Asuntomarkkinoilla jylläävät nyt 25-35-vuotiaat suurten ikäluokkien lapset, joille alkurahoitus tulee ennakkoperintönä isovanhemmilta. Suurten ikäluokkien asunnot on aikanaan maksettu korkealla inflaatiolla sekä maaseudulta kaupunkeihin muuttaneilta maanviljelijöiden lapsilta valtion maksamilla sisarosuuslainoilla. Tilojen hinta on tällöin arvioitu hyvinkin runsaskätisesti. Ne, jotka eivät aikanaan tähän oravanpyörään päässeet, odottavat nyt hintaromahdusta - turhaan. Persaukisia ei hintaromahduskaan auta. Jos hinnat laskevat, asunnot ostavat ne, joilla on rahaa. Köyhälle myydään ei oota, meni juuri.
Tilanne nyt
omistusasuja
12790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikös velkaa ole otettu ennätysmäärät ?)
Eihän suuret ikäluokat vielä ole kuolemassa.
Ja jos romahdus tulee, ei kai velkasilla mitään rahaa ole.
Nillä on, jotka tajusivat kuplan aikaan myydä asuntonsa :)
...."Asuntomarkkinoilla jylläävät nyt 25-35-vuotiaat suurten ikäluokkien lapset, joille alkurahoitus tulee ennakkoperintönä isovanhemmilta. "
Eihän kukaan ole mitään puhunutkaan suurten ikäluokkien kuolemisesta.
By the way, mun faija kuului ns. suuriin ikäluokkiin ja niinhän siltä vaan henki läx kuuskymppisenä. Niin ja perinnöt minulle, kuten myös hänen vanhempiensa perinnöt...
Ns. suuret ikäluokat eivät kyllä vieläkään ole täyttäneet 60 vuotta. Esim. tänä vuonna tuon verran täyttävät ovat syntyneet vuonna 1944, jolloin ei käsittääkseni vielä erityistä baby-boomia ollut. Ei sieltä sodasta nyt niin usein lomille päässyt :)
Kaikkein suurin ikäluokka olivat vasta 1947 syntyneet, jotka eivät ole vielä lähelläkään 60 vuotta.
t. sota-aikaan syntyneiden lapsi, joka rahoittaa omistusasumisensa omilla tuloilla, ei perinnöillä
Joo, onhan tuohon vuoteen 2007 vielä todella pitkä aika eli eihän 57 ole vielä lähelläkään kuuttakymmentä.
Ja mitä tuohon omistusasumisen rahoittamiseen tulee niin arvatenkin asut pääkaupunkiseudulla, sinulla on iso perhe ja työskentelet matalapalkka-alalla? Minäkin olisin pohatta nykyisillä tuloillani monessa maailman maassa ja Suomen mittakaavassakin asumisen taso olisi aivan jotain muuta esim. pohjois-Karjalassa. Tänne nyt vaan on synnytty ja juurruttu joten muuttaminen toiselle puolelle Suomen pelkästään paremman asumisen vuoksi tuntuu liioitellulta.
"...arvatenkin asut pääkaupunkiseudulla, sinulla on iso perhe ja työskentelet matalapalkka-alalla?"
No aika lähelle oikeaa osuit, vaikka ilmeisesti arvelit minun asuvan juuri jossain P-Karjalassa. Helsingissä asutaan, 3-henkinen perhe, minulla ihan normaali toimihenkilön palkka ja vaimo tällä hetkellä lapsen kanssa kotona. Töihin palatessakaan ei vaimon palkka rikkauksiin meitä johdata, mutta hyvin tullaan näinkin toimeen. Velkaa on, mutta se on hyvin hallinnassa.
Tällä tarkoitukseni oli sanoa, ettei ns. vanha raha ole ainoa omistusasumisen mahdollistava tekijä.
kotona olisikin vaimon kanssa kolme lasta? Jos sillä ei muuhun olisi vaikutusta niin ainakin siihen, minkä kokoisessa asunnossa tulisi asuttua. Ja riittäisikö silloin se, että on oman onnensa seppä?
Sotien jälkeen on toki asuttu ahtaasti ja vaatimattomasti, ei siinä mitään. Mutta sinänsä mielenkiintoinen juttu on se, että jos asuu esim. kaupungin vuokra-asunnossa ja voidaan tulkita perheen asuvan ahtaasti niin isompi asunto järjestyy pikapikaa. Vaikka en monessa asiassa olekaan sosiaaliviranomaisten kanssa samaa mieltä niin siinä ainakin, että asumismuotoa (vuokra/omistus) tärkeämpi tekijä käytännössä on neliöiden määrä/henkilö. Eli mieluummin väljästi vuokralla kuin ahtaasti omassa.
Minun 1943 syntyneet vanhemmat kuuluvat ns. suureen ikäluokkaan joka on hieman vapaa käsite mutta yleisesti kai tuolla tarkoitetaan 1943-1948 syntyneitä, meidän kuustytluvun lopussa/ seitsemänkymmentäluvun alussa syntyneiden vanhempia.
Kyllähän se varmasti tilanne isomman perheen/pienemmän palkan kanssa toinen olisi, en minä sitä ollenkaan väitä. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon tässä, että en aiemmilla viesteilläni edes yrittänyt kirjoittaa mitään kaikkiin elämäntilanteisiin sopivaa nyrkkisääntöä tyyliin, että "kun minun perheelleni omistusasuminen on mahdollista, on se kaikille muillekin".
Kyse on arvovalinnoista. Minulle tärkeää on se, että jossain vaiheessa velka on maksettu ja asumiskulut tippuvat murto-osaan nykyisestä. Näinhän ei vuokralla asuen koskaan tapahdu. Asuntosäästäminen (vaikkakin velalla) onkin minulle yksi tapa rakentaa vähitellen turvattu eläke itselleni. Näin toimien ei mielestäni tarvitse pohtia esim. vapaaehtoisia eläkevakuutuksia tai niiden muuttuvia verotuskäytäntöjä, koska pakolliset asumiskulut tulevat vanhoilla päivillä olemaan varsin pienet eli pienehkökin eläke riittäisi.
Tämä on minun ja perheeni tapa elää ja ajatella. Ei se kaikille ole paras/edes sopiva, mutta meillä ainakin toistaiseksi toiminut.
Eikä viestisi miltään julistamiselta vaikuttanutkaan. Kukin tekee omat ratkaisunsa mikäli voidaan sanoa, että valinnanvaraa on. Kaikilla ei valitettavasti ole. Hyvin monella kirjoittajalla vaan on se tyyli ajatella, että "Minun tapani toimia on ainut oikea tapa ja kaikki muut ovat vääriä". Sillähän on toki jo psykologinen merkityskin että tuntee tehneensä "oikein". Harvan pää kestää sitä, että koko ajan tuntee tehneensä hirvittävän virheen. Ihmisten taustat usein sanelevat raamit sille, minkälaisia valintoja ylipäätään voidaan tehdä. Olenpa joskus kuullut 20-vuotiaan opiskelijatytön arvostelevan ääneen sitä, että miten toiset voivat asua vuokralla jolloin vuokrasta ei jää mitään itselle. Olisi hän tietenkin voinut siihen samaan hengenvetoon sanoa, että vanhemmat ostivat hänelle yksiön Helsingin keskustasta "opiskelukämpäksi".
Ja valintoja voi tehdä muunkin kuin asumisen suhteen. Esim. harrastusten, matkustelun ja jopa sen jokapäiväisen leivä. Viime vuonna lainatarjousta kysyessämme meille olisi myönnetty max. 140 tuhannen laina 20 v. takaisinmaksuajalla, jolloin pankin laskelmien mukaan max. kk-erä, josta tuloillamme selviämme olisi ollut luokkaa 900 euroa. Tällä hetkellä autolaina bensat ylläpito maksaa meille tuon 900 euroa kuukaudessa.
Ilman omaa autoa kykenisimme siis lyhentämään lainaa noin 1500-1700 euroa kuussa (riippuen vastikkeen määrästä) ilman, että käytettävissä olevat tulot nykyisellä korkotasolla muuttuisivat suuntaan tai toiseen. Mutta pankin laskelmien mukaan yli 900 euroa kuussa romahduttaisi taloutemme. Aika näyttää, olisiko asunto kannattanut ostaa viime vuonna vai ei. Tilanne ei vaan ollut vielä kypsä sille ja intoa rajoitti lisäksi se, ettei em. lainalla olisi saatu samalta seudulta lähellekään sitä tasoa olevaa asuntoa kuin missä nyt asumme.
No niin, puolin ja toisin hieman provosoituamme/provosoiduttuamme huomasimme olevamme asioista samaa mieltä. Minulle näin käy aika usein :)
Mutta asiasta: minusta tuo kertomasi lainaneuvottelu kyllä osoittaa myös sen, että pankit ovat jossain määrin ottaneet vuosikymmenen takaisista virheistään opiksi. Järkevämpää on arvioida maksukyky todellista heikommaksi kuin todellista paremmaksi. Esimerkiksi nyt (korostan, että en missään tapauksessa kuulu tähän romahdus- ja korkoräjähdyskuoroon) kannattaa kyllä ihan oikeasti laskea lainat niin, että maksukyky ei lopu kesken koron vähänkin noustessa. Ainakin meidän perheessämme (lainat otettu 12/2002) siihen on varauduttu. Nyt säästetään lainanmaksun ohessa, kun korot ovat alhaalla. Jos ne nousevat, voi säästäen syntynyttä rahoituspuskuria käyttää tarvittaessa vaikkapa lisälyhennyksiin. Joskin tuo puskuri kyllä ensi vuonna muuttunee ihan auton puskuriksi. Vuoden päästä on nimittäin tarkoituksena muuttaa kanta-Helsingistä sivummalle, jolloin autokin täytynee hankkia. Etukäteen säästämällä auton voi kuitenkin sitten hankkia käteisellä, jolloin liikenevät varat voi edelleen käyttää asuntolainan lyhentämiseen.
Tuossa sinun viestisi lopussa muuten oikeastaan kiteytyi koko tämä romahtaa/ei romahda -keskustelu. Niin se todellakin (valitettavasti) on, että asuntoasioissakin lopullinen totuus selviää vasta jälkikäteen eli aika näyttää. Päätöksiä on silti tehtävä - mitään ei tapahdu, jos pelkästään jää odottamaan.
Pankkien "epäluottamuslause" tietty ottaa päähän silloin kun se päin naamaa läväytetään. Jälkikäteen taas siitä saattaa olla jopa kiitollinen.
Mutta esimerkistäni käy hyvin ilmi myös ne niin sanotut puuttuvat vaihtoehdot. Jos rahaa olisi oikeasti käyttää 1800 euroa asumiseen ja pankin mielestä puolet siitä niin sillä on pirun suuri vaikutus siihen, minkälaisen asunnon voi ostaa. Ja kuten sanoin, nykyisen vuokra-asunnon kokoisesta ja tasoisesta asunnosta saisi maksaa n. 210 tuhatta. Eli 70 tuhatta jää vielä eroa pankin myöntämän lainan ja tarvittavan summan välille. Eikä sen 70 tuhannen säästäminenkään ihan helppoa ole, ei varsinkaan kun siihen ei ole mitään pakkoa. Mieluummin nauttii hetkestä ja elää vähän leveämmin. Lyhytnäköistä ehkä, mutta hauskempaa ja opiskeluaikojen penninvenyttäminen on vielä liian tuoreessa muistissa.
olivat muuten toiseksi pienin ikäluokka.
Toisaalta käsite "suuret ikäluokat" menettivät aikaa sitten sen suuruutensa Ruotsiin suuntautuneessa siirtolaisvirrassa.