Tuolla otsikolla kirjoittaa Karita Mattila tämän päivän HS:ssa niin kauniisti suomalaisesta koulusta ja opettajistaan, jatko-opinnoistaan ja urastaan oopperalaulajana. Ura on jatkunut jo yli kolmekymmentä vuotta, ja hän antaa tunnustuksensa kaikille ympärillään olleille ihmisille siitä, että mahdollisuus koulunkäyntiin Suomessa on köyhilla niin kuin rikkaillakin, jos vain itsellä on halua ja harrastusta siihen.
Vasta illalla kotiin tultuani pääsin Hesarissa hänen kirjoitukseensa saakka, ja se liikutti minua syvästi. Karita Mattilalla on hyvä luonne, hän ei ota itselleen kunniaa urastaan, vaan jakaa sen meille suomalaisille tasan.
Nyt, täyttäessään 50 vuotta, Karita Mattila pyytää niitä, jotka haluavat häntä muistaa, lähettämään rahansa Afganistanin naisia avustavalle tilille, jonka numeron hän siinä lopussa ilmoittaakin.
Hän säälii Afganistanin alistettuja naisia.
- Meillä Suomessa voidaan päästä kouluun!
Kiitän minäkin opettajiani, jotka minua sinne yllyttivät kestävästi ja sitkeästi, kunnes kotonani suostuttiin. Vaikka urani on erilainen, olen pystynyt auttamaan nuoria eteenpäin maailmassa. Ja kasvattanut omiakin lapsia siinä sivussa. - Kiitollinen ja iloinen olen omalta vaatimattomalta osaltani minäkin.
Vasta illalla kotiin tultuani pääsin Hesarissa hänen kirjoitukseensa saakka, ja se liikutti minua syvästi. Karita Mattilalla on hyvä luonne, hän ei ota itselleen kunniaa urastaan, vaan jakaa sen meille suomalaisille tasan.
Nyt, täyttäessään 50 vuotta, Karita Mattila pyytää niitä, jotka haluavat häntä muistaa, lähettämään rahansa Afganistanin naisia avustavalle tilille, jonka numeron hän siinä lopussa ilmoittaakin.
Hän säälii Afganistanin alistettuja naisia.
- Meillä Suomessa voidaan päästä kouluun!
Kiitän minäkin opettajiani, jotka minua sinne yllyttivät kestävästi ja sitkeästi, kunnes kotonani suostuttiin. Vaikka urani on erilainen, olen pystynyt auttamaan nuoria eteenpäin maailmassa. Ja kasvattanut omiakin lapsia siinä sivussa. - Kiitollinen ja iloinen olen omalta vaatimattomalta osaltani minäkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on hieno asia Satu, kannustaa nuoria lahjakkaita hyvän harrastuksen pariin:) Siinä käyttää omia lahjojaan tosi hyvällä tavalla. Minäkin olen siitä iloinen, että lastenlasten kanssa olemme soittaneet ja laulaneet yhdessä koko heidän pienen ikänsä, ja kaksi tytöistä jatkaa lauluopintojaan vielä.
Nyt sitten pääammatin harjoittelu vie Afrikkaan 4 kk., mutta musiikki on ja pysyy rikastuttavana heillä, ja menee edelleen aikanaan omissakin lapsissaan. Toinen kirjoittaa nyt syksyllä loput Yl kirjoituksistaan, mutta kuorossa on mukana silti:)
Olisi kiva kuulla millä alalla, soiton vai laulunko olet toiminut?
Minäkin luin tämän artikkelin, ja hyvin myönteisen kuvan sain kirjoittajasta. Meiltä on paljon lähtenyt maailmalle maineikkaita muusikoita ja laulajia, jotka osaltaan kohentavat Suomi-kuvaa. Hyvältä tuntuu, kun he puhuvat lämpimästi ja arvostaen juuristaan, kuten Carita somerolaisesta kansakoulusta ja Suomen tarjoamista koulutusmahdllisuuksista. Tyypillisen huomautuksen monilahjakkaan ylioppilaan uravalinnasta hän sai kuulla ylioppilasjuhlissaan, hyvä että tyttö piti unelmastaan kiinni.
Meilläkin on kuoroharrastus kulkenut monessa polvessa. Musiikkiopistot antavat hienoa edullista koulutusta, eikä sinne tarvitse olla huippulahjakas. Miten mukaansatempaavia tilaisuuksia ovat aina nuo lastenlastenkin joulu- ja kevätkonsertit. Suuren tunnustuksen annan myös Espoon kuvataidekoululle, jonka toimipisteisiin oli ihan tungosta. Niihin valittiin arvalla, ja meidän tytöt pääsivät jo 5-vuotiaina alkamaan. Opettajina oli asialleen omistautuvia taiteen eri alojen ammattilaisia valokuvaajasta arkkitehtiin. Missään vaiheessa ei lapsi kohdannut väheksyvää arviointia, kaikessa huomioitiin persoonallinen käden jälki ja edistyminen. Kaikista ei taiteilijaa tule, mutta näkemisen, kokemisen ja kuvaamisen taitoa koulutus kehittää. Peruskoulunkin taidekasvatusta pitäisi lisätä. Sinisirkun kirjoituksista paljastuu juuri näkemisen lahja, esim. väreissä ja yksityiskohdissa, tunnelmissa - kuin maisematauluja katselisi .
Sinisirkku, puhuit itse naivismista taiteessasi, minä näitä kirjoituksiasi luonnehtisin impressionistisiksi, hetken vaikutelman vangitsemiseksi, ( kiitos viestistäsi, kahviani tässä vasta tähän aikaan nautin hyvin nukutun yön jälkeen).
Ramoonan viestissä oli paljon tuttua, kuvataidekoulukin on lapsenlapsilleni tuttu, samoin musiikin harrastus aivan vauvaiästä alkaen, ensin muskarissa, sitten musiikkivalmennuksessa, sitten musiikkiopistossa, ja konserteissa olen myöskin aina ollut mukana. Urheiluharrastuksista en nyt puhukaan, on siinä vanhemmilla ollut huoltamista, me isovanhemmatkin olemme korsia kekoon kantaneet.
Kysymys on aina valinnoista, kaikelle, mitä arvostaa tarpeeksi, löytyy aikaa.
Mutta otikon aiheeseen palatakseni Karita Mattila sanoi rakastavansa myös Perniön lukiota ja sen opettajia. Miten kauniisti sanottu, päinvastaisia mielipiteitä on kuultu paljon useammin ainakin Helsingissä koulunsa käyneiltä. Karita Mattila avaa aina mielipiteilläänkin uusia uria rohkeasti.
Asenne: aina voi oppia lisää, on hyvä. Pidetään siitä kiinni!
Kun on tunteet jokaisella, näinhän sitä edetään ja on edetty aikojen saatosta alkaen. Jokainen vanhempi rakastaa lapsia, haluaa heille paremman elämän mitä mahdollisesti itse on kokenut. MIten rakkaus toimii riippuu usein siitä minkälaatuiset lähtökohdat vanhemmilla on elää, tulla toimeen ja jakaa rakkautta lähipiirille. Kaikilla ei ole tai ei ole ollut mahdollisuuksia kouluttautua, osa on jäänyt jatkamaan vanhempiensa työuria kotitanhuvilla. Mutta yhteistä kaikille kuitenkin on rakkaus - olivatpa olosuhteet mitkä tahansa.
Rakkaus ja kohteliaisuus ovat niitä perusasioita jotka palautuvat aina takaisin moninkertaisina niiden antajille. Vaikeudetkin tuntuvat helpommalta kestää lähipiirin myötätunnon ansiosta, jokaisen kohdalle niitä tulee, kenelle mitäkin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
ei ole ollut mahdollisuutta kouluttautua", sanoit, Loreena. Entisaikaan ei ollut todellakaan, ja siksi ehkä kovemman hinnan olemme käytännössä maksaneet koulunkäynnistämme me, joiden elämää eivät opintorahat tms. helpotukset olleet auttamassa. Siirtyminen vieraalle paikkakunnalle ...jne.
Kyllä nykyisin kaikilla, jotka itse haluavat, on mahdollisuus - ja monenlaisia tukia - opiskeluunsa.
Lähipiirin kannustava rakkaus kantoi meitäkin. Minäkin pidän niitä kaikkein tärkeimpinä, eli taas päädyttiin tuohon pieneen ( mutta niin suureen) sanaan rakkaus.
Minun ei pitäisi ottaa kantaa kovin innostuneesti pääkaupunkiseudun ja yksityisten henkilöiden valintoihin, mutta minkäs voit. Todella tänä päivänä ovat koulutusmahdollisuudet taloudellisten tukien ansiosta hyvät, se vain ei yksin riitä. Lasten lahjakkuus ja olosuhteet missä he kasvuvaiheen ajan elävät viitoittavat tulevan elämän tietä. Uskallan jopa sanoa, kivikylien kasvatit elävät aivan toisenlaista elämää kuin he jotka asuvat maaseudulla toisista välittämisen ja huomioimisen ilmapiirissä. Tämä tuon esille syvällä rintaäänellä, sillä kokemusta on kummastakin.
Karita Mattila muistuttaa jokaista mitä on tuntea yhteisön rakkauden ilmapiiri kannustavana tekijänä jokaisen elämässä. Taiteen-, musiikin - laulun lahjat ovat hyvien haltijattarien kumminlahjoja jotka jotkut ovat elämän tielle saaneet. On väärin olla käyttämättä saatuja lahjoja meidän kaikkien iloksi ja esimerkiksi.
Asun pikkukaupungissa jonka kulttuuri tarjonnan innokas käyttäjä olen. Järjestän matkoja 60 - 95v ikäisille henkilöille, myös lähialueiden teatteri ja konsertti tarjonnat kuuluvat ohjelmistoon. On ilo havaita mukana olevien innostus ja mielenvirkistys mieluisan tapahtuman jälkeen. On vain järjestelyissä huomioitava matkan pituus. Hki teatterimatka on pitkä 3t meno- ja 3t paluumatka linja-autolla, teatterissa istumista 3t, päivällinen ennen kotimatkaa reilu tunti plus "kevennys - kahvipyrähdykset" tullen mennen, ei voi mitään.
Yli 10t on reissun kesto jo tämä retkelle lähtijöiden on huomioitava.
Kävimme pääkaupunkiseudulla katsomassa Carin Mannheimerin, Viimeinen valssi, hauska ja tälle ikäluokalle mielenkiintoinen sanoisin enemmän komediaa kuin draamaa sisältävä näytelmä. Tämäntyylisissä näytelmissä on vaarana nuoremman sukupolven näkemys, yleistäminen ikääntymisestä, miten hassahtaneita ikä-ihmiset ovat, ei välttämättä ymmärretä me kaikki ikäännymme, elämä jatkuu se vain on muuttanut muotoa eläkkeelle siirtyessä. Olemme virkeitä halukkaita oppimaan, näkemään ja kuulemaan nykypäivän tapahtumia, tämän ikäpolven oppimistyyli vain on toinen , kokemuksien kautta omaamme uudet asiat, ehkä hiukan hitaammin.
Tuo impressionistinen piirre liittyy aivan oikein tapaani hahmottaa ympäristöäni. Nopea välitön, kaiken runsauden innoitus:) Naivismi onkin käsite, joka liittyy niin monen eri luokitteluun, niin väri-kuin tyylitekniikassa!
Olen onnellisen tietämätön näistä ismeistä, joihin en ole tuntenut tarvetta paneutua. Yleensäkään en ymmärrä kuvantekijöitä, jotka muka valitsisivat tyylin jolla ilmentävät itseään! Olkoon kysymys kirjallisuudesta /musiikista--taidealoista riippumatta, täytyyhän sen olla sisäsyntyistä, omasta personallisuudesta lähtöisin ollakseen aitoa!
Pulppuava elämänilo maailman kauneudesta on ainoa minua kiehtova motiivi.
Liitän tähän erään näyttelyn esittelypuheenvuoroni:D
Lyhyt on Suomen suvi.
Kun pimeys ja kylmyys ympäröi pohjoista pallonpuoliskoamme, astuvat muistot auringosta ja lämmöstä mieleeni.
Pitkän ja pimeän talven aikana palaan tauluissani menneen kesän muistoihin ja tunnelmiin.
Maalatessani elän joka ruohonkorressa, koivunlehdessä, usein hyräillen jotakin sävelmää. Koen taas auringon lämmön, ja onni linnunlauluineen täyttää ajatukseni.
Suomalainen metsä on aina ollut minulle pyhättö. Sen hiljaisuus ja rauha on osa minua.
Taulussani "Suomalainen rukous" olen vahvasti kokenut tarpeen tulla vyötetyksi voimalla, kuten Taneli Kuusiston säveltämässä laulussa:
" Vyöttäen voimalla meitä,heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus, voima sun voimasta "
Näyttely on aikaansaatu Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Konstsamfundetin tuella.
suomalaista koulutusjärjestelmää, joka antaa jokaiselle, köyhälle ja rikkaalle, mahdollisuuden opiskella. Siinä on Suomen salaisuus. Siinä on mallia Afganistanille.
Afganistanissakin äiti on tyttärille tärkeä malli. Jos tyttö ei pääse kouluun, altistuu hänessä naisnegatiivisuuden jatkumo. Naisten ja tyttöjen koulutuksen tukeminen kaikissa kehitysmaissa - Afrikassa, Lähi-idässä, Kaukoidässä, joka puolella - vakaannuttaa yhteiskuntaa ja koko maailmaa. Koulutus on jokaisen naisen oikeus.
Ilman suomalaisen koulutuksen antamaa pohjaa en olisi tänään minä."
Näin kauniisti kirjoittaa tuo rakastettu laulajamme Suomesta.
Olen aina pitänyt hänestä, enkä ole ainoa. Kun hän piti konsertin Hartwall-Areenalla syntymäpäivanään 5.9. 2000, kymmenen vuotta sitten, oli suuri katsomo täpötäynnä kuulijoita.
Onnea Karita, edelleen!
rakkaus kieliin, kuten hän kertoo, rakkaus eri oppiaineisiin auttaa omaksumaan ne.
Jos suhtautuminen on kovin kielteistä, jos lapsi niinsanotusti "pannaan kouluun", niin ei hän siellä mitään opi. Korkeintaan huutelemaan ilkeyksiä, kiusaamaan toisia jne.
Äitini korosti aina tuota: "JOS itsellä on halua ja harrastusta"!
Isä oli myös koulutuksen kannattaja, mutta vastusti vieraaseen kaupunkiin lapsen lähettämistä. Äiti ja opettajat luottivat enemmän maailmaan ja minuun.