia ideoiden haku- ja maadoituspaikkoja.

    Onko toimittajakoulutus enää tarpeellista?
    Pitäisikö keskittyä kopiointikoulutukseen?

    H.

    Äänestä

tuntuisi jos joku lainaisi jonkun muun juttuja?
Ei sitten miltään, koska en olisi niin ylpeä
että kuvittelisin että sanat olisivat juuri minun sanoja.

Sinä taas kuvittelet olevasi ylivertainen joka asiassa ja toivon että koneesi hajoaa uudestaan.
Sinä ja taas sinä.....

Äänestä
  • niin kysymys ei ole minusta.
    Kiitos kuitenkin että otat kantaa.
    Edes johonkin.

    Äänestä

nousi mieleen että miu luki tännään keskarist et Takala oli kopioinut Taiveaholta parinvuojen takaista puhetta omansa etuosaan ja tokaksi nousi mieleen et kerran miul oli opiskeluis komeropalaveri kirran harjoittelujaksol ja siel myö kolme pohdittiin ennen opea kaikennäköistä, sit miun toinen niist kavereistni kysyi mitä aion vastata tähän ja selitin, ope tuli ja esitti kaikille po kysymyksen ja ekaksi kiiruhti vastaamaan hän joka oli miun vastaustani kysynyt ja esitti sen omana ajatuksenaan aloittamalla että hän on miettinyt asian näin, kyllä täytyi sanoa et ope tarttui vastaukseen hyvin ja kehui sitä ja tän vastaajan paras kaveri eli se kolma s meistä komppas siinä. Miul oli nolo olo ja vastasin omalla kohdallani jotain rääppeitä vaan ydinkohdathan oli jo sanottu. Tästä opin sen, etten ikinä enää kerro vaan sanon et mietin viellä ja vastaan jotain jos kysytään. Miu ei tykkää lypsäjistä.

Äänestä
  • Että hatza setä ei olekkaan demari vaan on siirtynyt iltalypsyn puolueeseen?

    Äänestä

  • hyvästä ajatuksesta, toisen, tehdään oma aloitus.
    Hyvästä vastauksestakin tehdään oma, muuntelemalla sanajärjestystä.

    H.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Että hatza setä ei olekkaan demari vaan on siirtynyt iltalypsyn puolueeseen?

    minusta tulee Persu.
    Demarien viherpiperrys ei enää ole Demaria.
    Tämä ei ole mainos, silkka käsky vain.

    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    hyvästä ajatuksesta, toisen, tehdään oma aloitus.
    Hyvästä vastauksestakin tehdään oma, muuntelemalla sanajärjestystä.

    H.

    sinä olisitkin joskus sanonut jotakin uutta ja mullistavaa.

    Äly hoi! Älä jätä!

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Että hatza setä ei olekkaan demari vaan on siirtynyt iltalypsyn puolueeseen?

    hänneen viitannu vaan hänen nostattamaan muistoon miun opiskeluajoilt ja miun lähelle asettuvasta lypsäjästä joka sai aina ämpärillisen tuoretta maitoo kerman kaa ihan huomaamatta ja muille jäi kurrit jälel ku osas nappata oleellisen ja paras kaverisa pääs osingoille ku olivat kimpassa ....

    politiikasta miu ei ymmärrä ittään eikä sen retoriikasta

    Äänestä

  • Me älykkäät :) kirjoitti:

    sinä olisitkin joskus sanonut jotakin uutta ja mullistavaa.

    Äly hoi! Älä jätä!

    mutta en voi sille mitään että olen, harvemmin erehtyvä, ihminen.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    mutta en voi sille mitään että olen, harvemmin erehtyvä, ihminen.

    Oikeastaan ymmärrän ja annan anteeksi pyrkimyksesi täydellisyyteen.

    T.
    Mamulesbohomotyötönkommunisti kuitenkin!

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    minusta tulee Persu.
    Demarien viherpiperrys ei enää ole Demaria.
    Tämä ei ole mainos, silkka käsky vain.

    H.

    että Persu! Eikö sinusta tule Perse, siis Peruseläkeläinen?

    Minuakin vähän hymyilytti yhtenäpäivänä, kun tännekin on tulossa vaalit ja ainoat jotka ovat lähettäneet vaalimainoksia postilaatikkoon, edustavat eläkeläisten puoluetta :))

    Äänestä

  • RIMMIR kirjoitti:

    ja sitten kauniita persuksia.
    Molempiin olen syytön, pylly on isäni geeneistä.
    Demarius suvusta.
    Persuus omista aivoista.
    H.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Että hatza setä ei olekkaan demari vaan on siirtynyt iltalypsyn puolueeseen?

    lie iltalypsyt lypsänyt ja minne lie likkansa lähettäny?

    Kovis isä ja kovis kakarat?

    Äänestä

Ajatella että ne jo radiossaKIN sua matkii ei enää pelkästään palstalla.
Hei haloo onks ketään kotona, tai herää pahvi.
En voi muuta kun Matkia nuorten sanontoja.

Äänestä
  • aloituksen ajatus ei ole minun mollaamiseni.
    Niin helppoa kun se olisikin.
    H.

    Äänestä

jossain lehdessä, kun kirjoitin sääskialoitukseen, että on melkein yhtä jännää kuin Kauniit ja Rohkeat.
Ihan olin otettu, onneton julkisuuden kalastelija, kun olen.
Sulla on ehkä vähän fiksumpia kirjoituksia, joten ei ihme, jos niitä lainaillaan.

Äänestä
  • että aloitukseni ajatus meni yli hilseesi.
    Mutta odota vain ystäväni, eiköhän sinullekin tule taas hihityksiä.

    H.

    Äänestä

  • Meriläiselle kaunis kiitos, htzalle pitkä pieru jorinoistaan.

    Äänestä

  • läp, sano läp läp kirjoitti:

    Meriläiselle kaunis kiitos, htzalle pitkä pieru jorinoistaan.

    kiitoksen arvoinen.
    Minä kohtaan aina, mielelläni, minuun kohdistuvat kommentit.
    Kiitti niistä.
    H.

    Äänestä

Kiirehti aikanaan ähkymään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HTZA kirjoitti:

ennen 05.00, MInulla on herätyskello jossa voi valita summerin tai radio-ohjelman.
Kuuntelin ohjelmaa ja totesin että tarinansa on palstoilta.
Mies oli ottanut puheeseensa minun kirjoitustani, seksuaalivammaisten vihlkimisestä ja vihkimisen merkityksestä kristityille ihmisille ja kirkolle.
Karvat nousivat, aliuksi, pystyyn mutta kuuntelin loppuun, luultavasti hän oli "lainannut" juttuja muualtakin.
Tässä en kehu, vaan kysyn miltä tuntuisi moinen teistä?
H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu