Koneellinen lääkärintarkastus
Lötjösen kyynärpää oli kipeä, joten hän aikoi mennä näyttämään sitä ortopedille. Lötjösen kaveri, Pölkkynen, tiesi, että Yliopiston Apteekissa oli tietokone, joka teki diagnoosin yhdellä eurolla. Tarvitsi vain viedä virtsanäyte koneelle ja tuotapikaa kone antaisi hoito-ohjeet.
No, mikäpä siinä, eipä tuo ota, jos ei annakaan, Lötjönen tuumasi, kusi mukiin ja meni näytteen kanssa apteekkiin. Tietokone löytyi, Lötjönen syötti euron kolikon raha-aukkoon ja asetti ohjeen mukaan näytemukin koneen tutkittavaksi. Pienen ajan kuluttua kone sylkäisi lapun, jossa luki: ”Teillä on tenniskyynärpää. Hautokaa sitä aamuin illoin puolen tunnin ajan lämpimässä vedessä ja voidelkaa siihen sitten ohuelti täällä apteekissa myynnissä olevalla 5 %:n Felden-geelillä. Kahden viikon kuluttua kyynärpäänne on terve.”
Onpas kone, Lötjönen tuumasi, - voisikohan sitä huijata mitenkään?
Seuraavana päivänä Lötjönen sekoitti hieman vesijohtovettä, koiransa kuolaa sekä virtsanäytteet tyttäreltään, pojaltaan ja vaimoltaan. Päälle päätteeksi hän runkkasi seokseen ja meni taas Yliopiston Apteekkiin. Taas kone nielaisi kolikon, tutki näytteen ja tulosti tuloksen: ”Vesijohtonne ovat ruostumassa puhki, soittakaa putkimiehelle jo tänään. Koirallanne on sieni-ihottumaa, peskää se sieni-ihottumanhoitoshamppoolla; ohjeet saatte pakkauksesta. Tyttärenne käyttää kokaiinia, viekää hänet huumevieroitukseen. Poikanne on homo, sille ette voi mitään. Vaimonne odottaa kaksoistyttäriä. Lapset eivät ole teidän; hankkikaa lakimies. Ja lopettakaa helvetissä tuo runkkaaminen, tai teidän tenniskyynär¬päänne ei parane koskaan!”
Automatiikkaa
Ensio Olut
0
903
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961492
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140934Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58911- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255703Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636