Riittääkö teillä energiaa enää harrastaa mitään. Minulla oli joskus paljonkin harrastuksia, mutta nyt ei ole energiaa enempää kuin lapamadolla. Tekisi mieli vain syödä ja huilia. Olen kyllä lenkkeillyt, mutta väsymys tuntuu olevan enemmän henkistä kuin ruumiillista.
Mites teillä
Mailta
66693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
sinulla ei tarvitsekkaan olla energiaa mihinkään muuhun,kuin toipumiseen,harrastukset saavat odottaa ,nukut,syöt ja lepäät ja vahvistut raskaan leikkauksen jälkeen ja keräät voimia tulevia hoitoja varten.
Näin on meillä kaikilla syöpään sairatuneilla,lepäämme väsymyksen pois ja annamme aikaa itsellemme toipumiseen,se riittää:)
Tuli mieleen, että jos vaikka tarvitsen seuraavaksi matokuurin. Epäilin sellaista petoa kuin laiskamatoa. Jos se olisi iskenyt vaikka. Onkohan siihen mitään luonnonlääkettä ettei tarvitse apteekkirohtoihin turvautua. Joku sanoi että pars lääke on pummin hiki. Se on kai aika kallista kun se on niin harvinaista.
vakavalta.Tuon laiskamadon häätöön tarvitaan järeät keinot.Useimmat eivät selviä siitä yksin vaan tarvitsevat personal treinerin ja se tulee aika kalliiksi jos tämä laiskamato on päässyt kasvamaan liian suureksi.Parantumatonhan tämä sairaus ei ole joten yritä vaikka näillä ohjeilla.Joskus lääkärikin voi auttaa ohjaamalla asiakkaan hakeutumaan KELA;n palvelun piiriin josta voi hakea yksilöllistä kuntoutusta.Onnea yrityksiisi.
että olet henkisesti sairas hyvin pahasti mene ihmeessä mielenterveystoimistoon ja hae apua, sinusta voi tulla ympäristölle vaarallinen harhoinesi, tämä ei ole loukkaus vaan olen tosiaan hyvin huolestunut sinusta, olen ollut töissä psykiatrisessa sairaalassa ja tunnen oireet
Aloittaja kirjoittaa huumorilla ja sitä tarvitaan myöskin syöpäpalstalla:)
tuo aloittaja joka täällä sekoilee
siivoana,Älä sinä yritä astaa diagnoosia.Käyn Laakson sairaalan ylilääkäei erikoispsykiar´trilla,ja hön osaa antaa oikeas diagnoosin,et sinä vai kuvittelrtko olevasi oätevämpi käntäSuuret on juulot on simulla itsestäsi.Taisit tuurata viikon suuviijaa ja sitteb diagnoit muita,Sinun sinne suljetulla pitpisi laittaa,Taidat elää harhoissa,ja isaavasi duagnuusyín ylilääkärilla,sairaan hoitajatjin istuvat koko päivän lasikopissa juoruomassa ja netiisslssä,heitäei saa häiritä,los pyytää sarkylääkettä sanovat kohta saatmsiihen menee eikaa nibya tuntia.6 hoitajaakin lasikopissanuttei ukaan viitsi persettään nostaa.
kun hoidot ovat ohi,ehtiihän sitä silloinki,
sitten yleensä harrastaa, ei taida olla varaa meidän eliitin harrastuksiin, golf, keilaus, purjelento, maailmanmatkailu ja muut sellaiset joissa kymmenentuhatta euroa on pikkuraha.
Kuulehan sinä,nimim.Mailta.Alappa harrastamaan vaikka itämaista mietiskelyä.Siinä voit ottaa rennosti ja samalla harrastaa täyttä päätä!
Hanki rillit, joilla näet itsekin mitä tuli kirjoitettua, onko tuo viron kieltä?
ongelma rilleillä poistu,vaan syy on paljon syvemmällä,kumma että ei viitsi korjata textiään,tai sitten ei osaa käyttää tuota x näppiä.Aamuisin on pahimmillaan tuo sekamelska,vai liekkö sitten jotain liettualatvia ja virosekotusta,tiijäppä tuota.
Samaan aikaan tuli siansaksaviesti ja tietty kirjoittaja, olisikohan näillä jotain yhteyttä. Ylläpito saa taas kerran ihmetellä, toivottavasti antavat bannin tuolle kirjoittajalle.
mielestäni ei kannata kiinnittää mitään huomiota näihin ira¤n viesteihin,siitä alkaa vain loputon saman asian vatvominen,annetaan hänen kirjoittaa omalla tyylillään jos hän niin haluaa.
Mielestäni kannattaa ilmoittaa asiattomat viestit ylläpidolle, samoin ne joissa ei ole yhtään järkevää sanaa. On oikein, että tällainen kirjoittaja saa kirjoituskiellon.
olis hauska lukea ihmisten kirjoittamia juttuja, mutta melkein kaikki on vaan poistettu, ikävä kun avaa ja olekaan enää tekstiä siellä. joku erinomainen ollut asialla ja poistattanut, tyhmää.
Mitä hauskaa on huoritteluissa tai viesteissä joissa lukee jotain gghf hhfhfh?
joku nauttii lukiessaan sellaisia kirjoituksia,minä lähinnä tunnen myötähäpeää ja ehkä sääliäkin kirjoittajaa kohtaan.
Kyllä joutavat pois palstalta sellaiset kirjoitukset lukijoiden ja myös kirjoittajan itsensä takia:)
nauttii lukiessaan tällaisia viestejä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9290640/45610446
Mitenkäs nuorimmaisesi, hänhän on koululainen..
Ei taida, Ira¤ edes muistaa mitä mökistä kirjoitti, on se vaan outoa, että yhden päivän aikana voi olla jopa kolmessa paikassa.
Vuokramökille koululaisen kanssa, no justiinsa.
Ira¤ siis pystyy olemaan samaan aikaan useammassa paikassa!
Miten sitä voi miettiä itämaaksi jos puhuu vain suomea ja sitäkin hitaasti. Siinnähän joutuisi vielä käyttämään päätä. en minä tiedä miten sitä käytetään kun olen kadottanut käyttöohjeen tai sitten se on kirjoitettu itämaaksi ja en ymmärrä. Alussa taitaa lukea että ravistettava ennen käyttöä.
Todistan sen että päänkäyttö on minulle vierasta. Tässä aloituksessa puhutaan kovasti mitä joku ira on tähän kirjoittanut. En minä näe yhtän hänen kirjoitustaan vaikka muut ilmeisesti näkee. Joko uskot ettei minulta päänkäyttö onnistu. Tuota ira arvoitusta yritän miettiä. Olisko siinnä aluksi päänkäyttöharjoitusta.
Oli minulla lapsena golfhousut, sitten on ollut tenniskengät, keilaus on sellaista ettei se sovi minun luonteelle kun se on yhtä ja samaa pallon vieritystä. purjelento on keksitty Laihialla kun se ei kuluta polttoainetta. Maailman matkailua olen harrastanut kun kävin kerran Tallinassa. Kymppitonni on minullekkin pikkuraha kun ajattelen velkojani.
Menen nyt keittelemään nuudeleita ja sitten luen kirjaa (miinuksella pyrivää pankkikirjaani).
Ira¤:n viestejä ei tässä ketjussa, koska ne on poistettu ylläpidon toimesta. Itse ilmoitin muutaman ghggg- siansaksaviestin poistettavaksi.
Luulinkin jo olevani täysin tajuton. Koetin kovasti ravistaa päätänikin ennen käyttöä, mutta en nähnyt. No tuo selvitti joten voin huokaista helpotuksesta.
Kannattaa kysyä, aina joku tietää asiasta.
Heh heh...Kuule nimim.Mailta.Sen verran nasevasti nyt perustelit,ettei sulle taida tosiaan tuo mietiskely sopia harrasteeksi.Mistäköhän johtuu,kun tuli tuosta vastauksestasi mieleen,että mahtanet vaikuttaa tuolla Savonmualla päin......Vaan eipä hätiä,jä'tetään asia hautumaan ja pannaan mietintämyssyn alle uudet harrastevaihtoehdot.
..ymmärsin tuon viestin selvää Suomen kieltä,mitä täälläoikein jaksetaan pelleillä?:(
Minulla oli myös golfhousut ja koripallokengät.
Raha-asiat sensijaan menevät hyvin.
Nytkin tuli pankista tieto, että tili on ylittynyt.
Täytyy mennä varmaan avaamaan uusi tili, johon mahtuu.
käydä siellä pankissa pöyhimässä niitä alimmaisia rahoja, muuten homehtuvat. (Tarkoitan sitä tiliä mikä on ylittynyt.)
oletpas sinä suloinen ihminen oikei kateeksi käy, sinulla on paljon oppimista hyvän käytöksen alalla, oletko ira vai joku halpa karjapiika
Isäni suku on vanhaa karjalaista itkijänaisten sukua. se on ollut vaikeaa kun heitä on jo viiden sukupolven ajan ollut vain miehiä ja kaikki lapsettomia. Äitini suku on vanhaa haudankaivajasukua Härmästä. Heilläkin on perheissä ollut vain pelkkiä tyttöjä ja sama sukukirous kuin isän suvulla, kaikki lapsettomia.
Minäkin oli ennen ison talon ainoa poika (1 lehmä ja porsas) ja nyt olen toisen renki. Ei tässä huumorin kukka kuki kun kahvikermanakin on Roundupia, kyllä se kukat kuihduttaa.
näitähän joutuu lukemaan kahteen kertaan ennen kuin tajuaa tajuaa viisasteluksi..:))
tällaiselle tyhmälle rautalangasta mikä tuossa on huumoria, minusta se kaikki on selvää henkistä sairautta,,,,,,,,,,,kuinka voi ola lapseton suku nehän kuolisi sukupuuttoon heti, miehet itkijänaisia ja naiset haudankaivajia...................sanonko paikan mihin tuo renki kuuluisi,,,ja onko se iso talo yksi lehmä ja yksi sia tuo mies ei,,,,,,,,hän tarvitsisi jotain taitavaa terapeuttia heti ja vahvaa lääkitystä,,,,,,,,,,viesti ei ole epäasianllinen vaan vakavasti huolestneen
jos sinun huumorintajusi ei tähän riitä,,säälittää,sillä jäät näin pois monesta hauskuudesta,,,,,
:D,,,:D,,,:D
ja sitten vain vain hölskyttelet päätäs,niin sieltä se ymmärys sitten pulpahtelee pintaan,,siis ravistele,,hölskyttele ja odota pieni hetki,,,,
helliä hetkiä kuutamoiltoina,suudelmia kynttilänvalossa,rakastelua lämpiminä syysiltoina heinäladossa,viiniä vatsalta,,,,eikä maksa paljon,,,,,
Huomasin jo heti päälle yhden käytön. Nyt tiedän mihin laitan pipon kun ulkoilen. Tähän asti olen kantanut sitä kädessä. Kiitos vinkistä. Eilen kokeilin ensi kertaa ja tuntui hyvältä kun sain viimeisenkin ruumiin osani käyttöön.
Näillä pienillä rengin palkoilla ei ole varaa kalliita harrastuksia pitää.
sinä siitä piristyt harrastusesi pariin kunhan olet ensin kerännyt voimia ,henkinen ja ruumiillinen kuntohan kulkevat käsikädessä.
Ja aloitat harrastamisen KIZZ3.ehdottamalla mietiskelyllä :))))
Hei,en minäkään jaksa yhtään mitään harrastusta, vaikka niitä on runsaasti ollut aiemmin.Nukun paljon ,luen jos jaksan.Syön mitä huvittaa ( ei ole oikein terveellinen dieettini), koska se edes lohduttaa.Siinä ne päivät meneekin seuraavaa hoitoa odotellessa.
Olen myös pahalla tuulella ,oletettavasti alkaneisiin vaihdevuosiin liittyen.
Paino nousee , osin toki turvotusta.
Eniten tässä harmittaa se ,että sain taudin uudelleen.Vain magneettitutkimuksella näkyi.Miten voi jatkossa luottaa ns tavallisiin seurantatutkimuksiin ,jotka kohdallani olivat puhtaat?
Luulen kyllä ,että kukaan ei jaksa olla näin väsynyt loputtomiin.Edellisestä kerrasta muistan sen ,että sieltä ne harrastukset taas tuli ihan luonnostaan,kunhan vaan jaksoi taas.
Eteenpäin mennään, ja taistelutahtoa aloittajalle.Levätään nyt vaan.
Ikävä on kuulla,että sinulle on käynyt näin!!!Itsellänikin rintasyöpä ,ensimmäinen ja toivottavasti ainoa kierros.Kuinka kauan sinulla oli uusiutumisväli?
Solusalpaajan hoitojen alkuaikoina jaksoi kyllä vähän pysymään harrastuksissa, mutta lopussa oli niin väsynyt. Kerta kerralta. Palautuminen niistä kesti kauan. Olihan varoitettu niistä. Noin puolen vuoden kuluttua solusalpaajahoitojen viimeisestä tipasta jaksoi kuntoilla täysin ja tehdä normaalisti tuttuja asioita. Vatsaan tehdystä leikkauksesta toipuminen kestää paljon kauemmin.
Päivä kerrallaan ja hoidot ajallaan. Se tahti on tuntunut turvallisimmalta. Väsyneen pitää levätä ja muusta viis.
Kyllä se voima niihin harrastuksiin tulee sitten ajallaan. Pidä huoli siitä, että et jää lepäämään laakereilla vaan jos joku asia alkaa ns. vetämään puoleensa niin lähde mukaan. Sairastin syövän 2007 ja nyt alkaa kulkemaan jo kovaa!
minullakin on ollut ju 3vuotta,Jolleo oteta jeuhjo ja sydön veritulppaa mukaan,Eletään sekin aika täysillä ja rakastaen läkimmäisi'mme
syöpäsi uusiutuneen, milloin hoitosi alkavat?
vain tarkoitti-ei ole syöpä uusinut!
leikinlaskua, vakavalla asialla:((((((((
vakavalla asialla,SUihkussa tunsin kainalossa,ja rinnssa samalla ouolelle joka on jo leikaeeuVanhempi tytärkin sen tunnnisti,pienemimälle en kerro ennen kuin hiukset löhtevät.Itkeä en osaa,liian oajon o´paskaa päälleni on heitetty.Mahdikkisimman nopesdti saan mannn tulokset, patologi ottaa Hoito aloitetaan nikäli kuntoninäyttaréetSiis kestänkö kun juuri on ollut pumpussa vikkaa,ja viime vuonna suíis,Sydänkohtayksen saun vneviikulla,------saas nnnnnnnnähdäei rroiveita paljoa ole,Ei ole mistä leikata kun rinnastamja kainalosta lihakset ois,voisicar tierrt jeikataluuta ja nahkaa entisestä paikaata,
Voi
lausuntoa ei ole vielä olemassakaan, joten syövän uusiutusmisdiagnoosiakaan ei siis ole.
Ja patologi ei muuten ota mitään näytteitä, hän ainoastaan tutkii niitä....kirjoitat että patologi ottaa..
(siis sen mitä tuosta siansaksasta sai selvää...)
"Sydänkohtayksen saun vneviikulla,------saas nnnnnnnnähdäei rroiveita paljoa ole" Tarkoitatko että sait sydänkohtauksen viime viikolla? Siis saitko jo toisen? Kun se mitä kutsuit sydänkohtaukseksi, siitä on jo aikaa, eihän se viime viikolla ollut.
Mutta viestiesi lukemiseen tarvittaisiin tulkki/kääntäjä!
Tää onkin taas tätä.
Ira on itse, suihkussa, tehnyt diagnoosin.
Hetken jo pelkäsin, että tämä olisikin totta.
Mutta sitä samaa huomion hakua vaan.
sairas vai miksi väsyt henkisesti. ei syövän pitäisi henkiselle puolelle mitään vaikuttaa joten mikä sinua väsyttää henkisesti
kelle tämä viimeinen viesti oli osoitettu??
Jos syöpädiagnoosin saa, niin kyllä varmasti vaikuttaa myös henkisesti.
tarkoitti itselleen kun noin outoja hastaa kuka lieneekään
oli minulle suuri shokki ja laittoi koko elämäni ylös alaisin. siinä meni vuosia ennekuin hyväksyin tilanteeni.johtuu varmsti siitä osaksi, että sain sen verran sivuvaikutuksia sytostaateista ja en voinnut palata entiseen työelämään/urheilun pariin takaisin ja jouduin jäämään sairaseläkkeelle.siinä sitten piti aloittaa "uusi" elämä ja miten sitä elää. kaikki ovat erilaisia ihmiisä ja kokevat asiat erilailla.mutta luulen että suurin osa sairaista kärsivät henkisellä tasollakin.apua siihen saa eri tavoin, riippuen missä asuu ja miten sitä itse osaa hakea/vaatia.minä olin "puupää" typpiä ja olin ihan varma,että kaikki palaisi ennalleen,enkä uskonut millään,että juuri minulla olisi näin huono säkä ja sen takia siihen toipumiseen menikin niin pitkä aika.olin kuin "poraaja" joka oli päättänyt mennä harmaan kiven lävitse ja kaikki normaalituisi.en vain voinnut hyväksyä.nyt olen hyväksynyt ja elän sen mukaan. unettomuus on taas niskassa,ihan uusi kokemus,sillä olen ollut hyvä nukkuja aina.
kokemusta vai arveletko vain
Kokemusta on, valitettavasti.
unettomuudesta? tämä on minulle ihan uutta,en saa millään nukutuksi,olen ihan hukassa sen asian kanssa nyt.sain uudet lääket tai atraxin,mutta se ei sitten sopinutkaan minulle,en vain pysty nukkumaan.mietinkin tässä että kuinka kauan ihminen jaksaa tällä tavoin,nukun n.5 tuntia/vrk!ja se ei riitä ollenkaan.ei auta vaikka ulkoilen,enkä nuku päivällä.kun ilta tai yö tulee ja pitäisi mennä nukkumaan niin silmät vain aukeavat enemmän ja aivotoiminta lisääntyy ja sittenhän sitä on aikaa miettiä vaikka mitä,kun ei saa unta.mitä te muut teette asian hyväksi?
Hei taas Kivikoura,
minulla on myös ollut uniongelmia. En ole kovinkaan lääkemyönteinen ihminen, mutta tarpeeksi pitkään kestänyt unipulma sai pääni kääntymään. Lääkkeistä oli apua, tosin piti kokeilla ensin muutamaa sorttia kunnes oikeat tropit löytyivät.
Minä etsisin hyvän lääkärin (joko omalääkäri tai sitten psykiatri) ja neuvottelisin nukahtamis- ja unilääkeasiasta hänen kanssaan.
Eri ihmisille sopivat eri lääkkeet, erilaisiin unipulmiin on eri lääkkeet, riippuen siitä, onko kyse nukahtamisongelmasta vai siitä, että uni ei ole tarpeeksi pitkäkestoista tai yhtenäistä.
Unipulmien hoitoon käytetään myös muita, kuin varsinaisia unilääkkeitä, kuten jossain keskusteluketjussa aiemmin sanottiin. Ei pidä säikähtää, jos lääkäri tarjoaa mieliala- tai psykoosinestolääkettä, niitä käytetään ja ne ovat hyvin tehokkaita unipulmien hoidossa, annostukset vaan ovat erilaisia.
jotain sukua sinulle vai oletko itse ira
hourailija sinä oikein olet aivan pimee tyyppi...näkeehän sen kuka vaan ettei voi olla ira