mutta että minkä rotuinen olisi minulle se oikea?
Haluaisin paimenkoirarotuisen joka älykäs ja helppo kouluttaa, sillä nuoruudessani minulla oli pitkäkarvainen collie joka oli kuin unelma. Se koira oli todella fiksu ja tervepäinen, ja tarvittaessa hyvä vahti mutta ei mikään turhan räkyttäjä. Se koira oli täydellinen niin ystävänä, perheenjäsenenä kuin palveluskoiranakin!
Mutta nyt minulla ei ole mahdollista ottaa suurta koiraa, eli on harkittava jotain pienempää. Asun maaseudulla käytännössä keskellä metsää, joten todella kovaa metsästysviettiä ei koiralla saisi olla. Minulla ei ole mahdollisutta käydä kouluttamassa koiraa missään ryhmässä ohjaajan neuvojen avulla, joten toivoisin että koirani ei olisi kovin jukuripää jotta sen saisin koulutetuksi ihan omin neuvoin. Koirani joutuu tapaamaan paljon muita eläimiä ja ihmisiä, joten sosiaalisuuttakin saisi löytyä mutta en halua toisaalta mitään joka ihmisen perään löyhöttävää hutkaletta. Iso koira olisi tarpeen kun paljon maaseudulla yksin illan pimetessä liikun ja kotonakin vietän paljon yksinäistä aikaa, mutta ehkä pienikin koira "rosmon" karkoittaisi jos oikein riehakkaasti haukkuisi :))
Liikaa toiveita? Ja vielä lisänä olisi se, että turkki ei olisi ihan mahdoton hoidettava kun täällä meillä tosiaan maasto on metsää, peltoa ja märkiä luhtia kuten aina maaseudulla. Trimmattava rotu ei tule kysymykseen ellei turkkia pysty omin käsin siistimään.
Haluaisin paimenkoirarotuisen joka älykäs ja helppo kouluttaa, sillä nuoruudessani minulla oli pitkäkarvainen collie joka oli kuin unelma. Se koira oli todella fiksu ja tervepäinen, ja tarvittaessa hyvä vahti mutta ei mikään turhan räkyttäjä. Se koira oli täydellinen niin ystävänä, perheenjäsenenä kuin palveluskoiranakin!
Mutta nyt minulla ei ole mahdollista ottaa suurta koiraa, eli on harkittava jotain pienempää. Asun maaseudulla käytännössä keskellä metsää, joten todella kovaa metsästysviettiä ei koiralla saisi olla. Minulla ei ole mahdollisutta käydä kouluttamassa koiraa missään ryhmässä ohjaajan neuvojen avulla, joten toivoisin että koirani ei olisi kovin jukuripää jotta sen saisin koulutetuksi ihan omin neuvoin. Koirani joutuu tapaamaan paljon muita eläimiä ja ihmisiä, joten sosiaalisuuttakin saisi löytyä mutta en halua toisaalta mitään joka ihmisen perään löyhöttävää hutkaletta. Iso koira olisi tarpeen kun paljon maaseudulla yksin illan pimetessä liikun ja kotonakin vietän paljon yksinäistä aikaa, mutta ehkä pienikin koira "rosmon" karkoittaisi jos oikein riehakkaasti haukkuisi :))
Liikaa toiveita? Ja vielä lisänä olisi se, että turkki ei olisi ihan mahdoton hoidettava kun täällä meillä tosiaan maasto on metsää, peltoa ja märkiä luhtia kuten aina maaseudulla. Trimmattava rotu ei tule kysymykseen ellei turkkia pysty omin käsin siistimään.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Lk collie?
haaveillut, mutta se koko! Toisaalta olen kuullut myös sellaista viestiä että nahkat tuoksuisivat todella vahvasti, ja en tosiaankaan kaipaisi samanlaista haisunäätää kuin naapurin labukka. Mutta todellakin, vielä pienempää koiraa on pakko harkita, sillä työautooni ei collien kokoinen koira kunnolla mahdu ja koira kuitenkin tulisi olemaan aina mukanani.
Sheltti tai bortsu?
on todellakin potentiaalinen vaihtoehto, mutta niissäkin olisi haasteellista löytää kasvattaja jolla tervepäisiä koiria eikä mitään "hei me kasvatetaan vaan karvaa" -tyyppiä. Laitan sheltin korvan taakse.
Tarkoitatko bortsulla ehkä bordercollieta? Sekä se että australianpaimenkoira ovat suosikkejani, mutta vieläkin pitäisi koosta ehkä tinkiä. Olen kuitenkin kuvitellut että em. rodut vaativat todella paljon puuhaa ja aktiviteettiä jotta olisivat onnellisia, ja tällä hetkellä todella pitkien kävelylenkkien ja yhteiselon lisäksi en voi tarjota kovin haasteellista toimintaa kuten esim. aguilitya, paimentamista, maastoharjoituksia tms.
hae sieltä metsästä supikoira ne on ilmasii
sitten kerralla susi? Ai niin, se on liian iso!
Supikoira menisi koonsa puolesta oikein hyvin ja saamisessakaan ei olisi ongelmaa kun niitä tosiaan lähiympäristössä vilisee. Ainoa ongelma olisi vaan siinä, että sillä on liikaa metsästysviettiä eli se singahtaisi heti lepikkoon kun sen irti päästäisi. Kettujakin löytyy, mutta niissa on sama probleemi!
ku susi ei oo koira. ja supikoira on niin hidas että ei pääse juoksulla karkuu sen vietti ei perusta takaa ajoo
ole koira, vaan koiraeläin siinä missä susi, kettu kuin naalikin.
Luonnon eläimet ovat kyllä kivoja kattella, mutta en minä niitä lemmikikseni huoli. Tahtoo edelleenkin koiran. Pienen tai keskikokoisen, mutta oikean koiran joka pysyy mukanani niin lenkillä kuin maastossakin. Eikä lähde heti ensimmäisen jäniksen perään vapaana ollessaankaan.
mittelspiz. ei trimmattava, mutta tarkenee. ei riistaviettiä, säkäkorkeus n.38cm
Ne on kyllä sitten vastaavasti niin arkoja että kusee alleen kun joku sanoo pöö toisella puolen katua.
Ikäpäivänä en ole yhtäkään arkaa mitteliä tavannut. Jonkin verran olen tavannut tosin rähisijöitä, mutta kuvaamasi arkuus ei ole rodulle tyypillistä. Päinvastoin, yleensä ovat erittäin toimeliaita ja kokoonsa nähden rohkelikkoja suorastaan.
Kaverillani on jo 2 sellaista ja molemmat eri suvuista. Ystävällisiä, lapsirakkaita, sosiaalisia ja tottelevaisia koiria ovat. Eivät lainkaan arkoja tai ärhäköitä :-) Mitteleillä saattaa esiintyä jopa paimennusviettiä !
a koiraa joka on mielenvikainen ja kärsii kaikiista taudeista. Ota sekarotuinen, saat teveen mielen omaavan koiran sekä muutoin terbeen, ei tarvii hyppiä lääkärissä joka kk. Sisäsiittoisuus on ihmisen jälleen jerran tekemä ruma jälki, papereita saa jos jostai ku vaan tuntee potukan.... Ja helvetti kokemusta sitte on et kenenkää ei tarvii ruveta pätemään ku täältä löytyy faktaa
on pääosin rumia :(
Miten olisivat ?
Mittelistä on jo pientä tietoa (muttei paljoa), mutta islanninlammaskoira ja buhund ovat uusia tuttavuuksia. Lupaan opiskella niistä lisää ja katsoa jotta olisivatko ne ehkä minun rotujani!
Vaikka maalla asunkin, niin mitään ulkokoiraa en ole hankkimassa, eli esim. jotkut samojedit ja huskyt ovat pois suljettuja rotuja kun kuulemma hikoilevat liikaa sisällä kun leivinuuni hohkaa kuumuuttaan..
Mutta ilolla otan vastaan lisää vinkkejä minulle ehkä soveltuvista koiraroduista, sillä aion todellakin koiran itselleni kaveriksi ottaa, mutta haluan paneutua asiaan todella tarkasti ja harkiten!
Sekarotuinen ei ole poissuljettu mahdollisuus, mutta sen ollessa kyseessä haluan todellakin tietää emän ja isän rodut ja luonteen. En nimittäin usko että sekarotuisuus sinänsä on tie onneen, sillä niissäkin löytyy luonteen häiriöitä ja heikkouksia, sairauksia ja rakenteellisia vikoja jne. Olen sen verran perehtynyt alan lehtiin ja kirjallisuuteen, että esim. erilaiset viat ja luonnehäiriöt voivat periytyä myös sekarotuisiin pentuihin. Ja kokemusta on sen verran, että lähisukulaisellani on sekarotuisen emän ja ties minkä isän jälkeläinen jolla on tolkuton lonkkavika ja ruoka-aineallergia. Mutta en sano EI sekarotuisellekaan mikäli taustat tiedän!
Olisi ihana koira, mutta meillä se karsiutui ihan siksi, että kasvattajan mukaan suuri osa on niin riistaviettisiä, että ne eivät irrallaan pysty olemaan edes pihassa. Otettiin sitten riistaviettinen, jonka vietti pysyy paremmin kurissa koulutuksen avulla. Kasvattaja erityisesti varoitti tästä, vaikka emme ole mitään keltanokkia koirien kanssa, vaan kokemusta on jo monista roduista, ja pitkäaikaisia.
sillä asuinpaikkani on pystymetsään raivattu ja ihan pihapiirissäkin näkee aina suurempia ja pienempiä metsänasukkeja.
Toki yksi keino olisi aidata osa tonttia, mutta koska liikun paljon luonnossa, niin parempi olisi että koira ei ihan intopiukeana jokaisen jäniksen perään lähtisi. Toki sen tiedostan, että kaikkien rotujen edustajissa on niitä jotka riistan perään saattavat innostua kun alunperin saalistajahan se koira on. Esim. yksi suosikkini olisi basenji, mutta tutullani on sellainen ja sitä ei voi kuvitellakaan pitävänsä minun pihassani irti jos mieli ettei koira pöpelikköön katoa!
Onko muuten kellään kokemusta kiharakarvaisesta noutajasta? Onko sen turkki kovin suuritöinen kuten Koiramme-lehdestä olin joskus lukevinani? Sellaista en ole itselleni kyllä kaavailemassa, mutta kiinnostava rotu muutoin.
Minä tunnen beagleja, suomenajokoiria, suomenpystykorvia ja muita metsästysrotuisia koiria, eivätkä ne lähde pihoistaan tai metsissä ulkoillessaan omille teilleen. Niiden kanssa ei harrasteta metsästystä. Ne lähtevät kyllä havaitsemansa jäniksen tai muun villieläimen perään, mutta palaavat aina pian takaisin. Ne eivät pura turhaan metsästysviettiään, vaan kulkevat mielellään ihmisten kannoilla ja pysyttelevät tutuilla seuduilla. Aivan uusi uutinen minulle, että buhundilla olisi voimakkaampi metsästysvietti kuin ns. varsinaisilla metsästysroduilla. Mutta minulla kun ei rodusta kokemusta ole.
Tosin tehdäkkö nyt koko rodun yleisvaikutelma >>yhden>> kasvattajan puheiden perusteella ? Oletteko varmoja, että se kasvattaja on kohdellut koiriaan oikein, kuten tarjonnut niille riittävästi liikuntaa ja aktivointia, jotta koirat eivät turhautuisi, joka usein ilmenee juuri vallattomalla metsästysvietillä ? Tai >>yhden suvun>> peristeella ? Tai vaikkapa >>yhden koirakon>> (metsästysvietti tarttuu yleensä saman porukan koirista toisiin) perusteella ?
>>Buhund ei ole metsästyskoira. Normaalin koiran tavoin se saattaa pinkaista jäniksen tai hirven perään, mutta tulee nopeasti takaisin suojelemaan isäntäänsä metsän pedoilta.>>
Ja ottakaa huomioon, että se sivusto, josta tuon kopioin, on >>rodun kotisivu>>, eikä mikään kenen tahansa kirjaama Wikipedia-esittely.
Ellei koiran omistaja aio harrastaa koiransa kanssa metsästystä tai edes jotain siihen liippaavaa harrastusmuotoa kuten jälki tai nouto, niin tietenkään hänen ei pidä ottaa kovin riistaviettistä rotua. Koirissa on toki yksilöllisiä eroja samankin rodun parissa, mutta esim. oman perheen ajokoiria ja norjan harmaata ei voi pitää omassa pihassa irti kun ne lähtevät omille teilleen. Sen sijaan hoffi pysyy pihassa vaikka tuhat rusakkoa olisi sen silmien edessä pomppimassa.
Meillä se suurin syy olikin teiden läheisyys. Eli emme asu pystymetsässä. Emme tosin varsinaisesti kaupungissakaan. Valitsimme siis koiran, jolla on riistaviettiä, mutta luontaisesti pysyy metsässäkin muutaman kymmenen metrin etäisyydellä. Ei aja varsinaisesti mitään. Koulutuksella on hoidettu asiaa niin, että pihassa ja hihnassa ei ole mikään riistailu sallittua, vain käskystä. Riistavietti kun on ihan suotava ominaisuus, jos metsälle apurin haluaa. Vaikkakin nykyisen koirammekin rotu on pääsääntöisesti seurakoirakäytössä. Vietti on kuitenkin hyvin vahva, meillä tosin sitä on myöskin tieten tahtoen tietysti ylläpidetty ja tuettu. Koira toi ensimmäisen lintunsa alle puolivuotiaana, varsinaisesti ei ole kovasti asiaa koulutettu, annettu vain mahdollisuuksia.
Tämä kasvattaja puhui siis omista suunnitteilla olevista pennuistaan. Ja uskoin, hänellä oli vankat perustelutkin. Jäimme siis odottamaan, että ehkä joskus tulevina vuosina on parempi tilaisuus ottaa se buhundkin. Normaali koira ei muuten käsitteenä ole kovin hyvä, omat normaalit koirani eivät ole säntäilleet minkään perään sitten pentuaikojen perhostelujen. Eli, mikä sitten on normaalia koiralla, voidaan olla montaa mieltä. Aikaisemmat koirat siis ovat kolme paimenkoiraa, ja sitten tuollainen suomenpystykorvan tyyppinen koira, jonka rodut ovat aikalailla arvailujen varassa. Se kyllä tietää, missä riistaa kulkee, mutta ei se säntäile myöskään minkään perään. Ja asumme siis alueella, jossa on paljon rusakoita, lintuja ja muuta riistaa. Eli näin voisin väittää, että normaalia on se, ettei hallitsematonta säntäilyä ole.
Buhundilla on kuitenkin muita hienoja piirteitä, joten ihan varmasti asiaan palataan mietteissä myöhemminkin. Sitten kun on mahdollista ottaa se, ilman riskiä auton alle jäännistä tai muusta.
Buhund on lähinnä vahti- ja paimenkoira. Mutta tietenkin kaiken rotuiset terveet koirat tarvitsevat jotain toimintaa norm. lenkkien lisäksi. Jos hollanninpaimenkoiraa tarkoitat hoffilla, niin sehän vasta työkoira onkin: nykyään jopa reki- ja poliisikoira.
Ja ymmärtäkää, hyvät ihmiset, että koiratkin ovat yksilöitä, eli rotu ei kerro niiden luonteista kaikkea. Esimerkiksi turhautuneista hollanninpaimenkoirista jotkin purkavat viettejään liialla vahtimisella, jotkin huonekalujen tuhoamisella ja jotkin villieläinten jahtaamisella.
Myös buhund on monipuolinen rotu, sillä sitä ollaan käytetty historiansa aikana lähes kaiken laiseen koiratoimintaan, aina metsästyksestä paimennukseen.
Paimenkoirat voivat purkaa paimennusviettiää myös villieläimiin, mutta jotkin eivät: se on yksilöllistä.
Helsingin Malmilla myy äidinkielenään venäjää puhuva nainen CHIHUAHUA pentuja ja nuoria aikuisia koiria, joiden alkuperä on lukuisista eri MOSKOVAN kenneleistä. Myyjä vastaa ainakin kahdesta kännynumerosta, jos vastaa...eli 040- ja 046 - alkuisista. Myynti-ilmoituksia on ainakin Keltaisessa Pörssissä. Myyjän mukaan koirat ELÄVÄT HÄKEISSÄ 9kk ASTI, NARTUT ON JO KERRAN PENNUTETTU A L L E V U O D E N vanhana! Myyjä KESYTTÄÄ koirat omassa kodissaan ja myy näin ollen omakertomansa mukaan nk. "arkoja, mutta varmasti tottuvat" - tyyliin näitä koiria.
Koirilla on passi ja tunnistemerkintä, joko tatuointi tai siru. Rokotusten KERROTAAN olevan kunnossa, mutta juuri em. myyjän myymä CHIHUAHUANARTTU on jouduttu lopettamaan RABIES epäilyn vuoksi - koira lähetetty Eviraan ruumiinavausta varten!
Huom: Koirat OVAT ARKOJA ja PELOKKAITA, mutta myyjä vakuuttaa niiden ajan myötä tottuvan ihmisiin, koska myyjä TUNTEE KASVATTAJAN!
KANNATTAA SIIS OIKEASTI VAROA ja OLLA OSTAMATTA TÄLLAISILTA IHMISILTÄ YHTÄÄN MITÄÄN!
sheltti,cockerspanieli,bordercollie,tiibetinspanieli,lyhytkarvainen collie :)
Tällainen rotu kuin Welsh Corgi Cardigan?
Ystävälläni on blue merle-uros 3v,ei näyttely-yksilö,täysin terve ja ihana luonne lapsiperheen koira.
Käyvät joka viikonloppu mökillä jossa koira on ollut irti pennusta asti.Turkki helppohoitoinen,mitä nyt karvanlähdön aikaan hieman enempi harjattava.
Tutustuppa rotuun rotujärjestön sivuilta,et ainakaan menetä mitään.
Onnea ystävän etsintään!