Palstalaiset

Ja minä kiittelen kaikkia palstalaisia jotka ovat viesteillään ilahduttaneet meitä kaikkia, sekä myönteisillä tai vaikka vähän kärttyisilläkin kirjeillä, siinä on ollut sitten vaihtelua jokaiselle, tapani mukaan en mainitse nimiä ettei kukaan tunne jäävänsä toistaan huonommaksi, sillä jokainenhan olemme omalta osaltamme olleet pitämässä palstaamme toiminnassa.

Jatketaan samalla lailla, olemalla tasa-arvoisia toistemme kanssa, sillä yksikään ei ole toistaan kummempi syystä että nyt olemme eläkeläisiä ja suht koht saman ikäisiäkin, mikä on taaksejäänyttä elämää niin annetaan ne hautautua kaikessa rauhassa, tarkoitan että mitä muuta elämässämme on ollut kuin tämä eläkkeellä olo, niin ei niistä pidä rintaansa nostella, nyt olemmme vain eläkkeellä olevat samankaltaiset ikäihmiset.

Lopuksi suurkiitos jokaiselle palstalaiselle, oletpa sitten lukija tai ahkera aloituksen tekijä tai ajatuksiasi julkituova puskassa olija tai rekattu niin, kiitos kaikille. Yhdessä eteenpäin edelleen.

Tasa-arvon puolesta Monica
7166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juuri näin monica. Sinä sen sanoit.

Äänestä

puhaltaa, ennen olet aina puskisten kimpussa ollut.
Eipä tämä vallan yhtenäistä joukkoa ole muuta kuin että tietsikka kai on, voi olla kirjastonkin kone. Miksikä nyt juuri kiittelit, kahvipirtin kehujen takiakko. Viimeksi kun Skillania kehuttiin, tuli samantapainen ketju.

Äänestä
  • minulta päin niin vaikka olen rekatun puolesta puhuja niin siltä tosiasialta ei voi välttyä että puskissa olijoita on paljon enemmän kuin rekattuja ja he ovat osaltaan vaikuttaneet hyvinkin voimakkaasti palstan
    hyvinvointiin, että kiitos kuuluu myöskin heille.

    Jos nyt ei yhteen hiileen aina puhalletakkaan niin, eihän se ole tarkoituskaan, vaan eriävät mielipiteet tekee ketjuista mielenkiintoisempia, ja onhan meillä kaikilla oma katsanto kanta asioihin ja niitä pitää käyttää myöskin.

    Kiittelin tasa-arvon puolesta, olen aina pitänyt siitä, että ollaan tasa-arvoisia, palstalla ei tarvita minkäänlasia jalustalle nostoja sehän luo epäsopua kirjoittajien kesken ja sattaapa tuntua siltä että nuo muut on parempia kuin minä, joka on vallan väärä tulkinta, kaikki me ollaan joskus jossain hyviä ja huonoja.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    minulta päin niin vaikka olen rekatun puolesta puhuja niin siltä tosiasialta ei voi välttyä että puskissa olijoita on paljon enemmän kuin rekattuja ja he ovat osaltaan vaikuttaneet hyvinkin voimakkaasti palstan

    Käyttäjä on piilottanut profiilinsa. mikäpä se estää puskasta huutelun.

    Taisi muuten Maalaismiehelle jäädä nikki päälle " Näillä mennään." tuolta Autoliikkeet ja auton ostaminen palstalta, vai olikohan se taas tavanomainen lainaus.

    Äänestä

  • monica´ kirjoitti:

    Heh heh, tuo fraasi on jäänyt mistä lie. Monissa yhteyksissä tuota näillä mennään hokemaa käytetään. Sopiihan se tähänkin.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    minulta päin niin vaikka olen rekatun puolesta puhuja niin siltä tosiasialta ei voi välttyä että puskissa olijoita on paljon enemmän kuin rekattuja ja he ovat osaltaan vaikuttaneet hyvinkin voimakkaasti palstan
    hyvinvointiin, että kiitos kuuluu myöskin heille.

    Jos nyt ei yhteen hiileen aina puhalletakkaan niin, eihän se ole tarkoituskaan, vaan eriävät mielipiteet tekee ketjuista mielenkiintoisempia, ja onhan meillä kaikilla oma katsanto kanta asioihin ja niitä pitää käyttää myöskin.

    Kiittelin tasa-arvon puolesta, olen aina pitänyt siitä, että ollaan tasa-arvoisia, palstalla ei tarvita minkäänlasia jalustalle nostoja sehän luo epäsopua kirjoittajien kesken ja sattaapa tuntua siltä että nuo muut on parempia kuin minä, joka on vallan väärä tulkinta, kaikki me ollaan joskus jossain hyviä ja huonoja.

    Varsinkin tuo viimeinen lauseesi. Siinähän sitä täydennystä tulee,jos jossain on huono niin muut täydentää:D
    Kaikilla on tosiaan heikot kohtansa, hyvältä tuntuu! moikka

    Ps. Kamalaa kun sähköpostiin tulvii viestejä täältä ja Facebookista! Aina tarttee klikata ettei halua:) Niillä jolla on älypuhelin, voi olla hyväksikin matkoilla....

    Äänestä

  • monica´ kirjoitti:

    Käyttäjä on piilottanut profiilinsa. mikäpä se estää puskasta huutelun.

    Taisi muuten Maalaismiehelle jäädä nikki päälle " Näillä mennään." tuolta Autoliikkeet ja auton ostaminen palstalta, vai olikohan se taas tavanomainen lainaus.

    Kirjoitappa omalla nikilläsi, minä kirjoitan omallani,,,,, miksi profiilini on piilossa, kas se ei vaikuta olkoon rekkaamaton tai rekattu kun kirjoittaa,mutta se on vain piilossa siksi, kunnes keksin jotain uutta sinne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

monica kirjoitti:

Ja minä kiittelen kaikkia palstalaisia jotka ovat viesteillään ilahduttaneet meitä kaikkia, sekä myönteisillä tai vaikka vähän kärttyisilläkin kirjeillä, siinä on ollut sitten vaihtelua jokaiselle, tapani mukaan en mainitse nimiä ettei kukaan tunne jäävänsä toistaan huonommaksi, sillä jokainenhan olemme omalta osaltamme olleet pitämässä palstaamme toiminnassa.

Jatketaan samalla lailla, olemalla tasa-arvoisia toistemme kanssa, sillä yksikään ei ole toistaan kummempi syystä että nyt olemme eläkeläisiä ja suht koht saman ikäisiäkin, mikä on taaksejäänyttä elämää niin annetaan ne hautautua kaikessa rauhassa, tarkoitan että mitä muuta elämässämme on ollut kuin tämä eläkkeellä olo, niin ei niistä pidä rintaansa nostella, nyt olemmme vain eläkkeellä olevat samankaltaiset ikäihmiset.

Lopuksi suurkiitos jokaiselle palstalaiselle, oletpa sitten lukija tai ahkera aloituksen tekijä tai ajatuksiasi julkituova puskassa olija tai rekattu niin, kiitos kaikille. Yhdessä eteenpäin edelleen.

Tasa-arvon puolesta Monica

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu