tänä syksynä Berliinissä? Parin viikon päästä olisi tarkoitus matkustaa sinne päin pariksi viikoksi, mutta lämpötilat ainakin tällä hetkellä näyttävät muistuttavan Suomen syksyisiä lukemia. Onko se normaalia tähän aikaan vuodesta, vai jotenkin poikkeuksellista? Että tietää varata talvikamppeita mukaan.
Vastaukset 1
- mercan
...lupailee viikon ennusteessaan kylmää ja sadetta eli 11-14 astetta päivisin ja illalla sitäkin vilpoisempaa. Mutta ehtiihän se vielä parissa viikossa lämmetä, kyllä tuhat kilometriä täytyy näkyä jossakin. Kuitenkin lämmintä mukaan, sillä saksalaiset ovat uskomattoman sitkeätä terassikansaa; ulkona istutaan sellaisessakin säässä, missä Pohjanpoika menee suosiolla sisälle. Etelä-Saksassa Välimeri on lähellä ja asenne on ehkä sieltä opittu, mutta Berliinissä se menee joskus naurettavuuksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901746
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,39912- 81906
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56811- 60668
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?69620Olet niin tärkeä
Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.19561Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38546Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te36541- 21527