Olen tietämätön ja kyselen sellaista asiaa, onko antennikaapeleiden tehoissa eroa ja miten se merkitään. Minulla oli käytössä digiboksini alkuperäinen antennikaapeli, joka yhdistetään digiboksin ja antennipistorasian väliin, ja silloin eivät näkyneet kaikki maksukanavat, joiden pitäisi. Antennikaapeli vaihdettiin myös uuteen samanlaiseen, mutta silti kaikki kanavat eivät näkyneet. Kun kaapeli vaihdettiin toisen merkkiseen, kuin digiboksin alkuperäinen antennikaapeli, alkoivat maksukanavat näkyä.
Antennikaapeli
apu tarpeen
109617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sen lisäksi että kaapeleissa on eroja, myös liittimissä löytyy susia. Kyse on keskitapin kosketuksesta joka mennessään naaraan sisään ei sitten kosketakkaan mihinkään. Elikkä urostappi liian ohut, tai naarasreikä liian suuri.
Kiitos vastauksesta. Onko ohmi-luvulla (Ω) mitään merkitystä tehon määrittelyyn?
Antennikaapeleiden vaimennuksella (ei teholla) ei ole vastaanottokäytössä mitään merkitystä.
Ohmiluku, oikeammin impedanssi, on tv- ja radiojärjestelmissä 75 ohmia. Myös 50-ohmista kaapelia voi käyttää, ainoa ongelma saattaa tulla liittimien kanssa. Tavallisen IEC-liittimen saa kiinni melkein kaapeliin kuin kaapelin.
Nämä siis kotikäytössä. Ammattilaitteissa on paljon vähemmän vaihtoehtoja.
Kerro mistä sait antennikaapelia jolla maksukanavat alkoi näkymään. Mä haluun ja sellaista. Luulen, ettei tuolla kaapelilla ollut osuutta eikä arpaa tuohon maksukanavahommaan, sieltä on valtuutus vaan tullut sopivasti kun olet vaihtanut kaapelia.
Sain Elteliltä. Asentaja vaihtoi digiboksin alkuperäisen antennikaapelin uuteen. Hyvin näkyy kanavat, ei pätki yhtään. Kysyn samalla, onko suurempia antennikaapeleita kuin 75 ohmia.
Kuinkahan suurta kaapelia siihen pitäisi saada? Autoradioissa käytetään 130-ohmista, mutta siitä ei ole mitään iloa tuossa tapauksessa.
Jaa juu, lauantai-ilta ja lapsilla tekemisen puutetta ;)
Minulla taisi mennä ohmit ja häiriösuojaukset sekaisin. Ilmeisesti antennikaapeli on yleensä sitä parempi mitä paremmin se suojaa häiriöltä ja signaalit pääsevät esteettömästi läpi, joten 75 suuremmalla ohmiluvulla ei taida olla suurtakaan merkitystä.
Tuo on totta.
Kaapelin impedanssi on oltava sama kuin muulla järjestelmällä, eli yleensä 75 ohmia. Jos kaapelin pituus on kymmeniä metrejä, kannattaa harkita vähähäviöisemmän kaapelin käyttämistä.
Normaalisti "tavallinen valkoinen 75-ohminen" on sopivin vaihtoehto.
Tosin niissäkin on eroja. Halpamalleissa kaapelin suojavaippa on harvaa verkkoa, laadukkaammissa kaapeleissa tiheämpää ja lisäksi/tilalla voi olla foliosta tehty vaippa.
Jos halpiskaapelilla kuvassa näkyy häiriöitä, kannattaa kokeilla tuollaista foliovaippaista kaapelia.
ja digiboksin väliin ja ei kustanna kuin 10€. Jos asut omakotitalossa ja olet teresterial verkossa, niin sitten vahvistin tuulikaappiin juuri ennen huoneisiin jakavaa haaroitinta.
se, että, kun vahvistat signaalia, niin ei ole sen jälkeen niin ronkeli antennikaapelin laadun suhteen ja jos satut laittamaan joskus epäherkemmän virittimenkin, niin ei ala tökkimään. Itse tein tuon vahvistin asennuksen, koska media centterissä oli sen verran epäherkkä viritin, että ei näkynyt kunnolla, vaikka televisio näkyikin omalla virittimellä. Nyt näkyy kaikki aparaatit ryttyilemättä ja ei tarvi olla mitään uber antennijohtoja.