korkoloukku

Elämme ennätyksellisen alhaisien korkojen aikaa. Suomessa suurin osa asuntolainoista on sidottu lyhyisiin markkinakorkoihin ja se tarkoittaa korkoriskiä. Harvassa maassa näin on. Viime aikojen asuntojen hinnannousu kertoo ennenkaikkea siitä, että otetaan yhä suurempia asuntolainoja ja sitä kautta asuntojen hinnat nousevat nopeasti. Pankit vakuuttavat kilpaa, että lainanottajille tehdään stressitesti, jolla selvitetään että kaikki selviävät lainan maksusta. Maailma ei ole läheskään toipunut viime vuoden talousromahduksesta. Elvytys on ollut ennätyksellisestä, mutta nyt vauhti uhkaa hiipua. Mitä todella tapahtuu sitten, kun korot lähtevät nousuun? Tai maailman talous sakkaa uudelleen?

Moniko omaan maksukykyynsä nähden suuren lainan ottanut on ajatellut, että vastuu lainanmaksusta kuuluu lainanottajalle? Lainanottajat voivat kilpailuttaa pankkeja hakemalla lainatarjouksia useasta pankista ja aina valita sen suurimman mahdollisen unelma-asunnon ostoon. Pankin ei tarvitse huolehtia kaikkien yksittäisten lainanottajien kyvystä selviytyä lainanmaksusta. Riittää, että sen lainakanta on riskien hallinnan rajoissa yksittäisistä lainanottajista riippumatta. Pankki tietää myös, että sen luottoriski on rajattu koska takana on reaalivakuus eli asunto.

Jos seurauksena on tulevina vuosina uusi taantuma tai voimakas korkojen nousu nämä lainansa ylärajoille mitoittaneet kotitalouden tuntevat seuraukset omissa nahoissaan. Työttömyys tai muuten mahdoton taloudelinen tilanne pakottaa realisoimaan asunnon nopeasti. Jos näitä tapauksia tulee lisääntyvissä määrin, asuntojen hinnat laskevat ja asunto on pakko realisoida ostajan markkinoilla. Lopputuloksena on velka ilman omaa asuntoa ja taloudellinen ahdinko. Jos tämän lisäksi on muita kulutusluottoja niskassa tilanne on varsin ikävä.
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos olisit lukutaitoinen ja seuraisit aikaasi, tietäisit, että useimmat vaihtavat nyt lainansa korot pitkiin korkoihin, jopa 10-v korkoon. Marginaalin kanssa 2,9 %. Revi siitä sitten romahdusta PÄSSI!

Äänestä
  • liikkeellä. Vuokratoope ei tajua, että on mahdollisuus sitoa laina pitkiin ja alhaisiin korkoihin vuosiksi eteenpäin. Tai sitten ostaa korkokatto lainaansa. Miten helvetissä vuokratoopet ovat noin pihalla kaikesta?
    Ei hetkauta korkojen nousu normi velka-asukkia, jos vähänkään homma hallussa.

    Äänestä

  • voi vitsiiiiiii kirjoitti:

    liikkeellä. Vuokratoope ei tajua, että on mahdollisuus sitoa laina pitkiin ja alhaisiin korkoihin vuosiksi eteenpäin. Tai sitten ostaa korkokatto lainaansa. Miten helvetissä vuokratoopet ovat noin pihalla kaikesta?
    Ei hetkauta korkojen nousu normi velka-asukkia, jos vähänkään homma hallussa.

    Mitäs toi hetkii perupäivärahallista.
    Mistä höpöpelle aina kaivat niitä vuokralaisia? Ei ne sinun lainaasi maksa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


napsahtaa kirjoitti:

Elämme ennätyksellisen alhaisien korkojen aikaa. Suomessa suurin osa asuntolainoista on sidottu lyhyisiin markkinakorkoihin ja se tarkoittaa korkoriskiä. Harvassa maassa näin on. Viime aikojen asuntojen hinnannousu kertoo ennenkaikkea siitä, että otetaan yhä suurempia asuntolainoja ja sitä kautta asuntojen hinnat nousevat nopeasti. Pankit vakuuttavat kilpaa, että lainanottajille tehdään stressitesti, jolla selvitetään että kaikki selviävät lainan maksusta. Maailma ei ole läheskään toipunut viime vuoden talousromahduksesta. Elvytys on ollut ennätyksellisestä, mutta nyt vauhti uhkaa hiipua. Mitä todella tapahtuu sitten, kun korot lähtevät nousuun? Tai maailman talous sakkaa uudelleen?

Moniko omaan maksukykyynsä nähden suuren lainan ottanut on ajatellut, että vastuu lainanmaksusta kuuluu lainanottajalle? Lainanottajat voivat kilpailuttaa pankkeja hakemalla lainatarjouksia useasta pankista ja aina valita sen suurimman mahdollisen unelma-asunnon ostoon. Pankin ei tarvitse huolehtia kaikkien yksittäisten lainanottajien kyvystä selviytyä lainanmaksusta. Riittää, että sen lainakanta on riskien hallinnan rajoissa yksittäisistä lainanottajista riippumatta. Pankki tietää myös, että sen luottoriski on rajattu koska takana on reaalivakuus eli asunto.

Jos seurauksena on tulevina vuosina uusi taantuma tai voimakas korkojen nousu nämä lainansa ylärajoille mitoittaneet kotitalouden tuntevat seuraukset omissa nahoissaan. Työttömyys tai muuten mahdoton taloudelinen tilanne pakottaa realisoimaan asunnon nopeasti. Jos näitä tapauksia tulee lisääntyvissä määrin, asuntojen hinnat laskevat ja asunto on pakko realisoida ostajan markkinoilla. Lopputuloksena on velka ilman omaa asuntoa ja taloudellinen ahdinko. Jos tämän lisäksi on muita kulutusluottoja niskassa tilanne on varsin ikävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu