Minun oikeus?

Olen yksinhuoltaja ja minulla on esikouluikäinen tyttö. Tyttö tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu, yksinhuoltajuus minulla on sen takia ettei isä ole niin vastuuntuntoinen että pystyisi pienestä lapsesta huolehtimaan, näin sanoi minulle lastenvalvoja kun isä yritti hakea yhteishuoltajuutta vuosi sitten. Isällä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö johon hän ei tietääkseni syö lääkkeitä eikä käy terapiassa. Lapsi nukkuu isänsä luona retkisängyssä, muuta en tiedä millaiset oltavat lapsella on siellä koska kukaan ei ikinä kerro minulle mitään. Olen aikaisemmin ollut yhteydessä lastenvalvojaan kun isä jätti lapsen yksin kotiin ja oli kännissä mutta tuntuu ettei minua uskota kun vieläkin lapsi saa olla siellä ilman minkäänlaista valvontaa!!!

Tässä kuukausi sitten jouduin ottamaan lapsen ja lapsen isänkin meille evakkoon koska lapsen isän tyttöystävä heitti heidät yön selkään ja uhkaili tätä meidän viisi vuotiasta lasta sekä huusi minulle puhelimeen "tule hakemaan tuo penikkas vittuun täältä". Lapsen isä sanoi minulle että on eronnut tästä tyttöystävästä ja etsinyt itselleen oman asunnon mutta näin heidät muutama päivä sitten kaupungilla kävelemässä käsi kädessä ja he varmasti huomasivat myös minut... Ilmoitin isälle etten anna lasta hänelle, en todellakaan uskalla ottaa sitä riskiä että jotakin tapahtuu! Onko minulla oikeus ottaa lapsi häneltä pois? Kannattaisiko minun ilmoittaa lastenvalvojalle? Lapsella on kuitenkin oikeus tavata molempia vanhempiaan. Mitä minun kannattaa tehdä?
7475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Omavaltaisesti et voi estää tapaamisia. Nyt voit ensimmäisenä keskustella isän kanssa ja tiedustella ymmärtääkö hän, että tuollaista kohtelua ei lapsi enää saa joutua kokemaan. Sen jälkeen otat yhteyttä lastenvalvojaan ja kerrot hänelle tilanteen. Voi olla, että sekään ei auta mitään. Ennen kaikkea seuraavan kerran jos jotain tällaista tapahtuu, niin sinun täytyy soittaa poliisille siitä, että lapsi on heitetty keskellä yötä ulos tai mikä se tilanne silloin sattuukin olemaan. Tuollainen on ainut tapa saada virallisesti lasten asioista päättävät ymmärtämään, kuinka paha tilanne on.

Äänestä

Sinun velvollisuutesi on huolehtia siitä, ettet päästä lasta oloihin, jossa hänelle voi koitua vaaraa. Itsenäisesti et voi evätä lapsen ja isän tapaamisia, eli joudut ottamaan yhteyttä lastenvalvojaan. Koska lastenvalvoja ei ole kanssasi yhteistyökykyinen sinun on kerättävä todisteet isän elämästä lapsen kanssa ja todisteiden kanssa mentävä oikeusaputoimistoon ja pyydettävä mahdollisimman asiantunteva juristi asiaasi ajamaan ja tulemaan kanssasi lastenvalvojalle KUN KUTSU TULEE, eli älä mene ennen kuin isä on ollut yhteydessä sosiaalitoimeen ja valittaa kun tapaamiset eivät toteudu. Yksin et sossulle näy pärjäävän.

Laita päivämäärät tapahtumista talteen, kun esim. hait lapsen (ja exäsi) pois vkl-tapaamisesta. Silloinkin sinun olisi pitänyt hakea vain lapsi ja jättää isukki tyttöystävnsä ongelmaksi. Mutta turha enää on jossitella, nyt sinun on tehtävä kuitenkin jotain, koska lapselle tuolainen elämä ei ole hyväksi.
Äläkä hyysää aikuista miestä.

Olen joskus miettinyt, eikö tällaisille ongelmaetille voisi järjestää "vapaaehtoista" tapaamisviikonloppulomaa valvotuissa oloissa. Lähi voisi olla rauhallisin mielin kun tietää että lapsella on kaikki hyvin ja etävanhempikin saisi opastusta normaalista elämästä lapsen kanssa. Loma pitäisi sisällään ohjattua toimintaa, ruoanlaittoa ja lapsilla olisi touhua ja kavereita, samoin isillä - korjaan, etillä. Tietenkin kaikkein tärkein asia olisi etävanhemman ja lapsen suhde.

Äänestä
  • "Omavaltaisesti et voi estää tapaamisia." Lain mukaan kuulemma voin, minulle sanottiin aikaisemmin lastenvalvojalta että minulla on oikeus evätä tämä tapaamisoikeus ilman oikeuden päätöstä tällaisessa tilanteessa eikä isällä auta vaikka tulisi poliisien kanssa oven taakse koska lapsi on minun vastuulla kun hän on isällään eli jos lapselle sattuu jotakin, se on minun vika koska minä olen lapsen isälleen antanut, eihän se voi mennä noin jos minun on kuitenkin pakko antaa lapsi sinne!?!

    "Laita päivämäärät tapahtumista talteen" Turhaan minä mitään päivämääristä pidän kirjaa kun menemme lastenvalvojalle niin isä valehtelee siellä ettei tällaista ole tapahtunut ja lastenvalvoja uskoo häntä!

    "Ennen kaikkea seuraavan kerran jos jotain tällaista tapahtuu, niin sinun täytyy soittaa poliisille siitä, että lapsi on heitetty keskellä yötä ulos tai mikä se tilanne silloin sattuukin olemaan." Siellä on sinä iltana käynyt poliisit ja poliisit ovat käskeneet isää häipymään lapsen kanssa koska se asunto on ollut tyttöystävän nimissä!! Vaihtoehtoina annettiin että joko he molemmat lähtee sielä pois tai isä lähtee putkaan ja lapsi menee sosiaalityöntekijöille!!

    "Olen joskus miettinyt, eikö tällaisille ongelmaetille voisi järjestää "vapaaehtoista" tapaamisviikonloppulomaa valvotuissa oloissa. " Tuo valvotuissa olosuhteissa tapaaminen on hyvä idea mutta se maksaa 200 euroa kuussa eikä minulla ole opiskelijana varaa maksaa sellaisia summia kuussa, se kun kuuluu maksaa puoliksi...

    Minulla ei vissiin kun antaa lapsi isälleen ja sydän syrjällään toivoa ettei mitään tapahdu tai vaihtaa paikkakuntaa, mä en yhtään ihmettele että tällaisissa tilanteissa jotkut yh-äidit muuttaa mahdollisimman kauas!!!

    Äänestä

  • Yh ja ylpeä siitä kirjoitti:

    "Omavaltaisesti et voi estää tapaamisia." Lain mukaan kuulemma voin, minulle sanottiin aikaisemmin lastenvalvojalta että minulla on oikeus evätä tämä tapaamisoikeus ilman oikeuden päätöstä tällaisessa tilanteessa eikä isällä auta vaikka tulisi poliisien kanssa oven taakse koska lapsi on minun vastuulla kun hän on isällään eli jos lapselle sattuu jotakin, se on minun vika koska minä olen lapsen isälleen antanut, eihän se voi mennä noin jos minun on kuitenkin pakko antaa lapsi sinne!?!

    "Laita päivämäärät tapahtumista talteen" Turhaan minä mitään päivämääristä pidän kirjaa kun menemme lastenvalvojalle niin isä valehtelee siellä ettei tällaista ole tapahtunut ja lastenvalvoja uskoo häntä!

    "Ennen kaikkea seuraavan kerran jos jotain tällaista tapahtuu, niin sinun täytyy soittaa poliisille siitä, että lapsi on heitetty keskellä yötä ulos tai mikä se tilanne silloin sattuukin olemaan." Siellä on sinä iltana käynyt poliisit ja poliisit ovat käskeneet isää häipymään lapsen kanssa koska se asunto on ollut tyttöystävän nimissä!! Vaihtoehtoina annettiin että joko he molemmat lähtee sielä pois tai isä lähtee putkaan ja lapsi menee sosiaalityöntekijöille!!

    "Olen joskus miettinyt, eikö tällaisille ongelmaetille voisi järjestää "vapaaehtoista" tapaamisviikonloppulomaa valvotuissa oloissa. " Tuo valvotuissa olosuhteissa tapaaminen on hyvä idea mutta se maksaa 200 euroa kuussa eikä minulla ole opiskelijana varaa maksaa sellaisia summia kuussa, se kun kuuluu maksaa puoliksi...

    Minulla ei vissiin kun antaa lapsi isälleen ja sydän syrjällään toivoa ettei mitään tapahdu tai vaihtaa paikkakuntaa, mä en yhtään ihmettele että tällaisissa tilanteissa jotkut yh-äidit muuttaa mahdollisimman kauas!!!

    Jos kerran isä tapaa lasta tyttöystävän asunnossa ja poliisikin on todistanut, että sieltä saattaa lentää keskellä yötä pihalle, niin eihän sinulla pitäisi silloin olla mitään ongelmaa lastenvalvojan kanssa. Kerrot vain hänelle, että isällä ei ole paikkaa, missä lastaan tapaisi ja tuollaisen naisen kanssa ei todistetusti voi lapsi olla. Isän on turha kieltää tapahtumaa, kun siitä on poliisien raportissakin. Mars hoitamaan hommaa.

    Laki on hieman ristiriitainen monessakin kohdassa ja tämä on yksi niistä. Sinun on lain mukaan annettava lapsi tapaamisiin, koska niin on määrätty. Periaatteessa poikkeuksia ei ole, mutta tietenkään et saa antaa häntä sellaiseen paikkaan, jossa hän on vaarassa. Hoida homma lastenvalvojan luona, koska muuten voi olla tiedossa ongelmia. Kun olet lapsen luovuttanut isälleen (joka on luovutushetkellä ollut selväpäinen ja oletettavasti kykenevä huolehtimaan lapsesta), niin vastuu on tapaamisen aikana hänellä.

    Joo, vaihtoehtoina on ollut, että isä ja lapsi lähtevät asunnosta. Jos lapselle ei ole paikkaa, niin hän menee sosiaalityöntekijälle, mutta hänellä oli, sinun kotisi. Isää sinun ei tarvitse kotiisi ottaa yhtään sen enempää kuin tämän tyttöystävänkään.

    Äänestä

...ei kykene auttamaan sinua tällaisissa asioissa, sillä hänen tehtävänsä on vain vahvistaa sopimuksia, eikä hänen toimenkuvaan kuulu toimia vanhempien välienselvittäjänä. Mä neuvoisin sua ottamaan yhteyttä joko perheneuvolaan tai suoraan lastensuojeluun. Jos joudut käräjille lastensuojelu joutuu kuitenkin ottamaan kantaa asiaan ja antamaan oman lausuntonsa, eli he tulevat mukaan kuvaan joka tapauksessa, ja tekevät olosuhdeselvityksen etävanhemman oloista. He ajavat kyllä sen lapsen etua, ja vaikka heillekkin on vaikea saada biologisen vanhemman tapaamisoikutta kumottua, heillä on kuitenkin valtuudet saada tapaamiset valvottuihin oloihin.

Voimia ja tsemppiä teille!

Äänestä
  • Hmm... Mitähän ne sanoo siellä lastensuojelussa tai perheneuvolassa jos mä sinne soitan?!

    Äänestä

  • Yh ja ylpeä siitä kirjoitti:

    Hmm... Mitähän ne sanoo siellä lastensuojelussa tai perheneuvolassa jos mä sinne soitan?!

    ...tarkemmin mietittynä unohda se perheneuvola mikäli asut pk-seudulla. Sinne on niin kovasti tulijoita että he eivät kykene tällä hetkellä hoitamaan kokonaisisa perheitä ja he prorisoivat tällä hetkellä vain lapsia asiakkaina, eli lapsia joilla ilmiselvästi oireilua ongelmaperheissä, tai lapsia jotka tarvitsevat psykolgin apua esim. koulukiusauksen jäljiltä. Eli lastensuojelu on se taho, johon otat yhteyttä. Oma tilanteeni etävanhemman kanssa ei ole vielä johtanut lastensuojeluilmoitukseen, ja kadun ankarasti sitä, etten ottanut heihin yhteyttä aikoinaan kun oli siihen mahdollisuus ja joudun nyt pelko peffassa odottamaan sitä tilannetta että milloin helvetti pääsee valloilleen etän luona ja lapset ovat vaarassa. Pitkän aikaa on nyt mennyt ihan hyvin, mutta kokemuksesta tiedän, että pitkän ajankin jälkeen kaikki voikin muuttua.

    Olen toki tarttunut luuriin ja tehnyt lastensuojeluilmoituksen yh-äidistä jolla on mielenterveysongelmia ja joka oli kyseisenä ajankohtana psykoosissa. Hänen diagnoosinsa ja hoitokielteisyytensä takia lapsi sittemmin sijoitettiin perheeseen, ja äiti käy tapaamassa lastaan. Eli tapaamiset ovat valvottuja. Mielenterveysongelmat olivat sitä laatua, että kyseessä on sairaus joka ehdottomasti vaatii lääkityksen, mutta sairaudentunnottomuus aiheuttaa hoitokielteisyyden ja epäilen suuresti sitä, että lasta koskaan palautettaisiin äidin huostaan. Surullinen tapaus.

    Koska en osaa ennustaa en todellakaan tiedä mitä he sinulle siellä päässä vastaavat, mutta jos teet lastensuojeluilmoituksen etävanhemman touhuista, ts. kerrot mitä on tapahtunut, kerrot että poliisi on ollut kuvioissa mukana ja että etävanhemmalla on mielenterveysongelmia, ja että sinua pelottaa lasten turvallisuus etän luona koska tämä ei mahdollisesti kykene huolehtimaan lapsistaan hoitamattoman sairauden takia, lastensuojelu joutuu tutkimaan asiaa. Eli he ottavat yhteyttä exääsi ja rattaat lähtevät pyörimään. Voi myös olla, että koska kuitenkin saitte kyseisen episodin hoidettua keskenänne, lapsi ei ollut vielä vaarassa, ja he vaativat että teet sen ilmoituksen vasta ensi kerralla kun tilanne on päällä.

    Kehoitan sinua vielä hetken miettimään mitä tuo lastensuojeluilmoitus voi tuoda tullessaan. Itse menetin prosessin myötä itselleni kovinkin läheisen ystävän. Eli tuo lastensuojeluilmoituksen tekeminen on se äärikeino ja sen tehtyäsi paluuta ei ole siinä mielessä että mitä luultavimmin etävanhempi kohdistaa vihansa sinuun. Oma exäni on ns. tuurijuoppo jonka elämänkaaresta löytyy niin rikollisuutta kuin perheväkivaltaakin ja elämänhallinta on täysin kadoksissa, eikä hän pysty sitoutumaan mihinkään pitkäksi aikaa. Diagnoosia ei ole, sillä hän on sairaudentunnoton. Koska olen kerran jo päätynyt poliisiselvittelyyn kyseisen miehen kanssa olen omilla teoillani osittanut hänelle rajani. Puheillani olen myös tehnyt hänelle selväksi että mikäli saapuu juopuneena tai ryyppyputken jälkeen autolla lapsia halkemaan hän voi olla varma siitä, että soitan poliisit puhalluttamaan mahdollisen rattijuopon. Lisäksi olen tehnyt selväksi sen, että mikäli hän omilla toimillaan asettaa lapset vaaraan omilla toimillaan en epäröi soittaa lastensuojeluun. "Kovisteluni" on tähän asti riittänyt, ja vaikka tapaamisia perutaan sun muuta, joka aiheuttaa tiettyä päänvaivaa sekin, hän ei ole ilmaantunut paikalle krapulassa saatika humalassa, eli pystyy tällä hetkellä ainakin olemaan niinkin vastuuntuntoinen että peruu tapaamiset ja vie lapset muualle hoitoon kun viinahammasta kolottaa. Eli mikäli exäsi suostuu kuuntelemaan kerro hänelle että hänen epävakaa elämänsä on vaaraksi lapsille ja ensi kerralla vastaavassa tapauksessa otat yhteyttä lastensuojeluun ja teet hänestä ilmoituksen. Tuon puhuttelun jälkeen joko hän ymmärtää missä mennään tai sitten ei. Ja jos ei ymmärä, laita lastensuojelu asialle ja anna heidän hoitaa tuo puhuttelu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yh ja ylpeä siitä kirjoitti:

Olen yksinhuoltaja ja minulla on esikouluikäinen tyttö. Tyttö tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu, yksinhuoltajuus minulla on sen takia ettei isä ole niin vastuuntuntoinen että pystyisi pienestä lapsesta huolehtimaan, näin sanoi minulle lastenvalvoja kun isä yritti hakea yhteishuoltajuutta vuosi sitten. Isällä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö johon hän ei tietääkseni syö lääkkeitä eikä käy terapiassa. Lapsi nukkuu isänsä luona retkisängyssä, muuta en tiedä millaiset oltavat lapsella on siellä koska kukaan ei ikinä kerro minulle mitään. Olen aikaisemmin ollut yhteydessä lastenvalvojaan kun isä jätti lapsen yksin kotiin ja oli kännissä mutta tuntuu ettei minua uskota kun vieläkin lapsi saa olla siellä ilman minkäänlaista valvontaa!!!

Tässä kuukausi sitten jouduin ottamaan lapsen ja lapsen isänkin meille evakkoon koska lapsen isän tyttöystävä heitti heidät yön selkään ja uhkaili tätä meidän viisi vuotiasta lasta sekä huusi minulle puhelimeen "tule hakemaan tuo penikkas vittuun täältä". Lapsen isä sanoi minulle että on eronnut tästä tyttöystävästä ja etsinyt itselleen oman asunnon mutta näin heidät muutama päivä sitten kaupungilla kävelemässä käsi kädessä ja he varmasti huomasivat myös minut... Ilmoitin isälle etten anna lasta hänelle, en todellakaan uskalla ottaa sitä riskiä että jotakin tapahtuu! Onko minulla oikeus ottaa lapsi häneltä pois? Kannattaisiko minun ilmoittaa lastenvalvojalle? Lapsella on kuitenkin oikeus tavata molempia vanhempiaan. Mitä minun kannattaa tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu