vesi

Sain jokin aika sitten hoitooni hylätyn kissan, aikuisen nartun. Tekisin mitä hyvänsä, se ei suostu juomaan vettä. Se saa sätkyn naaman joutuessa lähellekään juomakipon veden pintaa. Raksuista tuo tuntuisi pitävän kuin hullu puurosta, mutta en uskalla niitä sille paljon antaa, kun ei kerta juo. Ja liotettuja raksuja se ei suostu syömään. Ainoa keino saada se nauttimaan vettä on sekoittaa tuoreruoan sekaan vähän lisää vettä. Maidosta se tuntuu myös pitävän eikä sen elimistökään sitä vastaan protestoi, joten pieniä määriä maitoa annan toisinaan.

Riittääkö tämä nestemäärä?
5238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kokonaan pois, anna sille vain hyvälaatuista purkkiruokaa ja lihaa ja jos annat maitotuotteita niin hylaa! Ja muista, maito ei ole juoma vaan ravintoa.
Vaikka kissa ei näyttäisi juovankaan, niin pidä aina sen ulottuvilla laakea (!) kuppi vettä jonka vaihdat ainakin pari kertaa päivässä. Lisäksi kissaa voi houkutella juomaan mm. tippuvasta vesihanasta ja laittamalla juoma-astioita eri paikkoihin. Kissat tykkäävät juoda "lammesta", eli vesiastian olisi hyvä olla tosiaankin laakea ja suurehko!
Yksi omista kissoistani on surkea juoja, mutta saan sen houkuteltua juomaan mm. pöydälle "unohtuneesta" omasta juomalasistani, pesuhuoneen lattialle lasketusta vedestä ja jopa saunakauhasta. Se on meillä vähän niin että "tilaisuus tekee varkaan" eli kissa innostuu kaikesta muusta vedestä paitsi siitä joka on kupissaan.

Äänestä

Jos kisu kuitenkin osaa ja haluaa latkia maitoa, niin kokeile laittaa hieman maitoa (mahdollisimman vähälaktoosista) veden sekaan. Ja tuo edellisen vastaajan suosittelemat muutkin jutut ovat kyllä hyviä.

Jos murot ovat kissan suurinta herkkua, niin ehkä niitä ei kokonaan raaski jättää pois. Onpahan sitten ainakin yksi keino käytössä, jolla kissaa voi tiukan paikan tullen houkutella. Esim. karannutta kissaa takaisin kotiin :)

Äänestä

Kissa joka syö vain lihaa tai tuoreruokaa, ei tarvitse extravettä. Raksuja syövän kissan täytyisi saada enemmän nestettä.

Meille hankittiin tämä: http://www.zooplus.fi/shop/kissat/kupit/vesiautomaatit/142675

Kissat ovat luonnostaan alueelta, jossa ei vettä juuri ole, ja niillä on vaistot sillä tavalla piukassa, että seisovaa vettä eivät mielellään juo. Moni kissahan rakastaa tiputtelevaa hanaa tai lipsuttaa suihkun jälkeen kylppärin lattiaa. Tuollainen vettä kierrättävä "lähde" huijaa kissoja aika hyvin, meillä tuplaantui veden kulutus tuon myötä eli nyt raksukissat saavat tarpeeksi vettä.

Äänestä
  • Niin tosiaan, jos ei antaisi raksuja ollenkaan, niin varmaan ilman extravettä pärjäisi. Mutta kun toinen on jo muutenkin kokenut kovia, niin en raaskisi kokonaan jättää mieliruokaa pois. Ehkäpä pidän raksut hemmotteluherkkuja, joita tulee vain herkuttelupäivinä. Huijausta olen yrittänyt ja veden osuus maidon seassa pitää olla hyvin minimaalinen. Tippoja hanasta rouva karttaa kuin ruttoa. Voi voi, kunpa tietäisin, mitä kaikkea julmaa sille on tehty.

    Mutta siis kiitos vinkeistä. Kyllä me näillä varmaan jo pärjätään. Kissa on kuitenkin virkeä ja seurallinen, joten kovin huonosti en sitä taida hoitaa.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Niin tosiaan, jos ei antaisi raksuja ollenkaan, niin varmaan ilman extravettä pärjäisi. Mutta kun toinen on jo muutenkin kokenut kovia, niin en raaskisi kokonaan jättää mieliruokaa pois. Ehkäpä pidän raksut hemmotteluherkkuja, joita tulee vain herkuttelupäivinä. Huijausta olen yrittänyt ja veden osuus maidon seassa pitää olla hyvin minimaalinen. Tippoja hanasta rouva karttaa kuin ruttoa. Voi voi, kunpa tietäisin, mitä kaikkea julmaa sille on tehty.

    Mutta siis kiitos vinkeistä. Kyllä me näillä varmaan jo pärjätään. Kissa on kuitenkin virkeä ja seurallinen, joten kovin huonosti en sitä taida hoitaa.

    veden sekoitus olisi ihan ok!

    Ja on ihan fiksua jättää raksut kokonaan pois ruokavaliosta ja antaa niitä vain silloin tällöin pikku herkkuina. Tosin siinäkin pitää sitten olla jämpti ettei lankea kissan kiukuttelulle että "en syö muuta kuin raksuja!" eli kun tarjolla on märkäruokaa tai lihaa, niin sitä ei nipotuksen vuoksi vaihdeta kuivamuonaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi kissailija kirjoitti:

Sain jokin aika sitten hoitooni hylätyn kissan, aikuisen nartun. Tekisin mitä hyvänsä, se ei suostu juomaan vettä. Se saa sätkyn naaman joutuessa lähellekään juomakipon veden pintaa. Raksuista tuo tuntuisi pitävän kuin hullu puurosta, mutta en uskalla niitä sille paljon antaa, kun ei kerta juo. Ja liotettuja raksuja se ei suostu syömään. Ainoa keino saada se nauttimaan vettä on sekoittaa tuoreruoan sekaan vähän lisää vettä. Maidosta se tuntuu myös pitävän eikä sen elimistökään sitä vastaan protestoi, joten pieniä määriä maitoa annan toisinaan.

Riittääkö tämä nestemäärä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu